What do you think?
Rate this book
Helkavirsiä
Helkavirsiä on Eino Leinon (1878-1926) vastaansanomattomia mestariteoksia. Se ilmestyi kahtena sarjana, ensimmäinen 1903 ja toinen 1916. Kaksi Leinon ensimmäiseen sarjaan myöhemmin liittämää runoa oli tosin kirjoitettu jo aikaisemmin ja ilmestynyt 1902.
Nuori aikalainen Juhani Siljo kirjoitti ensimmäisestä "Rohkeampaa yritystä ei yhdenkään suomalaisen lyyrikon mielikuvitus ole suorittanut kuin Eino Leinon hänen Helkavirsissään… nämä oudot, syvältä rotumme mystillisimmästä menneisyydestä kumpuilevat näyt avasivat parhaaseen voimaansa ehtineelle runoilijalle maailman, jonka valloittamiseen hänen kannatti koota koko henkinen mahtinsa… koettaa oman rodun ja omien mieskohtaisten elämysten läpi avata perspektiivi koko yleisinhimilliseen elämään… siinä teko, joka edellytti sellaista kalevalaisten laulajien nykyaikaista jälkeläistä kuin Eino Leino oli."
Nuori aikalainen Juhani Siljo kirjoitti ensimmäisestä "Rohkeampaa yritystä ei yhdenkään suomalaisen lyyrikon mielikuvitus ole suorittanut kuin Eino Leinon hänen Helkavirsissään… nämä oudot, syvältä rotumme mystillisimmästä menneisyydestä kumpuilevat näyt avasivat parhaaseen voimaansa ehtineelle runoilijalle maailman, jonka valloittamiseen hänen kannatti koota koko henkinen mahtinsa… koettaa oman rodun ja omien mieskohtaisten elämysten läpi avata perspektiivi koko yleisinhimilliseen elämään… siinä teko, joka edellytti sellaista kalevalaisten laulajien nykyaikaista jälkeläistä kuin Eino Leino oli."
206 pages, Unknown Binding
First published January 1, 1903
10 people are currently reading
222 people want to read
About the author
Eino Leino
231 books16 followersEino Leino was born as Armas Einar Leopold Lönnbohm in Paltamo and was the seventh and youngest son in a family of ten children.
Leino published his first poem at 12 and, by age 18, a collection of poems as well, Maaliskuun lauluja.
Writing career
Early in his career Eino Leino was much loved and praised by the critics. He joined literary and newspaper circles and became a member of the Young Finnish circle. Among Leino's friends were the artist Pekka Halonen and Otto Manninen, who gained fame as a poet and translator.[1]
After the Finnish Civil War, Leino's idealistic faith for a national unity collapsed, and his influence as a journalist and polemicist weakened. He was granted a State writer's pension in 1918 at the age of forty. Although publishing prolifically, he had financial problems and his health deteriorated. "Life is always a struggle with eternal forces," Leino said in a letter in 1925 to his friend Bertel Gripenberg.[2]
Leino published over 70 books of poems and stories. The most famous of these are the two poem collections Helkavirsiä (1903 and 1916), in which he extensively uses Finnish mythology and folklore. In addition, Leino was the first person in Finland to translate Dante's Divine Comedy into Finnish.[3]
Leino was married three times and had one daughter, Eija. He died in 1926 at age 47.
Via Wikipedia
Leino published his first poem at 12 and, by age 18, a collection of poems as well, Maaliskuun lauluja.
Writing career
Early in his career Eino Leino was much loved and praised by the critics. He joined literary and newspaper circles and became a member of the Young Finnish circle. Among Leino's friends were the artist Pekka Halonen and Otto Manninen, who gained fame as a poet and translator.[1]
After the Finnish Civil War, Leino's idealistic faith for a national unity collapsed, and his influence as a journalist and polemicist weakened. He was granted a State writer's pension in 1918 at the age of forty. Although publishing prolifically, he had financial problems and his health deteriorated. "Life is always a struggle with eternal forces," Leino said in a letter in 1925 to his friend Bertel Gripenberg.[2]
Leino published over 70 books of poems and stories. The most famous of these are the two poem collections Helkavirsiä (1903 and 1916), in which he extensively uses Finnish mythology and folklore. In addition, Leino was the first person in Finland to translate Dante's Divine Comedy into Finnish.[3]
Leino was married three times and had one daughter, Eija. He died in 1926 at age 47.
