Kaunis sielu

by Helvi Hämäläinen

20-vuotias Helvi Hämäläinen työskenteli syksyllä ja talvella 1927 ensimmäisen proosateoksensa käsikirjoituksen parissa. Elämäkerrassaan hän kertoo olleensa tuolloin esteettisen maailmankatsomuksen vanki ja kirjoittaneensa teosta synkässä kellarihuoneessa käyden läpi "hurmautuneita runoelämyksiä". Valmis pienoisromaanin käsikirjoitus oli kuitenkin liikaa aikakauden kustannusvirkailijoille, ja nuoruudentyö jäi julkaisematta.

Kaunis sielu on kertomus nuoresta naisesta, joka on eroottisesti kiintynyt ystävättäreensä. Miesystäväänsä kohtaan nainen sen sijaan tuntee vastenmielisyyttä ja suunnittelee murhaavansa tämän. Vuolaassa ja kuumeisessa tekstissä Hämäläinen kuvaa päähenkilön itsetutkistelua, harhanäkyjä, inhoa ja pakottavaa halua, jotka johtavat intohimorikokseen.

Cover Image Artist/Päällys: Tuula Mäkiä
Cover Image Photos/Päällyksen kuvat: WSOY:n kuva-arkisto

Genres: Finnish Literature, Fiction, LGBT

144 pages, Hardcover

First published January 1, 2001

Reviews

[Ansa]

we love any decadent lesbian story written in 1927

[Anne Dahl]

Lähempänä neljää kuin kolmea tähteä.

Valtava hinku voimakkaaseen ilmaisuun, joten olen nyt viime viikkoina kulkenut Helvi Hämäläinen (1907-1998)rinnallani. Luin Hämäläisen teoksen Kaunis sielu, joka oli voimakas, raadollinen, raaka, hieno ja kärsimystä ja värejä tulvillaan. Kuten aiemmin lukemieni Säädyllisen murhenäytelmän ja Kadotettu puutarha-teoksen (joita molempia rakastin rakastin rakastin) kanssa kävi, oli vaikea pysyä järjissään, sillä Hämäläinen vyöryy päälle, ja siihen on vain altistuttava, otettava vastaan. Pulikoida ei kannata eikä pohtia mitään liikaa lukiessa muutoinkaan. Kaunis sielu oli, kahta mainittua, lyhyempi mitaltaan mutta myös vielä voimakkaammin (nuorta) raivoa ja tuskaa täynnä. Kaunis sielu on Hämäläisen esikoisteos (20-vuotiaana kirjoitettu) vaikkei sitä vuonna 1927 julkaistukaan vaan vasta v. 2001.

Kaunis sielu oli tykistystä ja tulitusta sivu sivun jälkeen. Jo ensimmäinen rivi tipautti huummaavaan kuumottavaan ja tuliseen tekstiin. Kirjan päähenkilö, nuori nainen pohtii murhaisiko hän miesystävänsä ja miten hän murhan tekisi. Miesystävä on naimisissa, mutta nainen ei míeti aviovaimoa, ei perheen lasta. Hän haluaa murhata miehen ja lopulta - tadaa - mruhaakin ja päätyy pidätetyksi, tietenkin, mutta näyteltyään enemmän sekopäistä kuin onkaan, päätyy sairaalaan, ja lopulta kuolee traagisista traagisimmin kuvattuna kauhkotautiin Kallion kaduille.
Nainen on salaisiesti ihastunut naiseen, naisiin ja haaveiee erottisesti naisista ja se saattaa olla syy miksi tätä miltei sata vuotta sitten kirjoitettua teosta ei julkaistu ennen kuin vuonna 2001.
Helvi oli rohkea nainen, sanansa ja kynänsä (kirjoituskoneensa) terävämpi kuin miekka ja aikaansaava ja tehokas ja omalakinen ja kuvia kumartamaton ja inhimmillinen ja häikäilemätön ja hankala ja avoin ja sulkeutunut hän oli myös.

Ajatuksiani Hämäläisestä curatedbyanada.com ja muissakin Hämäläinen Goodreads-lukukokemussanasissani.

[Asser Mäkelä]

Ihanan kuvailevaa modernistista kieltä. Jokainen lause vaatii keskittymistä, jotta saa irti kaiken, mitä päähenkilö käy läpi ajatuksissaan. Harhanäkyjä, piruja kirjahyllyssä, piilotettua halua samaa sukupuolta kohtaan. Sievien korvien ylistystä. Päiväkirjamainen reportaasi murhan suunnittelusta ja sen syiden pohtimisesta sekä myös sairastumisesta.

