What do you think?
Rate this book
Kyyhky ja unikko
Kyyhky ja unikko kertoo Pieti Kolströmin, 37, ja Darja Paukun, 17, tarinan. Ränsistyvä talo Kolströmin niemellä, autioituva kylä järven toisella puolen, Kemijoen latvavesistöjen purot, rimpisuot ja aavat ovat tämän mahtavan rakkauden ja kuoleman balladin näyttämönä.
112 pages, Hardcover
First published January 1, 1970
2 people are currently reading
99 people want to read
About the author
Timo K. Mukka
22 books22 followersTimo Kustaa Mukka was a Finnish author who wrote about the lives of people in Lapland.
He was born in Bollnäs, Sweden. During his life Mukka studied at the Academy of Fine Arts in Helsinki and completed nine novels, written in a lyrical prose style, about the harsh conditions in Lapland, the region of his childhood and of most of his adult life. These books were published in the years between 1964 and 1970.
In the early 1960s there sprang up a movement in Finnish literature called spontaneous-confessional fiction. It was heavily influenced by the writings of Henry Miller. Its two most prominent representatives were the enfants terribles of modern Finnish literature, poet and translator Pentti Saarikoski and author Hannu Salama. Among the writers belonging to this movement, Mukka is considered the most original as well as the most consistent in his writing.
In 1973 there was a story on Mukka in the Finnish magazine Hymy which is believed to have contributed to his early demise.
Mukka died of a heart attack in Rovaniemi, capital of the Lapland region of Finland in 1973.
He was born in Bollnäs, Sweden. During his life Mukka studied at the Academy of Fine Arts in Helsinki and completed nine novels, written in a lyrical prose style, about the harsh conditions in Lapland, the region of his childhood and of most of his adult life. These books were published in the years between 1964 and 1970.
In the early 1960s there sprang up a movement in Finnish literature called spontaneous-confessional fiction. It was heavily influenced by the writings of Henry Miller. Its two most prominent representatives were the enfants terribles of modern Finnish literature, poet and translator Pentti Saarikoski and author Hannu Salama. Among the writers belonging to this movement, Mukka is considered the most original as well as the most consistent in his writing.
In 1973 there was a story on Mukka in the Finnish magazine Hymy which is believed to have contributed to his early demise.
Mukka died of a heart attack in Rovaniemi, capital of the Lapland region of Finland in 1973.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 20 of 20 reviews
July 2, 2017
realiai šis kūrinys nevertas nei vienos žvaigždutės. 37 metų vyras, ligonis, nusivylęs savim ir susišikęs sau gyvenimą išprievartauja jauną, nepilnametę paauglę ir užstato jai vaiką ir tame nemato nieko blogo, atvirkščiai, pradeda džiaugtis gyvenimu. ši knyga kupina susipainiojusių kontekstų, nesirišančių įvykių, lyg ištisas sąmonės srautas, kuris skaitytojui neperduoda jokios minties ar moralo. kūrinys visiškai be jokio tikslo, perskaičiusi daugiau nei puse knygos padėjau į šalį, turbūt vienintelė per visą mano gyvenimą, nes laikausi tos minties jog jeigu pradėjai tai turi ir pabaigt nesvarbu kaip ten bebūtų. tikrai nuoširdžiai rekomenduoju nešvaistyti brangaus laiko bandant įveikti šią knygą, nes iš jos jokios naudos, na, nebent norit susigadinti sau nuotaiką
August 28, 2024
hitto enpä mä voi antaa tälle oikeestaan mitään muuta ku viis tähteä. tää teksti ja kieli on aivan älyttömän kaunista ja hypnotisoivaa ja mä en voi ymmärtää miten kieli voi olla jollekin tällanen miekka jolla saa puhkottua kaikki oletetut ilmaisulliset rajoitukset ja seinämät rikki. luen tän pian uudestaan.
nyt muutaman timo k mukan teoksen luettuani mua alkaa ehk vähän hämmentämään tää toistuva alaikäiseen tyttöön seksuaalisen suhteen muodostamisen teema. se vaikuttaa olevan väistämätön motiivi tällä tekijällä. ja norja, jostain syystä.
nyt muutaman timo k mukan teoksen luettuani mua alkaa ehk vähän hämmentämään tää toistuva alaikäiseen tyttöön seksuaalisen suhteen muodostamisen teema. se vaikuttaa olevan väistämätön motiivi tällä tekijällä. ja norja, jostain syystä.
