What do you think?
Rate this book
Luonto pakastimessa
Ikävä mies, kerta kaikkiaan. Pandantappaja!
Mutta entä jos hän oli oikeassa?
Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa käsittelee mielipiteitä ja tunteita. Tunteet ovat sotkuisia ja usein piinaavia, ja siksi kai toiveikkaasti teeskennellään, että ne kuuluvat yksityisen piiriin, kun taas järki kuuluu yhteiskuntaan.
Kun puhe tulee isoista asioista, rajataan puhe mieluummin tilastoihin, lakiin tai lasten parhaaseen. Näin tehdään vaikka oikeasti sisällä kiehuisi niin, ettei uni yöllä tule.
Suorasukaisissa ja ytimellisissä teksteissään Anu Silfverberg yrittää uskaltaa sanoa jotain, minkä kanssa on elettävä. Kokoelman esseet etsivät ihmisen paikkaa. Ne ovat liikettä kohti toisia eläimiä ja ihmisiä, sukupuolta, kansallisuutta ja ihmisten jumalia.
Mutta entä jos hän oli oikeassa?
Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa käsittelee mielipiteitä ja tunteita. Tunteet ovat sotkuisia ja usein piinaavia, ja siksi kai toiveikkaasti teeskennellään, että ne kuuluvat yksityisen piiriin, kun taas järki kuuluu yhteiskuntaan.
Kun puhe tulee isoista asioista, rajataan puhe mieluummin tilastoihin, lakiin tai lasten parhaaseen. Näin tehdään vaikka oikeasti sisällä kiehuisi niin, ettei uni yöllä tule.
Suorasukaisissa ja ytimellisissä teksteissään Anu Silfverberg yrittää uskaltaa sanoa jotain, minkä kanssa on elettävä. Kokoelman esseet etsivät ihmisen paikkaa. Ne ovat liikettä kohti toisia eläimiä ja ihmisiä, sukupuolta, kansallisuutta ja ihmisten jumalia.
277 pages, Paperback
First published March 7, 2011
About the author
Anu Silfverberg
28 books39 followersAnu Silfverberg (s. 1974) on helsinkiläinen freelance-toimittaja ja kirjailija. Helsingin Sanomissa työskennelleen Silfverbergin esikoisromaani Kung Po (Avain) ilmestyi 2008. Hän on koulutukseltaan humanisti, ja valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan englantilainen filologia. Kirjailija on myös tunnettu feministi, joka kuuluu Tulva-lehden perustajiin. Lisäksi Silfverberg laulaa Animals of the Forest -yhtyeessä ja toimii Nyt-liitteen vakikolumnistina.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
September 17, 2021
En ole törmännyt kehenkään toiseen kirjailijaan, joka saisi lukijan lähes samanaikaisesti nyökyttelemään innokkaasti, kiristelemään hampaitaan myötäraivoissaan, tuntemaan tulleensa niin ymmärretyksi ja häpeämään ristiriitaisia valintojaan ja typerää, inhimillistä logiikkaansa niin makoisasti kuin Anu Silfverberg. Kiitos tästäkin kirjasta!
September 17, 2016
Monipuolinen ja mainio kokoelma esseitä (tai esseehköjä, kuten Silfverberg itse niitä luonnehtii) elämän eri osa-alueilta, esimerkiksi Eläin, Ihminen, Koti, Jumala, Kuolema.
Silfverbergillä on sana hallussaan, eikä hän epäröi viiltää sillä. Ilkeilyyn tai kryptisyyteen ei sorruta, joten suosittelen tätä kokoelmaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat ajattelemisen aihetta.
Silfverbergillä on sana hallussaan, eikä hän epäröi viiltää sillä. Ilkeilyyn tai kryptisyyteen ei sorruta, joten suosittelen tätä kokoelmaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat ajattelemisen aihetta.
October 5, 2020
Mielenkiintoisia lauseita:
Nykyään vapaudeksi käsitetään se, että kaikkea paskaa pitää saada olla mahdollisimman paljon.