Via Wikipedia
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 26 of 26 reviews
April 7, 2017
Eino Leino (1878-1926) was a Finnish poet whose writing moved along the meshing of eastern “little’ folk literature, in Finnish, with mainstream European ‘great’ literary methods and forms, which until recently had been the territory of the Finnish western intellectuals, who wrote and read in Swedish. He termed himself a uusromantikko (Neo-Romantic). He started from the nineteenth century nationalist movement that recorded and celebrated folk culture across much of Europe, but he intended to leverage it into something more modern. At the same time, Sibelius and other artists were doing much the same thing and they were part of a common circle.
The core of the work of bringing verbal folk culture to the reach of ‘western’ Finns had been done by people such as Elias Lönnrot. Lönrott spent years in the eastern reaches gathering songs and tales, which he compiled into the Kalevala. I loved the Kalevala in Keith Bosley’s translation, and Bosley translated these poems by Leino as well.
The poems chosen here are dramatic, telling folktales with a modern sensibility. They also have a subtext of the emerging artist/poet. ‘Hence one way of attempting to understand the collection as a whole is to see it as a statement on the new Finnish poetry Leino was striving to create, and the role, character and sufferings of the poet.’ The introduction says that Leino employed a sophisticated version of the strict traditional Finnish poetic form in trochaic tetrameter, which relies a great deal on alliteration. Bosley writes:
Bosley substituted the ‘syllable-based line of either seven or five syllables, and abandon[ed] alliteration which occurs more readily in a language with only thirteen consanant phonemes.’
Just a couple of quotes. From ‘Kaleva’
And from the last poem, ‘The Dark One’. It goes on for several stanzas about a timid boy who was frightened at birth and is terrorized by visions no matter what type of work he attempts. The community gets fed up and doesn’t want to suppport an idle man. He wants to give up and die; his sympathetic mother first sends him off to the burial grounds of his father :
It was interesting to see a writer take the Kalevala heritage to a further stage. However, with the exception of the last poems in the book, I wasn’t blown away. Still, it’s too bad the book is so hard to acquire. I was lucky to get it through interlibrary loan. (It’s on Philip Ward’s list of 500 books.)
The core of the work of bringing verbal folk culture to the reach of ‘western’ Finns had been done by people such as Elias Lönnrot. Lönrott spent years in the eastern reaches gathering songs and tales, which he compiled into the Kalevala. I loved the Kalevala in Keith Bosley’s translation, and Bosley translated these poems by Leino as well.
The poems chosen here are dramatic, telling folktales with a modern sensibility. They also have a subtext of the emerging artist/poet. ‘Hence one way of attempting to understand the collection as a whole is to see it as a statement on the new Finnish poetry Leino was striving to create, and the role, character and sufferings of the poet.’ The introduction says that Leino employed a sophisticated version of the strict traditional Finnish poetic form in trochaic tetrameter, which relies a great deal on alliteration. Bosley writes:
Whitsongs are Kalevala poetry screwed to the sticking point, ‘little’ tradition keyed up to take the strain of ‘great’ tradition. The tone is still there, with its alliterative hammering, its rich archaic vocabulary, its almost callous economy of phrase, but the pace is nore urgent--no repetitions, the synax leaping from line to line.
Bosley substituted the ‘syllable-based line of either seven or five syllables, and abandon[ed] alliteration which occurs more readily in a language with only thirteen consanant phonemes.’
Just a couple of quotes. From ‘Kaleva’
Kaleva the famous king
resolved to woo the matchless
bride of the mountain.
Hiisi’s maid with coal-black hair
wove a net out of her locks,
the woof out of her glances
and the warp out of her winks,
set her toils across the road,
captured the choice man.
And from the last poem, ‘The Dark One’. It goes on for several stanzas about a timid boy who was frightened at birth and is terrorized by visions no matter what type of work he attempts. The community gets fed up and doesn’t want to suppport an idle man. He wants to give up and die; his sympathetic mother first sends him off to the burial grounds of his father :
go to the spruces of death,
to the thicket of the dead...
[he talks to his father’s grave about his repeated, terrified failures to be able to work in fields, at sea, at fire...]
Pain burst into the open:
‘O my father, take me too
with you to Kalma’s mansions,
for I am mamma’s dark child,
affrighted at birth,
I see horrors everywhere,
but most in the life of men.’
