What do you think?
Rate this book
Aika Prahassa
Pentti Saarikosken tämän syksyn kirja on romaani, jonka aika on talvi, paikka on Praha, keskeiset henkilöt hän itse ja hänen rakastettunsa, sama tyttö, jolle hän kirjoitti kokoelmansa 'Laulu laululta pois' ja jota tapaamaan hän Prahaan menee. Siellä, kaupungissa joka on uusi ja vanha, kertoja elää tavallisen prahalaisen elämää, hänen on kotiuduttava järjestelmään, jonka osa hän on. Kirja ei kuitenkaan ole poliittinen romaani vaan kertomus rakkaudesta, joka näissä erikoisissa olosuhteissa kokee päätöksensä. Ja kuten aina, Saarikoski puhuu suoraan, teitittelemättä.
102 pages, Hardcover
First published January 1, 1967
4 people are currently reading
69 people want to read
About the author
Pentti Saarikoski
117 books23 followersPentti Saarikoski was one of the most important poets in the literary scene of Finland during the 1960s and 1970s. His body of work comprises poetry, autobiographical novels and translations, among them such classics as Homer's Odyssey and James Joyce's Ulysses.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 14 of 14 reviews
August 7, 2018
Stejne jako cas v Dublinu, i cas v Praze Pentium Saarikoski travil tak, ze chodil do knajpy a domu a do knajpy a domu, kde cural po zdi a zebral penize, takze proste poradnej Indiana Jones. Dublin mi kazdopadne prisel o trochu vic dobrodruznejsi a s vetsim poctem opileckych/filozofickych postrehu. V Praze Pentium pravdepodobne nenarazil na Fernet, jinak bychom se dockali vetsiho armageddonu.
7/10, za me stale velmi osvezujici.
7/10, za me stale velmi osvezujici.
October 14, 2018
Aika Prahassa käy rivakasti. Saarikosken perässä ei ole silti vaikeuksia pysyä. Sadan sivun aikana käydään läpi elämän ihmeellisyydet: lapsuuden muistot ja naisten rinnat. Itse jäin lukijana kuitenkin eniten ihmettelemään sitä, kuinka Pentti ei saanut kaminaa toimimaan. Mahtoikohan vika olla käyttäjässä?
October 31, 2024
Saarikosken kielenhallinta ja taito rakentaa lauseita, puhumattakaan hänen kyvystään havainnoida ympäristöään ja itseään on vertaansa vailla.
”Miksi ei saa puhua pahaa valtiosta? Se on withering away.”
”Miksi ei saa puhua pahaa valtiosta? Se on withering away.”
March 26, 2018
Krásná obálka a informačně přínosný doslov Lenky Fárové považuji za nejpřínosnější části této knihy. Vyjadřovací potenciál autora je obrovský, ale zdá se, že období času stráveného v Praze nebylo nejlepší jak pro něj, tak pro jeho múzy. Trápení od piva k pivu, rána k ránu a pro čtenáře rovněž od stránky ke stránce.
Četl jsem tuto krátkou knihu s dlouhými pauzami po několik měsíců a musel jsem se do ní nutit, ačkoliv jsem se na ni původně moc těšil. Člověk má (nejen) pocit, že čte to samé pořád dokola, je to až příliš dlouhá deprese, která se nikam neposouvá, reálií mnoho není a vlastně ani pořádných zážitků. Je to něco mezi opilostí a kocovinou na cestě domů po nepovedené kalbě v dešti nabubřelého sebeponižování.
Ale přesto závidím všem, kdo měli tu čest...
//
Waiting for his love, Pentti spent time in Prague drinking and translating. Long time of the Great beer and hangover depression probably ruined something in Saarikoski´s writing ability. Still the same self-humilitating/boastful talk dancing in the rain of unmemorable places and people. Tough stuff to get through psychically fine.
I googled Sarah afterwards and their love never got happy. They only met once after that. Sad times for love-country-travelling.
