What do you think?
Rate this book
Dolcemorte
Lucia è un'anestesista, dispensatrice del sonno, e la notte non riesce a dormire. Durante le ore di veglia si rifugia nella lettura di antiche annotazioni di un suo bisavolo, descrizioni di sogni meticolosamente appuntate nel corso di una vita; durante il giorno lavora in due diversi istituti: Il Dolcemorte e il Freezer. Il primo provvede a fornire ai propri pazienti facoltosi, anche ai giovani e sani, tutto il necessario per morire nel più confortevole dei modi: saune, film, pasti da gourmet, brevi e variegate esperienze erotiche e infine una bevanda, mescolata con il letale "dayma". Il secondo permette di sconfiggere la mortalità attraverso la crionizzazione: ibernarsi fin quando la scienza non avrà trovato il rimedio giusto alla propria malattia. In una città di un futuro dai contorni sfuocati, la casualità della vita sembra essere superata in favore di una volontà di morte o d'immortalità dell'individuo. E qui si incontrano una schiera di personaggi che ruotano intorno alla figura di Lucia: Totti, il tecnico del suono che inizia a sentire voci impertinenti e sempre più frequenti; Kassu, un giovane problematico che perde il lavoro e sposa la causa di un nuovo movimento rivoluzionario; una conturbante ragazzina in coma; Nara, lo studente sensibile e sgomento di fronte alla brutalità umana; Joonas, il bambino affetto dalla sindrome di Werner. Sofferenza e disagio di tutti vengono condivisi da Lucia, attraverso l'ascolto che lei sembra essere destinata a offrire loro.
239 pages, Paperback
First published January 1, 2004
6 people are currently reading
194 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 22 of 22 reviews
June 27, 2021
Vysněná smrt & Vysněná kniha
Když jsem tuhle knihu před lety ulovila v knihkupectví na jazykovém kurzu v Savonlinně, louskala jsem ji s obtížemi, protože se mi finsky ještě pletlo úplně všecko, ale naprosto mě pohltila navzdory pomalému čtení se slovníkem.
A pak jsem dlouhé roky snila o tom, že bych pro ni našla českého nakladatele. Už jsem ani nedoufala, protože se na to nikde moc netvářili, ale letos se to díky otevřené mysli nakladatelství Dokořán (pun intended) a pár grantům povedlo a Vysněná smrt fakt vyjde česky!!
U překladu jsem střídavě tajila dech nad hloubkou textu a erudicí autorky (Kant meets Sapfó meets Kalevala meets hinduismus meets finská ženská lyrika), několikrát mě dojala k slzám, ale i způsobila fyzickou nevolnost. Opravdu krásně si mě jako čtenáře povodila. Byla to nádherná, nádherná překladatelská práce a já hrozně moc doufám, že si kniha i v Česku najde své čtenáře.
Ač Vysněná smrt spadá do škatulky dystopie a odehrává se ve světě, kde si můžete zaplatit něco jako designovou smrt na míru, když už vás omrzí žít, není to vůbec o sebevraždách, ani to není emo, postapo nebo tak. Je to text o tom, jak se k sobě život a smrt vztahuje, jak se vyrovnat se smrtí, jak se vyrovnat se životem, jak žít, jak snít, jak zpracovávat vinu, jak stárnout, ať už je vám pětadvacet, padesát nebo osmdesát. S prvky magického realismu, finského podivna nebo jak tomu chcete říkat.
Ano, chápete správně, tohle byste si měli teď hned přidat na to-read list.
Když jsem tuhle knihu před lety ulovila v knihkupectví na jazykovém kurzu v Savonlinně, louskala jsem ji s obtížemi, protože se mi finsky ještě pletlo úplně všecko, ale naprosto mě pohltila navzdory pomalému čtení se slovníkem.
A pak jsem dlouhé roky snila o tom, že bych pro ni našla českého nakladatele. Už jsem ani nedoufala, protože se na to nikde moc netvářili, ale letos se to díky otevřené mysli nakladatelství Dokořán (pun intended) a pár grantům povedlo a Vysněná smrt fakt vyjde česky!!
U překladu jsem střídavě tajila dech nad hloubkou textu a erudicí autorky (Kant meets Sapfó meets Kalevala meets hinduismus meets finská ženská lyrika), několikrát mě dojala k slzám, ale i způsobila fyzickou nevolnost. Opravdu krásně si mě jako čtenáře povodila. Byla to nádherná, nádherná překladatelská práce a já hrozně moc doufám, že si kniha i v Česku najde své čtenáře.
Ač Vysněná smrt spadá do škatulky dystopie a odehrává se ve světě, kde si můžete zaplatit něco jako designovou smrt na míru, když už vás omrzí žít, není to vůbec o sebevraždách, ani to není emo, postapo nebo tak. Je to text o tom, jak se k sobě život a smrt vztahuje, jak se vyrovnat se smrtí, jak se vyrovnat se životem, jak žít, jak snít, jak zpracovávat vinu, jak stárnout, ať už je vám pětadvacet, padesát nebo osmdesát. S prvky magického realismu, finského podivna nebo jak tomu chcete říkat.
Ano, chápete správně, tohle byste si měli teď hned přidat na to-read list.
Read
November 9, 2021Tak už to vyšlo!
Tady jsem vám sepsala, proč byste si to měli přečíst.
Tady jsem vám sepsala, proč byste si to měli přečíst.
December 27, 2019
Leena Krohnin kirjallisuus parhaimmillaan irrottaa minut ajasta ja tilasta. Tätä kokemusta voisi kutsua myös subliimiksi ja Unelmakuolemassa aiheet, jotka tällaista tunnetta minussa herättävät ovat kuolema ja ihmisen tietoisuuden pohdinnat.