From beneath the turf a voice
rose, a word strayed from Tuoni:
‘Your fathers took fright before
and yet they lived out their time.
Desolate life’s morning is,
death’s evening more desolate.
Rooms are small in Tuonela,
underground chambers narrow,
no moon beams and no sun shines,
alone you’ll sit, alone step,
the worm sifts the wall-timber,
you yourself will sift yourself
in perpetual regret
that is bitter, hard to bear.’
The boy returned from Tuoni,
came, a quite man,
sat in his beloved house;
he stirred the fire in the hearth,
busied himself with farm work
with smiling lips would murmur
of forest spirits,
of water spirits:
went to sea, to the forest,
took a net and set a trap,
and thus he lived all his life,
not rejoicing or grieving,
piling up the days, as much
those coming as those passing,
the better much as the worse;
but the better ones on top.
It was interesting to see a writer take the Kalevala heritage to a further stage. However, with the exception of the last poems in the book, I wasn’t blown away. Still, it’s too bad the book is so hard to acquire. I was lucky to get it through interlibrary loan. (It’s on Philip Ward’s list of 500 books.)
January 22, 2023
co to kurwa jest
Read
November 13, 2024Nie umiem ocenić tych wierszy, ale ciekawy wstęp Jerzego Litwiniuka (tłumacza). Najlepszy wiersz ,,Śpiewka Starucha".
March 21, 2020
en ollut (vielä) tarpeeksi hyvä suomalainen päästäkseni jutun juoneen kiinni
April 17, 2015
Leinon Helkavirret on suomalaisen runouden kauneimpia kokonaisuuksia. Tämä teos ilmestyi alunperin vaiheessa, jossa modernismi oli maailmalla ottamassa alkuaskeliaan, erityisesti Poundin muodossa.
Leinon otteen voi nähdä näissä teksteissä hieman yhtäläisenä siinä, että ne katsovat historiaan. Vastoin modernismia, ne kuitenkin ottavat estetiikkansa ja muotonsa hyvin kaukaa Suomen kielellisestä ja maallisesta historiasta. Ne eivät ole pintapuolisesti 'uusia'.
Suomalainen runous oli näiden runojen aikaan tyylikkään, muodollisen lyyristä, mutta yllättäen monet näistä aikansa hehkeimmistä runoista vaikuttavat Leinon rinnalla pelkästään kankean vanhoilta, muotoonsa sidotuilta esteettisiltä kuriositeeteilta.
Leinon tekstin vanhuuteen taas kätkeytyy jotain, mikä tavoittaa nykyhetken aina uudelleen.
Leinon taituruus siis käy omaa aikaansa syvemmälle. Näissä teksteissä on 'vaikeatajuisuutta', joka hehkuu kokemuksellisesti järkeä syvemmälle, ulottuu olemassaolon mysteeriin.
Leinon otteen voi nähdä näissä teksteissä hieman yhtäläisenä siinä, että ne katsovat historiaan. Vastoin modernismia, ne kuitenkin ottavat estetiikkansa ja muotonsa hyvin kaukaa Suomen kielellisestä ja maallisesta historiasta. Ne eivät ole pintapuolisesti 'uusia'.
Suomalainen runous oli näiden runojen aikaan tyylikkään, muodollisen lyyristä, mutta yllättäen monet näistä aikansa hehkeimmistä runoista vaikuttavat Leinon rinnalla pelkästään kankean vanhoilta, muotoonsa sidotuilta esteettisiltä kuriositeeteilta.
Leinon tekstin vanhuuteen taas kätkeytyy jotain, mikä tavoittaa nykyhetken aina uudelleen.
Leinon taituruus siis käy omaa aikaansa syvemmälle. Näissä teksteissä on 'vaikeatajuisuutta', joka hehkuu kokemuksellisesti järkeä syvemmälle, ulottuu olemassaolon mysteeriin.
Read
January 24, 2018I only read the first part of this but I’m marking it as read anyway
October 18, 2021
Runojen lukeminen ei ole mulle kovin tuttua, mutta jos ja kun niitä haluan lukea, luen mieluiten yhden tai pari kerrallaan, hitaasti nautiskellen. Runot usein vaatii myös muutaman lukukerran, ennen kuin niistä saa enemmän irti.
