What do you think?
Rate this book
Kainin tytär
Pirkko Saision kirjailijakuvaa voisi luonnehtia fraasilla "Hän uudistuu jokaisessa romaanissaan". Mutta kuinka harvaan kirjailijaan fraasi sopiikaan. Saision kirjat ovat sivumääräisesti ohentuneet mutta sisäisesti, temaattisesti laajentuneet. Uusimman, Kainin tyttären, kehys on raamatullinen. Se on vahva muttei ahdas. Kun Saisio vielä pystyy lataamaan romaaniinsa tavattoman informaatiomäärän, siitä nousee esille vain kaikkein olennaisin. Risku on pianisti ja pedagogi, ortodoksiseen menneisyyteen kiinnittynyt, Anna huippulahjakas sellisti, papin tytär. Taiteellaan he ovat yrittäneet ostaa yhteisön hyväksynnän suhteelleen: molemmat ovat naisia. Heidän suhteensa kasvaa perinteestä, perheestä. Yhden yön aikana he kumpikin tahollaan pohtivat seitsenvuotista suhdettaan, sitomista ja sitoutumista, oikeutta omaan itseensä. Siihen kuuluu luopuminen, kärsimys, niistä lähtevä kasvu. Ylisanojen puutteessa loppuun pari fraasia: "Teos ei tyhjene useillakaan lukukerroilla" ja "Syksyn tärkeimpiä lukukokemuksia"
124 pages, Hardcover
First published January 1, 1984
5 people are currently reading
120 people want to read
About the author
Pirkko Saisio
41 books103 followersSee also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 19 of 19 reviews
November 24, 2018
Kes armastab moodsat skandinaavia minimalistlikku arhitektuuri, sellele võiks ka see napi väljendusega raamat sobida. Õhuline, kerge, nagu udulooriga kaetud. Ei midagi üleliigset. Kõik on arusaadav või siis ei saa midagi aru. Samas väga väsitav on sellist stiili pikalt lugeda. Kogu aeg aima, et kas oled autoriga samal lainel või paned täiega puusse.
January 2, 2024
Armastuslugu sellest, kuidas vastandite vahel võib olla tõmme, kuid lõpuks see pika-ajalist harmooniat ikkagi ei too.
Raamatus on mitu paralleelset lugu - tüdrukud ise ja siis nende peresuhted, mis annavad nende eripärale tausta. Ühelt poolt (minu meelest tüüpiliselt) kinnised ja sissepoole elavad "tõupuhtad" soomlased (see kumab läbi ka kogu raamatu minimalistlikust kirjastiilist, kus enamust toimuvat pead lugejana ise pigem vihjete põhjal aimama), teisalt aga slaavi veri, mis emotsionaalselt purskub tingimata väljapoole.
Raamat ise oli aga nagu juhuslik kähkukas - lõppes enne veel kui jõudis päriselt alata. Kirge nagu oli, aga hinge jäi tunne, nagu oleks petta saanud...
Raamatus on mitu paralleelset lugu - tüdrukud ise ja siis nende peresuhted, mis annavad nende eripärale tausta. Ühelt poolt (minu meelest tüüpiliselt) kinnised ja sissepoole elavad "tõupuhtad" soomlased (see kumab läbi ka kogu raamatu minimalistlikust kirjastiilist, kus enamust toimuvat pead lugejana ise pigem vihjete põhjal aimama), teisalt aga slaavi veri, mis emotsionaalselt purskub tingimata väljapoole.
Raamat ise oli aga nagu juhuslik kähkukas - lõppes enne veel kui jõudis päriselt alata. Kirge nagu oli, aga hinge jäi tunne, nagu oleks petta saanud...
May 31, 2017
80-luvulla varmasti hieno kirja, mutta se ei ole kestänyt yhtään aikaa. Liian lyyrinen omaan makuuni.
July 19, 2020
This review contains a lot of discussion about homophobia and self-hatred.
Kainin Tytär is very misunderstood by straight readers, and I don't think it's possible to fully interpret and analyse this if you aren't queer. I will, however, share my interpretation of it as a lesbian.
Yes, this book is incredibly confusing at times, and you have to dig deep to find meaning, but the way Saisio portrays how othering and scary it was to be a lesbian in the 70s/80s in Finland is heartbraking. The style adds to it in ways that suit the story perfectly.