Unelmakuolemassa krohnimiseen tyyliin on yksi keskushenkilö tai kertoja, mutta myös useita hyvin tasavertaisia henkilöhahmoja, tapahtumankuvauksia ja tiloja (tai tilan kuvauksia). Unelmakuolemassa anestesiologi Lucia määrittelemättömässä tulevaisuuden kaupungissa nukuttaa kuolonuneen (avustettu itsetoteutettu kuolema) ja toisaalla syvään pakasteiseen horrokseen (ikuisen elämän toivo) ihmisiä. Näiden työtehtävien välissä hän toimii sairaalassa nukutuslääkärinä. Lucia kärsii itse unettomuudesta ja lukee esi-isänsä unipäiväkirjaa öisin. Henkilögalleriaan kuuluu myös mm. herkkä filosofinen Nara, transhumanisti Toivo, kirjailija (jolla ei ole mitään sanottavaa laajasta tuotannosta huolimatta) ja ääniä kuuleva äänitarkkailija Totti. Krohn henkilöiden nimillä ja toimenkuvilla tekee hahmoista yleisiä tyyppihahmoja ja tekstin tasolla inhimillisiä, yksityisiä ja omakeskeisiä yksilöitä. Pidän tätä kiehtovana. Tarinassa kulkee mukana myös kummallinen valoilmiö herhiäisen (tmvastaava) muodossa, taidekritiikki ja eräänlainen anarkistinen ryhmä, jonka arvot vaikuttaisivat tulevan jyrkästi vasemmalta poliittista kenttää. Tarinassa lukija seuraa ketkä valitsevat kuoleman ja mistä syistä, mutta tämän tason ympärillä kuhisee paljon: mitä on ihminen, mitä ovat unet, mitä on tietoisuus (yksilöllinen, kollektiivinen, muutakin kuin inhimillinen) ja niin edelleen. Tämä kuhina teki minusta onnellisen lukijan, joka palaa tekstiin ja sen herättämiin oivalluksiin ja enigmoihin pitkään lukemisen jälkeen. Kirja väritti tunnepalettini myös suhteellisen kirjavaksi ja vastaväreillä pelaavaksi. Lukemisen aikana tunsin iloa, surua, inhoa, kaipuuta, vihaa, onnellisuutta ja niin edelleen.
Krohnin lukeminen vapautti jälleen. Ulos monotonisuudesta, tylsyydestä, ilmimerkityksistä, ummehtuneesta ajattelukierrosten pakosta, ajattelun ja tunteiden pakkojunttauksesta johonkin mihin ne eivät mahdu... rajattomuuden tuntu ja mielikuvituksen irtiotto.
Onnistunut jälleenlukeminen.
Unelmakuolemassa krohnimiseen tyyliin on yksi keskushenkilö tai kertoja, mutta myös useita hyvin tasavertaisia henkilöhahmoja, tapahtumankuvauksia ja tiloja (tai tilan kuvauksia). Unelmakuolemassa anestesiologi Lucia määrittelemättömässä tulevaisuuden kaupungissa nukuttaa kuolonuneen (avustettu itsetoteutettu kuolema) ja toisaalla syvään pakasteiseen horrokseen (ikuisen elämän toivo) ihmisiä. Näiden työtehtävien välissä hän toimii sairaalassa nukutuslääkärinä. Lucia kärsii itse unettomuudesta ja lukee esi-isänsä unipäiväkirjaa öisin. Henkilögalleriaan kuuluu myös mm. herkkä filosofinen Nara, transhumanisti Toivo, kirjailija (jolla ei ole mitään sanottavaa laajasta tuotannosta huolimatta) ja ääniä kuuleva äänitarkkailija Totti. Krohn henkilöiden nimillä ja toimenkuvilla tekee hahmoista yleisiä tyyppihahmoja ja tekstin tasolla inhimillisiä, yksityisiä ja omakeskeisiä yksilöitä. Pidän tätä kiehtovana. Tarinassa kulkee mukana myös kummallinen valoilmiö herhiäisen (tmvastaava) muodossa, taidekritiikki ja eräänlainen anarkistinen ryhmä, jonka arvot vaikuttaisivat tulevan jyrkästi vasemmalta poliittista kenttää. Tarinassa lukija seuraa ketkä valitsevat kuoleman ja mistä syistä, mutta tämän tason ympärillä kuhisee paljon: mitä on ihminen, mitä ovat unet, mitä on tietoisuus (yksilöllinen, kollektiivinen, muutakin kuin inhimillinen) ja niin edelleen. Tämä kuhina teki minusta onnellisen lukijan, joka palaa tekstiin ja sen herättämiin oivalluksiin ja enigmoihin pitkään lukemisen jälkeen. Kirja väritti tunnepalettini myös suhteellisen kirjavaksi ja vastaväreillä pelaavaksi. Lukemisen aikana tunsin iloa, surua, inhoa, kaipuuta, vihaa, onnellisuutta ja niin edelleen.
Krohnin lukeminen vapautti jälleen. Ulos monotonisuudesta, tylsyydestä, ilmimerkityksistä, ummehtuneesta ajattelukierrosten pakosta, ajattelun ja tunteiden pakkojunttauksesta johonkin mihin ne eivät mahdu... rajattomuuden tuntu ja mielikuvituksen irtiotto.
Onnistunut jälleenlukeminen.
January 27, 2022
Na tu knížku by měl mít člověk dost času, aby se tím mohl pozvolna zaobírat a dumat nad svojí vysněnou smrtí a miliónem dalších věcí, které tam Leena Krohn nadhazuje. Taky by od toho neměl čekat nějaký kompatní, lineární příběh nebo snad rozuzlení. Ale za to originalita se knížce rozhodně úpřít nedá. A taky až geniální proroctví autorky, takže to že je to věc stará 18 let vůbec nehraje žádnou roli. Celkově je to určitě dobrá věc, ale jsem si téměř jistá, že kdyby se dostala do ruky mému o 18 let mladšímu já, nepochybně bych nad ní meditovala nadšeněji a důkladněji.
This entire review has been hidden because of spoilers.
November 9, 2025
Eka Krohnini ja aluksi ajattelin että on taitavaa muttei kuitenkaan niin sykähdyttävää, kunnes se oli. En suosittele googlaamaan välissä Krohnin haastatteluja vaan lukemaan vaan. Vaikka ei ne tätä multa sitten pilanneetkaan.
Lucia ajatteli: minä pelkään niitä ihmeitä, joita keinotekoinen äly ja luonnollinen typeryys tulevat yhdessä toteuttamaan… (s. 85)
Ja nyt kaikki yhteen ääneen: no se on just niin Lucia!!!
Lucia ajatteli: minä pelkään niitä ihmeitä, joita keinotekoinen äly ja luonnollinen typeryys tulevat yhdessä toteuttamaan… (s. 85)
Ja nyt kaikki yhteen ääneen: no se on just niin Lucia!!!
