Vieraan maan kaupungissa, vieraiden ihmisten keskellä asuu mies, joka ei kuulu joukkoon.
Mies on menneisyydessä näytellyt itselleen nuorta miestä, joka astuu sisälle ahtaisiin kehyksiin. Sen jälkeen hän on näytellyt miestä, joka on päättänyt suoriutua osastaan niissä kehyksissä. Vähä vähältä hän on antanut roolihahmonsa kasvaa ja alkanut näytellä miestä, joka murtautuu kuvasta, pirstoo kehykset ympäriltään.
Nyt hän näyttelee itselleen miestä, joka on lähtenyt ollakseen palaamatta, joka halveksi itseään, ylenkatsoo toisia ja tahtoo olla yksin.
Asko Sahlberg, born 1964, has acquired a fame in Finland that has yet to be replicated in the English speaking world. He published his first novel in 2000 and has written steadily since then, completing his ninth work, The Brothers, in 2010.
Kirja, joka loppuu näihin sanoihin, ei voi olla huono. Vihan, sisäänpäinsulkeutumisen ja välinpitämättömyyden pitäminen elämänohjeena on vaikeata. Ja kun jotain positiivista tulee, sen huomaa vasta ne kadotettuaan. Kirja ei kuitenkaan ole ihan perinteinen kyynelkertomus kovia kokeneesta tai paatuneesta mörököllistä. Itse asiassa päähenkilön historiaa ja ajatutumista asemaansa avataan vain vähän. Nykyhetkessä on yllättävän paljon eri lankoja eristäytymää pyrkivälle ihmiselle, jotka johtavat loppulauseen vahvistumiseen.
Kerronnallisesti ajatuksenjuoksun kuvaaminen oli mahtavaa, ja ajatusten ja tunteiden kuvaamiseen kirja perustuikin. Tapahtumat toimivat tauluina, joihin nämä ripustettiin. Samasta syystä kirja vaati kesittymistä enemmän kuin juonta ja tunnetta erilailla tasapainottavat teokset, kuten esim. viimeksi lukemani Hustvedtin tai Lundbergin opukset. Sahlbergin tyylillä saisi tehtyä loistavia ”Ellroy-dekkareita”, jättäisi pohjoismaiset kyhäelmät taakseen.
Rujo, inhorealistinen ja kiehtova teos, joka imaisee lukijansa lakonisen eksistentialismin flow'hun. Kirjaa lukiessa saa huokailla ääneen ihastuksesta: Sahlbergin kieli on mestarillista!
Taitavasti kirjoitettu, miehen pään sisään vievä romaani. Omaa lukunautintoani vähensivät loppupuolen erittäin väkivaltaiset kuvaukset sekä naislukijan turhautuneisuus sen edessä, että päähenkilömies oli niin (suomalainen) mies, eikä tarttunut elämän mahdollisuuksiin. Sinänsä teos olisi ansainnut enemmänkin tähtiä, mutta tuskallisen realistisuutensa vuoksi ei jäänyt hyvänä lukukokemuksena mieleen.