Paholainen on kristillisen henkilökavalkadin erikoisin hahmo. Hänen elämäkertaansa ovat esitelleet vakavat teologit ja suuret kirjailijat, vitsinikkarit ja taidemaalarit. Pohjimmiltaan kyse on ikuisesta ongelmasta: miksi maailmassa on pahaa ja kärsimystä?
Teologian tohtori Kari Kuula on tarttunut tulikivenkatkuiseen aiheeseen. Hän käy läpi paholaiskäsitysten historian Raamatusta moderniin teologiaan. Kirjassa seikkailevat niin eri alojen pikkuperkeleet kuin isommatkin pahikset varhaisia kirkkoisiä ja myöhempiä asiantuntijoita unohtamatta. Teos on täyttä asiaa vakavasta aiheesta – ei kuitenkaan tosikoille, sillä jo Luther tiesi, että Paholainen karkotetaan parhaiten nauramalla. Kuula kirjoittaa vivahteikkaasti ja värikkäästi, ja vaikka analyysin kohteena on helvetin imperiumin valtias, tekstiä vievät eteenpäin kirjoittajan inhimillinen ymmärrys ja lämmin huumori.
Kari Kuulan Paholaisen biografia on kattava, mutta keskinkertainen aatehistoriallinen katsaus Paholaisen hahmoon ja sen muutokseen historiassa aina Raamatun kirjoituksista nykypäivään saakka. Kuula on lukenut mies ja tykittää informaatiota valtavalla vauhdilla. Kirja on vajaan 400 sivun mittainen, joten aiheita ei käsitellä kovinkaan syvällisesti vaan ne tyydytään esittelemään pintapuolisesti. Teologianhistorian vakavimpia kysymyksiä käsitellään melkoisella kepeydellä.
Kuulan teksti on poikkeuksellisesti melko neutraalia, mutta Raamattua käsittelevät luvut ovat taattua helsinkiläistä liberaalieksegetiikkaa. Kirjasta paistaa läpi hentoinen säde, joka paljastaa, että persoonallinen paha on Kuulan mielestä isien ja muiden teologien kehittämää hölynpölyä. Kirja on siis tässäkin mielessä jatkoa miehen tunnetuimmalle teokselle, Helvetin historialle, jota en vielä ole saanut aikaiseksi lukea. Kenties vielä joskus.
Kirja myös toistaa samoja asioita useaan otteeseen. Jossain vaiheessa sanat diabologinen, infernaalinen ja demoninen alkavat kyllästyttää. Kieli kaipaa lisää luovuutta. Kirjaa olisi saanut typistettyä väittääkseni jopa kymmenillä sivuilla, jos samoja aiheita ei olisi käsitelty hieman eri sanoin yhä uudestaan ja uudestaan.
Viimein sain tämän Saatanan kirjan loppuun. Odotin siltä enemmän. Pahikset ovat usein tarinan kiinnostavimpia hahmoja. Vaikea kiistää, etteikö Anakin Skywalkerin lankeaminen (!) Darth Vaderiksi olisi kiinnostavin Tähtien sodan tarinan- ja hahmon kaari. Kuula ei saa vanhasta kehnosta kiinnostavaa hahmoa, vaikka käykin varmaan ihan ansiokkaasti läpi sarvipään merkkihetket kristillisen teologian historiassa. Parhaimmillaan kirja on, kun se suosiolla hyväksyy mielikuvitusvetoisen yhteenvedon Saatanasta taiteessa. Tekisi mieli lukea John Miltonin Kadotettu paratiisi.
Luontaansatyöntävimmillään kirja on, kun aikuiset läpi historian kirjoittavat tai puhuvat mielikuvitusolennoista totena ja spekuloivat tarkoitushakuisesti tikusta muka asiaa. Kuula auliisti johdannossa myöntää olevan uskonmiehiä. Tämän olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja telaketuateistille.
"Kristus voitti Paholaisen, maksoi lunnaat, hyvitti oikeudenmukaisuuden vaatimukset ja herätti ihmisissä rakkauden Jumalaan."