June 27, 2021
I happened to notice this book in a funnily suitable time in my life, had I done so earlier I doubt I would've really understood the pictures painted, thoughts thrown and characters deeply both created and broken apart half as well as I did now. This has, no doubt, became one of my favourite books so far, even though the ending was quite a letdown - then again, I can't think about a better, more suitable way to stop all the raw pondering that cannot and doesn't want to give any answers - the characters were pictures of humans, like the readers are, after all.
I don't really know what to say. The book was brilliant and I enjoyed it very much and would like everybody to read it at some point of their life, though that would ideally be done because they get interested themselves, not because somebody else recommends them to do so, which is quite impossible due to the ever growing population that claims they don't either like to or have time or will to read, can't get themselves into it for one reason or another.
I don't really know what to say. The book was brilliant and I enjoyed it very much and would like everybody to read it at some point of their life, though that would ideally be done because they get interested themselves, not because somebody else recommends them to do so, which is quite impossible due to the ever growing population that claims they don't either like to or have time or will to read, can't get themselves into it for one reason or another.
December 25, 2025
Tämä esitti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja ehkä vähempikin olisi riittänyt, mutta jos jonkun olemassaoloa ja tietoisuutta punnitsevien pohdintojen äärellä tekee mieli viipyillä, niin Khronin. Parhaimmillaan teksti oli hahmojen sisäisissä maisemissa, ja se oli soinnukasta, lyyristäkin, ja jotenkin kirkasta ja valtavaa. Välillä eri henkilöhahmojen välillä sinkoilu vähän harmitti, vaikka he samaistuttavia reppanoita olivatkin, mutta tuntuivat paikoitellen turhankin ohuilta ja harsomaisilta – ja kenties samoja kysymyksiä olisi voinut punnita vähemmilläkin hahmoilla.
"Se oli kuoleman suuri tuuli. Kun se puhalsi, betoniseinät aaltoilivat kuin ne olisivat ohuita hulmuavia verhoja. Heistä muista näytti kuin teräksistä potilassänkyä ympäröisivät kiinteät ja kovat materiaalit. Heistä näytti, että lattia oli luja ja kantava ja että seinät ja katto suojaisivat heitä kaikkien ilmansuuntien myrskyiltä. Kuoleva näki toisin ja tarkemmin. Pian kuoleman tuuli, joka oli peräisin hänen omasta sisimmästään, puhaltaisi sairashuoneen seinät pois, sairaalan kaikki betoniset muurit ja raskaan katonkin, koko kaupungin se veisi mennessään. Mikään ei kestänyt kuoleman myrskyssä. Ei mikään paitsi ihmisen henki"
ja tämä koska näin 20 vuotta julkaisun jälkeen tälle virkkeelle pystyy nyökyttelemään kun elää jo tässä kauhun keskellä: "Ja Lucia ajatteli: Minä pelkään niitä ihmeitä, joita keinotekoinen äly ja luonnollinen typeryys tulevat yhdessä toteuttamaan..."
"Se oli kuoleman suuri tuuli. Kun se puhalsi, betoniseinät aaltoilivat kuin ne olisivat ohuita hulmuavia verhoja. Heistä muista näytti kuin teräksistä potilassänkyä ympäröisivät kiinteät ja kovat materiaalit. Heistä näytti, että lattia oli luja ja kantava ja että seinät ja katto suojaisivat heitä kaikkien ilmansuuntien myrskyiltä. Kuoleva näki toisin ja tarkemmin. Pian kuoleman tuuli, joka oli peräisin hänen omasta sisimmästään, puhaltaisi sairashuoneen seinät pois, sairaalan kaikki betoniset muurit ja raskaan katonkin, koko kaupungin se veisi mennessään. Mikään ei kestänyt kuoleman myrskyssä. Ei mikään paitsi ihmisen henki"
ja tämä koska näin 20 vuotta julkaisun jälkeen tälle virkkeelle pystyy nyökyttelemään kun elää jo tässä kauhun keskellä: "Ja Lucia ajatteli: Minä pelkään niitä ihmeitä, joita keinotekoinen äly ja luonnollinen typeryys tulevat yhdessä toteuttamaan..."
April 15, 2019
Negalėjau nuspręsti, knyga man patiko, ar ne. Žinau, kad autorės knyga „Pelikanas: miesto pasakojimas” subtiliau perteikė šiuolaikinės visuomenės keistąsias puses, o galbūt natūralesnė pasirodė todėl, kad joje nebuvo futuristinės gaidelės. Bet manyčiau, kad „Svajonių mirtis” - įdomi ir gan taikli provokacija. Retsykiais galbūt drastiška, mažumėlę perspausta, bet tikrai verta dėmesio.
March 21, 2022
Finské podivno tváří v tvář smrti
„Když už si můžeme vybírat zubní pastu ze šestatřiceti různých značek, nebyla by vlastně nehoráznost, kdybychom nedostali možnost zvolit si také vlastní chvíli odchodu, jeho místo a způsob?“ – Leena Krohn, Vysněná smrt
„Vysněná smrt: protože vy za to stojíte,“ aneb smrt jako produkt. Tímto ústředním tématem se zabývá kniha Vysněná smrt, další vlaštovka stále se rozrůstajícího finského podivna, která ke konci minulého roku v překladu Emy C. Stašové doletěla do Česka.
Všudypřítomná tíseň
Už ze začátku provází čtenáře jakási nepopsatelná tíseň pramenící z mistrně popsaného dystopického světa, kde se lidský život snížil na hodnotu obchodovatelné komodity. Na jednu stranu smrt přestává být strašákem, o kterém se mluví až ve chvíli, když člověku dýchá za krkem – zároveň však život už nic neznamená, je jako zboží, které můžeme reklamovat, když nám neslouží. Asistovanou sebevraždu zde navíc vyhledávají převážně lidé zdraví (psychicky i fyzicky), které život akorát omrzel. O sebevraždu žádají i takoví, kteří se na vrcholu svých životních sil bojí stárnutí a nemocí do takové míry, že raději volí dobrovolný odchod ze života ještě předtím, než se vůbec přiblíží jeho konci. V Krohnové pojetí se tak zcela převrací západní „ideál“ eutanázie jako úlevy od bolesti nebo utrpení z nemohoucnosti. I otrlejší, liberálně smýšlející čtenář se tudíž musí zamyslet – a nejspíše vzápětí otřást.
