Olivia asuu Lontoossa ja työskentelee antikvariaatissa. Hänen turvallinen elämänsä on alkanut murentua aviomiehen kuoleman jälkeen. Olivia on kärsinyt rotusyrjinnästä eikä voi unohtaa tahitilaisen äitinsä kohtaloa. Maailma on muuttunut, mutta myös uusi suvaitsevaisuus pelottaa Oliviaa. Miten hän tulee toimeen ilman suojavärejään?
Olivian poika Matthew ei suojavärejä tarvitse. Hän on ylpeä sekä äitinsä juurista että isänsä suomalaistaustasta. Työ lavastajana antaa hänelle tilaisuuden matkustaa Suomeen, jota hän pitää henkisenä kotimaanaan.
Miia Jansson on saanut kesäksi töitä samasta elokuvaprojektista kuin Matthew. Hän kiinnostuu vaiteliaasta nuoresta miehestä ja tämän suvun historiasta. Mutta onko Suomi sittenkään Matthew’n kotimaa, ja tahtooko hän liittää tarinansa Miian tarinaan?
Miian ja Matthew’n suhteen taustalla pyörii elokuva, joka käsittelee suomalaisen pojan ja muslimitytön kiellettyä rakkautta. Kulttuurit kohtaavat kipeästi kuvissa ja todellisuudessa
Ensimmäisen n. 50 sivun jälkeen meinasin luovuttaa, mutta luin sitten loppuun saakka. Paikoitellen hyvää kerrontaa, mutta kokonaisuuteen oli ympätty mukaan liikaa ihmisiä, mikä teki lukemisen vaikeaksi ja jätti monet hahmot pinnallisiksi. Kun tarina vielä hyppi ajasta ja maapallon osasta toiseen, lukemisesta ei pystynyt nauttimaan. Eri-ikäisten ja eri kulttuureista tulleiden dialogi oli pyritty muuttamaan heille sopiviksi, mutta kieli toimi vain osittain. Kirjassa oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe, monikansallisuus ja globaalisuus, mutta toteutus ei toiminut. Kirjailija oli perehtynyt niihin kulttuureihin, joista kirjoitti, mutta kaiken tietämyksen tunkemisesta tähän sinänsä fiktiiviseen romaaniin tuli suorastaan ähky. Hämeen-Anttila on ollut minulle ristiriitainen kirjailija, koska joistain hänen kirjoistaan olen pitänyt paljonkin, osasta en lainkaan. Olisikohan tämä sillä skaalalla sijoittunut jonnekin keskivälille.
Virpi Hämeen-Anttilan kevyissäkin romaaneissa on aina kiinnostavaa tietoa esimerkiksi taiteesta, historiasta tai eri kulttuureista sopivasti ja luontevasti annosteltuna. Siitä taas plussaa! Tällä kertaa rinnakkaistarinoita, henkilöitä ja hyvin erilaisia aineksia oli kuitenkin liikaa. Eri polkuja, maita ja aikatasoja oli vaikea seurata sujuvasti, ja niiden välinen yhteys jäi aika etäiseksi, osittain myös epäselväksi. Aika paljon asioita piti myös päätellä hyvin viitteellisistä maininnoista. Toki varmaan auttaisi, jos lukijalla olisi vähän parempi yleissivistys ja esim. nimimuisti kuin minulla. Mukavaa välilukemista kuitenkin tenttikirjojen ja enemmän paneutumista vaativien romaanien lomassa.
En välttämättä niin välitä Hämeen-Anttilan kehittämistä juonista, mutta henkilöt ja yksityiskohdat onnistuvat aina jotenkin liittymään omaan elämääni tai kiinnostamaan muuten vain. Ylipäätään kirjojen kaikenkattava humanistisuus (akateemisessa mielessä, ja muutenkin) tuntuu kotoisalta. Kirjafriikkejä! Kulttuurimatkailua (tällä kertaa mm. Isle of Skyella)! Musiikkia! Näennäisen nörttejä hissukoita päähenkilöinä! Olen todennäköisesti täsmälleen kirjailijan ajattelemaa kohderyhmää.
Kiinnostavasti kirjoitettu romaani suvuista, perheestä, maahanmuutosta ja rasismista. Ja siitä miten nuoret etsivät itseään. Se mistä Hämeen-Anttilan romaaneissa erityisesti pidän, on se, että niissä on miltei aina jokin ammatti tai projekti tms ja se on todella kiinnostavasti ja valaisevasti kuvattu. Tässä kirjassa se on elokuva, jossain oli konserttipianisti, yhdessä kuvataiteilija. Aina kiinnostava (kulttuuri)ala josta saa lisää tietoa.
Ihana kirja, jossa kaksi tarinaa kulkee vuorotellen ja eri tyylillä kirjoitettuna. Ensin en pitänyt Suomi-luvuista, mutta sekin puoli kirjasta alkoi nopeasti kiinnostaa. Mennyt ja nykyinen oli sopivasti kirjoitettu tarinaan, koskaan en ollut tarinassa hukassa ja historia valaisi monet mietityttävät asiat. Vähän hidas lukea, kun ei oikein voi ahmia.
Tahiti, Australia, Englanti, Skotlanti, Suomi jne. Monta seurattavaa henkilöä ja kohtaloa. Tahkean alun jälkeen henkilöt alkoivat kiinnostaa. Kahavia Halapahallin kassisa -haasteeseen: Vantaa (kirjailija asuu)
Henkilöitä oli niin paljon, että välillä piti tarkistaa, kuka kukin on. Lukuisat tarinat tarinan sisällä tekivät kirjasta vähän sekavan ja raskaan, mutta loppua kohden palaset loksahtelevat kohdilleen.
Karl Axel Björk-hapuilujen jälkeen oli mukava lukea tätä tutumpaa Hämeen-Anttilaa. Oikein viihdyttävä tarina ja minun suosiooni pääsee tietysti tällaisella monessa ajassa kulkevalla juonella :)
Helmet2018 kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä. Oli niin hyvä, että ajattelin lukea vielä muitakin Hämeen-Anttilan kirjoja, jos niitä löytyy kirjastostani.