Mutta Suomen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin tahti on se, että kirja tai kaksi viikossa. Ja koska olen vitkuttelun mestari, luin koko kirjan puoliunessa viimeisenä iltana. Mieleen ei jäänyt juuri mitään, paitsi kaunis luontokuvaus ja kuoleman läsnäolo. Enkä jaksa uskoa, että olisin saanut tästä hirveästi enempää irti, vaikka aikaa olisikin ollut loputtomasti. Ehkä multa jäi jotain suurta oivaltamatta, mutta koko teos tuntui vaan tyhjältä sanahelinältä. Runot ei luo mitään suurempaa tarinamaista kokonaisuutta, vaan jokaisen kohdalla joutuu ns. aloittamaan alusta, ja se tuntui aika raskaalta.
Mutta Suomen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin tahti on se, että kirja tai kaksi viikossa. Ja koska olen vitkuttelun mestari, luin koko kirjan puoliunessa viimeisenä iltana. Mieleen ei jäänyt juuri mitään, paitsi kaunis luontokuvaus ja kuoleman läsnäolo. Enkä jaksa uskoa, että olisin saanut tästä hirveästi enempää irti, vaikka aikaa olisikin ollut loputtomasti. Ehkä multa jäi jotain suurta oivaltamatta, mutta koko teos tuntui vaan tyhjältä sanahelinältä. Runot ei luo mitään suurempaa tarinamaista kokonaisuutta, vaan jokaisen kohdalla joutuu ns. aloittamaan alusta, ja se tuntui aika raskaalta.
June 21, 2020
Siitä on aikaa kun viimeksi olen lukenut tätä ja kaikki runot eivät olleet yhtä hyviä kuin mitä muistelin. Mutta esim. Ylermi ja Mennyt Manner ovat yhä loistavia.
September 3, 2025
Goodreads-kirja #400.
Jo aikanaan Leinon kalevalamittaisia runoja kuvattiin koruttomiksi, vaikkei vaatimattomiksikaan voi haukkua. Taustoitus ja vaiva tuntuu runokokoelmissa: aika paljon on nimittäin intertekstuaalisuutta, ensimmäinen sarja kun suomalaisia taruolentoja täynnä ja toinen raamatullisemmilla (vaikkakin alkusanojen mukaan omintakeis-synteettisimmillä) tarinoilla täytettynä. Onhan runotkin nimetty sentään virsiksi. Oli kova symbolisti, se Eino, toisin sanoen yhdisti ja yleisti myyttejä ja niiden opetuksia koko ihmiskuntaan. Suosittelen lukemaan esipuheen sitä mukaa, kun runot on luettu. Niin on myös helpompi seurata aika rikastakin taustaa.
Paljon omiakin huomioita tuli järjen lankaa ratkoessa: esimerkiksi Äijän virsi muistuttaa kehää: Vanhan testamentin Jumalan paluuta, kun osoittautui ilvesheimo kerta toisensa jälkeen kelvottomaksi. Tuleeko toisen Vanhan jälkeen taas Uusi testamentti? Vapahtajan piipahdus kyräilevälle kylälle sopisi yhtä hyvin nykypäivän katkeran satiiriseksi kuvaukseksi, jos suomalaisia kyynikkojen arkkityyppejä on yhä näkeminen. Arja ja Selinä muistuttavat jopa piilotetulta puolustuspuheelta seksuaalivähemmistöille, toki nykyajan linssillä peilaten. Syvärin impi elämästä tietoisen ja nokkelan naisen kuvausta, eikä nuoren miehen kaiho tunarointeineen koskaan muutu.
Moni kansanperinteemme olento lie jäänyt unholaan, kun Norssin ja Kreikan panteonit jylläävät American Godseissa ja muussa mediassa. Vähemmän on tietysti rajatussa joukossamme hiiliahvenia, jotka menneen lorut verkon silmiin tallettaisivat. Vähän enemmän vähän skeneä, jotka Vellamoista, Kehnoista, Syöjättäristä ja Kimmoista innostuisivat.
Hirviötaruston 'lorea' ainakin on ja löytyy muultakin mansikkamaalta jos ja kun sitä vaan jaksaa kaivaa, tosin katoavaisesta kirjallisuudesta ja suullisesta kansanperinteestä. Kai aikamme Veikko Alénit, Poison Pillin Controlit ja Makkosen Hevosjumalat/Sielunkutojat uutta nostetta tuovat, kun on Suomi taas kovaa valuuttaa maailmalla ja Ahti kääntää sananlaskuja engelskaksi. Arki täällä niin toista kuin muualla, sanovat. Ja Aki ja Turo alkaa olla yhtä eksoottinen kuin banaanipuu. Banaani sekin tuote, nykyään.
