Pessi ja Illusia on satu peikosta ja keijukaisesta, joista tulee ystäviä. Illusia on tullut sateenkaarelta. Miten hän selviää talvella ilman talviturkkia? Entä mitä Pessi näkee, kun hän kurkistaa lampeen? Pessi ja Illusia liikkuvat yhdessä luonnossa ja kokevat monia ihmeellisiä asioita. He huomaavat, että toisen auttaminen tuo itsellekin hyvän mielen.
(Huom! Arvio käsittelee täyspitkää versiota, joka on huomattavasti erilaisempi kuin pienemmille lapsille tarkoitettu lyhennös.)
Kirjan alussa (oletettavasti, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan) Kokko ja tämän tytär keskustelevat keijukaisista. Kokko ehdottaa, että ihmisten elämässä keijukaiset tuovat kauneutta ja rikkautta. Lauseen voisi tulkita vaikka siten, että elämässä on hyvä nähdä kauneutta ja taikaa, vaikka se usein onkin pientä ja näkymätöntä. Tähän ajatukseen kietoutuu kertomuksen taika. Illusia-keiju laskeutuu maan päälle kotoaan sateenkaarelta ja tapaa Pessi-peikon. Ristilukki katkaisee Illusian siivet, eikä tämä voi siten palata kotiin. Illusia ja Pessi aloittavat opettavaisen matkansa luonnon helmassa, ja kasvavat siinä samalla henkisesti.
Illusia on aluksi kuin viaton lapsi, joka tahtoo nähdä kaikessa hyvää eikä ymmärrä pahantahtoisuutta. Siivettömänä tältä kuoriutuu pois yltiöoptimismi, kun ajan kuluessa luonnon raadollisemmat puolet näyttäytyvät, ja kun hengissä pysymisen eteen pitää tehdä työtä. Pessin itsesuojeluvaisto puolestaan on terveellistä, mutta Illusian optimismi ja utelias suhtautuminen luontoon vaikuttavat siihen, miten Pessikin oppii nauttimaan elämästä vähän enemmän ainaisen pessimismin sijaan. Molemmat siis oppivat toisiltaan paljon, ja jonkinlainen muutos on väistämätön.
Pessin ja Illusian tarinan rinnalla kulkee monta pienempää kertomusta erilaisista kasveista ja eläimistä. Luontokappaleiden antropomorfisointi eli inhimillistäminen ei häirinnyt ollenkaan, koska se yksinkertaisesti toimi sellaisenaan ja antoi monesti ajattelemisen aihetta. Kirjan sivuilta löytyy monia ihmistyyppejä ja luonteenpiirteitä. Jotkut kohdat olivat hauskoja, kuten eräs lause sepelkyyhkysille omistetusta luvusta: "- - upeimmat urheilijasepelkyyhkysetkin olivat henkiseltä tasoltaan kaksi viikkoa haudotun munan asteella". Jotkut taas olivat oivaltavia, kuten Kokon selitys sille, miksi käet munivat toisten lintujen pesiin. Neiti Käki -parka, taisit valita väärän puolison. Jotkut ominaisuudet olivat hyvinkin tuttuja: "Cuculus kukkui kaikkialla. Hän lupasi hopehia tanhuville ja kultia kujille. Hän kyllä tiesi, ettei voisi pitää lupauksiaan, mutta siitä hän ei välittänyt. Saattoihan aina luvata. Eihän kaikkia lupauksia tarvinnut pitää, kunhan vain keinoilla milla hyvänsä sai kannattajia".
Naiskäsitys on ajoittain hieman kyseenalaista: "Mitä ovatkaan viisaat naiset muuta kuin itsetietoisia ja torailevia! Eivät he osaa tehdä miestä onnelliseksi!" ja "Rouva Leppälinnulla näytti olevan huumorintajua, ja se on hyvin harvinainen lahja naisilla". Mietin onko tässä nyt kyse siitä, että julkaisuajankohtana naiset kuviteltiin lähinnä hellan ääreen harjoittamaan vaatimattomana luterilaista työmoraalia, vai kuuluivatko nämä piirteet vain tiettyjen eläinten luonteenpiirteisiin, ja siten vain kirjan sivuille eikä Kokon mielipiteisiin. En ole vieläkään osannut päättää, mutta kokonaiskuvaa koko kirjasta se ei kuitenkaan vedä liikaa pakkasen puolelle. Annan siis asian olla tällä kertaa.