April 13, 2021
Nappasin tämän äikän opettajien kirjalistasta, koska luulin lukevani rakkausromaanin. Tää olikin "rakkausromaani", jossa 20 vuotta vanhempi alkoholisoitunut (ehkä piilohomo) mies tappoi tytön. Ja väliin oli tungettu vanhanaikaisia rakkausballedeja muistuttavia runo-osuuksia. Luettu, en tiedä kadunko mutta ei tätä enää ikinä, hyi.
November 7, 2024
okei öö hmm niin niin hyvin kirjotettu, tosi unenomaista ja kaunista ja jotenki pyörin niissä sanoissa ja halusin koko ajan ymmärtää paremmin. tarina itessään kauheen iljettävä, ja tuntu pahalta lukea tota, mut kenties se oli siinä ajatuksenakin toivottavasti…
October 18, 2024
Rankka kertomus, joka vieraannuttaa lukijan heti kättelyssä kertomalla, että kyseinen tarina kerrotaan nuoren Darja-tytön tappaneen Pietin näkökulmasta. Vieraannuttaminen voimistuu yhä tarinan myötä, kun Pietin hahmoon lisäillään muita raflaavia attribuutteja: pedofiili, syrjäytynyt, mielenvikainen.
Harvanpa tarvitsee sitä pelätä, että täysin rinnoin samaistuisi Pieti Kolströmiin tai hänen alaikäiseen heilaansa. Eikä tämä vaikuta Mukan tarkoitukseltakaan. Nähdäkseni Kyyhkyssä ja unikossa on ollut tarkoitus tuoda lehtiraportin kylmän asialliseen ja eleettömään kieleen niitä tunnontuskia, illuusioita ja haluja, joita kyseisten surmaleikkeiden subjektit kyllä kokevat, mutta jotka jäävät ymmärrettävästi pimentoon - näin syntyy käsitys arkielämän suojan ulkopuolella olevista inhimillisistä ja yli-inhimillisistä voimista, joiden parissa ihmiskunta kamppailee. Tarinassa meille annetaan yhteiskunnan laitamilla laiskotteleva henkilöhahmo, jonka vähäisten sanojen ja voimakkaiden eleiden seasta on aistittavissa yleismaailmallisempaa kuolemantuntoa, luihin ja ytimiin uppoavaa ihmisyyden (tai kenties eläimellisyyden) sätkivää käyntiä. Mukana on myös rakkauden paloa ja himoa, joka ulkoisilta piirteiltään ei ole ollenkaan soveliasta, mutta jonka suonissa sihisevää juoksua ja kuvausta ei voi väittää täysin vieraaksi.
Tematiikaltaan kuoleman ja rakkauden yhteenliitos on vanhaa kauraa. Klassisesti tämä muistetaan etenkin Novaliksen upeasta Hymnen an die Nachtista ja Wagnerin veretseisauttavasta Tristan und Isoldesta, miksei myös Thomas Mannin Tristanista. Näistä jälkimmäisin on kuitenkin lähimpänä Mukan luomusta, sillä Mannin teoksessa kuolema on muuttunut rakastavaiset yhdistävästä, uskonnollismystillisestä voimasta lähinnä romanttiseen määränpäähän, johon vain toinen osapuoli joutuu. Kyyhkyssä ja unikossakin kuoleman kaipuu ja mystiikka tuntuu lähinnä olevan Pietin ajatuksissa, siinä missä Darjan mietinnät jäävät melko vähälle. Mutta kuitenkin Mukka ottaa vielä enemmän etäisyyttä novalis-wagneriaaniseen ideaalin kuin Mann, ja tekee kuolemasta alati ympärillä olevan, pauhaavan kosken, joka elimellisesti jyskää Pietin ajatuksissa milloin kauheana, milloin pelastavana pakkomielteenä. Meille ei kerrota, miksi Darjan on kuoltava - sen tietää vain Pieti itse, sikäli kun hän nyt tietää itsestään yhtään mitään eikä ole jo kauan sitten antautunut vaistonsa vietäväksi.