Tähän tarinoiden rikkaaseen vyyhtiin pääsevät lukijat varmasti mukaan Leinon tykönä ja runon lukijan maltilla, säkeet kun vaativat kerkeämmin aikaa hengittääkseen. Mutta keskinkertaisena myyttifriikkinä ja suomalaisuuden vannoutuneena keittiöpsykologina luulen, että palaan tähän vielä. Ehkä sitten Kantelettaren jälkeen.
Jo aikanaan Leinon kalevalamittaisia runoja kuvattiin koruttomiksi, vaikkei vaatimattomiksikaan voi haukkua. Taustoitus ja vaiva tuntuu runokokoelmissa: aika paljon on nimittäin intertekstuaalisuutta, ensimmäinen sarja kun suomalaisia taruolentoja täynnä ja toinen raamatullisemmilla (vaikkakin alkusanojen mukaan omintakeis-synteettisimmillä) tarinoilla täytettynä. Onhan runotkin nimetty sentään virsiksi. Oli kova symbolisti, se Eino, toisin sanoen yhdisti ja yleisti myyttejä ja niiden opetuksia koko ihmiskuntaan. Suosittelen lukemaan esipuheen sitä mukaa, kun runot on luettu. Niin on myös helpompi seurata aika rikastakin taustaa.
Paljon omiakin huomioita tuli järjen lankaa ratkoessa: esimerkiksi Äijän virsi muistuttaa kehää: Vanhan testamentin Jumalan paluuta, kun osoittautui ilvesheimo kerta toisensa jälkeen kelvottomaksi. Tuleeko toisen Vanhan jälkeen taas Uusi testamentti? Vapahtajan piipahdus kyräilevälle kylälle sopisi yhtä hyvin nykypäivän katkeran satiiriseksi kuvaukseksi, jos suomalaisia kyynikkojen arkkityyppejä on yhä näkeminen. Arja ja Selinä muistuttavat jopa piilotetulta puolustuspuheelta seksuaalivähemmistöille, toki nykyajan linssillä peilaten. Syvärin impi elämästä tietoisen ja nokkelan naisen kuvausta, eikä nuoren miehen kaiho tunarointeineen koskaan muutu.
Moni kansanperinteemme olento lie jäänyt unholaan, kun Norssin ja Kreikan panteonit jylläävät American Godseissa ja muussa mediassa. Vähemmän on tietysti rajatussa joukossamme hiiliahvenia, jotka menneen lorut verkon silmiin tallettaisivat. Vähän enemmän vähän skeneä, jotka Vellamoista, Kehnoista, Syöjättäristä ja Kimmoista innostuisivat.
Hirviötaruston 'lorea' ainakin on ja löytyy muultakin mansikkamaalta jos ja kun sitä vaan jaksaa kaivaa, tosin katoavaisesta kirjallisuudesta ja suullisesta kansanperinteestä. Kai aikamme Veikko Alénit, Poison Pillin Controlit ja Makkosen Hevosjumalat/Sielunkutojat uutta nostetta tuovat, kun on Suomi taas kovaa valuuttaa maailmalla ja Ahti kääntää sananlaskuja engelskaksi. Arki täällä niin toista kuin muualla, sanovat. Ja Aki ja Turo alkaa olla yhtä eksoottinen kuin banaanipuu. Banaani sekin tuote, nykyään.
Tähän tarinoiden rikkaaseen vyyhtiin pääsevät lukijat varmasti mukaan Leinon tykönä ja runon lukijan maltilla, säkeet kun vaativat kerkeämmin aikaa hengittääkseen. Mutta keskinkertaisena myyttifriikkinä ja suomalaisuuden vannoutuneena keittiöpsykologina luulen, että palaan tähän vielä. Ehkä sitten Kantelettaren jälkeen.
July 27, 2021
Mökin entisten omistajien tavaroiden joukosta löytyi Eino Leinon kaksiosainen runokokoelma Helkavirsiä (Otava, 1964). Helkavirsien ensimmäinen sarja ilmestyi alun perin vuonna 1903 ja toinen sarja 1916.
