What do you think?
Rate this book
Katariina
Hän kertoi pikkusiskoista, joita ei ole tai on. Äideistä, jotka tulevat kotiin joka ilta kello viideltä tai vain viikonloppuisin. Taloista, jotka pysyvät paikoillaan ja taloista, jotka ovat pelkkää paikasta toiseen liikuteltavaa rekvisiittaa. Ystävistä, jotka ovat ikuisia tai vaihtuvat. Hän kertoi uusista taloista ja taloista, joiden lattiat ovat kuluneet askelista niin, että oksankohdat kohoavat pieniksi kukkuloiksi puun syiden muodostamiin laaksoihin. Painavista huonekaluista, joiden taakse kätkeytyy salakäytäviä.
Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani koostuu episodeista, joissa lukija huomaa joutuneensa mukaan piiloleikkiin todellisuuden ja kuvitelmien rajamailla. Katariina on läsnä ja poissa, ja hänen kirjoittamistaan kirjeistä rakentuu aarrekartta, ne piirtävät suunnistusreittiä seuraajille, tai hänelle itselleen. Sillä Katariina aikoo palata takaisin, hän palaa aina
Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaani koostuu episodeista, joissa lukija huomaa joutuneensa mukaan piiloleikkiin todellisuuden ja kuvitelmien rajamailla. Katariina on läsnä ja poissa, ja hänen kirjoittamistaan kirjeistä rakentuu aarrekartta, ne piirtävät suunnistusreittiä seuraajille, tai hänelle itselleen. Sillä Katariina aikoo palata takaisin, hän palaa aina
264 pages, Hardcover
First published July 1, 2011
1 person is currently reading
72 people want to read
About the author
Marisha Rasi-Koskinen
18 books30 followersMarisha Rasi-Koskinen on varsinaiselta koulutukseltaan psykologian maisteri, joka työskentelee koulupsykologina. Hän on tehnyt myös vapaaehtoistyötä mm. kriisikeskuksessa ja tsekkiläisessä saattokodissa.
Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista.
Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.
Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) sai paljon tunnustusta väkevästä kielestä ja monia tulkintoja avaavasta kerronnasta. Hänen toinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Kolmas romaani Vaaleanpunainen meri oli yksi vuoden 2015 Runeberg-palkinnon ehdokkaista.
Rasi-Koskinen asuu Tampereella ja on kolmen lapsen äiti. Hän harrastaa valokuvausta, ja kuvia tarinoiden taustalla voi käydä katsomassa instagramissa @marisharasikoskinen.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 14 of 14 reviews
July 17, 2018
Ravisteli. Mielen pohjia myöten. Katoamisia, antakaa minun tietää, kirjeitä, lapsia ja siskoja ja kaikkea mikä satuttaa. Huh. Luin yhdeltä istumalta, oli mahdotonta päästää irti. Alku hämäsi tosi paljon, mutta sitten kaikki alkoi loksahdella tavalla joka esti lopettamisen, vaati vain etsimään lisää palasia.
July 3, 2018
Katariina on Rasi-Koskisen esikoisromaani, ja upea sellainen onkin. Jo yässä hän on löytänyt oman tyylinsä: mystistä unenomaisuutta ja tarkkaa psykologiaa.
Rasi-Koskinen kutoo novellinomaisista episodeistaan vangitsevan kokonaisuuden, jota lukee kuin jännäriä ikään. Eri episodit luovat kokonaiskuvaa siitä, miksi Katariinan ylioppilasjuhlat jäivät juhlimatta. Jotain hyvin traagista tapahtui, mikä romahdutti sekä isän että äidin. Jotain traagista tapahtui myös Katariinan ystäville Jaakobille ja Jonille. Yhden episodin kautta tarinan kokonaisuuteen liittyvät vielä itseään rankaiseva Anna ja kymmenvuotias Jarek, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, koska äiti vain nukkuu, pilleriunta.
Ja kaiken yllä sade, joka liottaa ihmisten keuhkot, sumentaa näkymät, homehduttaa aivan kaiken. Wau!
