So wunderbar wie ein Frühling in Paris ... Ein klarer, neugieriger Blick auf Orte in ganz Europa, auf Frauen und Männer in jedem Lebensalter und in unterschiedlichsten Situationen durchzieht die fünfzehn Erzählungen dieses Bandes. Ob in Paris, Dresden, Helsinki, auf Capri oder in den Schären: Janssons feiner Humor zeichnet so eigenwillige wie liebenswerte Charaktere - einsame Flaneure, frisch Verliebte, junge Künstlerinnen, alternde Autoren - und ja, sogar Hemule und Filifjonken, die wir aus den Mumin-Geschichten kennen.
Es ist ein einzigartiger Band, der hier von der Jansson-Forscherin Sirke Happonen zusammengestellt wurde. Die Texte waren bisher nur in finnischen Zeitschriften erschienen: der erste, titelgebende bereits 1934, der letzte 1997. So ergibt sich ein spannender Blick auf das Gesamtwerk Tove Janssons, der einmal mehr ihre Meisterschaft im Genre der Kurzgeschichte und der Erzählung belegt.
Tove Jansson was born and died in Helsinki, Finland. As a Finnish citizen whose mother tongue was Swedish, she was part of the Swedish-speaking Finns minority. Thus, all her books were originally written in Swedish.
Although known first and foremost as an author, Tove Jansson considered her careers as author and painter to be of equal importance.
Tove Jansson wrote and illustrated her first Moomin book, The Moomins and the Great Flood (1945), during World War II. She said later that the war had depressed her, and she had wanted to write something naive and innocent. Besides the Moomin novels and short stories, Tove Jansson also wrote and illustrated four original and highly popular picture books.
Jansson's Moomin books have been translated into 33 languages.
Von der 1914 geborenen finnischen Autorin Tove Jansson war bisher wenig bekannt, dass sie als Tochter eines Bildhauers und einer Grafikerin Kunst studiert hatte und sich in erster Linie als Künstlerin sah. Außer ihren Mumin-Büchern für Kinder verfasste sie ein erstaunliches Dutzend Bücher für Erwachsene. Wer ihr Sommerbuch gelesen hat, wird die schwedischen Schären und ihre Mumin-Geschichten mit anderen Augen sehen. Die 2017 herausgegebenen Erzählungen dieses Bandes entstanden zum großen Teil 1934-40 auf Janssons Reisen.
Nach einem Zeitsprung von 20 Jahren erscheint 1961 „Die Insel“, ein reiferer Text als die humorvollen Beobachtungen ihrer Jugend auf Boulevards und vom Caféhaus-Stuhl aus. Am besten hat mir neben den Texten zum Schreiben für Kinder und zu ihrer Muminwelt „San Zeno Maggiore 1 Stern“ gefallen, der die rätselhafte Begegnung mit einer Italienerin beschreibt, die offenbar die ausländische Besucherin ihren Nachbarn präsentieren will. Im letzten Text von 1997 ist Tove Jansson noch einmal nach Frankreich zurückgekehrt, sichtlich gealtert und mit Gehstock.
Der Band zeigt Janssons besondere Beobachtungsgabe und bereits die Wärme und den ironischen Humor ihrer längeren Texte.
Onneksi maailmassa on ihmisiä, joiden palo Tove Janssonin tuotantoa kohtaan on niin suurta, että yhä edelleen voidaan julkaista tekstejä, joita ei ennen ole julkaistu suurelle yleisölle tai joskus ei ollenkaan.
Bulevardi ja muita kirjoituksia on hieno kokoelma novelleja ja tekstejä, jotka kattavat monta vuosikymmentä. Ensimmäinen teksti on vuodelta 1934 ja viimeinen 1995. Ohessa erilaisia kuvituskuvia vuosien varsilta. Kokoelmassa näkyy sekä Janssonin moninaisuus taiteilijana että kehitys kirjailijana. Jälkisanoissa novelleja avataan hieman lisää ja jos tätä ennen ei vielä huomannut, niin novelleista useat linkittyvät melko vahvasti Janssoniin itensä tavalla tai toisella.
Kokoelmasta lempinovellejani ovat Parta, Vuokrataan huone... ja San Zeno Maggiore, 1 tähti. Mutta kaikki uppovat kaltaiselleni Janssonin fanille.