Kirjan kerronta on epäkronologista ja osittain todella vähäeleistä. Kaikki sosiaaliset kanssakäymiset Pietin ja Darjan välisiä kohtauksia lukuunottamatta kuvataan melko lailla banaalisti, ja tapahtumien kulku on kappaleiden välillä toisiaan epämääräisesti täydentävää, enemmän temaatiikan kuin kerronnan ehdoilla toteutettua. Kunnon kaunokirjalliset irrottelut pääsevät valloilleen Pietin monologeissa, jotka tapahtuvat siis aina surman jälkeisessä ajassa, ruumiin äärellä. Näissä kohtauksissa ollaan jo kaukana kaikesta muusta: ei ole muita ihmisiä, muita eläimiäkään ei ole näkynyt aikoihin. On vain alaston luonto ja erämaa, ihminenkin kuvataan välillä erittäin persoonattomasti liikkein ja reaktioin, ilmiöt koruttomin runosäkein ja mustapunavärein. Rakkaus redusoidaan vesipisaraan, yö mustaan väriin, rakastavaiset valkeaksi kyyhkyksi ja mustaksi unikoksi. Näissä hetkissä Mukka näyttää todelliset lahjansa ja saattaa lukijan suorastaan luurangolliseen tilaan.
Hienosti Mukka osaa erotella arkielämän "pakastimet ja jääkaapit" omalle puolelleen ja vastapuolelle sen jonkun sisällä ulvovan, primordiaalis-romanttisen huudon, joka kaipaa vimmaisesti jotain, mistä ei ole kuin pirstaleinen aavistus. Täydellinen teos ei kuitenkaan ole, sillä etenkin loppua kohden alkoi fokus harhailla, ja tämäkin kirja näytti, miten assosiatiivinen ja runoileva tyyli on oikeastaan aika hauraan langan varassa, ja jos tämä lanka nirhaantuu, voi olla vaikea päästä takaisin siihen hurmostilaan, millä kyseistä tyyliä parhaimmillaan lukee. Jäljelle tulee sen sijaan tympeys tai tyhjyyden tunne, ihmetys siitä, että mihis nyt ollaan menossa ja onko tämä nyt tarpeellista. Teos itse asiassa päättyy aika vaatimattoman oloisesti, joskin siitä annan Mukalle pisteet, että hän sisällytti kosken (nyt oikean kosken, ei välttämättä teoksessa esiintyvän kielikuvallisen kuoleman kosken) pauhun sekaan työn ja teollisuuden ääniä, rikkoen erämään täydellisen yksinäisyyden Pietiltä, joka yhä istui rakkaansa ruumiin äärellä seuraten, kun tämän haavat kasvoivat kuoria.
