Siinä näkijä missä tekijä kertoo työläisympäristöstä, legendaarisesta Pispalasta, ja siitä mitä viime sotiemme aikana siellä tapahtui. Se kertoo kommunistien vastarintaliikkeestä, ns. käpykaartista, desanteista, miehistä jotka joutuivat poliisin takaa-ajamiksi, ihmisistä jotka epätoivoissaan eivät enää tienneet kehenkä luottaa, kuka on "oma" kuka petturi, ihmisistä joita kidutettiin ja ammuttiin. Se kuvaa uudesta näkökulmasta koko suomalaista todellisuutta ja sitä perustaa millä se lepäsi, ja tapaa millä nämä ihmiset edelleen asettavat nämä yhteiskuntamme yhä olemassaolevat perusteet kyseenalaisiksi. Tämä on se toinen todellisuus josta ei juuri ole puhuttu, tässä kirjassa puhuvat ihmiset jotka on vaiennettu yhteiskuntamme koneistossa, ja jotka koko ajan ovat pitäneet yllä omaa elämisensä aatetta ja maailmaa.
Hannu Salama syntyi 4.10.1936 Kouvolassa. Hän opiskeli Kansankorkeakoulussa vuonna 1957 ja työskenteli sähkömiehenä sekä sekatyömiehenä useita vuosia. Vapaa kirjailija hän on ollut 1960-luvun alusta lähtien.
Hannu Salaman laajaan tuotantoon kuuluu proosaa ja runoja. Kirjallisen läpimurtonsa Hannu Salama teki neljännellä teoksellaan Juhannustanssit (1964). Teoksen ristiriitainen vastaanotto johti kuuluisaan jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin ja kirjan osittaiseen sensuroimiseen. Salama on julkaissut kolme rikosromaania salanimellä Aki Rautala.
Salaman romaaneita on dramatisoitu teatteriesityksiksi sekä tv- ja elokuvakäsikirjoituksiksi ja hänen teoksiaan on käännetty kymmenelle kielelle.
Siinä Näkijä Missä Tekijä on tähän mennessä tänä vuonna paras lukemani kaunokirjallinen teos.
Salama onnistuu kolmessa asiassa erinomaisesti. Ensinnäkin, hän tarjoaa uuden näkökulman (ja laajalti unohdetun sellaisen) suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen osallistumiseen toisessa maailmansodassa. Desanttien ja sabotöörien tarinan kertominen ja heidän sodan ja fasismin vastaisen toiminnan näyttäminen asettaa pakostakin valkoisen Suomen roolin sodassa uuteen valoon.
Ei niin, että faktat olisivat olleet välttämättä uusia, mutta Salaman kertoma tarina vastarintaliikkeestä tekee vaikutuksen lukijaan. Ennen kaikkea on sanottava, että kuvaukset valtiovallan toimijoiden toimista tekevät lukijalle vaikeaksi ajatella, että oikeus toteutui kidutusten ja raakalaisen mielivallan kautta.
Toisekseen, Salama onnistuu kertomaan erinomaisen inhimillisen tarinan. Santun ja Maijan avioliitto hajoaa molemminpuoliseen puutteellisuuteen, eikä kumpikaan koskaan täysin tule ymmärtäneeksi toista. Hyvä tahto, jota he pystyvät hetkittäin toisilleen näyttämään hautautuu pääasiallisesti työn ja elämän rasitusten tuomien turhautumisten alle. Salama onnistuu myös näyttämään vastarintaliikkeen jäsenten inhimillisyyden ja omat heikkoutensa. Selvitä talven yli vai taistella loppuun asti? Kohtalo valtiovallan käsissä on kuitenkin julma ja armoton.
Kolmannekseen, Salaman teksti rönsyineen päivineen on upeaa luettavaa. Etenkin Maijan kertomat luvut alussa olivat ihastuttavaa tajunnanvirtaa.
Kaiken kaikkiaan loistava teos. Aion lukea lisää Salamaa piakkoin.