Kai tästä syystä Suomessa on muodostunut lähes tavaksi surra valkoisten heteromiesten puolesta, koska he kokevat syyllisyyttä, tai ainakin siksi, että heitä syyllistetään. Mutta mikä tässä muka on ongelmana? Miksi valkoisia heteromiehiä ei saisi syyllistää? Jos ei heitä, niin ketä täällä sitten oikein saa? Ikään kuin syyllisyys olisi jokin tappava tauti eikä aivan terve reaktio maailman tilaan. Entä jos syyllisyys onkin hyvästä ja se pitäisi ottaa avosylin vastaan? Entä jos vain sanoisi: tämä kirpaisee, mutta jostain tämä kumpuaa. Katsotaan tätä, tarkastellaan tätä rauhassa. Syyllisyys syntyy ymmärryksestä, että oma hyvinvointi ei ole suhteessa omiin tekoihin. Se syntyy sen tajuamisesta, että toisen olennon kärsimys on asia, johon itse voisi vaikuttaa, ja että vaikuttamatta jättäminen on valinta, joka tehdään aina uudelleen, päivästä päivään. Häpeä taas syntyy ymmärryksestä, että myös muut ihmiset näkevät tämän.
Kun tarkemmin ajatelen, lähes kaikki mihin olen tänään koskenut sisältää jonkin ongelman, eivätkä ne ongelmat ole pieniä. Niihin liittyy elämän ja kuoleman kysymyksiä, jonkun toisen elävän olennon koko kohtalo. Lähes kaikki ympärilläni on suunniteltu tekemään omasta elämästäni helpompaa jonkun toisen kustannuksella.
Vaikka kaikki on ihmisen vastuulla, ongelmana on, ettei yksittäisellä ihmisellä juurikaan ole valtaa. Niin sanottu eettinen kuluttaminen on oikeastaan yksi 2000-luvun onnistuneimmista ja laajamittaisimmista sumutusoperaatioista. Vaikka syyllisyys on jaettu, todellinen valta ei ole kuluttajan, vaan poliitikon ja liikemiehen. Niin on, sillä niin on sovittu. Koko hyvinvointiyhteiskunta, edustuksellinen demokratia ja länsimainen kapitalismi perustuvat siihen, että asiat päätetään ylhäältä käsin. Siksi yritysten vastuun sysääminen kuluttajille on pelkästään törkeää. Kuluttajavalinnoista on tehty tietynlainen ajanviete, johon puuhakkaiden ihmisten huomio kiinnitetään kun oikeat päätökset tehdään muualla. Eettinen kuluttaminen vie aikaa ja aloittelijoilta myös rahaa, ja täten se myös suuntaa ikävien idealistien ylimääräistä energiaa toisaalle. Se on sopivan vaikeaa ja haastavaa, ja sopivasti irrallaan kaikesta muusta. Se antaa illuusion vaikutusvallasta samaan aikaan kun valta on oikeasti muualla.
Kun sanotaan, että kysyntä määrää tarjonnan, unohdetaan, että kysyntää luodaan ja ohjaillaan markkinoinnilla aina. Jättämällä vastuun kuluttajan harteille vallanpitäjä luovuttaa vastuun sille, jolla valtaa ei ole. Tällä tavalla voidaan olla varmoja, että mitään ei tule tapahtumaan.
Tilanteessa, jossa yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat yhtä rajatut kuin "suomalaisella kuluttajalla", ja jossa eettinen elämä ei milloinkaan ole suoraa vaikuttamista yhteiskuntaan, kaupassa tehtävä valinta on tehtävä jos ei muiden, niin oman itsen vuoksi. Puhtauden vuoksi. Hyvän elämän vuoksi. Jos on annettu vaihtoehto (siis vapaus!) valita sen välillä, osallistuuko pahantekoon vai ei, kannattaa valita pahaa vastaan. Kärsimys, kateus ja itsekkyys myrkyttävät lopulta aina, jotenkin. Ja on kai lopulta hyvä teko tukea tahoa, joka tekee hyvää? Vaikka yritysboikotti ei horjuttaisi tehokkaasti tuettuja pahantekijöitä, rahan siirtäminen jollekin joka sen ansaitsee voi olla pieni, tärkeä asia. Oman valinnanvapauden illuusiosta ei vain kannata humaltua.
