Koti, isä ja kansankoulu ovat hallitsevia asioita Jokijärven pojan laajenevassa elämänkentässä. Koulu on järven takana, mutta suurempi ongelma kuin ylitettävä järvi on jokapäiväinen pärjääminen koulun ja vastarannan vaativassa maailmassa, jossa herkän ja pätemishaluisen pojan on yritettävä ”monen herran” palvelemista. Vielä tärkeämpää kuin opettajan miellyttäminen on isojen poikien suosio – ja paljon vaativampaa. Siksi numerot yhä vain huononevat kermapullosta ja pikku kantelusta huolimatta. Ongelmia todella riittää, sillä veronsa vaatii myös pojan heräävä sukupuolisuus, ja kaiken kukkuraksi on korttipiru, suvun miesten perinteellinen vainoaja, ottanut hänet pauloihinsa.
Kotona mielialoja hallitsee isä, joka savotoilla viipyessäänkin on voimakkaasti läsnä Kallioniemen tuvassa ja ennen kaikkea Kalle-pojan ajatuksissa. Isän luonne on voimakas ja ristiriitainen, ja hänen vaikutuksensa pojan elämässä on yhtaikaa kotiin sulkeva ja maailmaa räjähdysmäisesti avaava. Isän ja äidin avioliitto on yksi merkillisimpiä ja kirjallisuudessamme parhaiten kuvattuja.
Pojan ikävuosien myötä selkosten maailma avautuu hänelle ja lukijalle laajenevin kehin. Isän asema työnjohtajana avaa pojalle savottatyömaat ja niiden värikkäät ihmiset, joiden kautta tulee tieto myös laajemmista yhteiskunnallisista ongelmista, pula-ajasta ja kärjistyvistä luokkatunteista. Niiden merkkinä riippuu Jokijärvelläkin jo muutamien talojen seinällä suojeluskuntakivääri, ja yhtä merkitsevästi se Hiltu-Jakin, railakaspuheisen naapurin seinältä puuttuu…
Kalle Päätalon Iijoki-sarja on kasvamassa kiintoisaksi suomalaisen yhteiskunnan kuvaksi, joka harkitun suppeasta näkökulmasta käsin avautuu laajana ja todistusvoimaisena.
Kalle Päätalo on yksi maamme luetuimmista ja tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen tuotantonsa käsittää lähes 40 romaania sekä näytelmiä ja kertomuksia. Päätalon tekstejä on käännetty mm. englanniksi, ruotsiksi ja viroksi. Kalle Päätalolle myönnettiin lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja tunnustuksia. Professorin arvonimen hän sai vuonna 1978. Filosofian kunniatohtoriksi hänet promovoitiin Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan promootiossa 1994. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n komentajan merkin hän sai vuonna 1994. -- Päätalon kirjallinen ura alkoi suhteellisen myöhään. "Pitkän armeijan reissuni, ja sen jälkeen rakennusalan ammattiin hakeutumiseni, sekä vielä oman talon rakentaminen, lykkäsivät suunnitelmaani kirjoittaa kokonainen kirja, niin että olin 39-vuotias, kun esikoisromaanini ilmestyi".
Esikoisteos Ihmisiä telineillä (1958) herätti huomiota aihepiirillään. "Tämän vuoden esikoisteosten joukossa tulee varmaan muodostumaan erityiseksi tapaukseksi Kalle Päätalon teos Ihmisiä telineillä, joka alkavalla viikolla ilmestyy kirjakauppoihin. Kirjan erikoinen merkitys sisältyy sen aihepiiriin. Ensi kertaa kirjallisuudessamme siinä käsitellään laajasti ja perusteellisesti rakennustyömaata, joten se merkitsee uutta aluevaltausta kaunokirjallisuudessamme". (US 16.11.58)
Mahtava 26-osainen, 16 993 sivua käsittävä Iijoki-sarja on Päätalon elämäntyö. Sarjan ensimmäinen osa, Huonemiehen poika, ilmestyi 1971. Sarja jatkui päätösteokseen, Pölhökanto Iijoen törmässä (1998) asti. Sarjan kirjoja on myyty 2,5 miljoonaa kappaletta (1999). Päätalon teosten yhteinen myynti on yli 3,5 miljoonaa kappaletta (1999).
