Juha Seppälän romaanissa puhuvat elävät, kuolleet ja syntymättömät. On Martti Hirvonen, kohta eläkkeelle joutuva hautatoimiston päällikkö, joka elinkaaripalvelun päätepisteessä tulee asiakkaan iholle kuoleman varmuudella. Hänen elämäntyötään uhkaa uusilla hautausbisneksillä Kosti Grundsten, ikuinen yrittäjä, joka oppii, että suomalainen kivi on elämää kovempaa. Heidän jälkikasvunsa rakastuu toisiinsa atomien logiikalla. Kaikki liittyy kaikkeen, vaikka lopulliset merkitykset uhkaavat haihtua kosmiseksi pölyksi. Ainakin komeetan iskeytyessä Maahan, kuten Kostin lentäjäisä vuonna 1954. Elämä ohjautuu viestintäjärjestelmällä, joka on tarkka kuin valkoinen keppi suola-aavikolla. Seppälä etsii nyt perimmäisten asioiden ääreltä. Haulla löytyy pakahduttavia kysymyksiä, tärkeitä oivalluksia, kauniita lauseita.
En väitä, että ymmärsin tätä aivan kokonaan. Seppälän kieli ja kuvailu ei mahdu mitenkään tyypillisen romaanikerronnan rajoihin vaan poukkoilee merkityksissä ja eri kertojissa. Mieletöntä kuvailua.