Onko sivistys koskaan täysin mahdollista järjestelmässä, jossa massat päättävät? Ei ole sanottua, että enemmistö pitää vähemmistön puolia. Todellisissa marginaaleissa elävät jäävät helposti isojen tallomiksi. Suurten puolueiden rasistinen retoriikka on hyvä esimerkki: valtaenemmistön etujen suojaaminen äänien toivossa on jo aikaa sitten ajanut oikeasti huono-osaisten puolustamisen ohi.
En tiennyt, että demokratia on sellaista. Tiesin, että poliitikot ovat erimielisiä, mutta luulin heidän olevan velvoitettuja perustelemaan ja hankkimaan tietoa. Uutisia seuraamalla kuulee usein vain äänestystuloksen. Se, millaisia pohjamutia poliittinen kesksutelu kauhoo, jää vähemmälle huomiolle, vaikka juuri se tuntuu uutiselta.
Ajatus sukupuolten täydellisestä vastakkaisuudesta on oudon sinnikäs kun ottaa huomioon, miten vähän siitä lopulta löytyy näyttöä jokapäiväisessä elämässä. Absoluuttisia eroja on todella vaikea löytää. Ei yksikään olento maapallolla muistuta naista yhtä paljon kuin mies. Näillä eläimillä on sama kieli, samanlainen sydän. Sukupuolielimet tai sisäeritys ovat tässä pikkujuttu. Kuinka muuten olisi mahdollista että useimpien miesten lähin uskottu ja elämän mittainen sielunkumppani on nainen - ja päinvastoin? Ymmärretyksi tuleminen on vaikeaa samanmielistenkin joukossa, ja eläminen yksinäistä puuhaa. Jos sukupuolen muuri on välissämme niin erottavana, niin täydellisenä ja ylittämättömänä, kuinka mies pystyy ymmärtämään minua? Senhän pitäisi olla mahdotonta. Eri sukupuolta olevien ihmisten välinen syvä ymmärrys ei lopulta ole poikkeus vaan jotakin tuiki tavallista.
Usein ihmetellään, miksi rikkaat antavat hyväntekeväisyyteen suhteessa vähemmän kuin köyhät. Mutta tavallaan se on ymmärrettävää. Rikkaat ovat kitsaita, koska nimenomaan rahan kertyminen tekee kitsaaksi. Ang Leen ihastuttavassa elokuvassa Taking Woodstock muuan köyhä siirtolaisnainen kerää rahaa pahan päivän varalle - ja kerää sitä niin paljon, että on lopulta rikas. Nainen ei vain voi käyttää rahaa mihinkään, sillä sitä on säästettävä. Paha päivä ei tule. Se on koko ajan. Pelko hallitsee naista kasvavan setelikasan muodossa.
Kulttuuri ei todellakaan ole osa uskontoa vaan usko on osa kulttuuria. Uskoon liittyy moraali, mutta moraali ei ole yhtä kuin usko. Sekulaarit yhteiskunnat eivät syöksy rappioon aj julmuuksiin. Ateistit eivät tee muuta enemmän pahaa, ja kristityiltä taas näyttäisi sujuvan laupeudentyön lisäksi myös tappaminen, valehteleminen, eläinten kiusaaminen omaksi huviksi, tai heikompien alistaminen. On turhaa kuvitella, että ilman jumalaa olisimme kaikki pahanteossa. Olisimme vain vailla jumalaa.
Useimmiten ateismi on pelkkä jumaluskon arkinen puute. Ja toisaalta suuremmassa mittakaavassa on maalmankuva, josta seuraa suuria ja mahdottomia asioita. Kuten elämän totaalinen rajallisuus, merkityksettömyys, pienuus ja sattumanvaraisuus. Vaikea siitä on lähteä palopuheita pitämään. "Kuunnelkaa, sillä tuomme teille suuren ilon: elämä päättyy kuolemaan ja kaikki on sattumanvaraista."
Outoa kyllä viattomuus yhdistetään myös automaattisesti hyvyyteen, vaikka kaikki tietävät, että juuri lapset voivat olla hirvittävän julmia. Kun vanha mies kompuroi bussissa, lapset nauroivat ääneen. Nuoruus kuvittelee, että vanhat ihmiset ovat tyhmyyttään valinneet vanhuuden.