Luinpa jostain, että tämä kirja glorifioi ja normalisoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kun ottaa huomioon, kuinka laidalla kirjan henkilöhahmo on, kuinka itse väkivallan tekoa tuskin edes kuvaillaan, kuinka abstraktilla tasolla tarinassa liikutaan, kuinka Pieti on melko lailla sekaisin, itseään vierestä tarkkaileva ja tunnetilasta toiseen ajautuva, rehellisen inhottava, herää kysymys: missä tässä nyt on sitä normalisointia ja glorifiointia? Pietin luuseriuutta tuodaan esille useaan otteeseen tarinassa. Hän elää laiskaa, epähygieenistä, ilotonta ja lähes seuratonta elämää, jota hän tuntuu mielenvikansa vuoksi seuraavan lähinnä sivustakatsojana. Välillä ryyppää ja oksentaa. Hänen monologinsa tuovat esille hänestä hänen romanttisen puolensa, mutta niistä paistaa enemmän ahdinko ja romantiikan mielenterveyttä järkyttävät vaarat kuin mikään uusi uljas Byron. Kirjallisuuden kyky normalisoida mitään ei-sanallista ylipäätänsä on mielestäni aika problemaattinen ottaen huomioon kuvauksen ja tosielämän realiteettien eron, mutta Kyyhkyn ja unikon kohdalla moista nyt ainakaan ei ole syytä pelätä. Jokainen, joka sen hyvin lukee, kyllä huomaa sen rumuuden ja kauheuden - kauneuden lomasta.
Harvanpa tarvitsee sitä pelätä, että täysin rinnoin samaistuisi Pieti Kolströmiin tai hänen alaikäiseen heilaansa. Eikä tämä vaikuta Mukan tarkoitukseltakaan. Nähdäkseni Kyyhkyssä ja unikossa on ollut tarkoitus tuoda lehtiraportin kylmän asialliseen ja eleettömään kieleen niitä tunnontuskia, illuusioita ja haluja, joita kyseisten surmaleikkeiden subjektit kyllä kokevat, mutta jotka jäävät ymmärrettävästi pimentoon - näin syntyy käsitys arkielämän suojan ulkopuolella olevista inhimillisistä ja yli-inhimillisistä voimista, joiden parissa ihmiskunta kamppailee. Tarinassa meille annetaan yhteiskunnan laitamilla laiskotteleva henkilöhahmo, jonka vähäisten sanojen ja voimakkaiden eleiden seasta on aistittavissa yleismaailmallisempaa kuolemantuntoa, luihin ja ytimiin uppoavaa ihmisyyden (tai kenties eläimellisyyden) sätkivää käyntiä. Mukana on myös rakkauden paloa ja himoa, joka ulkoisilta piirteiltään ei ole ollenkaan soveliasta, mutta jonka suonissa sihisevää juoksua ja kuvausta ei voi väittää täysin vieraaksi.
Tematiikaltaan kuoleman ja rakkauden yhteenliitos on vanhaa kauraa. Klassisesti tämä muistetaan etenkin Novaliksen upeasta Hymnen an die Nachtista ja Wagnerin veretseisauttavasta Tristan und Isoldesta, miksei myös Thomas Mannin Tristanista. Näistä jälkimmäisin on kuitenkin lähimpänä Mukan luomusta, sillä Mannin teoksessa kuolema on muuttunut rakastavaiset yhdistävästä, uskonnollismystillisestä voimasta lähinnä romanttiseen määränpäähän, johon vain toinen osapuoli joutuu. Kyyhkyssä ja unikossakin kuoleman kaipuu ja mystiikka tuntuu lähinnä olevan Pietin ajatuksissa, siinä missä Darjan mietinnät jäävät melko vähälle. Mutta kuitenkin Mukka ottaa vielä enemmän etäisyyttä novalis-wagneriaaniseen ideaalin kuin Mann, ja tekee kuolemasta alati ympärillä olevan, pauhaavan kosken, joka elimellisesti jyskää Pietin ajatuksissa milloin kauheana, milloin pelastavana pakkomielteenä. Meille ei kerrota, miksi Darjan on kuoltava - sen tietää vain Pieti itse, sikäli kun hän nyt tietää itsestään yhtään mitään eikä ole jo kauan sitten antautunut vaistonsa vietäväksi.