Tämä ei nimittäin tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että kirja on yksinkertaisesti kaunis. Kokko kirjoittaa lumoavalla otteella, eivätkä luontokuvaukset ehkä juuri tästä syystä vaikuttaneet ollenkaan pitkäpiimäisiltä, vaikka luinkin alkuperäisen lyhentämättömän version. Tarinaa tukevat vanhat valokuvat, jotka ovat Kokon itsensä ottamia (erään lyhennetyn version kuvitusta voi käydä kurkkaamassa ainakin Annan blogista). Valokuvat tosin ovat aika tavanomaisia, ja voisin kuvitella lukevani kirjan ilmankin niitä. Nautin joka tapauksessa siitä, miten kunnioitus luontoa kohtaan on hallitsevaa, ja rivien välistä olin löytävinäni myös jonkinlaista kritiikkiä ihmisten toimintaa kohtaan. Tarinassa on juuri sellaista taianomaisuutta ja tietynlaista monitasoista älykkyyttä, jota etsin lastenkirjoista. Ihmisten raadollisuus ja luonnon hyväksikäyttö tulee ilmi monesti aika surullisellakin tavalla, mutta luonnosta voi silti löytää aina toivoa.
Kokko aloitti omien sanojensa mukaan Pessin ja Illusian kirjoittamisen rintamalla, pimeässä ja ahtaassa korsussa. Kirjoittamisen päätyttyä Kokko tunsi olonsa samanlaiseksi kuin minäkin: "Oli kuin olisin kadottanut kaksi hyvää ja uskollista ystävää, jotka olivat olleet mukanani niin monessa kovassa koettelemuksessa".
"Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on. On ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia, ja sitten niitä ei olekaan. Sitten taas on ihmisiä, joilla on keijukaisia, ja minä uskon, että niitä sitten onkin, ja luulenpa, että sellaisten ihmisten elämä on jollakin tavalla kauniimpaa ja rikkaampaa..."
Yrjö Kokon Pessi ja Illusia esitettiin Oulun kaupunginteatterin näyttämöllä 1970-luvulla, ja se oli ensimmäinen teatteriesitys, jonka näin. Pelottava ristilukki on jäänyt siitä mieleeni, eikä juuri muuta. Kirjaa en ole lukenut, ennen kuin nyt kuopukselleni.
Pessi on metsänpeikko ja Illusia sateenkaaren keijukainen. Pessi on lyhenne pessimististä ja Illusia on oikeasti Illusioni. Molemmat oppivat paljon toisiltaan ja ystävystyvät syvästi. Taustalla käydään ihmisten (jatko)sotaa, joka muistuttaa todellisesta, rumasta ihmisten maailmasta, mutta vain välähdyksittäin.
Kuopuksen mielestä kirja oli tietokirja, koska siinä oli niin paljon tietoa eläimistä ja linnuista. Jokainen luku esitteleekin uuden luonnonilmiön. Kerronta on hidasta ja tarina aika yksinkertainen, mutta kieli on kaunista ja luonto on täynnä ihmeellisiä asioita.
Pessi ja Illusia ihastuttivat. Yrjö Kokon teksti ja kuvat ihastuttivat. Tämän kirjan matkassa oli turvallista ja kaunista matkustaa historialliseen Suomeen, tulla tutuiksi metsän ja sen elämän kanssa, rakastua kantasuomalaiseen maailmankatsomukseen ja ihmetellä sen ja nykyajan kontrastia arvomaailmassa ja kokemuksissa. Hämmästyin Kokon taitoa maalailla maisemia ja luonnehtia eläimiä ja kasveja niin runollisesti ja, no, kauniisti, että liikutuin. Valokuvat toivat tähän vielä ihan uuden ulottuvuuden, sitoivat tarinan todellisuuteen niin konkreettisesti että sen halusi uskoa todeksi ja kokikin sellaisena.
Pessin ja Illusian tarina ei itsessään ole hirveän ihmeellinen, vaikka onkin aika ajoin karu ja kova ja siksi niin uskottava. Tähän ehkä vaikuttaa se, että Päivänsäde ja Menninkäinen on melkein kansanlaulu, sanasta sanaan tuttu, mutta nyt siihenkin tuli ihan uudenlaista ymmärrystä. Pessin ja Illusian tarina osana ympäristöä ja mielekkäänä osana vaihtoehtohistoriaa sen sijaan oli mykistävä. Olennot osana ympäristöä loivat taianomaisen, kasteen koristeleman paikan, jonne sukelsi vieraantumisesta ja outoudesta huolimatta mielellään.
