What do you think?
Rate this book
Yön äänet
1. Jerusalemin osa (Jerusalem's Lot, 1978)
2. Yövuoro (Graveyard Shift, 1970)
3. Maininki (Night Surf, 1969)
4. Portti (I Am the Doorway, 1971)
5. Mörkö (The Boogeyman, 1973)
6. Harmaa lima (Gray Matter, 1973)
7. Taistelukenttä (Battleground, 1972)
8. Rekat (Trucks, 1973)
9. Joskus he tulevat takaisin (Sometimes They Come Back, 1974)
10. Mansikkakevät (Strawberry Spring, 1968)
11. Lopettajat Oy (Quitters, Inc., 1978)
12. Peluri (The Ledge, 1976)
13. Tiedän mitä haluat (I Know What You Need, 1976)
14. Maissilapset (Children of the Corn, 1977)
15. Viimeinen puola (The Last Rung on the Ladder, 1978)
16. Mankeli (The Mangler, 1972)
2. Yövuoro (Graveyard Shift, 1970)
3. Maininki (Night Surf, 1969)
4. Portti (I Am the Doorway, 1971)
5. Mörkö (The Boogeyman, 1973)
6. Harmaa lima (Gray Matter, 1973)
7. Taistelukenttä (Battleground, 1972)
8. Rekat (Trucks, 1973)
9. Joskus he tulevat takaisin (Sometimes They Come Back, 1974)
10. Mansikkakevät (Strawberry Spring, 1968)
11. Lopettajat Oy (Quitters, Inc., 1978)
12. Peluri (The Ledge, 1976)
13. Tiedän mitä haluat (I Know What You Need, 1976)
14. Maissilapset (Children of the Corn, 1977)
15. Viimeinen puola (The Last Rung on the Ladder, 1978)
16. Mankeli (The Mangler, 1972)
285 pages, Paperback
Published January 1, 1989
4 people are currently reading
60 people want to read
About the author
Stephen King
2,400 books888k followersStephen Edwin King was born the second son of Donald and Nellie Ruth Pillsbury King. After his father left them when Stephen was two, he and his older brother, David, were raised by his mother. Parts of his childhood were spent in Fort Wayne, Indiana, where his father's family was at the time, and in Stratford, Connecticut. When Stephen was eleven, his mother brought her children back to Durham, Maine, for good. Her parents, Guy and Nellie Pillsbury, had become incapacitated with old age, and Ruth King was persuaded by her sisters to take over the physical care of them. Other family members provided a small house in Durham and financial support. After Stephen's grandparents passed away, Mrs. King found work in the kitchens of Pineland, a nearby residential facility for the mentally challenged.
Stephen attended the grammar school in Durham and Lisbon Falls High School, graduating in 1966. From his sophomore year at the University of Maine at Orono, he wrote a weekly column for the school newspaper, THE MAINE CAMPUS. He was also active in student politics, serving as a member of the Student Senate. He came to support the anti-war movement on the Orono campus, arriving at his stance from a conservative view that the war in Vietnam was unconstitutional. He graduated in 1970, with a B.A. in English and qualified to teach on the high school level. A draft board examination immediately post-graduation found him 4-F on grounds of high blood pressure, limited vision, flat feet, and punctured eardrums.
He met Tabitha Spruce in the stacks of the Fogler Library at the University, where they both worked as students; they married in January of 1971. As Stephen was unable to find placement as a teacher immediately, the Kings lived on his earnings as a laborer at an industrial laundry, and her student loan and savings, with an occasional boost from a short story sale to men's magazines.
Stephen made his first professional short story sale ("The Glass Floor") to Startling Mystery Stories in 1967. Throughout the early years of his marriage, he continued to sell stories to men's magazines. Many were gathered into the Night Shift collection or appeared in other anthologies.
In the fall of 1971, Stephen began teaching English at Hampden Academy, the public high school in Hampden, Maine. Writing in the evenings and on the weekends, he continued to produce short stories and to work on novels.