Spisovatelka (skrze překladatelku) píše velmi bohatým jazykem, plným barvitých popisů a krásných přirovnání, čtenář tak není ochuzen ani o vystižení vysněné eutanázie jakožto „krásné smrti v ovzduší morálního souhlasu“, nechybí ani mistrná práce s oxymóry.
Společnost, kterou Leena Krohnová vystihuje, se kromě hledání věčného života (pokud o něj daný jedinec má zrovna zájem) „baví“ i stále brutálnějším a naturalističtějším uměním. Na televizní obrazovce nebo divadelních prknech jsou znásilňovány ženy a mladé dívky, ponižováni staří a hendikepovaní lidé nebo se na nich odehrávají hromadné soulože – Krohnová jako by tak čtenáři podsouvala ideu, že civilizace, která ztratí úctu ke smrti, ztratí zároveň úctu k čemukoliv. Zavládá anarchie, a to kromě té myšlenkové i anarchie celospolečenská.
Život versus smrt, spánek versus bdění
Knize je kromě motivu rozpadu vlastní i motiv neustálých kontrastů. Hlavní hrdinka, anestezioložka Lucia, je osamělá žena pracující na dvou místech zároveň: ve firmě Vysněná smrt míchá lidem podle jejich chuti smrtelně jedovaté koktejly, naopak v takzvané Mrazírně připravuje své klienty na pobyt v prostředí, ve kterém jejich těla přežijí dlouhá století. Tímto způsobem se touží dočkat doby, kdy lidstvo zcela přemůže smrt a lidé budou žít navždy. Sama Lucia trpí těžkou nespavostí, během nocí si tak čte deníkové zápisky svého prapředka, které jsou zároveň detailními popisy jeho nočního snění. Dějem knihy provází i několik dalších postav: mimo jiné i dospívající outsider Kassuo či muž středního věku Totti, jemuž život znepříjemňují podivné hlasy v jeho vlastní hlavě. Postavy knihy jsou vyobrazeny maximálně přesvědčivě, třebaže všechny dohromady pokrývají široké spektrum jak věkové, tak osobnostní.
Další z velkých kontrastů, či spíše paradoxů vyobrazených v knize je počínající epidemie choroby nazvané bludná staroba. Tato nemoc se stala jedním z mála strašáků moderní společnosti – není proti ní lék a člověka během několika málo týdnů změní ze zdravého a mladého v nemocného, ubohého starce.
Čmelák jako padající hvězda naděje
Kniha se dotýká mnoha témat a otázek, na které ani naše, ani dystopická knižní společnost nezná odpovědi. Psaní Leeny Krohnové s prvky magického realismu se totiž věnuje i takovým tématům, jako jsou smysl života a jeho absurdita nebo život v konzumní společnosti přesycené reklamou – a jak si v tom všem udržet zdravý rozum a nadhled. Jako znamení dějem prolétá (a to doslova) i podivný úkaz ve formě světélkujícího čmeláka.
Kniha Vysněná smrt Leeny Krohnové by se velmi dobře dala přirovnat právě k tomuto čmelákovi, který zdobí i její (adekvátně „podivnou“ a tajemnou) obálku z dílny Michala Puhače. Její přečtení zabere i pomalejšímu čtenáři maximálně několik odpolední – dojem, který zanechá, však nepochybně zůstane delší. Stejně jako bleskové setkání hlavních hrdinů s tajemným čmelákem.
Autorka recenze: Tereza Čechová, Skandinávský dům.
Leena Krohnová: Vysněná smrt. Přel. Ema C. Stašová. Dokořán, Praha, 2021.
„Když už si můžeme vybírat zubní pastu ze šestatřiceti různých značek, nebyla by vlastně nehoráznost, kdybychom nedostali možnost zvolit si také vlastní chvíli odchodu, jeho místo a způsob?“ – Leena Krohn, Vysněná smrt
„Vysněná smrt: protože vy za to stojíte,“ aneb smrt jako produkt. Tímto ústředním tématem se zabývá kniha Vysněná smrt, další vlaštovka stále se rozrůstajícího finského podivna, která ke konci minulého roku v překladu Emy C. Stašové doletěla do Česka.
Všudypřítomná tíseň
Už ze začátku provází čtenáře jakási nepopsatelná tíseň pramenící z mistrně popsaného dystopického světa, kde se lidský život snížil na hodnotu obchodovatelné komodity. Na jednu stranu smrt přestává být strašákem, o kterém se mluví až ve chvíli, když člověku dýchá za krkem – zároveň však život už nic neznamená, je jako zboží, které můžeme reklamovat, když nám neslouží. Asistovanou sebevraždu zde navíc vyhledávají převážně lidé zdraví (psychicky i fyzicky), které život akorát omrzel. O sebevraždu žádají i takoví, kteří se na vrcholu svých životních sil bojí stárnutí a nemocí do takové míry, že raději volí dobrovolný odchod ze života ještě předtím, než se vůbec přiblíží jeho konci. V Krohnové pojetí se tak zcela převrací západní „ideál“ eutanázie jako úlevy od bolesti nebo utrpení z nemohoucnosti. I otrlejší, liberálně smýšlející čtenář se tudíž musí zamyslet – a nejspíše vzápětí otřást.
Spisovatelka (skrze překladatelku) píše velmi bohatým jazykem, plným barvitých popisů a krásných přirovnání, čtenář tak není ochuzen ani o vystižení vysněné eutanázie jakožto „krásné smrti v ovzduší morálního souhlasu“, nechybí ani mistrná práce s oxymóry.
Společnost, kterou Leena Krohnová vystihuje, se kromě hledání věčného života (pokud o něj daný jedinec má zrovna zájem) „baví“ i stále brutálnějším a naturalističtějším uměním. Na televizní obrazovce nebo divadelních prknech jsou znásilňovány ženy a mladé dívky, ponižováni staří a hendikepovaní lidé nebo se na nich odehrávají hromadné soulože – Krohnová jako by tak čtenáři podsouvala ideu, že civilizace, která ztratí úctu ke smrti, ztratí zároveň úctu k čemukoliv. Zavládá anarchie, a to kromě té myšlenkové i anarchie celospolečenská.
