Ehdin rakastaa häntä

by Meri Eskola

Jos voisin herättää äidin henkiin, tarvitsisin vain minuutin. Sitä kaikkein tärkeintä varten, yhteen kysymykseen.

Rakastitko minua yhtään, äiti?

Meri Eskolan äiti kuoli syksyllä 1981 valtavassa kaasuräjähdyksessä Helsingin keskustassa. Koko elämänsä Eskola on tahtonut tietää, miksi äiti halusi kuolla niin.

Pakahduttavassa esikoisromaanissaan Meri Eskola rakentaa kuvaa kuolleesta äidistään sirpale sirpaleelta.

Genres: Fiction, Audiobook, Finnish Literature

204 pages, Hardcover

Published January 1, 2023

Reviews

[Heidi]

En ole varma onko tämä lähes viiden vai melkein yhden tähden teos. Katkeruus on mulle vaikea tunne, ehkä myös joku todellisiin ihmisiin kohdistuva suoruus taiteissa myös. Tämä kirja on kovin katkera ja suora tunteissaan. En ole myöskään varma, että kuvaako tämä teos täydellisesti lapsuuden trauman ja katkeruuden sisäänpäinkääntävää voimaa - vai onko se kaunokirjallisesti taiten kirjoitettu mutta hallitsematon julkinen vihanpurkaus, joka ei välitä muiden tunteista. Mielenkiintoinen siis!

[Sini Persson · Rating 2 out of 5]

Meri Eskolan Ehdin rakastaa häntä on raadollisen omakohtainen tilitys äidin itsemurhan vaikutuksesta lapseen ja hänestä myöhemmin kasvavaan aikuiseen. Tämän vuoksi tuntuu jossain määrin epäreilulta edes arvioida teosta. Teen siis heti selväksi, etten arvostele kertojan kokemuksia vaan teoksen kirjallisia ominaisuuksia ja tyyliä.

Teos lähtee liikkeelle suoraan ytimestä, äidin itsemurhasta, joka tekotavasta johtuen aiheutti vahinkoa myös muille ihmisille ja asuinympäristölle. Teko sai aikoinaan tämän vuoksi paljon julkisuutta. Tarinan ydin on tuoda esiin, millaisia vaikutuksia läheisen lopullisella ratkaisulla on lapselle. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä monisyisemmin hän tekoa ja sen seurauksia pohtii. On selvää, että kyseessä on läheisille äärimmäisen rankka ja traumaattinen kokemus. Kirjan tyyli on suora ja teeskentelemätön. Välillä piti hengähtää, sillä katkeruus on niin massiivista, että sivullisenkin on sitä vaikea kestää. Teoksen päätteeksi jäi suorastaan olo, että joku on oksentanut syliini. Kaikki kertojan kuvaamat tunteet ja ajatukset ovat toki täysin oikeutettuja ja ymmärrettäviäkin. Silti kirjallisena tuotoksena tämä on melkoinen ryöpytys, jonka eheys alkaa loppua kohden hajota turhan sirpaleiseksi. Teoksen ansioksi luen mutkattomuuden ja kainostelemattomuuden sekä tavan rakentaa äidin kuva mielenkiintoisesti pala kerrallaan.

[Laura Walin · Rating 1 out of 5]

Meri Eskola on kirjaillut paperille onnettoman lapsuutensa, jossa alkoholistiäiti päätyy itsemurhaan Merin ollessa 7-vuotias, eikä arki isän uuden liiton saumoissa muutu koskaan luontevaksi. Särkynyt lapsuus heijastuu aikuisen kestämättömiin parisuhteisiin, ja ainoa tukipilari elämässä tuntuu olevan äidinpuoleinen velipuoli.

Ehdin rakastaa häntä koettelee todella autofiktion käsitettä - kuinka paljon kirjasta pitää olla fiktiota, että sitä voidaan fiktiona ylipäänsä pitää. Itselleni tämä teos näyttäytyi enemmän kirjoittajan henkilökohtaisena terapiakirjoittamisena kuin kirjallisuutena, mistä merkkinä kirjaa tahdittavat monet huutomerkein koristellut huudahduslauseet ja kysymykset.