On käsittämätöntä, syvästi ironista, että ylipäänsä olemme täällä, kun lopulta emme ole. Että täällä eletään tietäen, että täällä kuollaan. Se on elämän omituisin piirre. Vähän kuin astuisi junaan, joka vähitellen lähtisi käyntiin. Sitten alkaisi kuulutus. "Tervetuloa kyytiin", rauhallinen ääni lausuu, ovet on nyt suljettu ja matka alkaa, ja lopulta, ajankohtana jota emme nyt paljasta, tämä juna tulee syöksymään alas jyrkänteeltä. Että sellaista. Mutta oikein hyvää matkaa, käyttäkää teille annettu aika oikeaksi katsomallanne tavalla.
Junassa on tietysti ravintolavaunu, ja moni suuntaakin suoraan sinne, vaihtoehtoja harkittuaan. Sitten on niitä, joihin tiedotus ei tunnu vaikuttavan mitenkään. He katselevat ikkunasta ja osoittelevat sormella: ai että miten kaunis pelto, on se ihanaa että tämäkin päästiin kokemaan. Samaan aikaan toinen osa joukosta pälyilee heitä vihaisesti, elleivät sitten heijaa itseään nurkkiin käpertyneinä. Välillä he pysäyttävät ohikulkijoita ja tivaavat, onko aivan varma että juna ei pysähdy missään ja että se lopulta syöksyy kielekkeeltä. Ja ettei mitään ole tehtävissä? Ja miksi sitten otitte meidät kyytiin? Rauhoitustarkoituksessa halukkaille jaetaan paperilehtiöitä, askarteluvälineitä ja kyniä, joilla jotkut alkavatkin heti hätääntyneinä räpeltää: on ehdittävä muovailla tämä savielefantti ennen kuin juna tippuu jyrkänteeltä. On kirjoitettava runo tästä hetkestä! Mutta ei helvetti, nythän tämä hetki meni jo! Ja tämä! Ja tämä!
Nykyään vapaudeksi käsitetään se, että kaikkea paskaa pitää saada olla mahdollisimman paljon.
Kai tästä syystä Suomessa on muodostunut lähes tavaksi surra valkoisten heteromiesten puolesta, koska he kokevat syyllisyyttä, tai ainakin siksi, että heitä syyllistetään. Mutta mikä tässä muka on ongelmana? Miksi valkoisia heteromiehiä ei saisi syyllistää? Jos ei heitä, niin ketä täällä sitten oikein saa? Ikään kuin syyllisyys olisi jokin tappava tauti eikä aivan terve reaktio maailman tilaan. Entä jos syyllisyys onkin hyvästä ja se pitäisi ottaa avosylin vastaan? Entä jos vain sanoisi: tämä kirpaisee, mutta jostain tämä kumpuaa. Katsotaan tätä, tarkastellaan tätä rauhassa. Syyllisyys syntyy ymmärryksestä, että oma hyvinvointi ei ole suhteessa omiin tekoihin. Se syntyy sen tajuamisesta, että toisen olennon kärsimys on asia, johon itse voisi vaikuttaa, ja että vaikuttamatta jättäminen on valinta, joka tehdään aina uudelleen, päivästä päivään. Häpeä taas syntyy ymmärryksestä, että myös muut ihmiset näkevät tämän.
Kun tarkemmin ajatelen, lähes kaikki mihin olen tänään koskenut sisältää jonkin ongelman, eivätkä ne ongelmat ole pieniä. Niihin liittyy elämän ja kuoleman kysymyksiä, jonkun toisen elävän olennon koko kohtalo. Lähes kaikki ympärilläni on suunniteltu tekemään omasta elämästäni helpompaa jonkun toisen kustannuksella.
