Junan ja elokuvan yhteinen tarina! Miksi junassa tapahtuva elokuvajakso koskettaa sisintämme ja tavoittaa niin monen asian ytimen? Logiikkamme, uneksimisen kykymme, uteliaisuutemme…
Kertoessaan kahden rakastetun aihepiirin, junan ja elokuvan, yhteisestä, jo yli sata vuotta kestäneestä matkasta Sinisen laulun tekijä koskettelee myös muita taiteita. Junassa on monen aihepiirin suuri pieni kirja.
Lukukokemusta häiritsee huolimaton taitto ja oikoluku. Välimerkit ovat miten sattuu ja satunnaisesti samalle sivulle on painettu sama kappale kahdesti. Von Baghin kirjoitusmaneerit hiertävät myös pian silmiä, mutta kirjan vihoviimeinen kappale avaa itselleni niin uuden ja syvän tulkinnan Kaurismäen Miehestä vailla menneisyyttä, että kyllä kannatti lukea. ❤