Život versus smrt, spánek versus bdění
Knize je kromě motivu rozpadu vlastní i motiv neustálých kontrastů. Hlavní hrdinka, anestezioložka Lucia, je osamělá žena pracující na dvou místech zároveň: ve firmě Vysněná smrt míchá lidem podle jejich chuti smrtelně jedovaté koktejly, naopak v takzvané Mrazírně připravuje své klienty na pobyt v prostředí, ve kterém jejich těla přežijí dlouhá století. Tímto způsobem se touží dočkat doby, kdy lidstvo zcela přemůže smrt a lidé budou žít navždy. Sama Lucia trpí těžkou nespavostí, během nocí si tak čte deníkové zápisky svého prapředka, které jsou zároveň detailními popisy jeho nočního snění. Dějem knihy provází i několik dalších postav: mimo jiné i dospívající outsider Kassuo či muž středního věku Totti, jemuž život znepříjemňují podivné hlasy v jeho vlastní hlavě. Postavy knihy jsou vyobrazeny maximálně přesvědčivě, třebaže všechny dohromady pokrývají široké spektrum jak věkové, tak osobnostní.
Další z velkých kontrastů, či spíše paradoxů vyobrazených v knize je počínající epidemie choroby nazvané bludná staroba. Tato nemoc se stala jedním z mála strašáků moderní společnosti – není proti ní lék a člověka během několika málo týdnů změní ze zdravého a mladého v nemocného, ubohého starce.
Čmelák jako padající hvězda naděje
Kniha se dotýká mnoha témat a otázek, na které ani naše, ani dystopická knižní společnost nezná odpovědi. Psaní Leeny Krohnové s prvky magického realismu se totiž věnuje i takovým tématům, jako jsou smysl života a jeho absurdita nebo život v konzumní společnosti přesycené reklamou – a jak si v tom všem udržet zdravý rozum a nadhled. Jako znamení dějem prolétá (a to doslova) i podivný úkaz ve formě světélkujícího čmeláka.
Kniha Vysněná smrt Leeny Krohnové by se velmi dobře dala přirovnat právě k tomuto čmelákovi, který zdobí i její (adekvátně „podivnou“ a tajemnou) obálku z dílny Michala Puhače. Její přečtení zabere i pomalejšímu čtenáři maximálně několik odpolední – dojem, který zanechá, však nepochybně zůstane delší. Stejně jako bleskové setkání hlavních hrdinů s tajemným čmelákem.
Autorka recenze: Tereza Čechová, Skandinávský dům.
Leena Krohnová: Vysněná smrt. Přel. Ema C. Stašová. Dokořán, Praha, 2021.
March 25, 2015
Kiinnostuin kirjasta suoraan sanottuna ihan vain sen ristiriitaisen tunteen vuoksi, jonka kuvottavan limenvihreä kansiväri minussa herätti. Nyt teoksen luettuani kiinnostuin toden teolla Krohnista kirjailijana. Unelmakuolemalla on kaikki dystopian pääpiirteet, mutta tulevaisuuden sijaan kirjan maisemissa tunnuttiinkin pohtivan nyky-yhteiskuntaa.
Teoksen tyyli on vahvasti moraalisointuinen, täynnä eettisiä pohdintoja sarkastisen kerronnan keinoin. Sen sivuilla törmää suuremmassa mittakaavassa ilmiöihin, jotka ovat tulleet tutuiksi omana aikanamme. Kirjassa taiteilijat tappavat (mukamas) yhteiskuntakritiikin nimissä prostituoituja ja videoivat aktin, mistä lukija saa vääjäämättä yhtymäkohtia takavuosien kohuttuun "kissantappovideoon". Unelmakuolemana tunnettu yritys saattaa valokeilaan keskustelun eutanasiasta ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta oman kuolemansa ajankohdasta ja tavasta. Pakastamo muistuttaa todellisen maailman vastineestaan, Alcorista, jossa kuolleita ihmisiä pakastetaan tulevaisuutta varten, jossa lääketiede ja teknologia on hypoteettisesti kehittynyt kykenemään herättämään jo kuolleita ihmisiä henkiin. Pohditaan ihmisen kummallista suhdetta elämäänsä ja kuolemaan - kaikesta on päästävä päättämään itse, luonnollinen elämänkaari on jotakin pelottavaa ja epäsovinnaista. Samalla pohditaan filosofisia siitä, onko ruumiin kuolema kuitenkaan sama asia kuin tietoisuuden kuolema. Moniulotteisuutta ja syvyyttä pohdintoihin tuovat erilaiset hahmot, kuten muun muassa vegetatiivisessa tilassa oleva tyttö, elämäänsä äärijärjestön kautta sisältöä etsivä Kassu, ihmisiin pettynyt Nara, ja tietenkin teoksen kaikki muut hahmot toisiinsa sitova Lucia.
Kirjassa oli myös ihan jännä näkemys liberalismista ja konservatismista, juurikin hurjan taidemaailman yhteydessä. Ihmisen tappamista yhteiskuntakriittisen taiteen nimissä kritisoivat olivat suuren liberalistisen massan näkemyksen mukaan vanhahtaneita konservatisteja. Tästä heräsi kysymys, voisiko liberalismi mennä liian pitkälle? Onko se jossain suhteessa jo mennytkin? Missä menee tulevaisuudessa liberalismin ja konservatismin raja, miten termien määritelmät muuttuvat tai ovat jo kenties muuttuneet viime vuosikymmeninä? Liberalismi on jo nykyään melkein kuin kehu. "Hän on liberaali" sisältää takeen ihmisestä, jonka moraaliset arvot ovat kohdillaan. Mutta voisiko usko ihmisen vapauteen karata tosiaan käsistä? En ehkä itse ole valmis niin kuvittelemaan, vaikka maapallomme aika hullu avaruuden periferia onkin. Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin, ja jännä ajatus, että nykyinen liberaalinen käsitys muuttuisikin konservatiiviseksi muuttuvan (oli se muutos sitten kehitystä tai taantumaa) lähihistorian silmissä.
Juonta kirjasta on turha hakea. Kuten jo edellä mainitsin, teoksen punaisena viivana toimii teoksen päähenkilö Lucia, joka on töissä sekä Unelmakuolemassa että Pakastamossa, ja joka on toimenkuviensa sisäisesti repimä nainen. Hän ei usko kummankaan yrityksen toimintamekaniikkaan. Hänen kauttaan esitellään kavalkadi monia muita, omituisuuksissaan äärimmäisen samaistuttavia hahmoja, jotka ovat vain hetkellisiä vierailijoita teoksen yhteiskuntakuvaelman puitteissa. Hetkellisiä vierailijoita, kuten kaikki ihmiset tässä maailmassa - tai ainakin nyt tuntemassamme olemassaolon tasossa.