Kirjan kerronta on epäkronologista ja osittain todella vähäeleistä. Kaikki sosiaaliset kanssakäymiset Pietin ja Darjan välisiä kohtauksia lukuunottamatta kuvataan melko lailla banaalisti, ja tapahtumien kulku on kappaleiden välillä toisiaan epämääräisesti täydentävää, enemmän temaatiikan kuin kerronnan ehdoilla toteutettua. Kunnon kaunokirjalliset irrottelut pääsevät valloilleen Pietin monologeissa, jotka tapahtuvat siis aina surman jälkeisessä ajassa, ruumiin äärellä. Näissä kohtauksissa ollaan jo kaukana kaikesta muusta: ei ole muita ihmisiä, muita eläimiäkään ei ole näkynyt aikoihin. On vain alaston luonto ja erämaa, ihminenkin kuvataan välillä erittäin persoonattomasti liikkein ja reaktioin, ilmiöt koruttomin runosäkein ja mustapunavärein. Rakkaus redusoidaan vesipisaraan, yö mustaan väriin, rakastavaiset valkeaksi kyyhkyksi ja mustaksi unikoksi. Näissä hetkissä Mukka näyttää todelliset lahjansa ja saattaa lukijan suorastaan luurangolliseen tilaan.
Hienosti Mukka osaa erotella arkielämän "pakastimet ja jääkaapit" omalle puolelleen ja vastapuolelle sen jonkun sisällä ulvovan, primordiaalis-romanttisen huudon, joka kaipaa vimmaisesti jotain, mistä ei ole kuin pirstaleinen aavistus. Täydellinen teos ei kuitenkaan ole, sillä etenkin loppua kohden alkoi fokus harhailla, ja tämäkin kirja näytti, miten assosiatiivinen ja runoileva tyyli on oikeastaan aika hauraan langan varassa, ja jos tämä lanka nirhaantuu, voi olla vaikea päästä takaisin siihen hurmostilaan, millä kyseistä tyyliä parhaimmillaan lukee. Jäljelle tulee sen sijaan tympeys tai tyhjyyden tunne, ihmetys siitä, että mihis nyt ollaan menossa ja onko tämä nyt tarpeellista. Teos itse asiassa päättyy aika vaatimattoman oloisesti, joskin siitä annan Mukalle pisteet, että hän sisällytti kosken (nyt oikean kosken, ei välttämättä teoksessa esiintyvän kielikuvallisen kuoleman kosken) pauhun sekaan työn ja teollisuuden ääniä, rikkoen erämään täydellisen yksinäisyyden Pietiltä, joka yhä istui rakkaansa ruumiin äärellä seuraten, kun tämän haavat kasvoivat kuoria.
Luinpa jostain, että tämä kirja glorifioi ja normalisoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kun ottaa huomioon, kuinka laidalla kirjan henkilöhahmo on, kuinka itse väkivallan tekoa tuskin edes kuvaillaan, kuinka abstraktilla tasolla tarinassa liikutaan, kuinka Pieti on melko lailla sekaisin, itseään vierestä tarkkaileva ja tunnetilasta toiseen ajautuva, rehellisen inhottava, herää kysymys: missä tässä nyt on sitä normalisointia ja glorifiointia? Pietin luuseriuutta tuodaan esille useaan otteeseen tarinassa. Hän elää laiskaa, epähygieenistä, ilotonta ja lähes seuratonta elämää, jota hän tuntuu mielenvikansa vuoksi seuraavan lähinnä sivustakatsojana. Välillä ryyppää ja oksentaa. Hänen monologinsa tuovat esille hänestä hänen romanttisen puolensa, mutta niistä paistaa enemmän ahdinko ja romantiikan mielenterveyttä järkyttävät vaarat kuin mikään uusi uljas Byron. Kirjallisuuden kyky normalisoida mitään ei-sanallista ylipäätänsä on mielestäni aika problemaattinen ottaen huomioon kuvauksen ja tosielämän realiteettien eron, mutta Kyyhkyn ja unikon kohdalla moista nyt ainakaan ei ole syytä pelätä. Jokainen, joka sen hyvin lukee, kyllä huomaa sen rumuuden ja kauheuden - kauneuden lomasta.
October 25, 2024
Kaunis kieli, kiinnostava epäkronologinen rakenne ja voimakkaita visuaalisia mielikuvia.