Aika paljon tätä olisi mielestäni saanut vielä editoida, että se olisi muuttunut kirjallisuudeksi. Lukukokemuksena teos oli hyvin raskas, eikä jankkaavaa, hakkaavaa tyyliä kovin pitkään pimenevän talven illoissa jaksanut päivittäin.

[Miia · Rating 2 out of 5]

Katkeruutta tihkuva teos, jota on välillä kiusallista lukea, kun tuntuu niin henkilökohtaiselta kirjailijalle. Siksi vaikea arvioidakin. Tavoittaa jotain ylisukupolvisuudesta, hakee selityksiä taustoista tragediaan sortumatta jossitteluun. Valtaosin rakenne toisteinen, turhan poukkoileva tajunnanvirtamaisuudessan ilman että toimii tehokeinona.

[Ellen Byman · Rating 4 out of 5]

Väldigt intressant! Mycket svåra, ärliga känslor

[Sara]

No jopas. Katkerinta kirjan kansien välissä julkaistua kamaa, jota olen lukenut. Niin katkeraa, että minäkertojaa voi hyvällä syyllä kutsua epäluotettavaksi. Vaan voiko puhua kirjallisuustieteellisessä mielessä epäluotettavasta kertojasta, jos teos ei ole fiktiota?

Herää kysymyksiä: Onko tämä vimmainen ja sensuroimaton terapian korvike, joka olisi saanut jäädä julkaisematta, vai rohkea, tietoisen nolo ja laskelmoidun kaamea kuvaus siitä, miltä ihmisen alhaisimmat tunteet pahimmillaan ja lapsellisimmillaan kuulostavat? En tiedä. En tiedä, mikä on fiktion osuus teoksessa, sillä haastatteluissa ja kirjan kansissa annetaan ymmärtää, että Meri Eskola kertoo omakohtaisen tositarinan.

[Leeni · Rating 2 out of 5]

Ehdin rakastaa häntä oli mulle odotettu lukukokemus, joka valitettavasti petti minut. Samat jutut toistuvat jatkuvasti, kirjaa ei voi hienovaraiseksi kutsua. Mieleen tulee sanapari “katkeraa tilitystä”. Kirjalla on kenties enemmän meriittejä terapeuttisena kirjoitusprojektina kuin kaunokirjallisuutena, sillä kirjallisesti kirja ei juuri tarjoa elämyksiä. Kuitenkin todella kiinnostava aihe, melkein alkaa nolostuttaa se, miten itsekin on haaskalintuna tunkiolla kuulemassa oikeiden ihmisten elämiin vaikuttaneesta tragediasta.

[Morthen · Rating 5 out of 5]

Uskomattoman rehellistä tekstiä. Oman äidin kaipauksesta, äidittömyydestä, vihasta, pettymyksistä, katkeruudesta, syytöksistä, ja monesta muusta tunteesta ja tuntemuksesta. Sisältää myös kysymyksiä ilmman vastauksia, hetkittäisiä ja silti aitoja ja kokonaisvaltaisia kiitollisuuden osoituksia. Sen hyväksyntää, että asioilla on useampia puolia. Hyvillä asioilla varjopuolensa, sade- ja myrskypilvilläkin kultareunus, jne. Ja mustavalkoisillakin asioilla harmaat sivustansa, omat väripalettinsa.

Minulle kirja toi paljon erilaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Pidin siitä paljon, sen traagisesta ja synkänpuoleisesta teemasta ja käsittelytavasta huolimatta. Tai ehkä juuri sen vuoksi :/ 🤷‍♂️

Suosittelen.

=
EN MITENKÄÄN voi syyttää äitiäni mistään. Eihän hänella ollut kunnollista mallia äitiydestäkään.
Mutta ei ollut mummollakaan. Hänen epävirallinen sukumuistelunsa alkaa koruttomasti. »Olen au-lapsi enkä tiedä isästäni kuin nimen: Valdemar Eklund.» Sen enempaä kukaan ei tiedä Valdemarista vieläkään. Yksi valokuva oli ol-lut, mutta sen mummo kertoi repineensä kiukuspäissään.

Mummollani oli nuorempi veli, joka kuoli kolme-vuotiaana pudottuaan ikkunasta. Mummoni väitti hänen äitinsä yrittäneen bukuttautua läheiseen jokeen seuraavana päivänä, mutta tytör sai hälytettyä naapurinisännän
apuun.

Kaikki nämä katastrofeissa järkkyneet tytöt.

