Aika saatanan lattea ja kliseinen runo tuli tästäkin mutta on pirun hienoa tietää elämäni tarkoitus
Hynysen täsmäsäkeet piirtävät riisutun rehellistä kuvaa suomalaisesta miehestä. Enimmän aikaa tämä nurkkaan ahdettu olento on eksyksissä sekä itseltään että muilta, unohtuneena sohvan pohjalle tai tuijottamassa väsynyttä naamaansa hotellin vessan peilistä. Apatian ja ahdistuksen alta näyttää kuitenkin todellista karvaansa elinvoimainen optimisti, joka tietää täsmälleen mitä tahtoo ja varsinkin mitä ei tahdo.
Korkkaa siis kalja, avaa nenäliinapaketti ja käy sanan äärelle. Itket, tai naurat ja itket.
"Jouni Hynynen on yhdistelmä kahta Uunoa: Turhapuroa ja Kailasta." – Tuomas Holopainen
Erikoisen valjuiksi jääviä runoja, jotka eivät vedä vertoja Hynysen lauluteksteille (jotka puolestaan ovat oivaltavia ja omaperäisiä). Lukija päästetään nyt liian helpolla kaikkine "kaunis kuin kukka" -vertauksineen ja muine kliseineen. Mielestäni hyviä runoja olivat oikeastaan vain viimeisen osion runot, koska niissä oli oivallettu jotain suurempaa. Sivujen alla kiertävä tekstirimpsu oli ilahduttava idea! 2,5 tähteä.
Pidin tästä kirjasta. Lukiessa oli tunnelma sellainen kuin kirjailijan kanssa istuisi ja hän säkeitä paasaisi menemään, eli sisällöstä huolimatta viihdyttävä.
Niin. Hynystähän tämä. Ihan sitä ihteään. Runon kaltaisiksi tuotteiksi taitejuja ajatuksia juuri niistä asioista kuin Hynyseltä voi kuvitellakin. Kuin suoraa jatkoa hänen kirjalleen. Mutta nauratti ihan kunnolla muutamaan otteeseen. Ja niin kevythän tämä on, että lukee yhdellä paskaistunnolla.