Hyppäsin vieraille vesille valitessani luettavakseni poliittisen trillerin (suuria epäluuloja kyseistä aihealuetta kohtaan). Alussa teksti vaikuttikin hieman raskaalta ja nihkeältä, mutta juonen edetessä tapahtumat kytkeytyivät toisiinsa ja vauhti kiihtyi ja vei mennessään. Lopussa olikin jo aika hengästynyt olo!
Pääkallokehrääjä kertoo karmivasta vaihtoehtotulevaisuudesta, missä Suomi on hävinnyt sodassa Neuvostoliitolle ja elää sen kommunistisen käpälän alla raudanlujassa otteessa. Suomi on köyhä, sorrettu ja saastunut maa, missä ihmiset voivat vain toivoa parempaa elämää. Sen sijaan naapurimaa Ruotsi on rikas ja yltäkylläinen länsimaiden edustaja. Eristetyssä Suomessa kytee vallankumouksellisia ajatuksia ja operaatio Pääkallokehrääjä saa alkunsa, tavoitteena vapautettu Suomi. Pyhittääkö hyvä tarkoitus kuitenkaan pahat keinot, kun mukaan sotketaan kidnappauksia, uhkailua, väkivaltaa ja jopa kuolemaa?
Remeksen teoksessa ei ole päivänselvää, kuka on pahis ja kuka ei. Siksi oli kai niin vaikeaa löytää puolia, joita kannustaa, vaikka loppupuolella kannustus löysikin oikean osoitteensa.
Kylmän sodan aiheuttamaa itä-länsi-vastakkainasettelua, joka saa kirjan loputtua huokaisemaan helpotuksesta, että Suomi on nyt juuri sitä, mitä se on (pienistä ongelmistaankin huolimatta).