Leevi K. Laitinen annettiin nelivuotiaana kartanolaisiksi kutsuttujen uskonlahkolaisten kasvatettavaksi. Elämä lahkon piirissä oli äärimmäisen raskasta. Samalla kun pienestä Leevistä koulittiin hurmosliikkeen nuorin lapsisaarnaaja, häntä piestiin, syytettiin huoruudesta ja hän joutui lahkon julmien rituaalien uhriksi. 18-vuotiaana Leevi onnistui pakenemaan, aloitti uuden elämän rakentamisen ja taisteli aikuisena tiensä menestykseen.
Koskettava kuvaus traagisesta lapsuudesta uskonlahkon sananjulistajana on myös uskomaton tarina selviytymisestä ja rohkeudesta muuttaa elämänsä suunta.
On haastavaa antaa tähtiä kirjalle, jossa kerrotaan toisen ihmisen elämästä ja vielä hyvin vaikeasta lapsuudesta suorastaan mielipuolisen uskonlahkon kourissa. Alma Kartanon perustama kartanolaisuus oli väkivaltainen ja kieroutunut liike, joka hallitsi jäseniään, valheilla, helvetinpelolla sekä uhkailulla. Jännittävä miten he saivatkin houkuteltua ihmisiä mukaan niin paljon ja vielä luovuttamaan lapsiaan lahkolle. Leevi joutui lahkon kasvatiksi vain 4-vuotiaana ja kiertämään ympäri Suomea nuorimpana lapsisaarnaajana koskaan. Onneksi Leevin elämä muotoutui lopulta hyväksi, vaikka lapsuuden kokemukset jättivät syvän jäljen mieheen.
Kuuntelin äänikirjana ja toimi hyvin kuunnellussa muodossa.
Hirvittävän surullinen, ahdistava, mielenkiintoinen ja koskettava kertomus todellisista tapahtumista. Harmi vain, että Ulla Appelsin ei onnistu kirjoittamaan teosta tavalla, jolla se kuuluisi tuoda esiin.
Lukuhaasteessa oli kohta "olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan", ja siihen tämä sopii kuin nenä päähän. Kartanolaisuus ja lapsisaarnaajat aiheena oli kyllä kiinnostava, mutta onhan tää tosi pateettisesti kerrottu. Lopussa käytetään useampi luku Laitisen menestysyrityksestä, hyväntekeväisyydestä, omaisuudesta ja lentokoneharrastuksesta jaaritteluun, minkä olis voinut tiivistää yhteen sivuun. Toki hienoa, että päähenkilö on päässyt yli hyvin rajuista lapsuuskokemuksistaan, jollaisia ei soisi kenellekään, mutta ei tää kirjana mikään mestariteos ole.
Uskomaton tarina, joka pistää vihaksi, mutta samalla iloksi. Miten ihmeessä Leevi onnistui säilyttämään mielenterveytensä ja uskon ihmisiin niin nuorena, niin kriittisessä kasvuiässä koettujen julmuuksien jälkeen? Upea ihminen!
Lämmin kiitos kaikille huuhaata vastaan taisteleville ja muita ihmisiä auttaville. <3
Järkyttävää, miten ihmisiä on voitu suorastaan aivopestä tekemään kaikkea karmeuksia uskonvarjolla. Se on jotenkin ihan käsittämätöntä, että kukaan ei uskalla ääneen sanoa, että ei ole ihan normaalia vaan uskotaan johtajahahmoon.
On myös käsittämätöntä, että Leevi on ponnistanut kaikista näistä lähtökohdista oman elämänsä herraksi.
Kammottavaa, miten uskonnon avulla oikeutetaan väkivaltaisia tekoja toisia kohtaan. Kirjan ensimmäinen osa oli hitusen harppova, kun Leevin iästä ei saanut selvää ja alun muistot tuntuivat liian selviltä, ollakseen alle 5 vuotiaan lapsen. Kirjan loppuosa, oli jo täysin ohitse aiheen ja lakkasi kiinnostamasta aivan täysin.
Tälle kirjalle ei voi antaa tähtiä, sillä tämä tositarina on kaiken arvostelun ulottumattomissa. Leevin lapsuus uskonlahkon silmittömän julmuuden uhrina oli käsittämättömän järkyttävä, on vaikea ymmärtää miten kukaan on voinut selvitä moisesta hengissä saati järjissään. Onneksi Leevi kuitenkin selvisi ja lopulta hänen elämässään kävi paremmin kuin hyvin.
Niin oksettava tarina, että jossain vaiheessa tuli itsellekin iljettävä tirkistelyfiilis. Ei tämä yletöntä mässäilyä silti ollut, ja kirja oli myös ehdottoman hyvin kirjoitettu, ehyt kokonaisuus. Kun vielä lopussa päähenkilön tarina sai huiman loppunousun, tuli vahva fiilis, että tämä elämä on kannattanut kirjaksi kirjoittaa.
Järkyttävä tarina, joka silti luo uskoa, että hurjastakin lapsuudesta voi selvitä. Leevistä välittyy uskomaton sinnikkyys, positiivisuus ja inhimillisyys. Hämmästyttävää, että hänestä ei edes välity katkeruus. Jäi mieleen hänen ajatuksensa, että onneksi hän on ollut lyöty, ei lyöjä.
Hurja, mikä julma kultti tämä kartanolaisuus. Miten tuollaisesta lapsuudesta voi ponnistaa tasapainoiseen ja suorastaan menestyneeseen elämään. Kaikessa kamaluudessaan tämä tarina on toivoa täynnä.
Aloitin lukemaan tätä kirjana, mutta jäi valitettavasti sillä tavalla kesken. Miten ilahduinkaan, kun tämä löytyi äänikirjana eräästä palvelusta. Ahmin kirjan tarinan loppuun yhdeltä istumalta.
Vou. Koskettava. Kartanolaisuus-lahko kuulostaa ihan järkyttävältä uskohuuhaalta - se on surullista, miten ihmiset on joskus voitu (ja ehkä edelleenkin voidaan) suostutella tekemään vaikka mitä kamaluuksia pelkästään helvetin pelon voimalla. Että lapsi viedään vanhemmiltaan 4-vuotiaana ja pistetään pitkille saarnamatkoille ympäri Suomea? Ja sitten muka väitetään, että lapsi tahtoi itse mukaan.