Yliopiston kirjallisuuden perusopintojen kurssille olinkin jo ensimmäisen osan noin kymmenen vuotta sitten lukenut, mutta nyt oli hyvä tarkastella teosta uudelleen.
Eino Leinon runoissa piirtyy taianomainen kansantarujen sävyttämä maailma, jossa todennäköisesti kohtaat kedolla kaihoisissa ajatuksissaan lorvivan neitsyen eli immen. Toinen potentiaalinen törmäyskurssi sattuu jonkin hirviön kanssa: hiidet, lemmot, syöjättäret, loviattaret, peikot ja maahiset ovat ihan peruskauraa. Metsä kätkee kauniin olomuotonsa sisään jotakin kiellettyä ja kauhistuttavaa. Maailma on yön ja päivän vuoropuhelua. Entä jos aurinko ei enää nousekaan?
Lempo seisoi suon selällä,
Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta Maahinen kohosi.
(Eino Leino: Tumma)
Pääosin Leinon runot Helkavirsissä ovat toiminnantäyteisiä: usein runot päättyvät jonkun tai useamman henkilön kuolemaan. Runojen hahmot ovat mahtipontisia sankareita, joiden nimet sisältävät paljon y- ja ä-kirjaimia. Esimerkiksi Ylermi on kova ukko. Usein nämä ukot tekevät myös asioita, jotka järisyttävät koko maailmaa ja pistävät luonnon polvilleen edessään. Hahmoista Kouta — Lapin tietäjämiekkonen on kuvattu mielestäni hienolla tavalla:
Kyyt viherti katsehesta,
suusta lenti yölepakot,
jalan alta ahmat nousi,
käden päällä kärpät juoksi,
korppi roikkui päälaella,
haaskalinnut hartioilla.
(Eino Leino: Kouta)
Omiksi suosikkirunoikseni kokoelmasta nousivat: Ylermi, Räikkö räähkä, Tumma, Pyhä Yrjänä ja Mennyt manner. Runoteoksen ääniraitana voisi toimia Korpiklaani - Lempo. Runoja nauttiessa voi samalla nauttia Hiisi Panimon oluita, jos ikää on yli 18 vuotta.
Yliopiston kirjallisuuden perusopintojen kurssille olinkin jo ensimmäisen osan noin kymmenen vuotta sitten lukenut, mutta nyt oli hyvä tarkastella teosta uudelleen.
Eino Leinon runoissa piirtyy taianomainen kansantarujen sävyttämä maailma, jossa todennäköisesti kohtaat kedolla kaihoisissa ajatuksissaan lorvivan neitsyen eli immen. Toinen potentiaalinen törmäyskurssi sattuu jonkin hirviön kanssa: hiidet, lemmot, syöjättäret, loviattaret, peikot ja maahiset ovat ihan peruskauraa. Metsä kätkee kauniin olomuotonsa sisään jotakin kiellettyä ja kauhistuttavaa. Maailma on yön ja päivän vuoropuhelua. Entä jos aurinko ei enää nousekaan?
Lempo seisoi suon selällä,
Hiidet hirnui kankahalla,
juuttahat jälestä juoksi,
maasta Maahinen kohosi.
(Eino Leino: Tumma)
Pääosin Leinon runot Helkavirsissä ovat toiminnantäyteisiä: usein runot päättyvät jonkun tai useamman henkilön kuolemaan. Runojen hahmot ovat mahtipontisia sankareita, joiden nimet sisältävät paljon y- ja ä-kirjaimia. Esimerkiksi Ylermi on kova ukko. Usein nämä ukot tekevät myös asioita, jotka järisyttävät koko maailmaa ja pistävät luonnon polvilleen edessään. Hahmoista Kouta — Lapin tietäjämiekkonen on kuvattu mielestäni hienolla tavalla:
Kyyt viherti katsehesta,
suusta lenti yölepakot,
jalan alta ahmat nousi,
käden päällä kärpät juoksi,
korppi roikkui päälaella,
haaskalinnut hartioilla.
(Eino Leino: Kouta)
Omiksi suosikkirunoikseni kokoelmasta nousivat: Ylermi, Räikkö räähkä, Tumma, Pyhä Yrjänä ja Mennyt manner. Runoteoksen ääniraitana voisi toimia Korpiklaani - Lempo. Runoja nauttiessa voi samalla nauttia Hiisi Panimon oluita, jos ikää on yli 18 vuotta.