Stephen attended the grammar school in Durham and Lisbon Falls High School, graduating in 1966. From his sophomore year at the University of Maine at Orono, he wrote a weekly column for the school newspaper, THE MAINE CAMPUS. He was also active in student politics, serving as a member of the Student Senate. He came to support the anti-war movement on the Orono campus, arriving at his stance from a conservative view that the war in Vietnam was unconstitutional. He graduated in 1970, with a B.A. in English and qualified to teach on the high school level. A draft board examination immediately post-graduation found him 4-F on grounds of high blood pressure, limited vision, flat feet, and punctured eardrums.
He met Tabitha Spruce in the stacks of the Fogler Library at the University, where they both worked as students; they married in January of 1971. As Stephen was unable to find placement as a teacher immediately, the Kings lived on his earnings as a laborer at an industrial laundry, and her student loan and savings, with an occasional boost from a short story sale to men's magazines.
Stephen made his first professional short story sale ("The Glass Floor") to Startling Mystery Stories in 1967. Throughout the early years of his marriage, he continued to sell stories to men's magazines. Many were gathered into the Night Shift collection or appeared in other anthologies.
In the fall of 1971, Stephen began teaching English at Hampden Academy, the public high school in Hampden, Maine. Writing in the evenings and on the weekends, he continued to produce short stories and to work on novels.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
November 24, 2022
Yön äänet on Stephen Kingin ensimmäinen novellikokoelma, jonka tarinat julkaistiin alun perin välillä 1968-1977. Koska tarinat kattavat pitkän ajanjakson aikana jolloin King kehittyi nopeasti kirjailijana, ei ole yllätys että kokoelma on sekoitus erilaisia ideoita ja kerronnallisia lähestymistapoja. King sovitti ylleen erilaisia tyylejä, lainaili vanhoista klassikoista sekä alkoi etsiä omaa polkuaan.
Alkuperäisen kokoelman 20 tarinasta (suomennoksesta puuttuu neljä novellia) osassa toistuu tiettyjä samankaltaisuuksia, kuten elottomien esineiden herääminen henkiin ja okkultismi. Salem’s Lotin kaupunki esiintyy kahdessa tarinassa, molemmat parhaasta päästä: ”Jerusalemin osa” on 1800-luvulle sijoittuva epistolaarinen novelli, jossa King vilauttelee ylpeästi vaikutteitaan heittelemällä viittauksia taikakirjoihin ja hirviöihin. Toinen tarina ”One for the Road” (ei kokoelmassa) toimii romaanin epilogina ja sijoittuu kaksi vuotta sen jälkeen kun Ben Mears poltti koko kaupungin. Pahuus on kuitenkin edelleen läsnä, kuten ympäröivien kylien ihmiset hyvin tietävät.
Henkiin heräävien elottomien esineiden kavalkadia johtaa ”Mankeli”, jossa pesulan suureen mankeliin pesiytyy vahingossa demoni. Idea on pöhkömmästä päästä, mutta kauhussa on kieltämättä potkua kun jättimäinen laite repii itsensä kiinnityksistään ja alkaa marssia kaduilla etsimässä uusia veriuhreja. Tarinassa ”The Lawnmower Man” (ei kokoelmassa, mutta julkaistu Amok-lehdessä) toinen kone, ruohonleikkuri, alkaa jahdata miestä joka vain halusi saada puutarhansa kuntoon mutta tilasi työn epähuomiossa yritykseltä jota johtaa muinainen kreikkalainen jumala Pan. ”Taistelukenttä” on kertomus ammattitappajasta, jonka saamasta paketista paljastuu joukko leikkisotilaita jotka hyökkäävät hänen kimppuunsa. Tarinan irvaileva lopetus on maustettu runsaalla mustalla huumorilla, Tales from the Cryptin hengessä.