Rasi-Koskinen kutoo novellinomaisista episodeistaan vangitsevan kokonaisuuden, jota lukee kuin jännäriä ikään. Eri episodit luovat kokonaiskuvaa siitä, miksi Katariinan ylioppilasjuhlat jäivät juhlimatta. Jotain hyvin traagista tapahtui, mikä romahdutti sekä isän että äidin. Jotain traagista tapahtui myös Katariinan ystäville Jaakobille ja Jonille. Yhden episodin kautta tarinan kokonaisuuteen liittyvät vielä itseään rankaiseva Anna ja kymmenvuotias Jarek, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, koska äiti vain nukkuu, pilleriunta.
Ja kaiken yllä sade, joka liottaa ihmisten keuhkot, sumentaa näkymät, homehduttaa aivan kaiken. Wau!
January 13, 2021
Huh. Mitä?
June 11, 2021
4,5! Oih, Marisha, Marisha! <3 Tää oli niin kylmäävä, "haunting" ja trippy, tosi hyvä.
February 10, 2019
3,4 tähteä
Tämä kirja ei ollut yhtään mitä siltä odotin. Tämä oli myös sattumalta toinen kotimainen episodiromaani samalle kuukaudelle, ja vahvisti näkemystäni siitä, etteivät episodiromaanit ole lempijuttuni. Pidän enemmän yhdenmukaisemmasta kerronnasta, jossa pääsen uppoamaan hahmoihin; tämän kirjan välähdykset useisiin eri hahmoihin tuntuivat liikaa pintaraapaisuilta enkä lopulta tuntenut empatiaa ketään kohtaan (no ehkä Jarekia).
Rasi-Koskinen kirjoittaa kyllä hyvin, ja minulla on hyllyssä toinenkin hänen kirjoittamansa kirja odottamassa vuoroaan, joten Katariina kannustaa ainakin antamaan kirjailijalle toisen mahdollisuuden (esikoisteoksen kohdalla toki muutenkin ihan perusteltua vähän joustaa.)
Tämä kirja on ehkä tiivistetysti hyvin kirjoitettu mutta makuasia. Omaan makuuni yritti vähän liikaa.
Tämä kirja ei ollut yhtään mitä siltä odotin. Tämä oli myös sattumalta toinen kotimainen episodiromaani samalle kuukaudelle, ja vahvisti näkemystäni siitä, etteivät episodiromaanit ole lempijuttuni. Pidän enemmän yhdenmukaisemmasta kerronnasta, jossa pääsen uppoamaan hahmoihin; tämän kirjan välähdykset useisiin eri hahmoihin tuntuivat liikaa pintaraapaisuilta enkä lopulta tuntenut empatiaa ketään kohtaan (no ehkä Jarekia).
Rasi-Koskinen kirjoittaa kyllä hyvin, ja minulla on hyllyssä toinenkin hänen kirjoittamansa kirja odottamassa vuoroaan, joten Katariina kannustaa ainakin antamaan kirjailijalle toisen mahdollisuuden (esikoisteoksen kohdalla toki muutenkin ihan perusteltua vähän joustaa.)
Tämä kirja on ehkä tiivistetysti hyvin kirjoitettu mutta makuasia. Omaan makuuni yritti vähän liikaa.
June 26, 2019
Rasi-Koskisen esikoista sanotaan takakannessa romaaniksi, mutta oikeasti se on jonkinlainen välimalli romaanin ja novellikokoelman väliltä. Vähän niin kuin saman kirjoittajan myöhempi teos Valheet, jossa tarina ketjuttui henkilöstä toiseen. Tässä tosin henkilöt ovat luvuista toiseen samoja - tai ainakin samannimisiä. Katariina on aina hukassa, aina yksin, aina irti vanhemmistaan, vaikka olisikin (ehkä) eri Katariina kuin edellisessä luvussa. Teemat ja elementit toistuvat osasta toiseen, mutta ihmisten väliset suhteet ja tilanteet vaihtelevat.
Pidin kirjasta, vaikka synkähköt teemat kävivätkin vähän raskaiksi loppua kohden. Ehkä siksi, että vaikeista aiheista huolimatta kirja ei oikein tuntunut miltään? Paitsi aivan lopussa, viimeisessä luvussaan, kaikki jotenkin iski.