Vaikka kaikki on ihmisen vastuulla, ongelmana on, ettei yksittäisellä ihmisellä juurikaan ole valtaa. Niin sanottu eettinen kuluttaminen on oikeastaan yksi 2000-luvun onnistuneimmista ja laajamittaisimmista sumutusoperaatioista. Vaikka syyllisyys on jaettu, todellinen valta ei ole kuluttajan, vaan poliitikon ja liikemiehen. Niin on, sillä niin on sovittu. Koko hyvinvointiyhteiskunta, edustuksellinen demokratia ja länsimainen kapitalismi perustuvat siihen, että asiat päätetään ylhäältä käsin. Siksi yritysten vastuun sysääminen kuluttajille on pelkästään törkeää. Kuluttajavalinnoista on tehty tietynlainen ajanviete, johon puuhakkaiden ihmisten huomio kiinnitetään kun oikeat päätökset tehdään muualla. Eettinen kuluttaminen vie aikaa ja aloittelijoilta myös rahaa, ja täten se myös suuntaa ikävien idealistien ylimääräistä energiaa toisaalle. Se on sopivan vaikeaa ja haastavaa, ja sopivasti irrallaan kaikesta muusta. Se antaa illuusion vaikutusvallasta samaan aikaan kun valta on oikeasti muualla.
Kun sanotaan, että kysyntä määrää tarjonnan, unohdetaan, että kysyntää luodaan ja ohjaillaan markkinoinnilla aina. Jättämällä vastuun kuluttajan harteille vallanpitäjä luovuttaa vastuun sille, jolla valtaa ei ole. Tällä tavalla voidaan olla varmoja, että mitään ei tule tapahtumaan.
Tilanteessa, jossa yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat yhtä rajatut kuin "suomalaisella kuluttajalla", ja jossa eettinen elämä ei milloinkaan ole suoraa vaikuttamista yhteiskuntaan, kaupassa tehtävä valinta on tehtävä jos ei muiden, niin oman itsen vuoksi. Puhtauden vuoksi. Hyvän elämän vuoksi. Jos on annettu vaihtoehto (siis vapaus!) valita sen välillä, osallistuuko pahantekoon vai ei, kannattaa valita pahaa vastaan. Kärsimys, kateus ja itsekkyys myrkyttävät lopulta aina, jotenkin. Ja on kai lopulta hyvä teko tukea tahoa, joka tekee hyvää? Vaikka yritysboikotti ei horjuttaisi tehokkaasti tuettuja pahantekijöitä, rahan siirtäminen jollekin joka sen ansaitsee voi olla pieni, tärkeä asia. Oman valinnanvapauden illuusiosta ei vain kannata humaltua.
Onko sivistys koskaan täysin mahdollista järjestelmässä, jossa massat päättävät? Ei ole sanottua, että enemmistö pitää vähemmistön puolia. Todellisissa marginaaleissa elävät jäävät helposti isojen tallomiksi. Suurten puolueiden rasistinen retoriikka on hyvä esimerkki: valtaenemmistön etujen suojaaminen äänien toivossa on jo aikaa sitten ajanut oikeasti huono-osaisten puolustamisen ohi.
En tiennyt, että demokratia on sellaista. Tiesin, että poliitikot ovat erimielisiä, mutta luulin heidän olevan velvoitettuja perustelemaan ja hankkimaan tietoa. Uutisia seuraamalla kuulee usein vain äänestystuloksen. Se, millaisia pohjamutia poliittinen kesksutelu kauhoo, jää vähemmälle huomiolle, vaikka juuri se tuntuu uutiselta.
Ajatus sukupuolten täydellisestä vastakkaisuudesta on oudon sinnikäs kun ottaa huomioon, miten vähän siitä lopulta löytyy näyttöä jokapäiväisessä elämässä. Absoluuttisia eroja on todella vaikea löytää. Ei yksikään olento maapallolla muistuta naista yhtä paljon kuin mies. Näillä eläimillä on sama kieli, samanlainen sydän. Sukupuolielimet tai sisäeritys ovat tässä pikkujuttu. Kuinka muuten olisi mahdollista että useimpien miesten lähin uskottu ja elämän mittainen sielunkumppani on nainen - ja päinvastoin? Ymmärretyksi tuleminen on vaikeaa samanmielistenkin joukossa, ja eläminen yksinäistä puuhaa. Jos sukupuolen muuri on välissämme niin erottavana, niin täydellisenä ja ylittämättömänä, kuinka mies pystyy ymmärtämään minua? Senhän pitäisi olla mahdotonta. Eri sukupuolta olevien ihmisten välinen syvä ymmärrys ei lopulta ole poikkeus vaan jotakin tuiki tavallista.
