Tuli tämäkin klassikko vihdoin luettua. Jostakin syystä en älynnyt Nenosen tuotantoa lukea nuorempana, paitsi Finnwestien ja Yöjuttujen suomennoksia jne. Muuten samantyylistä pokkaria menikin kirjakaupalla. Voin kuvitella, että jos tähän olisin törmännyt teininä, pitäisi antaa viisi tähteä.
Ote novelleissa on häijy, ilkikurinen ja pahimmillaan hyvällä tavalla häiriintynyt. "Suku on Pahin" oli ehkä mieleensyöpyvin ja karmaisevin tarina "Maailmankaikkeuden suurin yksinäinen" oli jopa hämmästyttävän hyvin aikaa kestänyt scifistinen kuumotus.
Vaikka novelleissa selkeästi kummittelee loppukasarin mielenmaisema ajalta ennen lamaa, on teksti kestänyt hyvin aikaa. Sen verran on tietenkin pienellä budjetilla tehtyä, että jo ihan painovirheitä ja sen sellaista turhaa löytyy, mutta kaiken kaikkiaan ehdottomasti suomenkielisen kauhun jatkumolla selkeästi merkittävää tavaraa.
Kari Nenosen Noitarovio-kirja sisältää kuusi Nenosen kauhunovellia, joista lyhin on vain kolmen sivun mittainen.
Nenonen taitaa romaanien lisäksi lyhemmänkin kerrontamuodon. Näissä 1980-luvun lopussa julkaistuissa tarinoissa ei ole mitään vikaa nykyhetkestäkään katsottuna. Mukana on vampyyrijuttua ja yksi science fiction -tarina ja sitten perinteisempää kauhutarinaa, jollaista on tarjolla Nenosen romaaneissakin.
Pituutta kokoelmalla on vain reilu 130-sivua, näitä olisi lukenut miellään lisääkin. Onneksi on vielä yksi Nenosen romaaneista lukematta!
Arvio 3,7/5. Kari Nenonen. Noitarovio. Analogioita. (1989)
Myönnän antavani tälle kokoelmalle nostalgialisää, koska luin sen ensimmäistä kertaa n. 16-vuotiaana, vielä genreä kovin hyvin tuntematta, ja silloin se kolahti kovaa. Mutta kyllä tämä vielä 20 vuotta myöhemminkin on Suomi-kauhua kovimmasta päästä.
Erikseen pitää mainita "Maailmankaikkeuden suurin yksinäinen", joka tosin on scifiä mutta yksinkertaisesti todella häijy tarina; "Ruumisarkkuboomi", jonka perusidea oli ennalta-arvattava jo ensilukemalla mutta joka silti jaksaa hymyilyttää toisaalta omintakeisen ja toisaalta varsin arkisen lähestymistapansa vuoksi; sekä erityisesti "Suku on pahin", joka on ihan kansainvälisestikin ajatellen yksi häiriintyneimmistä ja häiritsevimmistä koskaan lukemistani fiktiivisistä teksteistä.
Tätä kokoelmaa en muistanut lukeneeni, vaikka kansi olikin tuttu jostain teinivuosilta. Sujuvasti kirjoitettuja kauhunovelleja, erityisesti "Suku on pahin" hyysi mukavasti. Niminovelli "Noitarovio" kehittyi lopulta idealtaan oikein hyväksi, mutta oli ehkä hivenen liian pitkä.