Elokuvaversionsa vuoksi surullisenkuuluisa ”Rekat” on yllättäen yksi kokoelman parhaista antimista. Joukko ihmisiä jää jumiin pieneen ruokapaikkaan kun rekat ja muut suuret ajoneuvot yht’äkkiä heräävät henkiin ja alkavat tappaa ihmisiä. Pian älylliset rekat ovat jatkuvasti pari askelta ihmisten aikeita edellä. Toive siitä että rekat saattaisivat aikanaan pysähtyä ilman bensiiniä osoittautuu turhaksi, kun rekat viestittävät morse-koodilla että ihmisten pitäsi alkaa tankata heitä. Kertoja kuvittelee tulevaisuuden, jossa rekat alkavat tuottaa uuden sukupolven ajoneuvoja liukuhihnoilla, tuhoten luonnon niin että kaiken peittää lopulta vain sileä asfaltti. Tarina on visio maailmanlopusta, kuvattuna pienen joukon silmin, mikä tehostaa tarinan hidasta kehittymistä pienestä onnettomuudesta globaaliin katastrofiin. Asetelma on naurettava, mutta King onnistuu tekemään tavanomaisista kumipyöristä oikeasti pelottavia. ”Rekat” on myös ensimmäinen episodi Kingin pitkässä mieltymyksessä autoista kumpuaviin kauhuihin.
Tarinoissa on paljon perinteikästä mustaa magiaa, kuten poika jolla on komerossaan kopio Necronomiconista tarinassa ”Tiedän mitä haluat” ja äidinkielenopettaja joka uhraa sormensa loitsulle karkoittaakseen menneisyydestä tulleet kiusaajat tarinassa ”Joskus he tulevat takaisin”. Hauskaa ja perinteikästä! Näissä tarinoissa King on fanipoika, vähän niin kuin hevibändi joka laittaa esikoisalbumilleen muutaman kappaleen Cthulhusta.
King ei kuitenkaan tarvitse Cthulhua tuekseen. ”Maissilapset” kuvaa nebraskalaista kaupunkia, jota ympäröiviin maissipeltoihin pesiytynyt pahuus on ottanut uskonnolliset yhteisön lapset valtaansa. ”Yövuoro” taas on hirviökertomus likaisen työn raatajista, jotka siivotessaan vanhaa tehdasta löytävät sen alta unohdetun kellarin ja siellä asuvan hirviörottapopulaation. Jotkut tarinoista ovat suoraan Tales from the Cryptin koulukuntaa, erityisesti ”Peluri”, jossa mies pakoetaan kiertämään pilvenpiirtäjä ulkokautta pientä ulkonemaa pitkin, ja ”Lopettajat Oy”, jossa yhtiö tarjoaa epätavallisen mutta tehokkaan tavan lopettaa tupakointi. Kehokauhua löytyy tarinoista ”Portti”, jossa astronautti on saanut jonkinlaisen tartunnan ulkoavaruudesta, ja ”Harmaa lima”, jossa mies muuttuu sienimäiseksi olennoksi juotuaan saastunutta olutta. Ja niin edelleen, joidenkin tarinoiden ollessa ikimuistoisempia kuin toiset.
Kokoelma ei ole erityisen vakava. Useat tarinoista ovat hauskaa, nopeaa kauhua, täynnä hirviöitä ja muita melko perinteisiä elementtejä. On helppoa kuvitella King virnistelemässä kirjoituskoneensa takana kun hän naputteli näitä tarinoita pikaisten palkkioiden vuoksi. Tässä kontekstissa jotkut tarinoista jäävät latteiksi, vaikka niiden kirjalliset meriitit ovatkin kunnolliset. Herkät ja vakavat ”The Woman in the Room” (ei kokoelmassa) ja ”Viimeinen puola” tuntuvat olevan väärässä paikassa kirottujen mankeleiden ja okkulttisten rituaalien rinnalla.
Yksi asia joka saa tarinat resonoimaan on niiden hahmogalleria. Monet ovat työväenluokan edustajia, tavallisia duunareita, nykyaikaisia ihmisiä jotka saavat yht’äkkiä vastaansa jotakin epätavallista. Hahmot kuten ”Mankelin” poliisit, ”Yövuoron” työläiset, miehet jotka vain sattuvat olemaan paikalla tarinoissa ”Rekat”, ”One for the Road” ja ”Harmaa lima”. He eivät aina ole sankareita, heillä ei ole uskoa kykyihinsä, he saattavat olla pelkureita, jotkut ovat kostonhimoisia ja toiset täysiä paskiaisia. Tällaiset jokamiehet kaikkine tavanomaisine virheineen ovat helposti samaistuttavia, ja se antaa tarinoilla vahvan perustan. Mitä ikinä sekopäistä King keksiikään heittää heidän niskaansa, se on uskottavaa, koska hahmot ovat uskottavia.