Usein ihmetellään, miksi rikkaat antavat hyväntekeväisyyteen suhteessa vähemmän kuin köyhät. Mutta tavallaan se on ymmärrettävää. Rikkaat ovat kitsaita, koska nimenomaan rahan kertyminen tekee kitsaaksi. Ang Leen ihastuttavassa elokuvassa Taking Woodstock muuan köyhä siirtolaisnainen kerää rahaa pahan päivän varalle - ja kerää sitä niin paljon, että on lopulta rikas. Nainen ei vain voi käyttää rahaa mihinkään, sillä sitä on säästettävä. Paha päivä ei tule. Se on koko ajan. Pelko hallitsee naista kasvavan setelikasan muodossa.
Kulttuuri ei todellakaan ole osa uskontoa vaan usko on osa kulttuuria. Uskoon liittyy moraali, mutta moraali ei ole yhtä kuin usko. Sekulaarit yhteiskunnat eivät syöksy rappioon aj julmuuksiin. Ateistit eivät tee muuta enemmän pahaa, ja kristityiltä taas näyttäisi sujuvan laupeudentyön lisäksi myös tappaminen, valehteleminen, eläinten kiusaaminen omaksi huviksi, tai heikompien alistaminen. On turhaa kuvitella, että ilman jumalaa olisimme kaikki pahanteossa. Olisimme vain vailla jumalaa.
Useimmiten ateismi on pelkkä jumaluskon arkinen puute. Ja toisaalta suuremmassa mittakaavassa on maalmankuva, josta seuraa suuria ja mahdottomia asioita. Kuten elämän totaalinen rajallisuus, merkityksettömyys, pienuus ja sattumanvaraisuus. Vaikea siitä on lähteä palopuheita pitämään. "Kuunnelkaa, sillä tuomme teille suuren ilon: elämä päättyy kuolemaan ja kaikki on sattumanvaraista."
Outoa kyllä viattomuus yhdistetään myös automaattisesti hyvyyteen, vaikka kaikki tietävät, että juuri lapset voivat olla hirvittävän julmia. Kun vanha mies kompuroi bussissa, lapset nauroivat ääneen. Nuoruus kuvittelee, että vanhat ihmiset ovat tyhmyyttään valinneet vanhuuden.
On käsittämätöntä, syvästi ironista, että ylipäänsä olemme täällä, kun lopulta emme ole. Että täällä eletään tietäen, että täällä kuollaan. Se on elämän omituisin piirre. Vähän kuin astuisi junaan, joka vähitellen lähtisi käyntiin. Sitten alkaisi kuulutus. "Tervetuloa kyytiin", rauhallinen ääni lausuu, ovet on nyt suljettu ja matka alkaa, ja lopulta, ajankohtana jota emme nyt paljasta, tämä juna tulee syöksymään alas jyrkänteeltä. Että sellaista. Mutta oikein hyvää matkaa, käyttäkää teille annettu aika oikeaksi katsomallanne tavalla.
Junassa on tietysti ravintolavaunu, ja moni suuntaakin suoraan sinne, vaihtoehtoja harkittuaan. Sitten on niitä, joihin tiedotus ei tunnu vaikuttavan mitenkään. He katselevat ikkunasta ja osoittelevat sormella: ai että miten kaunis pelto, on se ihanaa että tämäkin päästiin kokemaan. Samaan aikaan toinen osa joukosta pälyilee heitä vihaisesti, elleivät sitten heijaa itseään nurkkiin käpertyneinä. Välillä he pysäyttävät ohikulkijoita ja tivaavat, onko aivan varma että juna ei pysähdy missään ja että se lopulta syöksyy kielekkeeltä. Ja ettei mitään ole tehtävissä? Ja miksi sitten otitte meidät kyytiin? Rauhoitustarkoituksessa halukkaille jaetaan paperilehtiöitä, askarteluvälineitä ja kyniä, joilla jotkut alkavatkin heti hätääntyneinä räpeltää: on ehdittävä muovailla tämä savielefantti ennen kuin juna tippuu jyrkänteeltä. On kirjoitettava runo tästä hetkestä! Mutta ei helvetti, nythän tämä hetki meni jo! Ja tämä! Ja tämä!