Četl jsem tuto krátkou knihu s dlouhými pauzami po několik měsíců a musel jsem se do ní nutit, ačkoliv jsem se na ni původně moc těšil. Člověk má (nejen) pocit, že čte to samé pořád dokola, je to až příliš dlouhá deprese, která se nikam neposouvá, reálií mnoho není a vlastně ani pořádných zážitků. Je to něco mezi opilostí a kocovinou na cestě domů po nepovedené kalbě v dešti nabubřelého sebeponižování.
Ale přesto závidím všem, kdo měli tu čest...
//
Waiting for his love, Pentti spent time in Prague drinking and translating. Long time of the Great beer and hangover depression probably ruined something in Saarikoski´s writing ability. Still the same self-humilitating/boastful talk dancing in the rain of unmemorable places and people. Tough stuff to get through psychically fine.
I googled Sarah afterwards and their love never got happy. They only met once after that. Sad times for love-country-travelling.
January 2, 2024
Päällimmäinen tunne on hämmästys. Seuraavassa kerroksessa tunnen riittämättömyyttä ja sivistymättömyyttä. Prahassa itsekin asuneena tartuin Saarikoskeen kiinnostuneena. Kiitelty kirjailija kertoilisi tunnelmistaan rakastamassani kaupungissa. Ei se ihan niin mennyt. Mies oli elämäänsä paossa, muka kirjoittamassa, mutta kaljanjuonniksihan se meni. Tunnelmakuvauksia pubeista on silti turha odottaa. Melko synkkää mutta mitäänsanomatonta yksinpuhelua kokonaisuudessaan.
January 23, 2018
Hauska. Omalaatuinen. Rehellinen. Avoin. Sekava. Mielenkiintoinen. Jakaa varmasti mielipiteitä: toiset rakastavat, toiset ymmärtämmättä vihaavat. Minä olen ensimmäisen ryhmän jäsen. Suosittelen.
February 22, 2024
Bylo to dobrý, ale trochu nuda, jako rychlovka na gauči. Je to sex, takže dobrý, ale ne každej sex je i dobrej sex. Nebo jako když jíš fakt dobrej chleba, ale máš ho suchej. Něco takovýho.
January 20, 2025
3,8 / 5
en træls finne forlader sin kone og møder det kommunistiske prag. halleluja
en træls finne forlader sin kone og møder det kommunistiske prag. halleluja
July 29, 2025
”Päivä alkoi huonoissa merkeissä: ensin tuli kakkaa housuihin, kun tarkoitus oli pieraista”
August 15, 2025
Må man skrive sådan!?
November 13, 2012
Pentti Saarikosken romaani Aika Prahassa (1967) on hämmentävä teos. Se on ikään kuin päiväkirja, jonka sivut ja virkkeet tornado on laittanut uuteen järjestykseen. Aikajatkumon rikkominen tuo kuitenkin yllättäen tekstiin proosamaisuutta, sillä se on paikoitellen tietoinen tulevasta.
Koska romaani on kirjoitettu hyvin pitkälle tajunnanvirran mukana seilaten, sen lukemiseen täytyy totutella hetkinen. Minäkertoja, jonka helposti lukiessaan mieltää itse Pentiksi, on Prahassa selvittelemässä sydäntään ja päätään. Hän pohdiskelee rakkauteen, elämään ja kuolemaan, politiikkaan, ihmisiin ja muistoihin liittyviä teemoja arkisen viehkeästä vinkkelistä. Ohessa hän tuntuu elävän aikamoista taiteilijaelämää naisineen. Ajallisesti kirja sijoittuu vuosiin 1966–1967, mikä on mielenkiintoista historiallisestakin näkökulmasta, sillä niin sanottu Prahan kevät alkoi sen jälkeen tammikuussa 1968.
Lukukokemustani lienee parantanut se, että luin kirjan Prahassa. Ymmärrän Saarikosken avulla Prahasta jotain uutta, ja myös toisin päin. Saarikosken teksti liittyy nyky-Prahaan mielenkiintoisella tavalla. Esimerkiksi ratikat, jotka yhä leimaavat kaupunkikuvaa, esiintyvät paljon Saarikoskenkin tekstissä. Nykyisin ratikoita on kuitenkin jo kolmenlaisia (vanhimmat niistä juuri samoja, joista kirjassa puhutaan), eikä niissä enää ole lipuntarkastajia, jotka rei'ittäisivät matkustajien lippuja. Pienten asioiden palapelinä historiallinen ja nykyaikainen Praha leikittelevät keskenään.
