Lasimaalaus

by Aila Meriluoto

Kovakantinen näköispainos yhdestä runoutemme rakastetuimmista teoksista.

Genres: Poetry, Finnish Literature

115 pages, Hardcover

First published January 1, 1946

About the author

Aila Meriluoto was a Finnish poet, writer and translator.

Reviews

[Readerwhy]

Luen enimmäkseen uudempaa runoutta, joten oli älyttömän virkistävää lukea tämä Aila Meriluodon esikoisteos vuodelta 1946. Ei voi kuin ihmetellä, miten vahvoja runoja Meriluoto kirjoitti ollessaan vasta 22-vuotias.

Kirjan takakannessa mainitaan, että Lasimaalaus on sukua Saima Harmajan runoudelle, joka varmasti totta onkin, mutta minulle tuli monesti mieleen myös L. Onervan hurjat lauseet hänen novellikokoelmassaan Murtoviivoja. Vahvaa naisen tuntojen kuvausta ja nykynäkökulmasta käsin jylhän kirkasta sanomisen tapaa, jossa on myös jotakin viettelevän ylvästä ja kohtalokasta.

"Olen voimakas! - mitä, kammoten katsotko minua?
En päästä. Terävin kynsin kouraisen,
käsin, jaloin ja hampain villinä takerrun sinuun, -
varo, noita ma olen, en väistyvä ihminen! -"

(sitaatti runosta Noitanainen)

vrt. Onerva Murtoviivoissa:

"Koska et antanut minun virrata elämänvirtana, olen vaikuttava vahingonmyrkkynä. Niinkuin pilaantunut ilma olen minä keinuva sinun ympärilläsi, niinkuin vihollinen veri olen minä soutava sinun suonissasi, niinkuin sairas hermosto olen minä hallitseva sinun jumalallisen aivokoppasi mitätöntä koneistoa."

[Rasmus Tillander · Rating 3 out of 5]

Meriluodon Lasimaalaus on runoklassikko ihan hyvästä syystä. Vikka se onkin nykyään luettuna vähän vanhkantaisen pateettinen, olivat ajatkin pateettiset kuten Meriluoto itse muotoilu.
Kokoelmassa on paljon sellaista eprinteistä luonto-rakkausrunoa, jossa vuorotellen löytyy kiihkeämpää ja haikeampaa poljentoa. Kielikuvat tuntuvat nykyiseltään vähän kuluneilta, mutta riimittely on edelleen toimivaa.

Vaikka Lasimaalaus ei sytyttänyt sieluani rovioksi, löytyi tästä pari hyvinkin iskevää runoa:
Ensimmäisen osan sodan tuhoja kaikuvat "Kivinen Jumala" ja "Rauniourut" ovat komean kalskeaa uhmaa ja toivoa vaikka varjelus puuttuisi.

"Samaa on kaikki, kuoli tai eli
Sentään nousemme raunion alta
Sentään nousemme, kivinen valta
rinnassa kivinen uhma ja raivo
nousemme uskoa, armoia vailla
- -
Kasvoin kivisin, kivisin polvin
Kivisemme Herramme lailla"
(Kivisestä Jumalasta)

Loppupuolen historillisista hahmoista inspiroituneista runoista löytyi yksi suosikkini, "Neitsyt". Runossa puhuja kaipaa Marian lailla ihmeellistä sikiämistä, mutta "kohtalotonta" lasta (erotuksena Jeesukseen). Meriluoto maalaa tässä hyvin kauniin haavekuvan äitiydestä.

(Läheskään kaikki runot eivät siis käsittele uskonnollisia teemoja, mutta teologi ei mahda mitään teologiudelleen).

Joka tapauksessa Lasimaalausta voi hyvin suositella jos haluaa tutustua vanhempaan suomalaiseen runoutseen. Sille voi olla syynsä miksi tästä on otettu 16. painosta.