April 6, 2019
Olipas oivallinen kokoelma kirjoituksia. Silfverberg kirjoittaa terävästi ja antaa ajattelemisen aihetta. Varsinkin ateismia käsittelevät kohdat olivat jotenkin harvinaisen selväpäistä tekstiä.
Kirja on kirjoitettu 2011, eikä ole pahemmin vanhentunut – monin osin se tuntuu suorastaan ajankohtaiselta. Huvittaa ajatellakin, miten Silfverberg kommentoisi keskustapuoluetta nyt, jos aikana ennen Sipilää asenne on ollut jo näin hapan.
Kirja on kirjoitettu 2011, eikä ole pahemmin vanhentunut – monin osin se tuntuu suorastaan ajankohtaiselta. Huvittaa ajatellakin, miten Silfverberg kommentoisi keskustapuoluetta nyt, jos aikana ennen Sipilää asenne on ollut jo näin hapan.
May 3, 2021
Anu Silfverberg taitaa olla mun lempikirjoittaja. Tässä kirjassa oli lyhyitä, hauskoja ja osuvia esseitä mielenkiintoisista aiheista. Vaikka aiheet vaihteli Charlie Kaufmanista luontosuhteeseen ja jumalaan, syntyi niistä kaikista eheä kokonaisuus.
January 13, 2020
Kestänyt aikaa erinomaisesti, tarjoaa näin 2020-luvulla mielenkiintoisen näkymän viime vuosikymmenen alkuun.
December 8, 2011
Olin lukenut joitakin Silfverbergin kolumneja Nytistä ennen esseekokoelmaa. Nytin tekstit eivät olleet tehneet minuun vaikutusta, mutta olen todella iloinen, että pääsin ennakkoasenteestani eroon ja luin Luonto pakastimessa.
Kirja antoi nii-iin paljon ajateltavaa. Parhaimmillaan (minulle) se oli itse asiassa niissa kappaleissa, jotka käsittelivät aihepiirejä, joista en ollut edes ajatellut tarvitsevani mielipidettä aikaisemmin.
Välillä toisaalta ärsytti, koska olin eri mieltä. Mutta se juuri parasta olikin, kun joutui miettimään omia käsityksiään tai jopa muuttamaan niitä.
Ensimmäinen eläin-kappale toimi jotenkin huonoiten. Se sisälsi mielestäni toistoa ja muuta ärsyttävää (todellakin olen nähnyt lehmiä laitumella, joka kesä!), joka oli etäännyttää minut. Vai saiko oma lihansyöntini minut puolustuskannalle? Tiedä häntä.
Seuraavan viikon Nytissä tervehdin Silfverbergin kolumnia kuin vanhaa tuttua!
Kirja antoi nii-iin paljon ajateltavaa. Parhaimmillaan (minulle) se oli itse asiassa niissa kappaleissa, jotka käsittelivät aihepiirejä, joista en ollut edes ajatellut tarvitsevani mielipidettä aikaisemmin.
Välillä toisaalta ärsytti, koska olin eri mieltä. Mutta se juuri parasta olikin, kun joutui miettimään omia käsityksiään tai jopa muuttamaan niitä.
Ensimmäinen eläin-kappale toimi jotenkin huonoiten. Se sisälsi mielestäni toistoa ja muuta ärsyttävää (todellakin olen nähnyt lehmiä laitumella, joka kesä!), joka oli etäännyttää minut. Vai saiko oma lihansyöntini minut puolustuskannalle? Tiedä häntä.
Seuraavan viikon Nytissä tervehdin Silfverbergin kolumnia kuin vanhaa tuttua!
