”Tutkiessani Hitlerin arvoitusta olen ihmetellyt, miksei kukaan humoristi ole tehnyt tästä maailmanhistorian ehkä ovelimmasta veijarista kirjaa.” Veitikka on dokumentaarinen tutkielma maailmanhistorian viekkaimmasta huiputtajasta, jonka seuraajia liikkuu yhä joukossamme. Mustanpuhuvan diktaattorin elämä ja teot saavat Veikko Huovisen käsissä nerokkaan tulkinnan, joka huumorillaan riisuu aseet kaikilta tuleviltakin hirmuhallitsijoilta.
Siitä huolimatta, että Veikko Huovisen Veitikka on humoristinen teos, se on myös huomattavan tarkkanäköinen ja vakava. Huovinen ruoskii armotta militaristeja, diktaattoreita, myötäilijöitä ja ennen kaikkea saksalaisia. "Saksalainen herää heti olutpöhnästään, kun sotatorvet törähtävät. Kivääri, kypärä ja saapas ovat lähes ainoita esineitä, mistä he todella pitävät täyshoitoloiden seisovien pöytien ja keitettyjen perinoiden lisäksi." Voikos tuota enää ilkeämmin ilmaista? Piikittelyn lisäksi Huovinen tuntuu kantavan suurta huolta maailman menosta kylmän sodan asevarustelun vuosina eikä se tietenkään ollut mikään ihme. Ja mitä sotahulluihin hallitsijoihin tulee, Huovinen ymmärtää näiden rakastavan nuorisoa. Mikään ei ole heille niin himottava saalis kuin nuoriso, he kaikki tarvitsevat nuorisoa, he tarvitsevat nuorten jänteviä jalkoja ja käsivarsia, tarkkoja silmiä ja uhrimieltä. Ei ihme, että armeija käydään tietyssä iässä. Mutta kun tätä kirjaa lukee 2020-luvulla, tekstin takaa ei kurkistelekaan terävänenäinen ja -poskinen viiksiniekka koppalakkinsa kanssa vaan eksyneen näköinen venäläismusikka, melkein säälittävä kaikessa tavanomaisuudessaan, mies, jolle automekaanikon haalarit sopisivat paremmin kuin mittatilauspuku. Ja totta tosiaan, nykyäänkin valitettavasti osataan. Kuten Huovinen lähestulkoon enteellisesti kirjoittaa: Kun vapauttaja saapuu, pidätykset alkavat.
Kirjan ongelmana on että ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Kirjailija kuitenkin painottaa, että hän puhuu vain totta. Ehkä se on se vitsikin tässä kirjassa. Luultavasti hän puhuu saksalaisittain sanottuna pelkkää shaissea. Vaikuttaa, että kirja on rakennettu kaikista salaliitoista, mitä Hitleristä on kirjoitettu vielä värikynää käyttäen.
Kirjoittaja luo hienon tarinan Hitlerin elämästä. Ensinnäkin kirjoittajan mukaan Hitler oli lahjakas piirtämisessä. Ongelmana oli kuitenkin hänen käytöksensä. Esimerkiksi pääsykokeessa taidekouluun hän piirsi karikatyyrin taidekoulun johtajasta, mikä katsottiin auktoriteetin pilkkaamisena, jonka vuoksi hän ei kouluun päässyt.
Toinen tarina oli, että hän asui kodittomana ja katkeroitui koko yhteiskunnalle. Jos ei kodittomana niin hän asui myös törkyisissä hostelleissa torakoiden ympäröimänä. Rahan saamiseksi hän esimerkiksi kanteli lomailijoiden matkalaukkuja rautatieasemalta hotellille ja myi tekemiään maalauksiansa. Mikä vesitti tämänkin hienon tarinan oli se että tämä tarina oli kuulema paikalliselta spurgulta hankittu kultakelloa vastaan.
Kolmas tarina oli, että hän oli julkisesti vegaani, mutta salaa sekasyöjä. Hänellä oli aina piilossa nakkipiilo, jos toinen.
Neljäs tarina oli, että hän oli lahjakas ampuja ja häntä pyydettiin jopa olympilaisiin Saksan ampumisjoukkueeseen. Hän ei kuitenkaan suostunut lähtemään, sillä ampuminen ei ole sirkushuveja varten.
Viides tarina oli, että hän lavasti kuolemansa ja eleli elämänsä loppuun asti Argentiinan maaseudulla.
Tässä muutama tarina kirjasta. Vastaavanlaisia kirjassa riitti. Jokainen voi itse arvioida totuudenmukaisuutta. Kirja oli ainakin hauska, jossei muuta.
Ensimmäinen lukukerta oli vuonna 1971 ja toinen nyt. Kirja oli hivenen erilainen kokemus alateininä, kun Neuvostoliiton tuella Suomeenkin kommunismia ajettiin. Onneksi ei tullut. Huolimatta huumorista kirjassa on asiaa ja opetuksia. Etenkin nuorisoa varoitetaan uusista Hitlereistä. Kommunismista ei voinut oikein varoittaa siihen aikaan, mutta se onkin kirjan suuria opetuksia. Uusien Hitlereiden lisäksi on varottava niitä ideologioita, joita ei saa kritisoida. Veitikka on edelleen lukunautinto, jonka soisi olevan useampien lukulistalla.
Hauska ja helppolukuinen kirja, jossa esitetään toisenlainen näkemys Hitlerin yksityiselämästä ja noususta Natsipuolueen johtajaksi. Kirjaa pitää lukea pilke silmäkulmassa. Ei sovi tosikoille. Sopii erityisesti niille, ketkä tykkäävät vaihtoehtoisesta lukemisesta, jossa voi jättää aivot narikkaan ja antaa juonen viedä mennessään.
Juonessa suurin osa on historiaa, pieni osa täysin puutaheinää, joka pitää tulkita rivien välistä.
An honestly coloured and half-fictious retelling of Hitler's life. But far too dry and boring for the humour to land. That Huovinen was considered Finland's leading humourist after the 50's must've been a cry for help from a nation unable to experience joy, about the same proportion as the Finnish people's third in a row election as the world's happiest people, while suicude rates soar as the highest in the West. I'm also starting to think Huovinen might've been a bit of a shitbag.
Ratkiriemukasta! Veitikka on kymmeniä hämäriä urbaanilegendoja pseudotieteelliseksi, lukijalleen naureskelevaksi teokseksi tiivistettynä. Paras Huovisen viiksiniekkojen trilogiasta.
Loppulukujen teoria, että Hitler junaili tahallaan Saksalle häviön, jotta saisi mahdollisimman paljon havokkia aikaan, on riemukas ja jopa tavallaan uskottava, vaikkei tietenkään vakavalla naamalla väsätty. Kuten ei myöskään kertomus siitä, miten aina dynaaminen duo Hitler ja Goebbels pakenee bunkkerista ja jääkin eloon. Huomattavaa ja mietityttävää, miten lähellä historiassa toinen maailmansota on vielä. Huovinen on itse tavannut ja haastatellut, lahjonut ja jututtanut ihmisiä, jotka on Hitlerin kanssa olleet tekemisissä jo ennen natsiaikaa. Mietin, miten omatkin isovanhemmat on suhtautuneet saksalaisiin vävyihin. Huolestuttavan myönteisesti Huovismielessä.