[Spidermonkey · Rating 3 out of 5]

Runoista on vähän vaikea kirjoittaa mitään, koska ne ovat nopeita luettavia ja saattavat lukuhetkellä herättää ajatuksia ja tunteita, mutta pian jo haihtuvat mielestä ja unohtuvat. Tämä runokokoelma ei sinänsä ollut poikkeus, koska se ei herättänyt oikein mitään suurempia ajatuksia. En sitten tiedä pitäisikö runoja lukea yksi kerrallaan makustellen ja mietiskellen - itsehän luin tämän runokokoelman melko nopeasti yhdeltä istumalta.

Näiden runojen kieli oli juuri sellaista (hieman vanhahtavaa ehkä?), kuin pelkään runoissa olevan ja tuntui, etten oikein ymmärtänyt runoja ja niiden kaikkia merkityksiä aivan täysin. En tiedä, olivatko runot oikeasti edes mitenkään vaikeita, mutta itselleni moni niistä tuntui siltä. Uskonnollisuus myös tuntui näkyvän lähes jokaisessa runossa ja henkilökohtaisesti en varsinaisesti pitänyt siitä. Monissa runoissa oli jotenkin "mahtipontinen" sävy, jos asian voisi näin ilmaista.

Jos minulle tulisi suunnaton tarve lukea suomalaista runoutta, niin voisin kuvitella tarttuvani Meriluodon johonkin toiseenkin runokokoelmaan tulevaisuudessa - onhan hän arvostettu ja tunnettu suomalainen runoilija. Runot eivät kuitenkaan ole omalla kirjallisuuden mukavuusalueellani ja en ehkä kovin usein niitä halua lukea.

Tietääkseni tämä oli Meriluodon esikoisrunokokoelma, joten en tiedä, vaikuttaako se runojen tyyliin ja lukukokemukseeni.

[Kenneth · Rating 3 out of 5]

Tämä oli mielenkiintoinen perusteellisempi ensitutustuminen Aila Meriluodon tuotantoon. Hyllystäni löytyi perintökirja ensimmäinen painos vuodelta 1946. Kokoelma on ilmiömäinen 22-vuotiaan esikoisteokseksi, mutta ei ehkä aivan minun suosikkirunouttani. Siitä löytyy modernistisia aineksia, mutta edustaa minulle silti vähän mennyttä maailmaa. Meriluodon kieli on välillä jopa hieman haastava lukijalle ja vaatii lukijalta ajatusten koossa pitämistä.

Kokoelma on jaettu seitsemään osaan, joilla on selkeät omat ilmeensä, minkä koin myönteisenä asiana. Ensimmäinen osa "Soittaja pimeässä" sai minut epäileväiseksi koko kirjan suhteen. Aivan liikaa henkimaailman asiaa miellyttääkseen minua. Seuraava osa "Kahlaajatyttö" olikin jo aivan toisenlainen kaunis ja luontoon sijoittuva. Suurin osa seuraavista osista olivat miellyttäviä ja niistä löytyy voimaa ("Tyhjät kädet"), kaipausta, ujoutta, nuoren naisen heräämistä ja jopa eroottisia sävyjä.

[Sanna lukee · Rating 3 out of 5]

Perinteinen, loppusoinnullinen runous ei oikein ole mun juttu. Meriluodon päiväkirjan ja loistavan Aniaran suomennoksen lukeneena olin hieman yllättynyt Lasimaalauksen tavanomaisuudesta. Sinänsä ihan kaunista kieltä, mutta 22-vuotiaana Meriluoto ei ollut vielä täysin löytänyt omaa ääntään ja sen huomaa. Ehkä juuri siksi Meriluoto tuntui päiväkirjassaan pyristelevän eroon esikoisteoksensa suosion taakasta.

Ei mikään huono teos, mutta ei herättänyt sellaisia merkittäviä tuntemuksia, joita runoudelta haen.