January 7, 2014
Tämä kokoelma jakoi mielipiteeni, enkä ole ihan varma tulisiko sitä ylistää vai torua monitahoisuudestaan. Olin huomattavasti kiinnostuneempi kirjan alkuosasta, eläimistä, lihansyönnistä ja sellaisista, ja koinkin saavani vähän tuoreempaa näkökulmaa ja jotain lisäinformaatiota aiheista. Lähes kaikki muu tässä käsitelty tuntuikin sitten turhalta jauhamiselta, mielipiteiden pyörittelyltä ja hedelmättömältä vihapuheelta, väliin tuntui kuin esseet olisivat vain hajonneet käsiin ja kärkipisteet kolisseet muovikupin pohjalle enkä voinut kuin ihmetellä, miksi kukaan piti niitä niin hyvinä, että ne tulisi kopioida kirjaan ja laittaa levitykseen.
Olisin halunnut pitää tästä paljon enemmän, kun kaikki muutkin, ja Silfverberg vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, vaikka tuntuikin jättäneen joidenkin juttujen käsittelyn puolitiehen, ja mielipiteitä on aina paljon kivempi lukea jos on samaa mieltä.
Olisin halunnut pitää tästä paljon enemmän, kun kaikki muutkin, ja Silfverberg vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, vaikka tuntuikin jättäneen joidenkin juttujen käsittelyn puolitiehen, ja mielipiteitä on aina paljon kivempi lukea jos on samaa mieltä.
November 1, 2015
Luonto pakastimessa aloitti pääni sisällä dialogin arvoista ja uskomuksista ja esseemuodon hienoudesta. Jaamme verrattain samanlaisen maailmankatsomuksen kirjoittajan kanssa, että alkuluvut hymistelin innokkaana "kuulun oikeamielisten joukkoon!". Kohdassa uskonto repesi arvo- tai uskomaailmamme ja siitäpä pääsin testaamaan, miten minä kuuntelen, kun "väärämieliset paasaa". Ja näiden sulaumana taas oppia elämästä ja ihmisistä valtavasti, editoidun tekstin suojan takaa.
Kirja on rohkea katsaus kirjoittajan ajatus- ja arvomaailmaan. Minä toivoisin että useampi uskaltaisi olla avoin ja pistää itsensä perustelluin mielipitein framille. Mistä me opimme jos emme toisiltamme? Luonto pakastimessa pakolliseksi toisen asteen kouluihin!
Kirja on rohkea katsaus kirjoittajan ajatus- ja arvomaailmaan. Minä toivoisin että useampi uskaltaisi olla avoin ja pistää itsensä perustelluin mielipitein framille. Mistä me opimme jos emme toisiltamme? Luonto pakastimessa pakolliseksi toisen asteen kouluihin!
June 7, 2011
Vihdoinkin! Kirja, jota voi suositella kaikille. Joka, jokaisen tulisi lukea. Etenkin niiden, jotka eivät ole koskaan miettineet lihansyöntinsä oikeutusta, työssäkäyntinsä järkeä, pandoja, jumalan mahdollista olemassaoloa, äijäkulttuurin naurettavuutta tai ihan vaan ihmisyyttä, kuolemaa ja elämän pienuutta ja rajallisuutta.
Silfverberg ilmaisee mielipiteensä, tunteensa ja ajatuksensa selkeästi, välillä kiihtyen ja usein hauskasti ja älykkäästi. Välistä tekee mieli huutaa, että juuri niin! Kiitos! Olisi hienoa kuulla, onko teksti yhtä miellyttävää sellaiselle, joka on kirjoittajan kanssa eri mieltä.
Silfverberg ilmaisee mielipiteensä, tunteensa ja ajatuksensa selkeästi, välillä kiihtyen ja usein hauskasti ja älykkäästi. Välistä tekee mieli huutaa, että juuri niin! Kiitos! Olisi hienoa kuulla, onko teksti yhtä miellyttävää sellaiselle, joka on kirjoittajan kanssa eri mieltä.
September 20, 2014
A bit repetitive but full of insight.
Read
April 7, 2019Silfverberg on maamme parhaita journalisteja ja esseistejä - tai jos nämä ovat kirjoittajan mukaan "esseehköjä", ehkä siis parhaita esseistihköjä. Kielellisesti kirkasta, usein hauskaa, aina ajatuksia herättävää. Myös niitä kirjoja, joiden jälkeen tekee mieli sulkeutua maailmalta kirjoittamaan.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews