Sukupuolten tasa-arvosta on tullut kansainvälisesti tärkeä tavoite. Pohjoismaat pitävät kärkisijoja sukupuolten tasa-arvon globaaleissa vertailuissa ja myös Suomi esiintyy mielellään tasa-arvon mallimaana. Paradoksaalisen tilanteesta tekee se, että samalla sukupuolten tasa-arvo karkaa koko ajan käsistämme. Sukupuolijärjestelmän peruspiirteet – ero, hierarkia ja heteronormatiivinen muotti – haurastuvat yhdessä paikassa mutta uusiutuvat ja nousevat esiin toisessa. Itse sukupuolen käsite on problematisoitu, eikä sitä käsitetä pelkästään miesten ja naisten väliseksi eroksi vaan myös miesten ja naisten keskinäisiksi eroiksi. Jokainen sukupolvi tulkitsee uudelleen sukupuolen ja tasa-arvolle annetun merkityksen.
Tasa-arvopoliittisina keskustelunaiheina ovat säilyneet palkkaeriarvoisuus, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä hoivaava isyys. Niiden rinnalle ovat nousseet uudet tai uusvanhat kysymykset seksuaalivähemmistöjen ja samansukupuolisten parien oikeuksista, kulttuurin seksualisoitumisesta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja seksikaupasta. Miehet ovat aktivoituneet Suomessakin ja arvostelevat tasa-arvopolitiikkaa feministisestä hegemoniasta. Keiden voimavarana tasa-arvopolitiikka toimii – naisten, miesten, molempien vai ei kenenkään?
Täyteen pakattu, mutta mukavasti reflektoiden ja tutkijan uraan viittaillen kirjoitettu, henkilökohtaisuus loi selkeää kokonaisuutta jo itsessään. Miellyin kirjoitustyyliin, joka tuntui paikoin jopa ilkkuvalta suorasukaisuudessaan ja luetteloinnissaan, ja tämä nimenomainen tyyli toimi varmasti rohkaisevana osatekijänä vastaväitteiden heräilyssä pitkin kirjaa. Ehkä kuitenkin liian laaja, tenttikirjana mitä ikävin ehkä osin oma-aiheutetun kiireen takia, ja tuntui ettei käteen jäänyt loppujen lopuksi kovin paljoa. Aukenisi varmasti toisella lukukerralla paljon paremmin.
On vaikeaa ottaa suhtautua sukupuolentutkimuksen (tentti-)kirjaan, jonka kirjoittaja epäilee uuden feministisukupolven pukeutuvan hempukoiksi (s. 238) ja pitää transsukupuolisia ja transseksuaaleja eri sukupuolivähemmistöinä (s. 48, muistaakseni toisessakin kohtaa). Enpä tiedä.
Silti, Julkunen on varmasti oman alansa ja aikakautensa feminismin edustaja ja asiantuntija. En suosittele imaisemaan nielemättä, mutta enpä toisaalta suosittele sitä minkään kirjan kohdalla.
Kun luin tätä ensimmäistä kertaa, en saanut oikein mitään irti. Toisella lukukerralla Julkusen kirjoitustyyli ilahdutti eikä enää vituttanut. Tenttikirjana riemastuttava tapaus, koska tarjosi niin paljon pureskeltavaa sekä uusien että tuttujen vanhojen asioiden osalta.