Pelottava, muttei lopultakaan toivoton kuvaelma ihmisen näennäisestä(?) järjettömyydestä. Nopeasti luettavissa, mutta teksti voi tuntua temaattisesti raskaalta jos ei ihan näin metaan tekstiin ole tottunut. Aiheet jäänevät lukijan mieleen vielä hyväksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Pohdiskelevan ihmisen kirja.
Teoksen tyyli on vahvasti moraalisointuinen, täynnä eettisiä pohdintoja sarkastisen kerronnan keinoin. Sen sivuilla törmää suuremmassa mittakaavassa ilmiöihin, jotka ovat tulleet tutuiksi omana aikanamme. Kirjassa taiteilijat tappavat (mukamas) yhteiskuntakritiikin nimissä prostituoituja ja videoivat aktin, mistä lukija saa vääjäämättä yhtymäkohtia takavuosien kohuttuun "kissantappovideoon". Unelmakuolemana tunnettu yritys saattaa valokeilaan keskustelun eutanasiasta ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta oman kuolemansa ajankohdasta ja tavasta. Pakastamo muistuttaa todellisen maailman vastineestaan, Alcorista, jossa kuolleita ihmisiä pakastetaan tulevaisuutta varten, jossa lääketiede ja teknologia on hypoteettisesti kehittynyt kykenemään herättämään jo kuolleita ihmisiä henkiin. Pohditaan ihmisen kummallista suhdetta elämäänsä ja kuolemaan - kaikesta on päästävä päättämään itse, luonnollinen elämänkaari on jotakin pelottavaa ja epäsovinnaista. Samalla pohditaan filosofisia siitä, onko ruumiin kuolema kuitenkaan sama asia kuin tietoisuuden kuolema. Moniulotteisuutta ja syvyyttä pohdintoihin tuovat erilaiset hahmot, kuten muun muassa vegetatiivisessa tilassa oleva tyttö, elämäänsä äärijärjestön kautta sisältöä etsivä Kassu, ihmisiin pettynyt Nara, ja tietenkin teoksen kaikki muut hahmot toisiinsa sitova Lucia.
Kirjassa oli myös ihan jännä näkemys liberalismista ja konservatismista, juurikin hurjan taidemaailman yhteydessä. Ihmisen tappamista yhteiskuntakriittisen taiteen nimissä kritisoivat olivat suuren liberalistisen massan näkemyksen mukaan vanhahtaneita konservatisteja. Tästä heräsi kysymys, voisiko liberalismi mennä liian pitkälle? Onko se jossain suhteessa jo mennytkin? Missä menee tulevaisuudessa liberalismin ja konservatismin raja, miten termien määritelmät muuttuvat tai ovat jo kenties muuttuneet viime vuosikymmeninä? Liberalismi on jo nykyään melkein kuin kehu. "Hän on liberaali" sisältää takeen ihmisestä, jonka moraaliset arvot ovat kohdillaan. Mutta voisiko usko ihmisen vapauteen karata tosiaan käsistä? En ehkä itse ole valmis niin kuvittelemaan, vaikka maapallomme aika hullu avaruuden periferia onkin. Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin, ja jännä ajatus, että nykyinen liberaalinen käsitys muuttuisikin konservatiiviseksi muuttuvan (oli se muutos sitten kehitystä tai taantumaa) lähihistorian silmissä.
Juonta kirjasta on turha hakea. Kuten jo edellä mainitsin, teoksen punaisena viivana toimii teoksen päähenkilö Lucia, joka on töissä sekä Unelmakuolemassa että Pakastamossa, ja joka on toimenkuviensa sisäisesti repimä nainen. Hän ei usko kummankaan yrityksen toimintamekaniikkaan. Hänen kauttaan esitellään kavalkadi monia muita, omituisuuksissaan äärimmäisen samaistuttavia hahmoja, jotka ovat vain hetkellisiä vierailijoita teoksen yhteiskuntakuvaelman puitteissa. Hetkellisiä vierailijoita, kuten kaikki ihmiset tässä maailmassa - tai ainakin nyt tuntemassamme olemassaolon tasossa.
Pelottava, muttei lopultakaan toivoton kuvaelma ihmisen näennäisestä(?) järjettömyydestä. Nopeasti luettavissa, mutta teksti voi tuntua temaattisesti raskaalta jos ei ihan näin metaan tekstiin ole tottunut. Aiheet jäänevät lukijan mieleen vielä hyväksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Pohdiskelevan ihmisen kirja.
January 27, 2022
Skutečná a skvělá finská podivnost. Vysněná smrt není až tak o smrti jako o životě a umírání. Je lepší si smrt naplánovat a doufat, že tím vlastní mizerie skončí, nechat se zmrazit a podle hesla z Mumie - smrt je jen začátek - doufat v život po rozmrazení a nebo si smrt ani neuvědomit a nečekaně se propadnout do komatu?
Téma smrti mne v poslední době hodně obklopuje a děsí. Trochu jsem doufala, že mi kniha pomůže najít víc vnitřního klidu a smíření, ale spíš přinesla další otázky a takové lehké vnitřní chvění. I když tuto knihu jako dystopii psala v roce 2004, povedlo se autorce skvěle zachytit lidskou mentalitu tvaří v tvář krizi pandemie (v knize bludná staroba) a různé pokusy se se světem nějak vyrovnat. Obecně z toho taky cítím jistou marnost a odevzdanost života vůbec. Je to rozhodně kniha, která potřebuje čas nejen na čtení, ale i následné vstřebání. Překlad mojí kamarádky Emy je boží jako ona sama. Věřím, že po diskuzi na bookclubu si názor ještě rozšířím a třeba zjistím, co přesně znamenal čmelák…
Téma smrti mne v poslední době hodně obklopuje a děsí. Trochu jsem doufala, že mi kniha pomůže najít víc vnitřního klidu a smíření, ale spíš přinesla další otázky a takové lehké vnitřní chvění. I když tuto knihu jako dystopii psala v roce 2004, povedlo se autorce skvěle zachytit lidskou mentalitu tvaří v tvář krizi pandemie (v knize bludná staroba) a různé pokusy se se světem nějak vyrovnat. Obecně z toho taky cítím jistou marnost a odevzdanost života vůbec. Je to rozhodně kniha, která potřebuje čas nejen na čtení, ale i následné vstřebání. Překlad mojí kamarádky Emy je boží jako ona sama. Věřím, že po diskuzi na bookclubu si názor ještě rozšířím a třeba zjistím, co přesně znamenal čmelák…
This entire review has been hidden because of spoilers.
