Hengittämisen taito - Pienoisromaani

by Joel Haahtela

Lumoava pienoisromaani isästä ja pojasta, tuulisesta saaresta ja anteeksiannosta.


Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää.

Genres: Fiction, Finnish Literature, Literary Fiction, Audiobook

176 pages, Hardcover

Published December 6, 2021

Reviews

[Pekka · Rating 4 out of 5]

Aah.

[Katja]

Haahtela on aina hallinnut taidon sanoa paljon tiiviissä tilassa. Hengittämisen taito on nimettykin pienoisromaaniksi, mikä korostuu entisestään sitä lukiessa. Teksti ei ole minimalistista ja matkakin kulkee Suomesta Kreikkaan, mutta jonkinlainen tiiviys teoksesta välittyy: kuin sen henki kiertyisi toisaalta päähenkilönsä ja toisaalta lukijan mieleen.

En oikeastaan tiedä, mitä “Hengittämisen taidosta” ajattelen tai miten siihen suhtautuisin. Pidin sen hiljaisesta maailmasta, maallisen ja hengellisen yhdistymisestä, mietiskelevästä otteesta ja luostarimiljööstä, Kreikasta ja siitä, että mukana on kehollisuuttakin – Melina Merkourin musiikkia, suolaa tomaattien päällä.

Sen tiedän, että tämä pieni romaani kestää aikaa ja uusiakin lukukertoja. Tämä on melankolian ja valon kirjallisuutta.

[Readerwhy]

Hengittämisen taito on metaforisesti vaikuttava pienoisromaani, jossa poika lähtee etsimään 15. vuotta sitten kadonnutta isäänsä ja päätyy kreikkalaiselle saarelle.

Haahtelan lauseet hivelevät ja pysäyttävät kaiken kiireen. Tulee turvassa olemisen tunne.


”Ja samalla minä tunnen, kuinka ympärilläni kasvaa uusi tarina, koska jokin mikä on ollut, lakkaa olemasta, on peruuttamattomasti poissa.”


[Päivi Metsäniemi · Rating 4 out of 5]

Pienoisromaanitrilogian toisessa osassa ollaan Kreikassa, ja Haahtela on edelleen aivan nerokas tunnelman luoja. Tässäkin kirjassa onnistuneesti ohennetaan reaalimaailman ja ”sen toisen” maailman eroa. Mystiikka on vahvasti läsnä, kun kertoja tapaa isänsä kreikkalaisella luostarisaarella vuosien jälkeen. Näennäisesti tarinassa löydetään isä ja pohditaan menetetyn isäsuhteen merkitystä, mutta se on vain allegoria toisenlaiselle etsinnälle tämän- ja tuonpuoleisessa.

Kerrota tuntuu kehossa ja muuttaa aivot. Aina kun rupean lukemaan Haahtelaa, menen tietynlaisten aivoaaltojen tilaan; rauhoitun ja keskityn helposti. Erittäin sopivaa luettavaa hiljaiselle viikolle, vaikka olisi itseni tavoin kaukana varsinaisesta uskonnollisuudesta.

[Ville Verkkapuro · Rating 4 out of 5]

Very solid, serene and peaceful. Haahtela has a very controlled and perfect style, at times it's almost too much. But these books are little miracles and I enjoy them from time to time.

[Waltteri · Rating 3 out of 5]

Aiemmissa Haahtelalta lukemissani romaaneissaan hän on pyrkinyt ehkä enemmän kirjoittamaan hiljaisia lauseita, jotka eivät täysin paljasta mystiikkaan verhottua tematiikkaansa lukijalle. Tässä Haahtela oli sen sijaan lähtenyt enemmän sanallistamisen suuntaan. Joku tietty taika tästä siis jäi puuttumaan, vaikka upeita lauseita kirjoittaa silti.