Kokoelman tarinat on kirjoittanut kirjailija, joka ei ollut vielä täysin kypsä, jonka kieli oli useimmiten vahvasti poskessa, tarinoissa jotka julkaistiin pääosin 70-luvulla miestenlehdissä, mutta jos oikein silmiään siristää, voi huomata että Kingin hahmot tuntuvat aidoilta, hänen kerronnalliset lähestymistapansa ovat toimivia ja hänen mielikuvituksensa on rajaton.
Stephen King -lukuprojektin muut arviot osoitteessa: http://uskollinenlukija.wordpress.com
Alkuperäisen kokoelman 20 tarinasta (suomennoksesta puuttuu neljä novellia) osassa toistuu tiettyjä samankaltaisuuksia, kuten elottomien esineiden herääminen henkiin ja okkultismi. Salem’s Lotin kaupunki esiintyy kahdessa tarinassa, molemmat parhaasta päästä: ”Jerusalemin osa” on 1800-luvulle sijoittuva epistolaarinen novelli, jossa King vilauttelee ylpeästi vaikutteitaan heittelemällä viittauksia taikakirjoihin ja hirviöihin. Toinen tarina ”One for the Road” (ei kokoelmassa) toimii romaanin epilogina ja sijoittuu kaksi vuotta sen jälkeen kun Ben Mears poltti koko kaupungin. Pahuus on kuitenkin edelleen läsnä, kuten ympäröivien kylien ihmiset hyvin tietävät.
Henkiin heräävien elottomien esineiden kavalkadia johtaa ”Mankeli”, jossa pesulan suureen mankeliin pesiytyy vahingossa demoni. Idea on pöhkömmästä päästä, mutta kauhussa on kieltämättä potkua kun jättimäinen laite repii itsensä kiinnityksistään ja alkaa marssia kaduilla etsimässä uusia veriuhreja. Tarinassa ”The Lawnmower Man” (ei kokoelmassa, mutta julkaistu Amok-lehdessä) toinen kone, ruohonleikkuri, alkaa jahdata miestä joka vain halusi saada puutarhansa kuntoon mutta tilasi työn epähuomiossa yritykseltä jota johtaa muinainen kreikkalainen jumala Pan. ”Taistelukenttä” on kertomus ammattitappajasta, jonka saamasta paketista paljastuu joukko leikkisotilaita jotka hyökkäävät hänen kimppuunsa. Tarinan irvaileva lopetus on maustettu runsaalla mustalla huumorilla, Tales from the Cryptin hengessä.
Elokuvaversionsa vuoksi surullisenkuuluisa ”Rekat” on yllättäen yksi kokoelman parhaista antimista. Joukko ihmisiä jää jumiin pieneen ruokapaikkaan kun rekat ja muut suuret ajoneuvot yht’äkkiä heräävät henkiin ja alkavat tappaa ihmisiä. Pian älylliset rekat ovat jatkuvasti pari askelta ihmisten aikeita edellä. Toive siitä että rekat saattaisivat aikanaan pysähtyä ilman bensiiniä osoittautuu turhaksi, kun rekat viestittävät morse-koodilla että ihmisten pitäsi alkaa tankata heitä. Kertoja kuvittelee tulevaisuuden, jossa rekat alkavat tuottaa uuden sukupolven ajoneuvoja liukuhihnoilla, tuhoten luonnon niin että kaiken peittää lopulta vain sileä asfaltti. Tarina on visio maailmanlopusta, kuvattuna pienen joukon silmin, mikä tehostaa tarinan hidasta kehittymistä pienestä onnettomuudesta globaaliin katastrofiin. Asetelma on naurettava, mutta King onnistuu tekemään tavanomaisista kumipyöristä oikeasti pelottavia. ”Rekat” on myös ensimmäinen episodi Kingin pitkässä mieltymyksessä autoista kumpuaviin kauhuihin.