Nyt katseeni hakeutuu oman hyllyn lukemattomiin Janssoneihin, joita olen säästellyt, mutta joita voisin ehkä lakata säästelemästä...
Viimein sain yli puoli vuotta kesken olleen kokoelman loppuun. Alun varhaistekstit olivat ehkä hieman haastavia, siksi kesti päästä mukaan tämän pauloihin. Loppua kohden kaikki alkoi kuitenkin avautua, Happosen jälkikirjoitusten myötä myös ne ensimmäiset. Viehättävä ja tovemainen, tokihan tätäkin täytyy vain rakastaa.
Novellas can be such a hard genre, but Jansson nails ever single one of these. Even the ones I didn’t love were good, and the ones I thought brilliant and amazing and beautiful were just fantastic - my three favourites were Klisee (Kliche, 1935), Quatz’arts (1938), and Saari (Ön, 1961). Of these, Klisee (in English “cliche”) was my absolute favourite, and it is not surprising, considering it’s been heavily influenced by Edgar Allan Poe, one of my favourite writers. As a matter of fact, he was also one of Jansson’s favourites, and Jansson has said she would’ve loved to illustrate his works.
One of the most surprising things about this collection was how it brought out Jansson’s interest for horror and the macabre. Klisee is the clearest example of this, but as the collection also features her illustrations, one can see how excited she was about the opportunity to draw something different from the glamour of Parisian artist life. Though I did love how she portrays that too, both in the illustrations and in the writings.
The stories take us to Paris, to Capri, to remote islands and great parties, to poor houses and busy boulevards. Truly international bohemian life - which Jansson isn’t afraid to criticise either. Reading the collection, however, I was again struck by how Finnish Jansson is. The illustration about differences between Finland and Sweden made me laugh - as the editor of the collection explained, “in Finland standings are dealt with in short form, while in Göteborg two columns are dedicated to the news ‘a man threatened another man with an axe’”. And the short essay about the Moomin house is so strongly tied to the Finnish nature, just like the inhabitants of the house are - and all of Jansson’s work, really.
This was such a delightful read, giving me more insight into the mind of an artist I really admire and adore.
Ich verstehe jetzt, warum einer meiner Kollegen Jansson gerne als Meisterin der Kurzgeschichten beschreibt. Sie hatte eine unglaubliche Beobachtungsgabe und Menschenkenntnis, die in jeder noch so kurzen Geschichte durchscheint und sie besonders macht.
Kepeää syvyyttä kaupunkilaisuutta, saaristolaisuutta, ulkopuolisuutta (omassa kaupungissa), ajankuvaa ja taiteilijakuvausta. Pidin tästä. Kuvitettu Tove Janssonin omiin sekä muiden teksteihin tehdyillä töillä. Tekstien aikajana pitkä, mutta pääosin 1930-luvulta eli varhaista tuotantoa.
Hon skriver så finurligt, Tove Jansson. I Boulevarden flödar det fram liknelser, bildspråk och besjälningar som får mig att haja till för att de är så pricksäkra och underfundiga. Och samtidigt lyckas det vara så okrystat? Jag förstår inte hur hon gör det men det gör mig lycklig. Sådär vill jag också skriva.
Luin tätä kokoelmaa muutama viikko sitten (työ)matkalla Pariisissa ja mikä sopisikaan Pariisiin paremmin kuin Tove Janssonin novellit ja kolumnit, usein matkoilla ja ulkomailla kirjoitetut?
Joissakin novelleissa Jansson liikkuu esseemäisissä maisemissa. Hän pohdiskelee juonettomassa tekstissää mm kirjoittamisen vaikeutta (Kerran puistossa, josta tuli yksi tämän kokoelman lempiteksteistä) tai miksi jokin kirjailija kirjoittaa lapsille( Kavala lastenkirjailija).
Kauneinta novellleissa oli alut. Jansson juurrrutaa lukijan muutamalla upealla rivillä maisemaan. Jansson kuvaa myös kaupungit eläviksi kokonaisuuksiksi, hajuine ja väreineen.