[Kirja Vieköön! · Rating 3 out of 5]

Joel Haahtela pohdiskelee ihmiselämää ja hengellisyyttä, nyt nuoren miehen silmin. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja Anssi Niemen kirkas ääni istui hienosti tähän kiehtovasti kerrottuun tarinaan. Kirjaa kuunnellessa ajattelin, että nyt - nyt on Haahtela kirjoittanut kirjan minulle. Minähän en päässyt ollenkaan sisään Adèlen kysymykseen, jonka jatkumoa tämä tavallaan on.

Kerronnan edetessä paljastuu herkkä ja hauras isä, joka ei koskaan löytänyt omaa paikkaa Suomessa. Masentuneena hän tunsi olevansa pelkkä riippa vaimolleen ja pojalleen, ja päätti kadota. Isän arvoitus ja isän kaipuu on merkinnyt pojan kasvuvuosia. Hän on yhtä herkkä ja hauras kuin isänsä, mutta lapsuuden koettelemukset ovat tehneet hänet myös vahvaksi ja ymmärtäväksi.

Haahtela kuvaa todella kauniisti tämän isättömänä kasvaneen nuoren miehen tunteita ja ajatuksia, mutta kirjan loppupuolella lisääntyvä uskonnollisuus vieraannutti minua. Suosittelen teosta lukijalle, joka on avoin hengellisyydelle ja uskonnollisille pohdinnoille.

[Helena · Rating 4 out of 5]

Adèlen kysymys on kirjallinen pieni helmi, tämä sille hyvin rinnakkainen pienoisromaani ei yltänyt ihan samaan. Nautin kyllä tälläkin kertaa Haahtelan rauhoittavasta kerronnasta, joka saa mieleni käsittämättömään tyyneyden tilaan.

[Johanna Ilen · Rating 4 out of 5]

Meditative, wise, beautiful.

[Anneli · Rating 3 out of 5]

literally luin tän jossai kahes tunnis mut iha söpö, kiva kirjotustyyli

[Ansa · Rating 3 out of 5]

kaunis pieni rauhallinen kirja.

"Tunnen saaren syvän hiljaisuuden, joka ympäröi minua kaikkialta. Se on hitaasti löydettyä hiljaisuutta, maailman alkuhiljaisuutta, Elenin kaipaamaa hiljaisuutta, satojentuhansien rukouksien synnyttämää hiljaisuutta, sydämen hiljaisuutta, mutta myös lämpöä, joka pitää hengissä kaikkein kylmimpien kuukausien läpi."

[Inka Partanen · Rating 5 out of 5]

Tämän kirjan teemoissa ja tyylilajissa ei ollut juuri mitään, josta tavallisesti sytyn. Juuri siksi olikin pyörryttävä fiilis, kun kirja kosketti niin syvältä. Nautin suuresti yksinkertaisesta perustarinasta, ja kirjan vahva hengellinen kerronta liikutti ja herkisti todella vahvasti - siis siitä huolimatta, että olen itse vakaumuksellinen ateisti. Kaunis, kertakaikkisen kaunis tarina.

[Siiri · Rating 4 out of 5]

Kaunis ja rauhallinen pienoisromaani isästä ja pojasta. Teksti maalaa uskomattoman tyynen tunnelman, joka säilyy kannesta kanteen. Tämän kirjan kanssa on helppo hengittää. Sopii hyvin rauhoittumishetkiin.

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Voi kai sanoa, että Haahtela ei petä koskaan. Laatutakuu.

[Anna · Rating 4 out of 5]

Nuori mies lähtee Kreikkaan etsimään 15 vuotta aiemmin perheensä luota lähtenyttä isää. Isä löytyy pieneltä erakkoluostarisaarelta. Maailmassa elämisen ahdistus ja masennus ovat siellä helpottaneet.

Ortodoksiseen erakkomunkkiajatteluun, tietynlaisen ikiaikaisuuden ja muuttumattomuuden maailmaan sekä liki taikauskoiseen ajatteluun on vaikea samastua, mutta tämä pienoisromaani onnistuu avaamaan tuollaista elämäntapaa varsin hyvin. En silti ihan usko, että sovinnon tekeminen kadonneen isän kanssa olisi aivan noin helppoa kuin kirjassa.