I read a review that claimed the book is horrible because the two main characters hate eachother and treat eachother incredibly badly, in ways no one should treat their partner. This completely missed that that exactly is the point. They hate themselves so much that they hate eachother. They fear themselves so much that they fear eachother, because they see themselves in eachother.
They are a product of the homophobia around them, but above all a symbol of how deep the self-hatred can go when everyone around you thinks you are disgusting. They return to eachother every time because they're all they have. It's always better than anything else they try, because they would rather be together in their hopelessness and gayness than be alone anywhere else. Their relationship is horridly bad, which only shows how bad the outside world must be if they prefer their relationship to it.
Kainin Tytär is a very poetic work, which in many ways reflects how the characters speak of their lives. They are never open about their relationship, so when they try to talk to eachother or spend time with eachother in public they have to do it in ways which the onlooker must know how to interpret in order to understand. They justify their relationship to both themselves and the outside world by playing music as a duo. One of the characters even says "we have to play together, it's the only way". Even that, however, is not enough. It is as if their families and coworkers see through it all, and their reactions are far from good.
Only in the dark of the night in their own apartment can they be open about loving eachother. One of the characters spends many nights asking her partner if she loves her, only her, forever, promise? Even in those moments the directness hurts them. It is as though they constantly battle with the fact that their relationship is impossible. They deny their queerness so much to the outside world that it seems they struggle to stop doing that when they're alone too.
How poetic the story is may also be a reflection of the time when saisio wrote it. She was a well known author, but in the interviews about her book, the interviewers never dared ask any questions or even mention that it was a lesbian story. Saisio considered herself to be an out lesbian already, but the one time she brought it up, the interviewer was so shocked that she could not properly finish the rest of the interview.
I do not think Kainin Tytär is necessarily an easy book to read nor understand, but I believe it's absolutely worth the effort to read and analyse.
In conclusion, I think Kainin Tytär should be regarded as a Finnish queer classic.
Kainin Tytär is very misunderstood by straight readers, and I don't think it's possible to fully interpret and analyse this if you aren't queer. I will, however, share my interpretation of it as a lesbian.
Yes, this book is incredibly confusing at times, and you have to dig deep to find meaning, but the way Saisio portrays how othering and scary it was to be a lesbian in the 70s/80s in Finland is heartbraking. The style adds to it in ways that suit the story perfectly.
I read a review that claimed the book is horrible because the two main characters hate eachother and treat eachother incredibly badly, in ways no one should treat their partner. This completely missed that that exactly is the point. They hate themselves so much that they hate eachother. They fear themselves so much that they fear eachother, because they see themselves in eachother.
They are a product of the homophobia around them, but above all a symbol of how deep the self-hatred can go when everyone around you thinks you are disgusting. They return to eachother every time because they're all they have. It's always better than anything else they try, because they would rather be together in their hopelessness and gayness than be alone anywhere else. Their relationship is horridly bad, which only shows how bad the outside world must be if they prefer their relationship to it.
Kainin Tytär is a very poetic work, which in many ways reflects how the characters speak of their lives. They are never open about their relationship, so when they try to talk to eachother or spend time with eachother in public they have to do it in ways which the onlooker must know how to interpret in order to understand. They justify their relationship to both themselves and the outside world by playing music as a duo. One of the characters even says "we have to play together, it's the only way". Even that, however, is not enough. It is as if their families and coworkers see through it all, and their reactions are far from good.
Only in the dark of the night in their own apartment can they be open about loving eachother. One of the characters spends many nights asking her partner if she loves her, only her, forever, promise? Even in those moments the directness hurts them. It is as though they constantly battle with the fact that their relationship is impossible. They deny their queerness so much to the outside world that it seems they struggle to stop doing that when they're alone too.
How poetic the story is may also be a reflection of the time when saisio wrote it. She was a well known author, but in the interviews about her book, the interviewers never dared ask any questions or even mention that it was a lesbian story. Saisio considered herself to be an out lesbian already, but the one time she brought it up, the interviewer was so shocked that she could not properly finish the rest of the interview.