[ahma]

Aivan älytön

[Iiris]

Aivan sekopäinen

[Koivula]

Erikoinen rakenne ja erikoinen alkulausekin kirjalla: "Pitäisikö minun hänet murhata?"

Surullista, miten kertoja kokee mielenkiintonsa kohteet: "En koskaan ole mitään tekevä, minua pöyristyttää ajatuskin, mutta minä tiedän, että tulen aina syömään kuivaa leipää, kun toiset nauttivat meheviä, kirkkaita hedelmiä. Minulta on väärin viety pois riemukas, ihana juoma. Huuleni ovat kuivat. ... Minunko on kuljettava asiallisia, harmaita tienoita?"

Vanhuudesta ajatuksia myös - ehkä huomaa, että ne on kirjoittanut 27-vuotias 😊, mutta on niissä jotain perääkin.

Kuolemasta: "Mutta miksi ei suoraan voi muuttua mullaksi, vaan välillä on iljettävä mätäneminen, haiseva, limainen?" "Oi, ettei yksinkertaisesti voi paneutua pitkäkseen nurmelle ja siinä, puhtaan linnun lentäessä korkealla visertäen, nurmen huojuessa muuttua ja hävitä. Sellaista puhtautta ei ole meille suotu..." Oiva ajatus.

Vanhasta kielestä esimerkkinä usein käytetty "sinervä".

Mielenkiintoinen, erikoinen kirja.

BC Helmet: 17 (kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua)
Popsugar: 5 (a sapphic book)
Kouluhaaste (BC): 12 Kemia (mätäneminen)

[Maarit]

Helvi Hämäläinen kirjoitti teoksen alunperin vuonna 1927, mutta se julkaistiin postuumisti vasta vuonna 2001 sen omana aikanaan epäsopivaksi katsotun sisällön vuoksi. Teos on itsetilitys, jossa nuorehko nainen päättää murhata rakastajansa, koska tuntee tätä kohtaan enimmäkseen vihaa, mutta välillä myös rakkautta. Nainen on vakaasti päättänyt toteuttaa tekonsa ja sen tehtyään etsii itsestään jotain tunnetta, joka saisi hänet katumaan tekojaan. Samalla hän tilittää ihastuksiaan oman sukupuolensa edustajiin, joka ilmeisesti oli syynä siihen, ettei kirjaa julkaistu omana aikanaan.

Taitavasti kirjoitettu teos, jota on tosin välillä paikoin vaikeaa seurata, sen verran vaihtelevainen on henkilön mieliala, joka vie syvistä vesistä pinnan päälle ja takaisin. Tämä ailahtelevaisuus vaikuttaa myös teokseen hypähtelevästi. Sellainen 3,5 tähden kirja tämä on, mutta arvosana tippuu tällä kertaa 3 tähteen, koska en aivan saanut kiinni siitä, mikä oli kirjan perimmäinen tarkoitus.

[Jenna]

Paikoin erittäin vaikeaselkoinen kirja, josta en saanut kauheasti irti. Silti välillä jopa hieman samaistuttavia itsetutkiskelun kuvauksia. Liian taiteellinen teksti ei aina avautunut minulle, eikä tajunnanvirta ole lempikirjoitustyylejäni. Pätkittäinen lukeminen ei ollut kirjan eduksi, ehkä kirjasta saisi enemmän irti jos sen lukisi kerralla tai parissa erässä.

[Angelica]

”Tunnen olevani vapaa, heittäydyn huolettomaan asentoon, painan kasvoni lumesta tulevaan ruohoon. Yö tuntuu minusta ihastuttavalta, osoittelen hohtavia, kosteita pilviä,
märkää ja lionnutta aitaa, sinervää sammalta ja
olen kummallisen toiveikas, tunnen suurta hellyyttä mielessäni, itkeskelen ja suutelen kärsäheinän ruskeita, rapisevia kukkia.”

[Johanna Juntunen]

Outo. En tykännyt.

[Jenna Kallio]

3,5 tähteä. Kuumeista tekstiä, todellakin. Erittäin mielenkiintoinen kirja, hyvä että tämä lopulta saatiin julkaistua, vaikkakin vasta 2000-luvun alussa.