Tykkään tän estetiikasta! Lapin luonto on kuvattu nätisti: koivuja, soita, itikoita, nuoskaista lunta… Myös alkukohtaus, yleisesti kertojan puhuminen Darjan ruumiille on karmivan kaunista.
Miinuksena tosi omituinen 35-vuotiaan alkoholisoituneen, erittäin synkän ja epäkarismaattisen miehen 15-vuotiaan tytön hyväksikäyttäminen näytetään jotenkin… kauniissa ja runollisessa valossa? Ymmärrän että tässä on kenties haettu jotain Lolita-asetelmaa, mutta siinä on osattu tehdä päähenkilöstä aito hirviö ja selittää, miten hän manipuloi Lolitan ”rakastumaan” häneen. Tässä Darja vaan selittämättömästä syystä rakastuu Pietiin ja tekee liki kaikki aloitteet heidän suhteessaan eikä sitä mielestäni tarpeeksi selitetä, miksi.
Ja siis Pieti murhaa Darjan, koska tämä kantaa toisen lasta sisällään. Tämäkin tuotiin esiin pikemminkin traagisena kuin karmaisevana? Vähän niin kuin ”voi pieti raukkaa että menetti elämänsä rakkauden ja joutui murhaamaan tämän!” Tai voi toki olla etten vaan osannut tulkita ja löytää sitä kritiikkiä Pietin hahmoa kohtaan tarpeeksi.
Myös jatkuva örvellys ärsytti eikä tuonut kaunokirjallisesti mielestäni mitään kovin kiinnostavaa sisältöä teokseen.
Luin loppuun lähinnä estetiikan takia mikä tässä on kyllä todella onnistunutta!
Tykkään tän estetiikasta! Lapin luonto on kuvattu nätisti: koivuja, soita, itikoita, nuoskaista lunta… Myös alkukohtaus, yleisesti kertojan puhuminen Darjan ruumiille on karmivan kaunista.
Miinuksena tosi omituinen 35-vuotiaan alkoholisoituneen, erittäin synkän ja epäkarismaattisen miehen 15-vuotiaan tytön hyväksikäyttäminen näytetään jotenkin… kauniissa ja runollisessa valossa? Ymmärrän että tässä on kenties haettu jotain Lolita-asetelmaa, mutta siinä on osattu tehdä päähenkilöstä aito hirviö ja selittää, miten hän manipuloi Lolitan ”rakastumaan” häneen. Tässä Darja vaan selittämättömästä syystä rakastuu Pietiin ja tekee liki kaikki aloitteet heidän suhteessaan eikä sitä mielestäni tarpeeksi selitetä, miksi.
Ja siis Pieti murhaa Darjan, koska tämä kantaa toisen lasta sisällään. Tämäkin tuotiin esiin pikemminkin traagisena kuin karmaisevana? Vähän niin kuin ”voi pieti raukkaa että menetti elämänsä rakkauden ja joutui murhaamaan tämän!” Tai voi toki olla etten vaan osannut tulkita ja löytää sitä kritiikkiä Pietin hahmoa kohtaan tarpeeksi.
Myös jatkuva örvellys ärsytti eikä tuonut kaunokirjallisesti mielestäni mitään kovin kiinnostavaa sisältöä teokseen.
Luin loppuun lähinnä estetiikan takia mikä tässä on kyllä todella onnistunutta!
Read
November 20, 2025Poetic, raw and real, a bit dirty and violent. Extemely good writing, beautiful and disgusting at the same time.
July 16, 2020
"Aš nesu blogas, tačiau mano gerumas tolimas ir sunkiai pasiekiamas, galbūt niūrus."
Skaitinys keistas, tačiau tikrai žavus. Nors jau pirmieji puslapiai atskleidžia tragišką istorijos baigtį, tačiau nuolatinė įtampa, neramumas lydi visos knygos metu. Neapleidžia ir baigus. Galbūt dėl teksto fragmentiškumo, vis kintančių pasakotojo pozicijų tekstas primena nevaldomą minčių srautą, natūralų išgyvenimą. Subtilia literatūrine kalba, kartais ir itin atviru žodžiu vystytos nelaimingos meilės, asmens laisvės ir miesto/kaimo temos įelektrina, imi empatišku žvilgsniu matyti žmogų ir jo pasirinkimus.