I do not think Kainin Tytär is necessarily an easy book to read nor understand, but I believe it's absolutely worth the effort to read and analyse.
In conclusion, I think Kainin Tytär should be regarded as a Finnish queer classic.
This entire review has been hidden because of spoilers.
December 10, 2018
Liiga palju ülespuhutud traagilisust igapäevaelu hetkedes. Ja liiga palju justkui otsitud looduskujundeid. Ei nautinud kuidagi.
November 28, 2022
Jo ensimmäiset sivut tiputtavat. Luen ne monen monta kertaa. Saisio on tässä teoksessa taitava, niin taitava. Minulle nämä sanat ovat runoa, lyriikkaa, niin suurta taitoa, että on vaikea edetä Junnaan etusivulla.
Ja sitten kun pääsen eteenpäin ihastelen edelleen ja luen monen monta kertaa samaa. jokainen lukukerta tajuan sanojen asettelusta, siitä miten Saisio haluaa sanoa, kertoa tämän tarinan.
Saisiostahan kun ei koskaan tiedä. Jokainen teoksensa on erilainen, arvaamaton. Mutta aina taidokas, ja vaikka vakavakin, niinkuin ei tämäkää lainkaan ahdistava tai sydäntä painava.
Luen öisin, tähän tarvitaan äänetttömyyttä.
Tämä on kaikista lukemistani Saision kirjoista lyyrisin. Tämä proosa lyriirisyydessään, maalailevuudessaan, tarkkuudessaan on kaunista, ilman turhuutta rönsyjä täytteitä ja tilkkeitä. Koko tiivis teos pelkkää upeutta.
Ja tematiikkaa riittää, motiiveja tippuilee enemmän kuin ehtii bongata, ymmärtää. Ehkä seuraavilla kerroilla sitten.
Raamatun, katolilaisuuden, pappilat, saarnat, Kainit Abelit, armon, armon joka ei lankea Saisio kattaa. Teksti on itämelankolinen, ryyppysuomalainen, ihmisten osaamattomuutta ottaa vastaan ja antaa, rakkautta ja rakkaudettomuutta mikä ei toisiaan kohtaa, osuu ohi. Baaba, joka kuolee, äiti, joka muuttaa Ruotsiin, etsii posliinikupista tarkoitusta elämälleen, isä, joka hukkuu pulloon ja musiikki - pianoa ja selloa on kaikkialla, kaiken päällä.
Ja Helsinki.
Tarinassa kaksi nuorta naista,Risku ja Anna, rakastavaiset, kipuilevat rakkaudessaan, joka on lähellä vihaa, rakkautta joka on ympäristölle, heille itselleenkin uusi ja salainen. Suhteen molemmat osapuolet käyvät läpi suhdetta, tahoillaan, elämäänsä.
Kertojanäkökulma vaihtelee, luvut lukijaystävällisesti omistajan nimen mukaan nimetty. Lukumäärällisesti sivuja ei kauheasti ole, koko teos on kuin hyvin tiivistetty, tarkkaan rajattu novelli. mitään tästä ei puutu, mikään ei jää kesken.
May 20, 2025
jäätävän surullinen ja masentavaa ja ongelmallinen tarina, niin paljon haamuja hahmoissa niiden vastan, homofobia, huono kommunikointi.
kuitenkin, niin niin kaunis kirjoutustyyli. runollista, tuntekas, saisio onnistu mun miekest kertoa tarina epäkronologisesti, tiedätään vaan suunnilleen millon asiat tapahtu. unta sekoilee välii totuuden lisäksi, luominen myös unen ulottuvuus. eikä oo 'loppuosa' kirja vaan päätty.
henkilökohtaisesti rakastin ja vihasin tätä kirjaa, miten kaikki hahmot oli niin harmaat, mutta ei-ihmisiä oli niin kauniit, sää, luonto, luodot, musiikin vertailuksia, kuvitukset.
lisäks, proosa oli ymmärrettävä mulle vaik mun piti etsii niin monta sanoja sanakirjasta.
kuitenkin, niin niin kaunis kirjoutustyyli. runollista, tuntekas, saisio onnistu mun miekest kertoa tarina epäkronologisesti, tiedätään vaan suunnilleen millon asiat tapahtu. unta sekoilee välii totuuden lisäksi, luominen myös unen ulottuvuus. eikä oo 'loppuosa' kirja vaan päätty.
henkilökohtaisesti rakastin ja vihasin tätä kirjaa, miten kaikki hahmot oli niin harmaat, mutta ei-ihmisiä oli niin kauniit, sää, luonto, luodot, musiikin vertailuksia, kuvitukset.
lisäks, proosa oli ymmärrettävä mulle vaik mun piti etsii niin monta sanoja sanakirjasta.