Pidin kirjasta, vaikka synkähköt teemat kävivätkin vähän raskaiksi loppua kohden. Ehkä siksi, että vaikeista aiheista huolimatta kirja ei oikein tuntunut miltään? Paitsi aivan lopussa, viimeisessä luvussaan, kaikki jotenkin iski.
May 31, 2020
Marisha Rasi-Koskisen tuotantoon piti tutustua tarkemmin, koska Auringon pimeä puoli teki sen verran hyvän vaikutuksen. Niinpä esikoisteos oli jokseenkin selvä kohde tarttua, kun se sattui vastaan tulemaan.
Katariina on episodiromaani, joka kertoo nimensä mukaisesti Katariinasta – tosin aluksi Katariina tuntuu lähinnä sivuhenkilöltä, mutta pikkuhiljaa Katariinan tarina valottuu useammasta näkökulmasta. Kaikkien yhteyksien oivaltaminen vie aikansa, mutta sehän tällaisissa palapeliromaaneissa niin hienoa onkin (ja toisaalta turhauttavaa, jos ei tyylilajista pidä).
Kirjassa on ehkä vähän tarpeetontakin mystisyyttä paikka paikoin, mutta se, miten tarina kietoutuu auki on lopulta kiinnostavaa ja hyvin rakennettua.
Katariina on episodiromaani, joka kertoo nimensä mukaisesti Katariinasta – tosin aluksi Katariina tuntuu lähinnä sivuhenkilöltä, mutta pikkuhiljaa Katariinan tarina valottuu useammasta näkökulmasta. Kaikkien yhteyksien oivaltaminen vie aikansa, mutta sehän tällaisissa palapeliromaaneissa niin hienoa onkin (ja toisaalta turhauttavaa, jos ei tyylilajista pidä).
Kirjassa on ehkä vähän tarpeetontakin mystisyyttä paikka paikoin, mutta se, miten tarina kietoutuu auki on lopulta kiinnostavaa ja hyvin rakennettua.
February 9, 2017
Jouduin vähän miettimään neljän ja viiden tähden välillä, mutta päädyin sitten kuitenkin viiteen. Alussa kummastelin ja taisin sanoa ääneenkin, että tämä kirja on outo. Loppua kohden en kuitenkaan voinut laskea teosta käsistäni. Rakastin palasista rakentuvaa tarinaa ja Rasi-Koskisen tapa kirjoittaa on kovin miellyttävä. Tämä yllätti ja ihastutti vaikka olikin ajoittain hitusen surumielinen. Katariina ei kuitenkaan jättänyt ihan niin tyhjää oloa jälkeensä kuin Rasi-Koskisen toinen romaani Valheet.
January 27, 2016
Rohkea ja yksityiskohdissaan muhkea, mielteitä herättävä teksti poikkeaa kiitettävästi totunnaisesta. Vieden kiihtyen eteenpäin.
Omaperäinen romaani, jossa lukijalle riittää löydettävää, vastakkain asetteluakin. Nautin detaljien juoksusta. Arvaamattomuudesta koko ajan miettien, mitä ihmettä seuravaksi?
Itseään toistava sirpaleinen rakenne mielestäni alkoi lopussa vähän painaa erinomaista kokonaisuutta.
Siis romaani, missä kiitettävästi aiheen laajutta, vähemmän muotoa ja harmoniaa.
Omaperäinen romaani, jossa lukijalle riittää löydettävää, vastakkain asetteluakin. Nautin detaljien juoksusta. Arvaamattomuudesta koko ajan miettien, mitä ihmettä seuravaksi?
Itseään toistava sirpaleinen rakenne mielestäni alkoi lopussa vähän painaa erinomaista kokonaisuutta.
Siis romaani, missä kiitettävästi aiheen laajutta, vähemmän muotoa ja harmoniaa.