Skaitinys keistas, tačiau tikrai žavus. Nors jau pirmieji puslapiai atskleidžia tragišką istorijos baigtį, tačiau nuolatinė įtampa, neramumas lydi visos knygos metu. Neapleidžia ir baigus. Galbūt dėl teksto fragmentiškumo, vis kintančių pasakotojo pozicijų tekstas primena nevaldomą minčių srautą, natūralų išgyvenimą. Subtilia literatūrine kalba, kartais ir itin atviru žodžiu vystytos nelaimingos meilės, asmens laisvės ir miesto/kaimo temos įelektrina, imi empatišku žvilgsniu matyti žmogų ir jo pasirinkimus.
June 17, 2020
” Papasakosiu apie trisdešimt septynerių Piečio Kolstriomo ir septyniolikmetės Darjos Pauku meilę- tik kelis trumpus epizodus, kurie galbūt taip ir liks neaiškūs. Gal tai nė nebuvo meilė. Tai galėjo būti kas nors kita.”
”Visi mes esam tarsi švyturiai, kurie be perstojo siunčia signalus į tamsią jūrą; savo žinutei mes trokštam surasti gavėją ir trokštam ženklo, kad šviesa padėjo, kad ją pamatė tas, kas apie mane galbūt žino, tačiau be pagalbos negali rasti kelio.”
October 11, 2024
Odė keista, tačiau lengvai skaitoma. Liūdna, jog jau pirmieji puslapiai išdavė tragišką istorijos baigtį, tačiau įtampa ir neramumas lydi iki pat pabaigos. Dėl vis kintančių pasakotojo pozicijų tekstas primena minčių srautą.
June 15, 2018
Parempi kuin Maa on syntinen laulu. Runollisempi ja sekavampi kuin Tabu, mutta taattua Mukkaa.
November 26, 2021
Ei, ei ja ei. Miksi tämä on klassikko ja pakollinen luettava??
January 30, 2022
What a bizarre little book! Completely harmless though.
September 18, 2023
Kauniisti kirjoitettu, mutta itse tarina on hyvin kyseenalainen ja ällöttävä.
February 1, 2025
nuostabus viršelis
netikėtai plazdantis vidus
ir pabaiga tai visgi šitaip
netikėtai plazdantis vidus
ir pabaiga tai visgi šitaip
December 11, 2025
Okei siis vau mutta hyi
September 14, 2015
מוקה טימו ק. - היונה והפרג
הוצאת כרמל, 118 עמ'
זו פגישתי הראשונה עם הספרות הפינית ובסיפוק רב אציין כי הפגישה עוררה את סקרנותי ואת התלהבותי.
הספר מרכז נובלה ואחרית דבר מאת המתרגם רמי סערי.
הנובלה מתארת סיפור אהבה מסעירה של פייטי קולסטרום, בן ה- 37 ודריה פאוקו, בת ה- 17. סיפור אהבה אפל, מלהיב הכתוב ביד רגישה ומרתק את הקורא. אני נמנעת לתאר עוד פרטים על מנת שלא להרוס לקורא את הסיפור (שגם כך קצר).
שם הסיפור הושפע מתפיסות מיתיות בהן האישה מיוצגת ע"י יונת האהבה (לא השלום כפי שנהוג אצלנו לחשוב) והגבר מיוצג ע"י הפרג וכן מבלדה צפונית המתארת את המשיכה שיש ליונה אל הפרג.
אחרית הדבר מתארת את התפתחות הספרות הפינית ואת מקומו של מוקה בתוך התפתחות זו ומעניקה פרשנות לסיפור, פרשנות שתלוית תרבות והכרתה. מה שמדהים שהכותב חי רק 29 שנים, בהן הצליח להגיע לבשלות מסוג זה המוצגת בספר ויש אף הטוענים כי זו פסגת יצירתו.