March 10, 2015
A bookcrossing book I found from a library's recycling shelf. I wasn't supposed to read this one yet, but I wanted to read something in Finnish and this caught my eye on my shelf.
Books rarely make me feel anxiety, but there was something in this book that made me feel uncomfortable. Maybe it was how human life didn't seem to have much value in this story. And some things were a bit confusing, like the beetle-thing or whatever it was. I liked the dream journal stuff because I'm interested in dreams and what they say about the dreamer but that was probably the only thing I liked about Unelmakuolema.
Books rarely make me feel anxiety, but there was something in this book that made me feel uncomfortable. Maybe it was how human life didn't seem to have much value in this story. And some things were a bit confusing, like the beetle-thing or whatever it was. I liked the dream journal stuff because I'm interested in dreams and what they say about the dreamer but that was probably the only thing I liked about Unelmakuolema.
June 13, 2022
Lähitulevaisuuteen – oikeastaan juuri tähän aikaan – sijoittuva teos, jonka päähenkilö, Lucia, on anestesialääkäri, ja työskentelee kolmessa uneen ja kuolemaan kytkeytyvässä instituutiossa. Unelmakuolema on paikka, jossa ihmiset voivat maksua vastaan kuolla haluamallaan tavalla, haluamaansa aikaan. Lucia annostelee heille kuoleman aikaansaavaa ainetta, mutta yrittää myös vaivihkaa saada heidät luopumaan kuolinsuunnitelmastaan.
Kaupunginsairaalassa Lucia työskentelee anestesialääkärinä ja nukuttaa leikkaukseen meneviä potilaita. Leikkausnarkoosin aikana ihminen ei näe unia, vaan ajanjakso ikään kuin leikkautuu irti hänen elämästään. Tuntuuko anestesialääkärin aikaansaama uni samalta kuin kuolema?
Pakastimeksi kutsutussa paikassa säilötään kuolleitten ruumiita – joissain tapauksissa vain päitä – sillä ajatuksella, että ne voidaan lähiaikoina (joka aina siirtyy tulvaisuuteen) herättää henkiin siinä vaiheessa, kun heidän kohtalokseen osoittautuneet sairaudet osataan parantaa. Lucia nukuttaa heidät vähän ennen kuoleman hetkeä ja kuoleman saapuessa hoitotiimi tyhjentää suonet verestä ja täyttää ne formahedylillä.
Kaupunginsairaalassa ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni elämästään, Pakastimessa he taas kaipaavat ruumiinsa kuolemattomuutta, kun taas unelmakuolemassa he pelkäävät elämää, kuolemaa tai kärsimystä niin paljon, että haluavat lopettaa elämänsä. Kenelläkään ei näyttäisi olevan toivetta tai uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen.
Lucia itse kärsii unettomuudesta, eikä nuku juuri ollenkaan. Hän katsoo televisiota ja lukee isoisänsä isän, Leopoldin jälkeensä jättämää unipäiväkirjaa, muistiinpanoja, joihin Leopold Krohn on kirjannut unensa. Leopold eli Leo Krohn (1871–1948) oli Leena Krohnin isoisä, joten teos kertoo ikään kuin kirjailijan lapsen sukupolveen kuuluvasta, kuvitteellisesta henkilöstä.
Teos on maagista realismia tai lähitulevaisuuteen sijoittuva tieteisromaani. Sen kannessa lentää kimalainen, jonka siivet ja yläruumis on rei’itetty. Teoksessa kuvataan kimalaiseksi kuvattua, kirkasta ja lentävää olentoa.
Lyhyissä episodeissa käsitellään unen ja kuoleman välistä suhdetta. Onko kuolema kuin unta, onko kuoleman jälkeen jotain vai joutuuko kuoleman jälkeen vielä kohtaamaan omat ajatukset ja teot. Voiko koomassa oleva kuulla ympäristöään, nähdä unia ja herätä vai onko hän kuin kuollut, missä kohtaa häntä voi pitää kuolleena.
Teoksessa tarkastellaan myös mielen ja ruumiin suhdetta. Pakastimeen jäädytetyt ruumiit tai joissain tapauksissa vain päät, toivotaan ja oletetaan herätettävän henkiin, jolloin sekä ruumis että mieli nousisivat ylös, kuten uskontunnustuksessa eli siis kristillisessä opissa. Tekniikan avulla pyritään kehittämään tekoälyä siten, että ruumiista päästäisiin eroon ja ihmisen mieli voitaisiin siirtää tekoälyyn, irralleen materiasta, materiaalisesta ruumiista, joka vanhenee, rapistuu ja kärsii erilaisista sairauksista ja heikkouksista.
Romaani on helmi, joka herättää paljon ajatuksia ja pohdintaa.
Kaupunginsairaalassa Lucia työskentelee anestesialääkärinä ja nukuttaa leikkaukseen meneviä potilaita. Leikkausnarkoosin aikana ihminen ei näe unia, vaan ajanjakso ikään kuin leikkautuu irti hänen elämästään. Tuntuuko anestesialääkärin aikaansaama uni samalta kuin kuolema?
Pakastimeksi kutsutussa paikassa säilötään kuolleitten ruumiita – joissain tapauksissa vain päitä – sillä ajatuksella, että ne voidaan lähiaikoina (joka aina siirtyy tulvaisuuteen) herättää henkiin siinä vaiheessa, kun heidän kohtalokseen osoittautuneet sairaudet osataan parantaa. Lucia nukuttaa heidät vähän ennen kuoleman hetkeä ja kuoleman saapuessa hoitotiimi tyhjentää suonet verestä ja täyttää ne formahedylillä.