Kuten Matti Paavilainen toteaa HS:n kirja-arvostelussa vuodelta 1967, "[s]keptikolle tai miltei mille tahansa yksipuoliselle tarkastelijalle tämä kirja on hyökkäyksille avoin ja miltei puolustuskyvytön". Välillä tekstin älyttömyyksille tekee mieli ärjyä, mutta lopulta olen kuitenkin sitä mieltä, että kirja on absurdiudessaankin mielenkiintoinen ja täynnä viisauksia. Teosta tekee mieli siteerata jatkuvasti. Seuraavat katkelmat puhukoot puolestaan.
"Tässä paikassa on lampun varjokin sen kuva, mitä minä etsin."
"Enää ei ole mitään kohokohtia, ei jouluja, ei lomia, ei ensimmäistä rakkautta, ei mitään mitä odottaisi, elämä on yhtä kaupunkia, jonka laitamille syntyy uusia kaupunginosia, mutta yhä harvemmin jaksaa lähteä tutuksi tulleista paikoista katsomaan uusia ja tapaamaan ihmisiä, joita on päivä päivältä enemmän ja joista päivä päivältä tuntee pienemmän osan. Kuolemaa ei ole vaikea ajatella, mutta on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla kuollut, niin kuin on vaikea kuvitella avaruutta, että se ei koskaan lopu, tai ehkä se loppuu johonkin."
"Hän sanoo, että minun tuli käyttäytyä kuin herrasmies, mutta kyllä minä tiedän ettei hän pitäisi siitä. Nykyisin herrasmiehiä on niin paljon, että barbaarilla alkaa olla paremmat mahdollisuudet. Minä en tosin ole mikään barbaari, mutta esitän sellaista osaa, eikä se ole mitään teeskentelyä."
Koska romaani on kirjoitettu hyvin pitkälle tajunnanvirran mukana seilaten, sen lukemiseen täytyy totutella hetkinen. Minäkertoja, jonka helposti lukiessaan mieltää itse Pentiksi, on Prahassa selvittelemässä sydäntään ja päätään. Hän pohdiskelee rakkauteen, elämään ja kuolemaan, politiikkaan, ihmisiin ja muistoihin liittyviä teemoja arkisen viehkeästä vinkkelistä. Ohessa hän tuntuu elävän aikamoista taiteilijaelämää naisineen. Ajallisesti kirja sijoittuu vuosiin 1966–1967, mikä on mielenkiintoista historiallisestakin näkökulmasta, sillä niin sanottu Prahan kevät alkoi sen jälkeen tammikuussa 1968.
Lukukokemustani lienee parantanut se, että luin kirjan Prahassa. Ymmärrän Saarikosken avulla Prahasta jotain uutta, ja myös toisin päin. Saarikosken teksti liittyy nyky-Prahaan mielenkiintoisella tavalla. Esimerkiksi ratikat, jotka yhä leimaavat kaupunkikuvaa, esiintyvät paljon Saarikoskenkin tekstissä. Nykyisin ratikoita on kuitenkin jo kolmenlaisia (vanhimmat niistä juuri samoja, joista kirjassa puhutaan), eikä niissä enää ole lipuntarkastajia, jotka rei'ittäisivät matkustajien lippuja. Pienten asioiden palapelinä historiallinen ja nykyaikainen Praha leikittelevät keskenään.
Kuten Matti Paavilainen toteaa HS:n kirja-arvostelussa vuodelta 1967, "[s]keptikolle tai miltei mille tahansa yksipuoliselle tarkastelijalle tämä kirja on hyökkäyksille avoin ja miltei puolustuskyvytön". Välillä tekstin älyttömyyksille tekee mieli ärjyä, mutta lopulta olen kuitenkin sitä mieltä, että kirja on absurdiudessaankin mielenkiintoinen ja täynnä viisauksia. Teosta tekee mieli siteerata jatkuvasti. Seuraavat katkelmat puhukoot puolestaan.
