Jump to ratings and reviews
Rate this book

Haarautuvan rakkauden talo

Rate this book
Juhani ja Paula ovat tavallinen hyvin toimeentuleva pariskunta, jonka liitto on juuri päättynyt eroon. Juhani on perheterapeutti ja Paula yritysvalmentaja, molemmat ovat mielestään aikuisia ihmisiä ja pystyvät hoitamaan eron sulassa sovussa ja järkevästi. He jäävät asumaan espoolaisen omakotitalonsa eri päätyihin siksi aikaa että saavat talon myytyä. Mutta kun taloon tulee ensimmäinen yövieras, heidän avioliittonsa Pandoran lipas aukeaa ja vapauttaa vihan vitsaukset. Haarautuvan rakkauden talo on hulvaton farssi, järkyttävä tragedia ja terävä analyysi parisuhteen olemuksesta. Valloittavat henkilöt ja vetävä juoni naurattavat ja itkettävät vuorotellen ja jättävät lukijan mieleen kysymyksen: minkälaisessa parisuhteessa sinä elät?

Haarautuvan rakkauden talon elokuvaamisoikeudet on myyty jo käsikirjoitusvaiheessa. Mika Kaurismäen ohjaama samanniminen elokuva saa ensi-iltansa kevätkaudella 2009. "Romaanin dialogi on vahvaa ja henkilöhahmot herkullisia, koomisia ja traagisia samaan aikaan, ja ne istuvat hyvin tähän aikaan ja sen arvomaailmaan", ylisti Kaurismäki.

408 pages

First published January 1, 2008

26 people want to read

About the author

Petri Karra

6 books2 followers

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
1 (2%)
4 stars
3 (7%)
3 stars
19 (50%)
2 stars
6 (15%)
1 star
9 (23%)
Displaying 1 - 4 of 4 reviews
Profile Image for Sanna.
106 reviews
May 16, 2017
Täysin turhia, hyvin graafisia parittelukohtauksia ja turhaa rikollistoimintaa täynnä oleva epäuskottava kuvaus siitä, miten rakkaus muuttuu vihaksi. Kerronta oli rönsyilevää ja kirjailija ei onnistunut missään vaiheessa kunnolla herättämään lukijan mielenkiintoa kirjaa kohtaa, eikä onnistunut luomaan yhtää aidon oloista henkilöhahmoa, johon lukija olisi voinut edes jollain asteella samaistua.
Profile Image for Pinja.
57 reviews9 followers
March 23, 2024
Kirjasta ei kerro hyvää se, että lukiessa miettii kuinka tämä voisi ehkä toimia elokuvana. Henkilöhahmoja on, mutta niissä ei päästä pintaa syvemmälle. Seksiä on, ihan liikaa. Oivalluksia on, mutta ne eivät solju muuhun tekstiin. Muutaman kerran kyllä nauroin.
Profile Image for Emilia Soramäki.
9 reviews17 followers
June 16, 2012
This is the one book from Finland im hoping to be translated in english, because it actually gives a "realistic" picture about middle-class life in Finland and at the same time is funny and.. if you really get into it, touching.
6 reviews
July 30, 2011
Hämmentä, nolostuttava ja naurettava kirja. Hyvässä mielessä siis. Itse pidin yllättävän paljon.
Displaying 1 - 4 of 4 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.