Tarinoissa on paljon perinteikästä mustaa magiaa, kuten poika jolla on komerossaan kopio Necronomiconista tarinassa ”Tiedän mitä haluat” ja äidinkielenopettaja joka uhraa sormensa loitsulle karkoittaakseen menneisyydestä tulleet kiusaajat tarinassa ”Joskus he tulevat takaisin”. Hauskaa ja perinteikästä! Näissä tarinoissa King on fanipoika, vähän niin kuin hevibändi joka laittaa esikoisalbumilleen muutaman kappaleen Cthulhusta.
King ei kuitenkaan tarvitse Cthulhua tuekseen. ”Maissilapset” kuvaa nebraskalaista kaupunkia, jota ympäröiviin maissipeltoihin pesiytynyt pahuus on ottanut uskonnolliset yhteisön lapset valtaansa. ”Yövuoro” taas on hirviökertomus likaisen työn raatajista, jotka siivotessaan vanhaa tehdasta löytävät sen alta unohdetun kellarin ja siellä asuvan hirviörottapopulaation. Jotkut tarinoista ovat suoraan Tales from the Cryptin koulukuntaa, erityisesti ”Peluri”, jossa mies pakoetaan kiertämään pilvenpiirtäjä ulkokautta pientä ulkonemaa pitkin, ja ”Lopettajat Oy”, jossa yhtiö tarjoaa epätavallisen mutta tehokkaan tavan lopettaa tupakointi. Kehokauhua löytyy tarinoista ”Portti”, jossa astronautti on saanut jonkinlaisen tartunnan ulkoavaruudesta, ja ”Harmaa lima”, jossa mies muuttuu sienimäiseksi olennoksi juotuaan saastunutta olutta. Ja niin edelleen, joidenkin tarinoiden ollessa ikimuistoisempia kuin toiset.
Kokoelma ei ole erityisen vakava. Useat tarinoista ovat hauskaa, nopeaa kauhua, täynnä hirviöitä ja muita melko perinteisiä elementtejä. On helppoa kuvitella King virnistelemässä kirjoituskoneensa takana kun hän naputteli näitä tarinoita pikaisten palkkioiden vuoksi. Tässä kontekstissa jotkut tarinoista jäävät latteiksi, vaikka niiden kirjalliset meriitit ovatkin kunnolliset. Herkät ja vakavat ”The Woman in the Room” (ei kokoelmassa) ja ”Viimeinen puola” tuntuvat olevan väärässä paikassa kirottujen mankeleiden ja okkulttisten rituaalien rinnalla.
Yksi asia joka saa tarinat resonoimaan on niiden hahmogalleria. Monet ovat työväenluokan edustajia, tavallisia duunareita, nykyaikaisia ihmisiä jotka saavat yht’äkkiä vastaansa jotakin epätavallista. Hahmot kuten ”Mankelin” poliisit, ”Yövuoron” työläiset, miehet jotka vain sattuvat olemaan paikalla tarinoissa ”Rekat”, ”One for the Road” ja ”Harmaa lima”. He eivät aina ole sankareita, heillä ei ole uskoa kykyihinsä, he saattavat olla pelkureita, jotkut ovat kostonhimoisia ja toiset täysiä paskiaisia. Tällaiset jokamiehet kaikkine tavanomaisine virheineen ovat helposti samaistuttavia, ja se antaa tarinoilla vahvan perustan. Mitä ikinä sekopäistä King keksiikään heittää heidän niskaansa, se on uskottavaa, koska hahmot ovat uskottavia.
Kokoelman tarinat on kirjoittanut kirjailija, joka ei ollut vielä täysin kypsä, jonka kieli oli useimmiten vahvasti poskessa, tarinoissa jotka julkaistiin pääosin 70-luvulla miestenlehdissä, mutta jos oikein silmiään siristää, voi huomata että Kingin hahmot tuntuvat aidoilta, hänen kerronnalliset lähestymistapansa ovat toimivia ja hänen mielikuvituksensa on rajaton.