Kerronta on kaunista ja ihmisyyttä kunnioittavaa. Pohdintaa mm. menetyksistä, yhteydestä, pyhyydestä, mielenrauhasta, anteeksiannosta ja elämän tarkoituksesta, mutta ei äklömakeasti tai totuutta julistaen.

[Tiina Mahlamäki · Rating 4 out of 5]

Olen vasta nyt ryhtynyt lukemaan Joel Haahtelaa. Hänen uusin romaaninsa Hengittämisen taito on vasta toinen Haahtelani. Vaikka romaanin kertoja jää melko etäiseksi ja oikeastaan melko ärsyttäväksikin hahmoksi, on kiinnostavaa lukea Haahtelan pohdintaa hengellisyydestä, ortodoksisen kristillisyyden sisäänpäinkääntyneisyydestä ja siitä, miten hengellinen kutsumus ikään kuin oikeuttaa jättämään taakseen kaiken muun, kaikki muut. Yksinäisen ja karun luostarisaaren kuvaus on kiehtovaa, saaren, jossa ovat läsnä samanaikaisesti kaikki siellä eläneet ja palvonnalle elämänsä omistaneet miehet – naisille on varattu tässä romaanissa kuten ortodoksisessa kirkossakin sivussaseisojan roolit.

[Hannu Pelttari · Rating 4 out of 5]

Haahtelassa on virkistävää se, että kirjat ovat suppeita, hyvin mietittyjä. Kaikki pompöösiys puuttuu.
Ja kun valtavirta on kirjoittaa aina vaan isompia, liian isoja, järkäleitä, on tärkeää että on haahteloita.

Haahtela tuntuu nyt aina olevan matkalla saamassa perspektiiviä olemiseen. Onhan tämä vähän kulunutta, mutta kun kirjoittaa hyvin ja näkee tarkasti, kelpaa minulle. Tarina tuntuu teennäiseltä, lavastetulta. Sekin menettelee kun viipyilee rauhallisesti elämisen ja uskomisen ikuisuuskysymyksissä.

[Marianna Saartio-Itkonen · Rating 5 out of 5]

Nyt oli jännä lukukokemus. Hienolla tavalla jännä. Tässä oli läsnä isot teemat näennäisen vaivattomilla lauseilla. Sellainen tunnelma, jota monet kirjailijat yrittävät luoda tekotaiteellisella eteerisyydellä, oli läsnä ilman mitään pakkoa. Hengitin helposti kirjan läpi.

[Titta · Rating 2 out of 5]

Tarina oli ihan sujuva, mutta en ihan saanut "juonesta" kiinni. Jotenkin henkevä se yritti olla, mutta ei ollut kuitenkaan...jäi vähän puolitiehen.

[Timo Pietilä · Rating 5 out of 5]

Nuori lääketieteen opiskelija lähtee Kreikkaan etsimään isäänsä, joka vaikean masennuksen jälkeen oli jättänyt pojan ja hänen äitinsä ja palannut synnyinmaahansa eikä ollut enää ottanut mitään yhteyttä perheeseensä. Nuoren miehen äiti antaa isän äskettäin kuolleen veljen vaimon yhteystiedot ja näiden avulla mies matkustaa etsimään isäänsä - tietämättä oikein mitä tältä haluaa - ehkä kuitenkin eniten selitystä hylätyksi tulemiselle. Isä löytyy luostarisaarelta, tosin ”luostari” on aika paljon sanottu asutuksesta, jossa elää vanha arvostettu, mutta jo kuolemaa tekevä munkki, yksi toinen munkki ja isä, joka ilmeisesti ei varsinaista munkkilupausta ole tehnyt - tämä tosin taitaa jäädä hiukan auki. Nuori mies viettää talven saarella auttaen töissä kykynsä mukaan. Suhde isään kehittyy ja siihen syntyy hiljainen hyväksymisen ja ymmärtämisen tunnelma.