Kokoelman ensimmäinen, niminovelli Bulevardi (1934) osui ja upposi, luonnollisesti, Pariiisissa kun oltiin, ajankohtaisuudellaan. Oli helppo asettua Monsieur Chatainin kenkiin. Muutoinkin,rakastan kärttyisiä vanhoja miehiä (kirjallisuudessa!) ja Tove osaa sen lajin kuvaamisen hyvin (toki myös kärttyiset vanhat naiset luonnistuvat Janssonilta hyvin!).
"Turistit ovat hyvä asia", toteaa monsieur Gilbert, jolla on liikemiehenä karumpi kulma asiaan. Monsieur Chatain puolustaa kiivaasti näkemystään turisteista: nämä ovat tyhmiä olentoja vailla oikeutusta olemassaoloon. He haluavat nähdä Pariisin, hélas – sehän on luonnollista – mutta alistuvaisempi asenne olisi paikallaan! He käyttäytyvät niin kuin eivät olisi vain maksaneet hotellihuoneestaan, typeristä matkamuistoistaan, pääsylipustaan Moulin Rougeen, Folies Bergéreen, jota ei voi mitenkään…" "Turistit kyllä tekevät kaikkensa turmellakseen kaupunkini, mutta eivät he pitkälle pääse. Kukaan ei pääse. Kaupunki säilyy samana."
Oma suoskkini novelleista oli Kirje (1936). Siinä vanhempi (taas kärttyinen herra), Herra Vöpel, ryhtyy sivustakatsojan roolistaan aktiiviseksi nuorten tyttöjen auttajaksi Dresdenissä. Jansson pureutuu käsittämättömällä tarkkuudella kärttyisen elämän menneistä(?)arvoista kiinnipitävän herran ajatuksiin. Klisee (1935)- novellin uhkaava tunnelma oli upea! Siinä oli jotain samaa kuin Janssonin romaanissa Kunniallinen petkuttaja, joka on itselleni se kaikkein upein Janssonin teos.
Myös Laiturielämää (1937) oli hieno:
"Sellaisia he ovat, kesävieraat. Rehentelevät, kun ovat nolanneet itsensä, ja pyytelevät anteeksi, kun ovat kerrankin toimineet luontevasti. Laiturille pitää tulla hyvissä ajoin, on epähienoa sännätä matkaan viime tingassa. Nyt rouva solmii keulaköyden rusetilla männyn ympäri, kakarat rynnivät yli sivulaidan, ja koko porukka loikkaa suoraa päätä laiturille. Tätäkään ei kesävieras ikinä opi – kuinka höyrylaivalaiturille mennään. Ei sinne mennä miten tahansa. Ei varsinkaan heti. Voi seistä sopivan tovin nojailemassa odotusrakennukseen tai käydä sen sisällä vilkaisemassa vuorolistaa. Naiset ja lapset voivat istahtaa kalliolle, jos löytävät siivot paikat. On keskusteltava seikkaperäisesti säästä ja tuulensuunnasta, sitten kalastuksesta, minkä jälkeen sivutaan poliittista tilannetta. Jos on jotain tärkeää sanottavaa, niin se otetaan esiin aivan viimeiseksi: puolihuolimattomana sivuhuomautuksena. Vasta nyt lähestytään varovasti laituria, seisahtuen vielä arvioimaan asiantuntevasti eri veneitä, ja astutaan sille suorin polvin ja täysin tietoisena siitä, että ollaan kaikkien katseiden polttopisteessä; laiturille päästyä tulee sitten tähyillä tyynesti vedenpintaa ja vaihtaa painoa lonkalta toiselle. Kesävieraalta puuttuu tahdikkuus."
Hah!
Vuonna 1939 kirjoitettu Ei koskaan enää Caprille, oli hieno kuvaus siitä, miten lomaresortiin tehtiin turisteille aidoksi kokemukseksi… "…on pähkähullua matkustaa Caprille syömään ensin saksalaista päivällistä ja mennä sen jälkeen amerikkalaiseen baariin, sitten ranskalaiseen kabareehen tai skandinaaviseen kahvilaan… Minä tahdon Italian enkä mitään kansainvälistä pyttipannua, joka on kyhätty kokoon mustalaismusiikista ja tirolilaispuvuista ja herra ties mistä…"
Niinpä…
Lisäksi, näitä tekstejä on siis 1930-luvulta asti, 20-vuotiaan Toven kirjoituksia kuten myös 81-vuotiaan Toven kirjoituksia. Lisäksi, teoksessa on Janssonin piirroksia kuten myös Sirke Happosen oiva jälkikirjoitus.
