Kolmekymppinen Eija-Leena palaa parin vuoden poissaolon jälkeen takaisin entiseen pestiinsä Katajamäen kyläkoulun opettajaksi. Kyläläiset ottavat nuoren ja nätin paluumuuttajan lämpimästi vastaan – eritoten Arttu Nikkanen, joka itsekin on palannut kotikonnuilleen, rapakon takaa asti…
Artun suunnitelmat yllättävät täysin Eija-Leenan, ja kun muuan miespuolinen, vuosien takainen hyvä ystäväkin paljastaa itsestään aivan uusia piirteitä, Eija-Leena on lievästi sanoen hämillään. Kun koulu alkaa, nuori opettajatar joutuu kuitenkin keskittämään kaiken tarmonsa tokaluokan häirikköoppilaaseen. Ongelmat kasaantuvat, ja lopulta Eija-Leena joutuu pojan kanssa kauaskantoisen päätöksen eteen – ja ratkaisusta kaikilla tutuilla ja tuntemattomillakin on taatusti oma mielipiteensä…
Saapa nähdä koska seuraavaksi palaan Katajamäki-sarjaan. Ei nimittäin kyllä edes viihdyttänyt tämä kirja. Olisi hieman enemmän voinut kirjoittaja ponnistella tekstin kanssa. Kaikki hahmot kuulostavat samalta. Sekoitan siksi niitä toisiinsa enkä muista kuka on kuka, vaikka tämä on jo sarjan kolmas kirja. Kirjan lapset kuulostavat suomifilmin lapsilta sanavalinnoiltaan. Koulun pahin kovanaama sanoo "voi juku" ja "vänkää", kävelee huoltajan kanssa pitäen kädestä. Katajamäkeläiset aikuiset puhkeavat juhlallisiin selittäviin tilityksiin usein. Ärsytti kun päähenkilö omassa päässään ihmettelee "ah miksi tunnen näin?" toistuvasti. Lukijaa alkaa hävettää että edes lukee tämmöstä..ah miksi luen tätä skeidaa? Ei sillä, kyllä minäkin ihmettelin, miksi ihmiset rakastuu parin viikon aikana niin, että kysyvät heti toisiaan elämänkumppaneiksi ja tekevät isoja ratkaisuja. Isoista ratkaisuista puheenollen - kirjassa todella tehdään isoja ekstempore ratkaisuja. Tapahtumat seuraavat toisiaan ilman kovin selkeitä jatkumoita tai pohjustusta. Moraaliton saa "pahana" palkkansa, hyvikset ei jää suremaan. En muista lukeneeni moraalisesti näin yksisilmäistä kirjaa koskaan. En toki odota viihde-kirjalta suurien teemojen pohdintaa, mutta jotakin empatiaa saisi olla ja vähän syvyyttä. Luin taannoin kohtalaisen suositun Helkala-sarjan ensimmäisen osan (en muista kirjoittajaa) ja sanoisin, että tämä oli lähes yhtä huono.
Oon liian vanha ja kyyninen näihin, varmaan joku tykkää, mut oon huomannut, että tällainen romantiikkablääsäily lähinnä ärsyttää nykyään... But to each his/her/their own.
Vaikka juonen ja tekstin laatu on mitä on, on tämä kuitenkin kolmas lukemani Katajamäki, ja seuraava on jo jonossa luettavaksi. Jotenkin tähän vaan jää koukkuun.
Koska olin kesälomalukemiseksi ottanut tämän Katajamäki-sarjan seuraavankin osan, päätin sen lukea, vaikka edellinen oli ollut lähinnä puistattava kokemus. Kolmas osa oli kuitenkin ihan luettava, melkein parempi kuin ensimmäinenkin.
Samanalaista maalaisromantiikkaa kuin tekijän aiemmatkin kirjat, tämä tosin ehkä vielä astettakin vanhanaikaisempi. Harva kolmikymppinen nainen nykyään kihlautuu vain muutaman suudelman jälkeen... Hyvää kesäviihdettä kuitenkin.
Olen tainnut jäädä katajamäkeläisten koukkuun. Tämä oli jo kolmas tätä sarjaa. Kummallisen viihdyttävää, vaikkei mitään ihmettä tapahdukaan. Kyläkoulun arkea, lienee lähellä sydäntäni.