Johtuen kirjan sekavasta rakenteesta ja mahdollisesta omasta keskittymättömyydestä en juuri saanut tästä kirjasta selvää enkä myöskään juuri mitään irti. Mielenkiintoisesta ihmiskuvauksesta ja miljööstä kaksi tähteä. Ehkä seuraavalla lukukerralla ymmärrän motiiveita ja henkilöhahmoja kunnolla.
Hannu Salaman romaanissa Siinä näkijä missä tekijä sanamukaisesti seuraillaan muutaman ihmisen kokemista ja näkemistä elämänsätapahtumista nimenomaan heidän omasta näkökulmastaan.
Näitä näkijöitä on yhteensä kolme kappaletta, ja nuorin heistä on kirjailija Harri Laurila, jonka kokema maailma välittyy lapsellisesti, sillä onhan hän tapahtumahetkillä vielä lapsi.
Toinen keskeisistä hahmoista on hänen äitinsä Maija, henkeen ja vereen ”punikki”, kun kerran Tampereen Pispalassa ja muiden sosialistien työläisten seurassa kun ollaan.
Hänen miehensä on nimeltään Santtu, jolla on vuosikymmenten varrella jonkinlainen on-off-suhde Maijaan, mutta vanhoilla päivillä muistelu kirjailijan haastattelemana luonnistaa.
Tapahtumien kulkuun saadaan ikään kuin useita perspektiivejä, ja jää lukijan harkintaan, keneen kertojista kulloinkin voisi eniten luottaa. On hyvä kuitenkin muistaa, että näkökulma on kovin puolueellinen, varsinkin kun ajatellaan Maijaa, sillä pitäähän työläisten Neuvostoliittoa, Stalinia ja Jumalaa ihannointinsa kohteina.
Katkeroituminen nyky-yhteiskuntaa kohtaan välittyy myös Santun kertomasta ja varsinkin kapitalistisiin arvoihin, ja ankaraa kritiikkiä saavatkin poliisit, poroporvarit muiden ”herrojen” ohella.
Eri henkilöhahmojen näkökulmista siis tarinat värittyvät, ja kokemuksista lukija saa koota oman näkemyksensä ikään kuin palapeliä rakentaessaan, kun lähdetään liikkeelle sotien välisestä ajasta, hävitystä sisällissodasta ja toisen maailmansodan kokemuksista ja desanttisympatioista ja kapinamielestä. Myös perheen perustamisesta ihan ensikohtaamiseen ja vuosikymmenten yhdessäoloon ja eroihinkin saa mielenkiintoista perspektiiviä unohtamatta tietenkään aistillisia vivahteita – kun kerran Salamasta on kyse.
Erikoinen kirja, josta ei ensimmäisten kymmenien sivujen aikana osannut sanoa mitään. Kertojien vaihtelu oli hyvä asia ja toi lisäväriä kerrontaan. Eri kertojien myötä muuttui myös käsitys kirjan hahmoista, esim. Maija oli omassa kuvauksessaan kaunis ja haluttava ym., muttta muiden puheissa huora. Kerronnan epäkronologisuus hämäsi ensin, mutta oli totutettu niin hyvin, ettei loppua kohden enää haitannut. Parhaiten mieleenjääviä henkilöitä olivat Santtu, Maija ja Heikki, jotka olivat myös kirjan päähenkilöt.
Monimutkainen romaani. Jonkinlainen modernistinen Pohjantähti. Hirmuisesti tekstimassaa, joka toisaalta tuo autenttista todistusvoimaa, toisaalta väsyttää lukijan. Aina puhutaan, miten tämä kirja kertoo desanteista, mutta se on hyvin pienessä osassa. Ihmisistä tässä kerrotaan, ja kovasta elämästä, joka väsyttää niin, ”ettei jaksa edes syyllisyyttä kantaa”. Jotkut heistä ovat tekemisissä desantteina toimivien kanssa.