Tukikohta

by Veijo Meri

146 pages

First published January 1, 1964

About the author

Veijo Meri was a Finnish writer. Much of his work focused on war and its absurdity. The work is anti-war and has dark humor.
Born in Viipuri (today Vyborg, Russia), Meri graduated from secondary school in Hämeenlinna, then studied history and became an independent writer.
His diverse body of work included novels, short stories, poetry, and essays.

Reviews

[Kenneth · Rating 4 out of 5]

Odotellessa kirjastosta tilaamiani kirjoja on mukava välillä penkoa omaa kirjahyllyään ja yllättyä sieltä joskus sattumalta löytyvistä kirjoista. Aina ei ole edes tiennyt omistavansa jonkun kirjan. Tällainen penkominen toi nyt käsiini Veijo Meren ”Tukikohdan”. Kyseessä on toinen painos vuodelta 1964 ja kirja on ilmeisesti päätynyt kirjahyllyymme jonkin perinnönjaon tms. myötä.

Itse kirja osoittautui olevan parasta tuon ajan Veijo Meren sodanaikaista tarinointia. Tässä valmistaudutaan talvisotaan, joka sitten kohta alkaakin. Tyyli on Merelle ominaista välillä hieman surrealisminkin puolelle livahtavaa sarkastista sotilaspuhetta ja sodan ja ennen muuta sotilasmaailman ja sen absurdisuuden kuvausta. Luin aikanani ”Manillaköyden” suorittaessani asevelvollisuuttani 70-luvulla ja totesin silloin, että siihen mennessä ainakaan meno ei ollut hirveästi muuttunut kolmessa vuosikymmenessä. Tutuilta puheet ja toimet tuntuivat tässäkin romaanissa.

Tämä kirja on miltei kokonaan kirjoitettu siinä mielessä draaman muotoon, että teksti on miltei kokonaan kirjoitettu puheen suoriksi sitaateiksi ja jokaista repliikkiä edeltää puhujan nimi. Usein pidän näytelmätekstien lukemista työläänä, mutta tässä ei nimien mainitseminen oikeastaan häirinnyt lainkaan. Teksti oli niin sujuvaa puheenomaisuudessaan, että lukijana tempauduin virran vietäväksi heti ensimmäiseltä sivulta.

Sotilaiden puheet ovat riemastuttavia tilanteen kriittisyydestä huolimatta – tai ehkä juuri siksi. Päällystö ja vaikkapa Valpon etsivät ovat juuri niin höhliä kuin tyylilajiin kuuluu. Höhlät etsivät toisia vähintään yhtä höhliä. Millainen todellisuus oli, sitä en tiedä, mutta piirteitä samoista asioista löytyi vielä 70-luvullakin.

”Teologiset” pohdiskelut ovat myös taattua Meri-laatua. Kun Korpela ihmettelee miten jumala voi sallia tällaisen (so. sota), Ojala vastaa sillä olevan siihen varaa. ”Se voi sallia kaiken, mikä on mahdollista. Sen ei siitä läänit pienene, päinvastoin.” Sotilaiden ajatukset sodan logiikasta hurmaavat nekin lukijan. Kun Happonen ihmettelee, ”eikö soassa kuolla” ja ”eikö tuo liene vanha totuus”, ihmettelee kersantti puolestaan mistä hän on tuollaista saanut päähänsä: ”Minä olen ollut kahdessa sodassa, nyt saan sanoa: Kolmessa. Aion vielä nähdä neljännenkin, enkä ole tämän enemmän kuollut.”

Vakavasta aiheesta voi siis kirjoittaa pilke silmäkulmassa ja sillä keinoa tehdä tekstistä entistä vaikuttavampaa myös antimilitaristiselta kannalta.

[Ari · Rating 3 out of 5]

Ihan kiva pieni romaani. Näytelmämuotoon kirjoitettuna ei kuitenkaan ihan täysillä iskenyt. Kaikki oli preesensissä ja sinänsä hyvä dialogi kärsi siitä, että puhuja oli aina mainittu rivin alussa. Mutta Meri kirjoittaa hyvin.