Olipas kiinnostava kokoelma. Janssonista kun ei oikein tiedä kuin Muumit ja jonkun yleisen ajatuksen, että kai Jansson muutakin teki. Tämä valotti vähän laajemmin. Mielenkiintoinen valikoima novelleja 1930-luvulta alkaen ja luonnollisesti taiteilijan itsensä kuvittamina, lisänä myös muiden kirjoituksiin tehtyjä kuvituksia ja hyvä taustoitus kokoelman koostajalta Sirke Happoselta.
Erityisesti tässä on 1930- ja 1940-luvun taitteen eurooppalaista tunnelmaa Pariisista ja vähän muualtakin, oikein viehättävää ajankuvaa.
Muumikirjat olen lukenut kaikki ensimmäisen kerran joskus 35 vuotiaana. Ne tekivät minuun valtavan vaikutuksen. Parivuotiaan siskon tyttären kanssa meillä oli samaan aikaan muumivaihe.
Olen tietoisesti välttänyt Tove Janssonin aikuisten kirjoja ja taidetta - ehkä pelännyt että lumous murtuu. No nyt tuli tartuttua kirjaan oman tyttären 20v suosituksesta.
Mielenkiintoista miten varhaiset novellit ja varhaiset kuvitukset sisältävät paljon muumikirjoissa myöhemmin olevaa tunnelmaa ja symboliikkaa. Kannatti uskaltaa lukea. Seuraavaksi voisi tutustua Tove Janssonin taiteeseen?
Hieno kokoelma. Pidin kronologisesta lähestymistavasta, jonka avulla näkee Janssonin kehittyvän kirjoitustyylin ja -aiheet. Vuokrataan huone…-novelli vuodelta 1939 oli yhä hämmentävän ajankohtainen, juuri tuollaista se oli kun itsekin viimeksi etsin asuntoa; mutta muutenkin myös vanhemmista teksteistä saa paljon irti.
Kärkeviä, tovemaisia novelleja ja muutama essee. Pääsääntöisesti ollaan Pariisissa, hieman ehkä Saksassa ja kotimaan saaristossa. Janssonin hahmot ovat hupaisia ja silti uskottavia. Ei mitään huumorikirjallisuutta, muttei kuitenkaan otsa rypyssä.
Tämä oli ensimmäinen lukemani novellikokoelma, enkä oikein tiedä miten suhtautua tähän... Kiireisen elämäntilanteen vuoksi en oiken päässyt paneutumaan tähän kunnolla. Pitää ehdottomasti lukea tämä uudestaan joskus tulevaisuudessa.
Nyt kyllä pääsi näissä novelleissa ihan toiseen aikaan ja paikkaan ja epätavallisen henkilöiden saappaisiin mikä onkin oikeestaan kaikki mitä voi kirjalta haluta kun asuu lokakuisessa Helsingissä. Miks muumeista niin kova hype, this is the good stuff
Oli tänään sellainen olo etten tiennyt mitä lukisin, joten luin sitten Tove Janssonin novelleja. Ai että. Näissä niin lempeän kriittisesti kuvataan hetkiä ja ja hahmoja, samaan aikaan kepeää ja syvällistä.
Ei oikein sytyttänyt tämä kirja. Ihan kevyitä ja rentoja tarinoita 60 vuoden ajanjaksolta, mutta eivät vieneet minua mukanaan kuin kolmosen edestä. Ehkä minussa on vika.
Har alltid sätt upp till Tove Jansson och hennes Mumin värld. Den här boken öppnade upp en helt ny värld av Tove Jansson. Lite svårt att dra en helhet och att "komma in" i boken då den består av flera olika essäer, därför bara 4/5.
Ojämn! Svagare i början med de tidigaste novellerna, tyckte mycket om essäerna om att bo på en ö och om att skriva barnböcker. Även novellen om italienskan.