אין ספק שהספר משפיע. התחושה האפלה שמלווה את הכתיבה יוצרת מין סוג של מועקה הנשברת יחד עם רגעי האור והאושר של הדמויות.
מומלץ בחום.
April 14, 2013
Kaunis, surumielinen lyyrinen balladi. Loppua kohti kerronta muuttuu kiihkeäksi, lähes huohottavaksi. Kirja on yksi kaikkien aikojen suosikkini.
"Niin kyyhky unikkoa rakastaa kuin häitä odottava viulu ja hautuumaa. Ja toinen heistä hukkuu ja toinen katoaa."
Nuoren tytön Darjan, 17, ja vanhemman, elämäänsä otteen menettäneen miehen Pietin, 37, rakkaustarina. Mies palaa Helsingistä kotiseudulleen pohjoiseen mahdollisuutensa käyttäneenä ja velkaisena. Kylä on autioitunut, mutta siellä on Darja. Rakkaustarina on lyhyt ja kiihkeä, miehen viimeinen yritys saada ote elämään. Pieti menettää vähitelleen järkensä ja hukuttaa tytön. Jäiden lähdön aikaan he vaeltavat pitkin jokinrantaa hangessä eikä tyttö palaa enää kotiin.
Lyyriset jaksot ja lyhyistä lauseista koostuva huohottava proosa vuorottelevat ja se jättää voimakkaan vaikutuksen lukijaan.
"Niin kyyhky unikkoa rakastaa kuin häitä odottava viulu ja hautuumaa. Ja toinen heistä hukkuu ja toinen katoaa."
Nuoren tytön Darjan, 17, ja vanhemman, elämäänsä otteen menettäneen miehen Pietin, 37, rakkaustarina. Mies palaa Helsingistä kotiseudulleen pohjoiseen mahdollisuutensa käyttäneenä ja velkaisena. Kylä on autioitunut, mutta siellä on Darja. Rakkaustarina on lyhyt ja kiihkeä, miehen viimeinen yritys saada ote elämään. Pieti menettää vähitelleen järkensä ja hukuttaa tytön. Jäiden lähdön aikaan he vaeltavat pitkin jokinrantaa hangessä eikä tyttö palaa enää kotiin.
Lyyriset jaksot ja lyhyistä lauseista koostuva huohottava proosa vuorottelevat ja se jättää voimakkaan vaikutuksen lukijaan.
July 15, 2019
Ihan periaatteesta minua aina kuvottaa kirjallisuus, jossa seksikohtausten tai suhteen toinen osapuoli on alaikäinen (puhumattakaan siitä, että toinen osapuoli olisi näinkin paljon alaikäistä vanhempi). Mukka kuitenkin kirjoittaa aika hienosti. Siirtymät lukujen välillä unenomaisesta, lyyrisestä kerrontatavasta arkipäiväiseen, dokumentaariseen tyyliin toimivat mutkattomasti ja luovat lukukokemukseen yllätyksellisyyttä. Tarinana tämä ei ehkä täysin vetänyt puoleensa, mutta oli mielenkiintoista seurata, miten joku pystyy selittämään itselleen mustan valkoiseksi, Kolströmin tapauksessa pakkomielteen rakkaudeksi. Darja-paran kohtalo jäi kaihertamaan, se oli varmaan Mukan tarkoituskin. 60- ja 70-lukujen seksuaalisuuden nousua kirjallisuudessa oli huomattavissa tässäkin teoksessa, mutta ei kuitenkaan mitenkään yliammuttuna. Ensimmäinen Mukkani, muttei välttämättä viimeinen.
Read
July 30, 2011what I like about Mukka's writing is that it's so innocent. he writes about bizarre issues and he finds a way to make it look so innocent. this is the second book I’ve read and I loved every word. The translation was good but I still wish I could read it in its original language..
Displaying 1 - 20 of 20 reviews