I was torn between 2 and 3 stars but somehow, I just didn´t get into this. The ending was different that I thought, I don´t know where I had get the impression that Illusia will go back to the rainbow (is that what happens in the song?). I´m also not that big fan of nature stories where they don´t teach right things about the animals and try to humanize them. This version was abridged version for children so I might want to have read the adult version but it´s hard to get. And the version I read, is not in the selection.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Ihastuttava, koskettava klassikko. En tiedä miten tämä lapsille toimii (uskon että hyvin), mutta itse nautin täysillä tästä aikuisten sadustakin. Sotahommat ankkuroivat sadun aikuisten kamalaan maailmaan ja on tärkeä muistaa että maailmamme tuottaa molempia: satuja ja sotia. Tästä voi oppia kaikenlaista metsän asukeista, ja moni yksityiskohta on hätkähdyttävän tarkkasanaisesti kuvattu. Mua puhutteli kovasti myös Pessin ja Illusian käsien löytäminen ja siitä kasvava ihmisyys. Kaikkea ei voi toki voi ihastella (turkiksen omistamisiloa tai sitä että Pessi "tietää" ettei hänen sovi nähdä Illusian imettävän), mutta yleiseltä hengeltään tämä tarina on kestävä, herkkä ja inhimillinen. Mun versiossa kauneutta lisäävät myös Kristina Segercrantzin kuvitukset.
Mukava tarina luonnosta. Melkein kuin sadun muotoon kirjoitettu tietokirja. Kuitenkin.. Voiko tietokirja olla satu? Ja miten alastomasta pienestä lapsesta tulee yhtäkkiä äiti? Häiritsi valtavasti tuo Illusian kuva alkuperäisessä kannessa, verrattuna tarinan sisältöön. Aikansa kuva, monta opettavaista lausetta "naisten luonnosta". Silti, lukemisen arvoinen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kirja on lasten kirja ja se sopii luettavaksi niille, jotka pitävät eläimistä ja luonnosta. Siinä on myös Suomen historiaa sota-ajasta siten, että se muistuttaa suomalaista ajattelutapaa niiltä ajoilta.
Yrjö Kokon klassinen satu peikkopoika Pessistä ja keijutyttö Illusiasta, jotka yhdessä seuraavat luonnon sekä vuodenaikojen kulkua ja kasvavat ystäviksi. Kokko on kuvannut teokseen myös paljon erilaisten eläinten ja kasvien toimia, joissa Pessi ja Illusia jäävät välillä hieman taka-alalle. Tarina on itsessään kaunis ja paikoin myös surumielinen. Kristina Segercrantzin kuvitukset ovat hienoja ja sopivat kirjan tunnelmaan. Kokonaisuutena ihan mukiinmenevä satu, joka antaa jotain sekä aikuiselle että lapselle. Annan tälle 3½ tähteä pyörsitettynä 3 tähteen, joka tällä kertaa menee Goodreads-skaalan "I liked it" -kohdan mukaan eikä oman arvioni kautta.
Yrjö Kokon hienon kuvituksen saanut kirja kertoo hurmaavia, mutta myös totuudenmukaisia luontotarinoita. Kirja on minulle tuttu päiväkotiajoilta ja yllätyin, miten pienessä roolissa pääpari loppujen lopuksi kirjassa on. Kiinnostava lukukokemus, mutta tuntui enemmän aikuisille tarkoitetulta sadulta kuin lapsille kirjoitetulta.
Pessin ja Illusian tarina itsessään oli ihastuttava. Tarinat ötököistä ja kasveista puolestaan lähinnä puuduttavia. Ilman kymmeniä mitenkään mihinkään liittymättömiä sivutarinoita olisi ehdottomasti ollut viiden tähden arvoinen.
Söpö ja luonnonläheinen kertomus metsänpeikosta ja keijutytöstä sekä näitä ympäröivästä ihmeellisestä luonnosta jatkosodan jyskyessä taustalla. Luonto tulee lähelle, mutta sen ilmiöitä pyritään turhaan inhimillistämään. Samoin erikoisehkot sukupuoliroolit aiheuttivat lähinnä tuhahduksia.