Hyvä lyhyt kirja tai paremminkin pienoisromaani. Kirjoitettu erittäin rauhallisella, kauniilla ja mukavasti luettavalla, kikkailemattomalla kielellä. Kirja oli hieno lukemiskokemus. Se oli luettu kirjapiirin kirjana. Lähes kaikki pitivät kirjasta, lähinnä yksi kohtaus jäi useampaa turhana kiusaamaan. Itsestänikin se oli hiukan ylimääräinen - ja minkälainen tunnelma siitä olisi sukupuolet vaihtamalla tullut? Nelikymppinen tädin mies viettelemässä parikymppinen nuori nainen: aika limaista. Toisinpäin: kaunista yksinäisten ihmisten toisilleen tarjoamaa lohtua?

[Mimi · Rating 2 out of 5]

Eleni sanoo, että hänen mielestään freskoja kuten kaikkea muutakin maalattua taidetta pitää katsella kynttilänvalossa, koska nykyinen tasainen sähkövalo on alakuloista ja kuollutta valoa. Se tunkee joka paikkaan eikä jätä ihmistä missään rauhaan. Sellainen valo kuuluu samaan sarjaan kuin ääni, jatkuva kaikkialle tunkeutuva melu, sähkölaitteiden taustasirinä, joka ei sekään tässä maailmassa koskaan vaikene. Me olemme varastaneet maailmalta sen hiljaisuuden, ja jos hän jotain odottaa kuolemalta niin pimeyttä ja hiljaisuutta.

Ihan hirveän vaikea muodostaa mitään mielipidettä tästä. Pieni kirja, joka tuntui ikuisuudelta vaikka sujahtikin ohi nopeasti. Uskonnolliset teemat koin ristiriitaisina: toisaalta etenkin loppupuolella vähän turhan hallitsevina, mutta sitten myös melko ympäripyöreinä.

Oman kysymyksensä jättivät vielä kirjan naiset. Äiti, joka ei ollut isä, ja etenkin Eleni. Hämmentää.

Ehkä tämä oli mulle sitten kuin hengitys. Luonteva ja tavallaan yksinkertainen, mutta ei mitään mitä koskettaa tai mihin takertua.

[Merja · Rating 4 out of 5]

Kirjan lähtökohta on lyhyesti selitetty: Isä on kadonnut pojan elämästä tämän ollessa nuori ja poika lähtee etsimään isäänsä päätyen kreikkalaiselle pienelle saarelle.

Minulle tämä kirja kertoi ennenkaikkea muiden ja itsensä kohtaamisesta, rutiineiden merkityksestä sekä elämisestä eri vuodenaikojen ja ajan kulun armoilla - antautumisesta elämälle. Pidin siitä, että kirja oli tiivis ja siinä tapahtui vähän, mutta toisaalta teemat olivat valtavia. Mukana oli myös mystiikkaa. Asioita ei niinkään selitetty vaan niiden annettiin tapahtua - tapahtumia kuvattiin runollisesti. Toimi hyvin tällaisessa lyhyessä muodossa.

[Susanna]

Hengittämisen Taito on ensimmäinen Joel Haahtelalta lukemani kirja. Haahtelaa on suositeltu minulle useasti, sattumalta tartuin juuri tähän kirjaan.

Haahtela on taitava kirjoittaja, jonka lauseissa ja tavassa kertoa tarinaa on tilaa hengittää.

Olen kuitenkin liian levoton tälle kirjalle. Jossain vaiheessa mietin, että ehkä liian nuori myös.

Kirjassa on vaikuttava kuvaus kuolemasta. Se sai miettimään, miten kaukana kuolema on tästä vauraasta länsimaisesta elämästäni. Kuolemasta pitäisi puhua enemmän.

