Saatanan lapset on asteen tai parinkymmenen verran erilaisempi kasvutarina menneisyyden Suomesta.
Romaanin - tai ehkä paremminkin pienoisromaanin tai novellin - päähenkilö on kahdeksasluokkalainen Siiri, joka kokee olevansa ihan tavallinen tyttö. Korkeintaan hän on hieman arka ja syrjäänvetäytyvä. Siirin perhetausta on arkisen pikkuporvarillinen. Hänen äitinsä työskentelee sairaanhoitajana, kun taas isä on insinööri. Siiri vihaa molempia, eikä hänellä ole yhtään sen lämpimämpiä tunteita pikkuveljeään Mattia kohtaan, joka on konsolipeliensä äärellä vätystelevä "pieni porsas".
Siirin elämä kokee oudon käänteen, kun hän tutustuu yhdeksäsluokkalaiseen Marikaan ja tämän ympärillä pyörivään ongelmanuorten jengiin. Marikan kautta Siiri saa kosketuksen johonkin sellaiseen vapauteen, jonka olemassaolosta hän ei aiemmin ollut edes tietoinen. Tämä vapaus on saatana.
Saatanan lapset kuvaa todentuntuisesti ja uskottavasti 1990-luvun ja 2000-luvun alun varjoisempaa puolta, jolla eksistentiaalisen suunnistautumisen suuntamerkkeinä toimivat päihteet, ilkivalta ja hengellinen kapina. Monet lähtivätkin tuolle matkalle ilman paluulippua. Hengellinen vallankumous kalvoi lapsensa tyhjiksi kuoriksi, eikä tulevaisuus tarjonnut muuta kuin ahdistusta ja vapinaa, joiden keskelle teini-iän black metal -klassikot loihtivat laihaa ja ohimenevää lohtua. Taivas ei palanut, mutta mustat kynttilät poltettiin loppuun molemmista päistä.
A. Shugara ei kuitenkaan tyydy pelkästään maalailemaan nahkaliivien ja kaksitahtibensiinin hajuisia perkeleitä, vaan avaa myös näkymiä toisenlaisiin kohtaloihin. Pimeisiin ja pirullisiin, kyllä, mutta samalla myös menestyksellisiin ja nouseviin. Saatanan viikate niittää heikot ja epäonnistuneet, mutta aina jotkut selviävät koettelemuksista voittajina. Siellä koettelemuksien toisella puolella odottaa se Siirin lempikappaleen uusi kuningaskunta - Det Nye Riket.