Lähtiessään vuonna 1971 kirjoittamaan Iijoki-sarjaa Päätalon tavoitteena oli tehdä läpileikkaus 1920-luvulta aina jälleenrakennuskauteen asti. "Suurin voimani kirjailijana on omakohtainen kuunteleminen, näkeminen ja kokeminen. Rakentajana uskon olevani aitiopaikalla, olenhan kokenut koko kaaren, sekamiehestä vastaavaan mestariin". Toinen Päätalon tavoitteista oli kielen, murteen tallentaminen. Taivalkoskella hänellä oli kielipäivystys, jota alkuaikoina hoiti Martta-sisar. (Iisalmen sanomat 10.11.94)
Iijoki-sarjan jälkeen v. 1996 Päätalolta ilmestyi teos Sateenkaari pakenee. Jos kirjailija kuvasi Iijoki-sarjan parissa olleensa todellisuuden vanki, hän pääsee uusimman kirjansa parissa sepitetyn, fiktiivisen tekstin vapauteen. "Sateenkaari pakenee on Päätalon paras mielikuvitusromaani. Omapäisenä hän jatkaa omalla pokasahallaan, omalla rankakasallaan, toivottavasti kauan", kiittelee arvostelu. (HS 5.10.96, Vesa Karonen)
palkinnot: Hämeen läänin taidemitali 1978 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1958, 1962, -66, -72, -74, -81, -85 ja 1990 Väinö Linna -palkinto 1999 Kiitos kirjasta -mitali 1970 Valtion kirjallisuuspalkinto 1971 Tampereen palkinto 1989 professorin arvonimi 1978 fil. kunniatohtori (Oulu) 1994
Syyslomalla sain luettua loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toisen osan "Tammettu virta" (1972, Gummerus). Ehdinpä lukea tätä kirjaa yli toista kuukautta, Päätalo kun tykkää kertoa asiat juurta jaksaen. Toisessa osassa päästiin uudelle vuosikymmenelle: 1930-luvulle.
Tammettu virta keskittyy Kalle Päätalon ensimmäisiin kouluvuosiin Taivalkosken Jokijärven kylässä. Elämä jatkuu jotensakin uomissaan: isä Hermanni kulkee savotoissa, äiti Riitu katsoo penskojen perään kotona. Kalleen iskee korttipiru, ja koulutodistuksen näyttäminen isälle jännittää. Kylälle saadaan myös uusia menopelejä, kodin laajentamista harkitaan ja Kalle pääsee taas tukinuittopuuhiin kauemmas Jokijärveltä. Siinä se maailma avartuu. Kallesta saadaan vielä kova työmies. Tämä ajatus tuntuu olevan monien huulilla.
Tammettu virta jatkaa hyvää meininkiä, josta ensimmäisen osan, Huonemiehen pojan, lukeneet henkilöt ovat saaneet nauttia. Päätalo onnistuu kuvaamaan lapsuuden monenlaisia tunteita hienolla tavalla. Päällisimpänä mielessä suunnattoman innostuksen, pettymyksen, harmituksen, liikutuksen ja häpeän tunteet. Niihin on helppo samaistua. Kirjan tapahtumat antavat myös mielenkiintoisen katsauksen aikaan 1920-1930-lukujen taitteesta selkosilla. Ajasta, jolloin suojeluskuntalaisten kiväärit roikkuivat useamman torpan seinustalla ja Lapuan liike alkoi liikennöidä itärajan suuntaan.