October 9, 2023
These poems are fascinating, and fun to read, especially given the excellent context provided in the Introduction by Michael Branch. I learned not only about Finnish literature and folklore, and how they intertwined, but really how all such so-called "little" traditions (from "ordinary" people, folk songs, folk tales), from cultures way beyond what has become Finland, blend with (or not) the so-called "great" traditions "handed down by education." Then knowing how Finland's "little" and "great" traditions blended together in a way quite unlike anywhere else, I was primed to read and appreciate the poems in this book. I'd love to read more like them sometime, perhaps Elias Lönnrot's Kalevala (hundreds of poems, collected from people across what is now Finland. Again, just fascinating, and enlightening in terms of how culture/ literature/art develop and intertwine.
November 6, 2024
Upeita kielikuvia, kaunista luonnonkuvailua ja kuolemaa: Eino Leinon kalevalamittainen runokokoelma Helkavirsiä on hienosti tehty, mutta itselleni runot eivät vain iskeneet. Kalevalamitta tuntuu todella vanhanaikaiselta minun kaltaisen nykynuoren silmille ja runojen kerronnallisuus nakersi hiukan pois runojen tulkinallisuutta. Tietenkin tulkittavaa oli, etenkin eri kuolemiin päätyneiden runojen hahmoissa, mutta teos ei saanut minua kiinnostumaan tulkinnasta. En uppoutunut tekstiin, joten en saanut paljoa irti. Pitää ehkä kokeilla jotain muuta teosta Leinolta.
December 8, 2025
Ymmärrän, et tää on merkittävä runokokoelma (i guess) mut tää ei oo semmonen mitä mä runoilta kaipaan. Tuntuu, et samaa kaavaa toistetaan uudelleen ja joku kuolee aina lopussa. Tommoset tarinamaiset jutut ei ehkä oo mulle. Ukon lintu ja virvaliekki oli lemppari.
Read
December 31, 2020Poetry. Cool.
January 23, 2023
Tego sie nie da czytac nawet jak sie chce, a sie nie chce
November 7, 2024
Aika rokken roll, mutta myös ei niin...
January 19, 2025
En pitänyt
December 17, 2025
Kanonisoidut runoklassikot, mitäpä minä näihin osaisin sanoa. Osa oli hyviä, osa vielä parempia.
November 30, 2014
Ahmaisin runot yhden illan aikana kolmessa osassa (joskin kirjan alkutekstin Ihmiset, sankarit ja jumalat luin "pois alta" -mentaliteetilla jo muutama päivä takaperin). Luultavasti olisin tämän lukenut kokonaan kerralla, jos kalevalainen runomitta olisi lähempänä sydäntä. Minulta se kuitenkin söi jonkin verran lukuintoa ja runoihin heittäytymisen iloa.
Helkavirsiä I:n runot olivat toisen osan runoja draamallisempia ja, omasta mielestäni, välillä jokseenkin vaikeammin ymmärrettäviä tapahtumienkulultaan kuin Helkavirsiä II:n paatoksellisemmat värssyt. Ensimmäinen osa jäi silti mieleeni paremmin - siitäkin huolimatta, että pidin loppupuoliskon runoja kauniimpina ja voimakkaampina. Epäilisin sen johtuvan taipumuksestani visualisoida lukemaani mielessäni, ja tähänhän nuo draamallisemmat runot selkeillä henkilöhahmoilla olivat vielä enemmän omiaan kuin nuo loppupuolen ajatuksellisesti väkevämmät lyriikat.
Hieno kokoelma, kyllä tätä kokeilla kannattaa jos runoudesta lainkaan välittää.
Helkavirsiä I:n runot olivat toisen osan runoja draamallisempia ja, omasta mielestäni, välillä jokseenkin vaikeammin ymmärrettäviä tapahtumienkulultaan kuin Helkavirsiä II:n paatoksellisemmat värssyt. Ensimmäinen osa jäi silti mieleeni paremmin - siitäkin huolimatta, että pidin loppupuoliskon runoja kauniimpina ja voimakkaampina. Epäilisin sen johtuvan taipumuksestani visualisoida lukemaani mielessäni, ja tähänhän nuo draamallisemmat runot selkeillä henkilöhahmoilla olivat vielä enemmän omiaan kuin nuo loppupuolen ajatuksellisesti väkevämmät lyriikat.
Hieno kokoelma, kyllä tätä kokeilla kannattaa jos runoudesta lainkaan välittää.
