Suitsutetun dekkaristin uusi teos yhdistää murhamysteerin sukkelaan dialogiin ja ihmissuhdepyöritykseen vailla vertaa.
Tuulia Raja on neuvokas lentoemäntä, joka ei jäädy tiukoissakaan paikoissa. Mutta kun hänen työpaikkansa menee konkurssiin, on aika löytää jotain uutta. Sattumalta hän päätyy yksityisetsivän juttusille, eikä aikaakaan kun hän jo selvittää kuolleen teollisuusneuvoksen viimeisiä hetkiä. Kaikki tapaukseen liittyvät ihmiset salailevat jotain, mutta mitä. Sen Tuulia aikoo selvittää keinoja kaihtamatta.
Pauliina Suden romaani Yksityisalue avaa Tuulia Raja -sarjan, jossa sanavalmis yksityisetsivä ratkoo neuvokkaasti eteensä tulevia rikostapauksia.
Virkistävällä tavalla erilainen murhamysteeri kuin mitä yleensä luen, tässä ei ruodittu yhteiskunnallisia epäkohtia eikä jännitystä voi sanoa piinaavaksi. Juoni eteni kepeästi, ja neuvokkaan lentoemännän siirtyminen yksityisetsiväksi sujui suorastaan luonnikkaasti. Voisin hyvinkin jatkaa Tuulia Raja -sarjan lukemista, jos kirjat sattuvat kohdalle.
Ihan kiva cozy crime-kirja, jostain syystä äänikirjaa kuunnellessa tarinaa oli vähän vaikea seurata, vaikka esimerkiksi hahmoja kirjassa oli ihan maltillisesti. Leppoisa mysteeri!
Mukavaa lomaluettavaa. Sujuvasti kirjotetta cosy crimeä, missä ei maailmantuska ja yhteiskunnan epäkohdat työnny lukijan silmille kaiken aikaa.
Lentoyhtiön konkurssin takia työttömäksi jäävä Tuulia päätyy kovin vaivattomasti harjoittelijaksi keski-ikäisen yksityisetsivä Ykän leipiin. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että viimeisimmällä työmatkallaan Tuulialla oli ollut yhden yön juttu erään miehen kanssa, jonka äiti kuoli pian tämän jälkeen. Kuollut äiti sattui olemaan menestyvän puhdistusainetehtaan omistaja ja poika hänen suosikkiperillisensä. Oliko äidin kuolema tapaturma, sairaskohtaus vai peräti murha?
Cozy crime? Niin tai näin, helposti luettava välipalakirja. Ei minulla ollut tätä kohtaan erityisiä odotuksia, mutta sopi hyvin mielentilaani - kaipasin jotain helppoa kirjaa, jota lukiessa ei tarvitsisi keskittyä juurikaan ja tarina soljuisi siinä sivussa.
"Kirjailija on tainnut Robert Galbraithinsa lukea" oli ensimmäisiä ajatuksiani kirjaa lukiessani, sillä löysin alkuasetelmassa yhtäläisyyksiä Rowlingin pseudonyymin kirjoittamaan Cormoran Strike- sarjaan. Yksinkertaisempi suomiversio kenties?
Lainasin sarjasta seuraavankin osan, katsotaan, miten hahmot kehittyvät.
Pisteet tutuista tapahtumapaikoista ja elävästä kuvauksesta. Päähenkilö oli vähän turhan rempseä ja juonikuviot kliseitä täynnä, mutta keski-ikäisen neiti etsivän kommellukset olivat viihdyttävää junalukemista.
Loetud eesti keeles. Mõnus ja sujuvalt kirjutatud mahekrimi, kus ühe pere liikme surm ja keerulised peresuhted viivad järjest ühelt kahtlusaluselt teisele. Siit saab vaid gaasi põhja vajutada ja edasi liikuda.
Silmät muljahti takaraivoon niin usein tätä lukiessa että sai jo pelätä pysyvää vahinkoa. Aivan järkyttävän huonosti kirjoitettua sontaa, miten tällaisia julkaistaan ollenkaan? Uskomatonta.