"Tässä paikassa on lampun varjokin sen kuva, mitä minä etsin."
"Enää ei ole mitään kohokohtia, ei jouluja, ei lomia, ei ensimmäistä rakkautta, ei mitään mitä odottaisi, elämä on yhtä kaupunkia, jonka laitamille syntyy uusia kaupunginosia, mutta yhä harvemmin jaksaa lähteä tutuksi tulleista paikoista katsomaan uusia ja tapaamaan ihmisiä, joita on päivä päivältä enemmän ja joista päivä päivältä tuntee pienemmän osan. Kuolemaa ei ole vaikea ajatella, mutta on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla kuollut, niin kuin on vaikea kuvitella avaruutta, että se ei koskaan lopu, tai ehkä se loppuu johonkin."
"Hän sanoo, että minun tuli käyttäytyä kuin herrasmies, mutta kyllä minä tiedän ettei hän pitäisi siitä. Nykyisin herrasmiehiä on niin paljon, että barbaarilla alkaa olla paremmat mahdollisuudet. Minä en tosin ole mikään barbaari, mutta esitän sellaista osaa, eikä se ole mitään teeskentelyä."
February 5, 2013
Det kan være lidt af et projekt, at finde beatlitteratur på dansk. De store amerikanske beatforfattere som Keraouc og Ginsberg er begge oversat til dansk i nyere tid, men en poet som Gregory Corso er af uforklarlige grunde blevet forbigået. Derfor er det skønt, at forlaget Basilisk har udgivet Pentti Saarikoskis korte rejseskildring Tiden i Prag.
Fortællingen starter, da Pentti ankommer til Prag i november 1966. Han er kommet for at arbejde, med sig har han bragt en ordbog og sin skrivemaskine, og hjemme har han efterladt sin kone. Han flytter ind på et usselt værelse, kaminen virker ikke, der er ingen elektricitet og toilettet på gangen deles med opgangens andre beboere. Forholdene er nok dårlige, men det rådes der bod på med besøg på byens mange ølbarer og vinstuer, hvor der bliver drukket igennem. Pentti regner i bogens slutning ud, at han i snit har drukket 4 liter øl om dagen.
Alt imens vores fortæller vandrer hvileløst rundt i Prags gader, hører man hans tanker, som bedst kan beskrives som en slags stream of consciousness, hvor alt har sin plads. Der er minder fra barndommen under anden verdenskrig, ungdommen og forholdet til konen og de mange kvinder rundt omkring, som han efter eget udsagn har fået en del børn med. Ofte reflekteres der over politiske begivenheder, men aldrig nok til, at bogen bliver et politisk værk. Man ænser kun netop begivenhederne. Det hele er med til, at male et portræt af en rast- og rodløs mand, som ikke ved hvad han skal gøre med livet.
Fortællingen starter, da Pentti ankommer til Prag i november 1966. Han er kommet for at arbejde, med sig har han bragt en ordbog og sin skrivemaskine, og hjemme har han efterladt sin kone. Han flytter ind på et usselt værelse, kaminen virker ikke, der er ingen elektricitet og toilettet på gangen deles med opgangens andre beboere. Forholdene er nok dårlige, men det rådes der bod på med besøg på byens mange ølbarer og vinstuer, hvor der bliver drukket igennem. Pentti regner i bogens slutning ud, at han i snit har drukket 4 liter øl om dagen.
Alt imens vores fortæller vandrer hvileløst rundt i Prags gader, hører man hans tanker, som bedst kan beskrives som en slags stream of consciousness, hvor alt har sin plads. Der er minder fra barndommen under anden verdenskrig, ungdommen og forholdet til konen og de mange kvinder rundt omkring, som han efter eget udsagn har fået en del børn med. Ofte reflekteres der over politiske begivenheder, men aldrig nok til, at bogen bliver et politisk værk. Man ænser kun netop begivenhederne. Det hele er med til, at male et portræt af en rast- og rodløs mand, som ikke ved hvad han skal gøre med livet.
Displaying 1 - 14 of 14 reviews