Stephen King -lukuprojektin muut arviot osoitteessa: http://uskollinenlukija.wordpress.com
August 29, 2017
Stephen Kingin varhaisia novelleja. Näitä oli hauska lukea, koska näissä näki Kingin tyylin, mutta se oli vielä kovin hiomaton. King tahtoi monissa novelleissaan saada ehdottomasti pahuudelle jonkin fyysisen ominaisuuden.
Todella mielenkiintoinen, koska tässä näki, miten kirjailija on vuosien aikana kehittynyt.
Kansi oli outo, koska se nappasi huomion, mutta ei lopulta liittynyt mihinkään tarinaan. Miinusta siitä, miten paljon kirjoitusvirheitä käännöksessä oli.
Todella mielenkiintoinen, koska tässä näki, miten kirjailija on vuosien aikana kehittynyt.
Kansi oli outo, koska se nappasi huomion, mutta ei lopulta liittynyt mihinkään tarinaan. Miinusta siitä, miten paljon kirjoitusvirheitä käännöksessä oli.
January 18, 2024
Paksuista tiiliskiviromaaneista tunnettu King on yllättävän toimiva lyhyissä novelleissa, joista osa on perinteisiä kauhutarinoita ja osa taas tyyliltään enemmän scifiä, rikostarinoita tai mysteerejä. Plussaa siitä että vaikka ideat ovat paikoin aika pöhköjä (esim. eloon herännyt tappajamankeli), on tarinat kuitenkin kirjoitettu taitavasti ja tosissaan - tarinat eivät ole parodioita, vaan tekijä on niihin paneutunut. Tulee hyvällä tavalla mieleen Twilight zone tai Outer limits -tarinat.
April 29, 2025
Jotkut novelleista olivat hiukan tylsiä nykyaikana. Ehkä seitsemänkymmentäluvulla jenkeissä on pelätty saatananpalvojia, mutta sellainen ei jaksa säväyttää tänä päivänä. Mieleen jäi kuitenkin erityisesti toiseksi viimeinen novelli Viimeinen puola, joka oli erinomaisesti kirjoitettu!
May 28, 2017
Monta hyvää pikkutarinaa.
October 2, 2019
Jotkut tarinoista hyviä, jotkut vähän typeriä
July 5, 2016
"Yön äänet" on erinomainen kokoelma Kingin varhaistuotantoa. "Maissilapsia" sai lukea hengittämättä. Siinä miljöö – maissipeltojen ympäröimä autioitunut kaupunki – oli jo kauhua herättävä. Sisarusten kiintymystä kuvaava tarina "Viimeinen puola" ei ollut kauhutarina, mutta se oli kokoelman parhaimmistoa. Mustan huumorin sävyttämä "Harmaa lima" ja robertblochmaisen lopetuksen omaava "Mörkö" sekä scifistinen tarina "Portti" olivat myös erittäin onnistuneita ja Lovecraft henkinen "Jerusalemin osakin" on mainitsemisen arvoinen. Alle neljän tähden kertomuksia kokoelmassa ei ollut yhtään.
Suomennoksessa on jätetty pois neljä alkuperäisen kokoleman tarinoista. Kaksi niistä, "Ruohonleikkaaja" ja "Mies joka rakasti kukkia", on julkaistu myöhemmin Amok sarjakuva albumeissa. Molemmat ovat erinomaisia tarinoita niin kuin myös suomentamaton vampyyritarina "One for the Road". Jäljelle jäävä "The Woman in the Room" on puolestaan "Night shift" kokoelman vaatimattomin. Arvosana 4½
Suomennoksessa on jätetty pois neljä alkuperäisen kokoleman tarinoista. Kaksi niistä, "Ruohonleikkaaja" ja "Mies joka rakasti kukkia", on julkaistu myöhemmin Amok sarjakuva albumeissa. Molemmat ovat erinomaisia tarinoita niin kuin myös suomentamaton vampyyritarina "One for the Road". Jäljelle jäävä "The Woman in the Room" on puolestaan "Night shift" kokoelman vaatimattomin. Arvosana 4½
Displaying 1 - 7 of 7 reviews