Mangopuun alla on tarina nuoren naisen elämästä uskonnollisessa yhteisössä. Tiestä, joka avautuu, kun uskaltaa lähteä pois. Romaani kertoo runollisen kauniisti siitä, miten kivuliasta on muistaa uskontoa edeltävä lapsuus, jolloin oli vielä lupa haaveilla. Miten raskasta ja samalla humalluttavan ihanaa on lopulta löytää aikuisuus, seksuaalinen identiteetti ja oikeus nauttia.
Romaani liikkuu neljässä maassa: Intiassa, Suomessa, Kanadassa ja Tanskassa. Päähenkilö palaa lapsuutensa mielikuvitusleikkeihin, vaikka uudet opit kieltävätkin Likka-Kaarinan viettelykset ja Valhe-Veeran kieroudet. Intialaiset tarut kietoutuvat arkitodellisuuteen, kun väkivalta nostaa päätään suomalaisessa kerrostaloasunnossa.
Seija Vilén (s. 1970) opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän on työskennellyt muun muassa feissarina, sairaanhoitajana ja vapaana toimittajana. Mangopuun alla on hänen esikoisteoksensa.
Tämä kirja ei oikeastaan ollut minua varten. Oli mukava seurata päähenkilön matkaa, mutta ajoittain seuraaminen oli työlästä. Välillä asiat tuntuvat hyppivän sinne tänne. Jotkin paljastukset olivat järkyttäviä, tarinassa on myös tummia sävyjä. Uskonnollinen yhteisö oli itselleni jokseenkin vieras, olisin varmaan saanut vähän enemmän irti jos olisin tiennyt enemmän aiheesta etukäteen. Kieli on joka tapauksessa rikasta ja sinänsä hyvin toimivaa. Tarina pääsee etenemään, joskin minusta tuntui että välillä edettiin rauhassa ja sitten yllättäen hypättiin paljonkin ajassa eteenpäin. Jollekin muulle varmasti paljon parempi lukukokemus.
Kirjan käyttämä kieli on kuin ilotulitus aivoissa. Tarina etenee joka suuntaan - eteen, taakse, sivuille. Jos lukija hyväksyy tämän ja antaa kirjailijan kuljettaa itseään odottamattomia harhapolkujakin, on Mangopuun alla todellinen mieli- ja kielikuvanautinto. Se ilahduttaa ja surettaa ja kauhistuttaa ja yllättää. Mikäli kirjan loppu ei olisi hieman hätäisen tuntuinen, olisin antanut viisi tähteä.