Romaanin loppu jättää synkkiä pilviä tuleville ajoille, joten eipä auta muu kuin tarttua siihenkin jonkin ajan päästä. Eihän se elämä helppoa ole ollut.
En nyt tiedä, miten tämä erosi ensimmäisestä osasta. Silti jotenkin kierolla tavalla toimivaa, välillä tosin ihan pirun pitkästyttävää. Nyt joutuu ottamaan ehkä hetken paussin näistä, vaikka aikamoiseen cliffhangeriin tämä loppui.
Ajatus lukea Päätalon Iijoki-sarjan kaksi ensimmäistä osaa saman vuoden aikana tuntui aluksi ihan kohtuulliselta tavoitteelta. Tavoitteen saavuttaminen kuitenkin venyi viime tinkaan, ensimmäinen osa tuli luettua heti tammikuussa mutta toisen osan viimeistelin vasta joulukuussa, aivan vuoden lopussa (aloitin tämän jo aiemmin tänä vuonna mutta jätin sitten hautumaan). Ehkä tämä kertoo jotakin olennaista näistä kirjoista; niiden lukeminen on melko työlästä.
Äänikirjoina nämä kirjat toimivat hyvin. Päätalo kirjoittaa niin elävästi, että vaikka murre ei ole minulle tuttua, olen aikalailla perillä siitä, mistä puhutaan ja mitä tapahtuu. Painettuna murre sen sijaan hidastaa lukemista, se vaan yksinkertaisesti vaatii tavallista enemmän huomiota.
Päätalon kerronta rakentuu pienistä tapahtumista, joista muodostuu vähitellen laajempi kuva aikakaudesta ja ihmisistä. Juuri tämä tekee kirjasta merkittävän ajankuvan, vaikka yksittäiset tapahtumat saattavat tuntua vähäisiltä. Toinen osa ei ollut mielestäni yhtä vahva kuin ensimmäinen mutta kyllähän tämäkin kirja palkitsee lukijan, joka on valmis hyväksymään hitaan etenemisen ja laajuuden osana lukukokemusta.
Luenko seuraavat kaksi osaa ensi vuonna? Todennäköisesti en, yksi osa vuodessa voisi olla realistisempi tavoite.
Iijoki-sarjan toinen osa on puhdasta Kalle Päätalon lapsuuden kuvausta. Elämä monikatraisessa Päätalon perheessä soljuu omalla painollaan isä-Herkon tehdessä rahaa savotoissa ja äiti-Riitun pitäessä huolta kodista. Kallen päivät kuluvat koulussa ja kavereiden parissa: isän hevoskaupat aiheuttavat Kallelle ensin suurta surua, mutta myöhemmin myös iloa. Kaveripiirissä ongelmia luo korttipiru, sillä Kalle tuppaa häviämään enemmän kuin olisi tarpeen - pelivelkoihin menevät niin omat kuin isältä varastetutkin rahat, lahjaksi saatua kallista puukkoa myöten. Punakapinan kaiut ulottuvat nipin napin selkosillekin, kuten myös tieto höyrylaiva Kurun uppoamisesta. Komeasta polkupyörästä tulee Kallen elämän hetkellinen keskipiste, kunnes keuhkokuumeeseen sairastuneen Herkon mielenterveysongelmat langettavat synkän pilven koko perheen tulevaisuuden ylle.
Very lovely seriwa by Kalle Päätalo. I myself liked the firat 10 books over the last ten because the writing about the "Good old times" is very interesting and I lived my life 60 kilometres from Taivallkoski and know the place kinda well its very rewarsing to listen how things were 30-40 years ago and compare current status of Taivalkoski town tp that
Toinen osa jatkaa sujuvasti siitä mihin ensimmäinen jäi. Kirja veti mukanaan ja käsistä laskeminen oli vaikeampaa kuin osasi odottaa. Loppupuolen savottakuvailuissa ote ehkä vähän lipsui, mutta tämä pieni suvantovaihe ei arvosanaa laske.