January 17, 2016
Katkelmallinen, yllättävä, monella tasolla operoiva ja vaikuttava romaani monista taloista ja monista ihmisistä, joiden elämäntarinat risteävät. Ja onnesta, joka ei jakaudu tasan (ja hyvin harvalle). Lyyrinen, vahva ja omaperäinen kieli sekä haastava, mutta hyvin kiehtova rakenne tekivät vaikutuksen. Kipeä ja upea!
April 6, 2017
Siitä taitaa olla jo pari vuotta, kun luin tämän. Mutta toisin kuin lukemani kirjat yleensä, tämän muistan hyvin elävästi vieläkin. Tarina, joka on sivumääräänsä pidempi ja joka jää lukijan mieleen elämään ja täydentymään. Ihastuttavan aukkoinen rakenne.
June 5, 2014
Yleensä vihaan järjestään tälläisiä hitaasti esiin punoutuvia ihmisten välisiä yhteyksiä, mutta nyt maailma, kieli, henkilöt olivat niin maagisia, ehjiä ja rikki samaan aikaan, että tempauduin ihan täysin. Näin tahtoisin minäkin osata kirjoittaa.
April 30, 2017
Kauniita / mielenkiintoisia lauseita:
"Elämän loppuun saakka." Sillä tavalla hän sanoi myöhemminkin, silloin, kun istuimme tammen oksalla ja painoimme vuotavat peukalot vastakkain. Elämän loppuun saakka, hän sanoi, ei ikuisesti.
Nyt ymmärrän, miten tärkeä ero se on. Ikuisuus on lahjomaton. Elämän loppumista voi tarpeen vaatiessa hiukan jouduttaa.
Joskus hän haluaisi, että joku muu olisi päähenkilö. Kaikki on vain unta. Minä hetkenä hyvänsä hän herää ja huomaa, että on vasta kahdeksan. Tai kymmenen. Tai että hän kyllä on jo melkein kolmetoista, mutta he eivät ole koskaan muuttaneet eikä tätä taloa, eilistaloa, toissataloa tai sitä edeltävää taloa ole olemassakaan, ei ole koskaan ollutkaan. Eikä huomistaloa. Tai ylihuomistaloa, joka vasta häilyy neliskanttisena tonttina hyvällä paikalla unien äärimmäisessä alkupisteessä.
On vain neljäs talo.
Hän ei puhu siitä kenellekään. On salaisuus, että kaikki toiset ovat unta. On salaisuus, että kerran hän herää ja kun hän herää, hän on neljännessä talossa, pienessä huoneessa portaiden alla, venyttelee ja hymähtää sitten, miten tyhmä uni se olikaan, nousee sängystään ja aloittaa eämänsä uudestaan.
"Elämän loppuun saakka." Sillä tavalla hän sanoi myöhemminkin, silloin, kun istuimme tammen oksalla ja painoimme vuotavat peukalot vastakkain. Elämän loppuun saakka, hän sanoi, ei ikuisesti.
Nyt ymmärrän, miten tärkeä ero se on. Ikuisuus on lahjomaton. Elämän loppumista voi tarpeen vaatiessa hiukan jouduttaa.
Joskus hän haluaisi, että joku muu olisi päähenkilö. Kaikki on vain unta. Minä hetkenä hyvänsä hän herää ja huomaa, että on vasta kahdeksan. Tai kymmenen. Tai että hän kyllä on jo melkein kolmetoista, mutta he eivät ole koskaan muuttaneet eikä tätä taloa, eilistaloa, toissataloa tai sitä edeltävää taloa ole olemassakaan, ei ole koskaan ollutkaan. Eikä huomistaloa. Tai ylihuomistaloa, joka vasta häilyy neliskanttisena tonttina hyvällä paikalla unien äärimmäisessä alkupisteessä.
On vain neljäs talo.
Hän ei puhu siitä kenellekään. On salaisuus, että kaikki toiset ovat unta. On salaisuus, että kerran hän herää ja kun hän herää, hän on neljännessä talossa, pienessä huoneessa portaiden alla, venyttelee ja hymähtää sitten, miten tyhmä uni se olikaan, nousee sängystään ja aloittaa eämänsä uudestaan.
Displaying 1 - 14 of 14 reviews