August 26, 2018
"Seison kadulla."
Nopeasti päivässä luettu, hämmennyksen jälkeensä jättävä teos. Oikeastaan täytyisi aloittaa suoraan alusta uudelleen.
Päähenkilöt jäävät näin niukassa kerronnassa aika etäisiksi ja Anna suorastaan vastenmieliseksi. Kirja alkaa keskeltä ja loppuu kesken - mitä on tapahtunut ja seuraavaksi tapahtuu? Ja kuka se Kainin tytär lopulta oli?
Nopeasti päivässä luettu, hämmennyksen jälkeensä jättävä teos. Oikeastaan täytyisi aloittaa suoraan alusta uudelleen.
Päähenkilöt jäävät näin niukassa kerronnassa aika etäisiksi ja Anna suorastaan vastenmieliseksi. Kirja alkaa keskeltä ja loppuu kesken - mitä on tapahtunut ja seuraavaksi tapahtuu? Ja kuka se Kainin tytär lopulta oli?
February 1, 2019
Ugh. Tekotaiteellinen, sekava. Aikahypyistä ei saanut mitään selvää ennen kuin ehkä juuri lopussa. Onneksi tämä oli lyhyt, luin yhteen putkeen ilman taukoja.
1,5 tähteä, koska en voi täysin sanoa etten tykännyt.
1,5 tähteä, koska en voi täysin sanoa etten tykännyt.
May 30, 2020
Ensimmäinen Saisio, josta en pitänyt. Valitettavan tekotaiteellinen vaikutelma, liikaa yritystä, muka-intelletuellia. Jotenkin samantekevä. Muutama kiintoisa ajatus, hieno virke, hyvää suomea ja uskottavaa kipuilua naisen rakastamisesta naisena menneiden vuosikymmenten Suomessa.
November 26, 2021
Vähän turhan tekotaiteellista, olisi toiminut paremmin runoina. Yhdellä lukukerralla on hankala saada mitään otetta koko tarinasta, kiitos sekavien aikahyppyjen ja juonen puutteen. Representaatiosta ehdottomasti plussaa.
February 25, 2019
Lugu nagu algas ja samas ka kohe lõppes. Oleks tahtnud rohkem teada saada.
February 11, 2023
Lyyristä proosaa ja aikatasojen sekamelska. Kahden nuoren naisen rakkaustarina Vanhan testamentin intertekstien keskellä, miehisessä maailmassa.
February 17, 2024
Vabatahtlikult sellist raamatut ei loeks.
February 20, 2025
Fragmentarisk. Inte en favorit.
December 20, 2018
Rõhuv, eksitav ja ekslev, hüplik ja katkendlik. Üheaegselt äärmiselt nauditav ja samas eemaletõukav.
January 22, 2019
Mulle ei sümpatiseerinud ükski tegelane, nende siseheitlused jäid võõraks ja sündmustik ise ka eriti ei paelunud, aga see kõik oli nii kaunilt kujundlikus keeles kirja pandud, et tekst oli minu jaoks siiski haarav ja väga nauditav lugeda.
December 27, 2012
Ei aivan parasta Saisiota tämä. Kahden tytön vuoropuhelua ja sisäistä maailmaa kuvaavan teoksen kantava voima on ehdottomasti sen hieno kieli; yksinkertainen mutta samalla maalailevan runollinen. Kerronnan eteneminen ja juoni itsessään sen sijaan oli pieni pettymys.
April 2, 2017
Tätä kirjaa lukiessa tuli monessa kohdin mieleen, että luki ennemminkin runoja kuin proosaa. Kaunista tekstiä - mutta hieman hämäsi juurikin tuon runon ja proosan raja.
Displaying 1 - 19 of 19 reviews