April 5, 2010
Mitä siitä jos nuorna ma murrunkin
tai taitun ma talvisäihin,
moni murtunut onpi jo ennemmin
ja jäätynyt elämän jäihin.
Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan?
Ikinuori on nuoruus laulujen vaan
ja kerkät lemmen ja keväimen,
ilot sammuvi ihmisten.
Mitä siitä jos en minä sammukaan
kuin rauhainen, riutuva liesi,
jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan
ja vaipuvi merillä miesi.
Kas, laulaja tähtiä laulelee
ja hän meriä suuria seilailee
ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin
käy purjehin reivatuin.
Mitä siitä jos en minä saanutkaan,
mitä toivoin ma elämältä,
kun sain minä toivehet suuret vaan
ja kaihojen kantelen hältä.
Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
niin jumalten riemut ma juoda sain
ja juoda ne täysin siemauksin--
niin riemut kuin murheetkin.
tai taitun ma talvisäihin,
moni murtunut onpi jo ennemmin
ja jäätynyt elämän jäihin.
Kuka vanhana vaappua tahtoiskaan?
Ikinuori on nuoruus laulujen vaan
ja kerkät lemmen ja keväimen,
ilot sammuvi ihmisten.
Mitä siitä jos en minä sammukaan
kuin rauhainen, riutuva liesi,
jos sammun kuin sammuvat tähdet vaan
ja vaipuvi merillä miesi.
Kas, laulaja tähtiä laulelee
ja hän meriä suuria seilailee
ja hukkuvi hyrskyhyn, ennen kuin
käy purjehin reivatuin.
Mitä siitä jos en minä saanutkaan,
mitä toivoin ma elämältä,
kun sain minä toivehet suuret vaan
ja kaihojen kantelen hältä.
Ja vaikka ma laps olen pieni vain,
niin jumalten riemut ma juoda sain
ja juoda ne täysin siemauksin--
niin riemut kuin murheetkin.
March 17, 2016
"Uskoin kerran ihmisihin,
en nyt uskone enempi,
ihmiset on ilvesheimo,
paha, karsas, kahlehdittu;
jos joku kohoopi heistä,
sen he iskevät ijäksi,
riemuitsevat rinnassansa:
ollut meitä ei parempi"
-E. L.
Tuli tästä mieleen tämän päivän Suomi. Hassua miten yli sata vuotta sitten kirjoitettu runo voikin olla näin ajankohtainen. Emme todellakaan ole hirveesti kehittyneet.
Ensimmäinen runokirja, jonka luin. Parempi kuin odotin, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Eri tyyppisiä kalevalan kansantarinoita, välillä vähän liikaakin toistaan toistavia.
en nyt uskone enempi,
ihmiset on ilvesheimo,
paha, karsas, kahlehdittu;
jos joku kohoopi heistä,
sen he iskevät ijäksi,
riemuitsevat rinnassansa:
ollut meitä ei parempi"
-E. L.
Tuli tästä mieleen tämän päivän Suomi. Hassua miten yli sata vuotta sitten kirjoitettu runo voikin olla näin ajankohtainen. Emme todellakaan ole hirveesti kehittyneet.
Ensimmäinen runokirja, jonka luin. Parempi kuin odotin, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Eri tyyppisiä kalevalan kansantarinoita, välillä vähän liikaakin toistaan toistavia.
August 31, 2016
Lyhyt ja kohtuullisen mielenkiintoinen lukukokemus. Osa tarinoista hienoja ytimeen uppoavia perinne ja kansantaruja, osat vähemmän juonipohjaisia. Hiukan vaikea välillä päästä ideoista kiinni, siten raskasta luettavaa, mutta osa Kalevalan runonmittaan tehdyistä tarinoista kolahtaa komiasti. Kannattaa kokeilla jos hiukkakaan kiinnostaa.
July 24, 2016
Kalevalamitasta tykkään taas entistä enemmän. Googlettelun jälkeen kiinnostuin myös tästä: http://yle.fi/uutiset/synkkia_ihmisko...
August 12, 2020
Tyypillistä Leinoa. Hienosti kuvattu mm. luontoa. Vanhahtava kieli hieman häiritsi joissain kohdin.
decided-not-to-read
July 18, 2011I was expecting and hoping for something more modern, rather than Kalevala-style.
Displaying 1 - 26 of 26 reviews