Kaupunginsairaalassa ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni elämästään, Pakastimessa he taas kaipaavat ruumiinsa kuolemattomuutta, kun taas unelmakuolemassa he pelkäävät elämää, kuolemaa tai kärsimystä niin paljon, että haluavat lopettaa elämänsä. Kenelläkään ei näyttäisi olevan toivetta tai uskoa elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen.
Lucia itse kärsii unettomuudesta, eikä nuku juuri ollenkaan. Hän katsoo televisiota ja lukee isoisänsä isän, Leopoldin jälkeensä jättämää unipäiväkirjaa, muistiinpanoja, joihin Leopold Krohn on kirjannut unensa. Leopold eli Leo Krohn (1871–1948) oli Leena Krohnin isoisä, joten teos kertoo ikään kuin kirjailijan lapsen sukupolveen kuuluvasta, kuvitteellisesta henkilöstä.
Teos on maagista realismia tai lähitulevaisuuteen sijoittuva tieteisromaani. Sen kannessa lentää kimalainen, jonka siivet ja yläruumis on rei’itetty. Teoksessa kuvataan kimalaiseksi kuvattua, kirkasta ja lentävää olentoa.
Lyhyissä episodeissa käsitellään unen ja kuoleman välistä suhdetta. Onko kuolema kuin unta, onko kuoleman jälkeen jotain vai joutuuko kuoleman jälkeen vielä kohtaamaan omat ajatukset ja teot. Voiko koomassa oleva kuulla ympäristöään, nähdä unia ja herätä vai onko hän kuin kuollut, missä kohtaa häntä voi pitää kuolleena.
Teoksessa tarkastellaan myös mielen ja ruumiin suhdetta. Pakastimeen jäädytetyt ruumiit tai joissain tapauksissa vain päät, toivotaan ja oletetaan herätettävän henkiin, jolloin sekä ruumis että mieli nousisivat ylös, kuten uskontunnustuksessa eli siis kristillisessä opissa. Tekniikan avulla pyritään kehittämään tekoälyä siten, että ruumiista päästäisiin eroon ja ihmisen mieli voitaisiin siirtää tekoälyyn, irralleen materiasta, materiaalisesta ruumiista, joka vanhenee, rapistuu ja kärsii erilaisista sairauksista ja heikkouksista.
Romaani on helmi, joka herättää paljon ajatuksia ja pohdintaa.
April 30, 2022
Kniha o smrti, o životě, o prožívání, o komplexnosti lidské mysli. O tom, že společnost, která ztratí úctu ke smrti, ztrácí úctu také k životu, ztrácí empatii k utrpení druhých. O tom, že i v takové společnosti sem tam pableskuje naděje v dobro jako třpytivý čmelák. I v takové společnosti se totiž najdou lidé jako hlavní postava Lucia, kterým osud jiných není lhostejný a kteří jsou ochotni naslouchat.
October 17, 2019
Olen jo useamman vuoden ajan ajatellut joskus lukevani Unelmakuoleman ja nyt kun vihdoin pääsin lukemaan, se oli juuri niin hyvä kuin olin kuvitellutkin. Kirja käsittelee edelleen ajankohtaisia kysymyksiä elämän merkityksestä ja merkittävyydestä sekä sen luonteesta ja päättymisestä tai päättymättömyydestä.
August 20, 2024
Some ideas in thi book could be eplored further, they always get interesting but somehow sparle themselves into the void without any proper ending but again..finish literature is quite famous with open endings where the reader has to use their imagination to connect all the dots. Good read, it is, as always, something different.
did-not-finish
January 17, 202250-page rule, dala jsem tomu víc, ale ne, not my type of book.
March 2, 2023
Tohle bylo hodně podivné finské podivno. V hlavě mám spoustu námětů k přemýšlení a občas, když se rozhlédnu okolo sebe, mám pocit, že "svět se v p*del obracá". Podobně jako v téhle knize. Chjo.
February 1, 2011
Un romanzo insolito, che si appropria di connotazioni fantascientifiche, ma se ne serve solo in virtù di un puro esercizio di stile.
E' un romanzo insolito, che non vuole andare da nessuna parte, perché altro non è che un giro a vuoto nella contorta mente umana.
Ho apprezzato tantissimo lo stile, originale, e l'ottima caratterizzazione dei tanti personaggi, così strani e, per certi versi, estremi.
Il tutto condito da temi cari all'uomo del Duemila: il ritardo della morte, l'eutanasia, e così via. Ma lungi dal commentarli e svilupparli, l'autrice preferisce piuttosto relegarli in secondo piano, lasciare che si sviluppano da soli: ed è così che lentamente i sogni d'immortalità (o di morte, a seconda dei casi) dell'uomo cadono giù come castelli di carte.
E' un romanzo insolito, che non vuole andare da nessuna parte, perché altro non è che un giro a vuoto nella contorta mente umana.
Ho apprezzato tantissimo lo stile, originale, e l'ottima caratterizzazione dei tanti personaggi, così strani e, per certi versi, estremi.
Il tutto condito da temi cari all'uomo del Duemila: il ritardo della morte, l'eutanasia, e così via. Ma lungi dal commentarli e svilupparli, l'autrice preferisce piuttosto relegarli in secondo piano, lasciare che si sviluppano da soli: ed è così che lentamente i sogni d'immortalità (o di morte, a seconda dei casi) dell'uomo cadono giù come castelli di carte.
November 22, 2017
2.8.2007
Krohn, Leena: Unelmakuolema (2004)
8-
- Maailma, jossa on mahdollista ostaa itselleen unelmakuolema tai syväjäädyttää itsensä tulevaisuuteen. Ihan miel.kiint. idis, mutta toteutus (luvut kuin itsenäisiä novelleja) toi irtonaisuutta vähän liikaa. Ja loppujen lopuks tapahtu vaan vähän. En innostunu lukemisesta.
Krohn, Leena: Unelmakuolema (2004)
8-
- Maailma, jossa on mahdollista ostaa itselleen unelmakuolema tai syväjäädyttää itsensä tulevaisuuteen. Ihan miel.kiint. idis, mutta toteutus (luvut kuin itsenäisiä novelleja) toi irtonaisuutta vähän liikaa. Ja loppujen lopuks tapahtu vaan vähän. En innostunu lukemisesta.
February 14, 2011
Kaoottinen kertomus tulevasta maailmanlopusta kiehtovine yksityiskohtineen, suosittelen. Krohnia parhaimmillaan.
Displaying 1 - 22 of 22 reviews