[Riitta · Rating 5 out of 5]

Ah, mitkään ylistykset eivät riitä kuvaamaan kuinka hieno tämä kirja on. Haahtela on tällä hetkellä suomalaisista suosikkikirjailijani. Niin kaunista, viisasta ja henkevää:
”Kerran äiti sanoikin, että meidän elämämme koostuu vain tarinoista. Me valitsemme muistot omaan tarinaamme ja unohdamme loput. Mutta nuo loput eivät katoa vaan pysyvät meidän sisällämme. Meidän valitsemamme tarina on vain yksi mahdollinen tarina, ja samaan aikaan meidän elämämme voisi olla aivan toisenlainen, jos vain osaisimme poimia toisenlaiset muistot.”

[Annika Vesteri · Rating 2 out of 5]

Kirjassa on kaunis kansi ja tämä on pikkuinen ilmava kirja. Haahtelan teksti on kyllä kaunista lukea ja se soljuu eteenpäin, mutta tämä on liian pohdiskeleva makuuni. Ei ollut oikein minun mieleeni tämä pienoisromaani. Siinä oli itselleni liian hidas tahti ja tapahtumia oli makuuni liian vähän, tosiaan liian rauhallinen minulle. En myöskään ollenkaan pitänyt kirjan hengellisyydestä. Mielenkiintoisimpia pätkiä olivat muistelot päähenkilön lapsuudesta sekä kohtaukset Elenin luona.

[Mimmi · Rating 4 out of 5]

Rauhallinen, pohdiskeleva, mukava teos. Kiireettömänä viikonloppuna vangitsi mukaansa saarelle, jossa elettiin omassa ajattomassa ajassaan. Viihdyin hahmojen kanssa, vaikka en oikein tavoittanut samaistumispintaa heidän valintoihinsa tai elämänpolkuihinsa. Päällimmäisenä kirja jätti pohdiskelemaan sitä, miten syvällisiä, tuntemattomia perinteitä eri kulttuureissa on, ja miten vaikeaa niitä on etäältä yrittää ymmärtää.

[A-L Reads · Rating 5 out of 5]

Huikaisevan hienosti kirjoitettu tarina. Koskettava, ilmava, viipyilevä ... Pysähdyin monta kertaa lukiessani ja jäin vain hengittämään, olemaan, ilman mitään kiirettä lukea nopeasti. En edes muista milloin viimeksi olisin kirjan viimeisiä rivejä lukiessani havahtunut siihen että kyyneleet virtaavat poskiani pitkin.

[Vickyn Kirjat · Rating 1 out of 5]

Niin ihana kansi ja ajatus taustalla. Kuvittelin tämän olevan rentouttava, rauhoittava ja mieltä ylentävä. Ei. Se oli tylsä. Ei yhtään vastannut odotuksia. Tietty oli muutamia pilkahduksia, mutta ne oli nopeasti kadotettu. Kuuntelin tätä iltaisin vuoteessa nukkumaan mennessä ja siihen se oli hyvä. Nukahdin nopeasti.

Äänikirjana kuunneltu.

[Anja · Rating 5 out of 5]

Mies matkustaa Kreikkaan etsimään isäänsä, jota ei ole tavannut vuosikymmeniin. Hän löytää isän yksinäiseltä luostarisaarelta, jossa isä asuu kahden muun munkin kanssa.
Rauhallista ja kaunista kerrontaa. Kirjasta ei kaipaa mitään ratkaisua, vaan sitä on miellyttävää vain lukea. Ajatuksia herättävää ja mieltä kohottavaa luettavaa. Olen lukenut aikaisemminkin.

[iina · Rating 4 out of 5]

3.5 tähteä

Perus-Haahtelaa (tämä on siis hyvä asia!), samankaltaisia teemoja kuin Adelen kysymys -romaanissa. Tämä ei kuitenkaan aivan yltänyt samalle tasolle minulle, mutta oli siltikin hyvä ja juuri sopivan mittainen.