[Vehka Kurjenmiekka · Rating 3 out of 5]

Klassikkorunouden arvosteleminen on aina vähän vaikeaa. Tässäkin kokoelmassa oli paljon asioita, joita arvostin, ja sitten sellaista, joka aikanaan on varmasti ollut hyvin merkittävää ja edistyksellistä. Monet runoista jättivät minut kuitenkin kylmiksi, enkä aina ihan päässyt kiinni Meriluodon maalailemiin näkyihin. Runojen kieli oli kuitenkin kaunista ja jotkut säkeistöt suorastaan pysäyttäviä. Kyllä tämän ilokseen luki.

[Hanna · Rating 2 out of 5]

Olen pahoillani, mutta minulle tämä suomalaisen modernin lyriikan kulmakivi avautui vain sanahelinänä. Syynä pettymykseen lienee, että olin juuri lukenut Anna Ahmatovan voimakkaita, sielukkaita runoja, joiden merkityksiä ei tarvitse salapoliisin tavoin etsiä. Ei saisi vertailla, ei, mutta silti tekee mieli. Luen mielelläni runoja, jotka koskettavat tai herättävät - tämä ei tehnyt kumpaakaan.

[Dani · Rating 3 out of 5]

Aikansa moderniutta ja valtavirran perinteitä kietova esikoisteos on vakuuttava ja yhä tänä päivänä ajankohtainen, kuten hyvät klassikot yleensä. Suurimman vaikutuksen minuun teki nimikkoruno Lasimaalaus ja nimensä mukaisesti teos oli paikoin jopa uuvuttavan pirstaleinen kokeiluissaan. Joka tapauksessa pidän Lasimaalausta kuitenkin hyvänä ja uppoutumisen arvoisena runokokoelmana.

[Celestine · Rating 3 out of 5]

3,5. Jotkut runot puhuttelivat, mutta suurin osa tuntui sujahtavan ohi jättämättä muistijälkiä. Mieleen jäi lähinnä tunnelmia tyttönä olosta ja kasvamisesta, luonnosta, uskonnosta, sodasta ja toivosta. Odotukset olivat korkealla, mutta monetkaan runot eivät tarjonneet uusia elämyksiä.

[Suvi · Rating 4 out of 5]

Runot eivät ole minun juttuni, mutta näistä pidin. Kaunista sanamaalailua.

[Mariia · Rating 2 out of 5]

2,5/5*

[Reija Haapanen · Rating 1 out of 5]

Ei ollut minulle tarkoitettu tämä kirja. Meriluodon elämä on kiinnostava, nämä runot eivät olleet.

[Ida-Maria · Rating 4 out of 5]

Ensimmäinen runoteos, jonka olen Aila Meriluodolta lukenut. Minun olisi pitänyt antaa itselleni ja tälle kirjalle enemmän aikaa lukea. Täytyy joskus vielä lukea uudelleen.

[Matti]

Hatunnoston arvoinen teos 22-vuotiaalta Meriluodolta. Kokoelma sisältää toki hieman yliampuvaakin paatosta ajalleen tyypillisesti, mutta runoissa on ajatusta joka paistaa rivien välistä. Teksti toimii parhaiten hitaasti lukien, sanoja punniten, merkitystä miettien, ajatusta arvoitellen. Toistuvia teemoja Lasimaalauksessa ovat soittaminen, musiikki, pimeys, meri, Jumala, ja tietysti rakkaus ja sen mahdottomuus. Teksti ja ajatus liehuvat vapaina, mutta eivät ilman suuntaa. Ne eivät päästä helpolla, mutta kun ideasta saa kiinni, sanat osuvat maaliinsa. Maalaileva ja unelmoiva, uhmakas tyyli luo suurta draamaa vaikka kerrottaisiin savipullosta. Sanavalintoja on selkeästi punnittu tarkkaan eikä tämän teoksen kirjoittamisesta varmasti ole selvitty ilman luomisen tuskaa.

[Matti]

En ole paljoa runoutta lukenut, mutta olen tyytyväinen että tartuin tähän. Hieno teos, kerta kaikkiaan. Paljon suurta tunteen paloa, mutta myös hienoja ajatuksia ja upeasti ilmaistuja asioita. Monet lauseet nousevat tekstistä ja jäävät päähän resonoimaan.