Mummoni syntyi Salon Uskelaan äitinsä aviottomana esikoisena. Nuori äiti meni kuitenkin muutaman vuoden päästä naimisiin Pintilän meijeriin palkatun sveitsiläisen juustomestarin kanssa.

Uusi Aura -sanomalehden haastattelussa syskuussa
1954 isoäitini aiti kertoo hakeneensa vuonna 1913 sveitsi-laisherran hevosella asemalta tämän saapuessa Suomeen.
Mitaan yhteistä kieltä ei tietenkään ollut, ja juustomestari luuli vastaan tullutta naista toisen miehen vaimoksi.
Asiat kuitenkin selvisivät, ja kun kesällä nuoret lähtivät yhdessä viemään juustokuormaa Saloon, ostettiin kihlat.
Oliko pariskunta oppinut jo kieliä, kysyy Uuden Auran toi-mittaja.
»Mitãs siinà puhua tarvitsee! Minulla on aina ollut hyvä toi naisen kuudes aisti... Kyllä mina ymmärrän silmäniskustakin!» isomummuni pamauttaa vastaukseksi.

Sitten hän lisää, että ihmetteli kyllä aluksi, miten niin komea sveitsilaisherra hanestä välittaisi. »Mutta en tainnut itsekään nuoruudessani aivan mongooli olla, vaikka itse niin luulinkin.»

Voi isomummu, sinäkin?

Vuonna 1917 Suomen sisäisiä levottomuuksia säikähtänyt juustomestari lähti Altai-vuorille kaivostyöhön. Aluksi Venäjältä tuli kirjeità ja rahaakin, lopulta vain vihkisormus ja kuolinsanoma. Justomestari ei ehtinyt nähda nuorinta lastaan.
Isomummuni jäi neljän lapsen kanssa leskeksi 35-vuotiaana. Sveitsin valtio alkoi maksaa pientä eläkettä kan-salaisilleen, ja mummu my loppuikansä sanomalehtiä
Turun torilla.

Ensimmäinen koulu, jota isoäitini kavi, oli kiertokoulu.
Hän oli innokas oppimaan ja luki mielellaan. Ainoa muisto sveitsilaisestä isäpuolesta oli tältä saatu Wilhelm Tell -kirja.
Mummoni lähetettiin non 10-vuotiaana enonsa luo
Lohjalle oppikoulua käymään. Sen koommin isoäitini ei aitinsà ja sisarustensa kanssa samassa taloudessa enãã asunut.
Helsinkiin mummo muutti vuonna 1921 yksin lapsen-piiaksi, 14-vuotiaana. Yli kymmenen vuotta myöhemmin han tapasi miehensà, ja esikoistytär syntyi häiden kanssa samana vuonna, hiukan liian aikaisin.

Kaikki nämä äidittömät tyttäret.
=

[Kris Vuolukka · Rating 5 out of 5]

Kiihkeä, henkeäsalpaava ja intiimi kuvaus lapsesta aikuisen naisen sisällä, joka kaipaa, suree, ikävöi, rakastaa, vihaa äitiään, jonka menetti ollessaan 7-vuotias. Kirjassa ei säästellä isää, ei äitipuolta, ei exiä, kirjoittaja ei säästä myöskään itseään.
Vielä aikuisenakin kertojan on vaikeaa hyväksyä itseään, rakastaa itseään. Kirja ei sorru itsesääliin, ei myöskään mässäilyyn, vaikka tragedia molempiin tarjoaisi runsaasti aineksia.

Kirjoittajan tyyli on kliininen ja henkilökohtainen yhtä aikaa. Toimittajan kerronta on sujuvaa ja helposti eri aikakausien välissä liikkuvaa. Rytmi lyhyt, jopa niukka. Suosittelen jokaiselle, jota kiinnostaa ihmissuhteet, vanhemman ja lapsen suhteet, niin herkkyys ja inhimillisyys. Lukija oli erinomainen.

[Helena · Rating 4 out of 5]

Koskettava tarina. Eskola kirjoittaa hyvin raakaa tekstiä: välillä teksti tuntuu puhtaalta ajatuksen virralta ja tunteet hyppäävät sivuilta. Pidän Eskolan tyylistä pitää teksti päiväkirjamaisena. Tunteet ja ajatukset kirjoitetaan sellaisina kuin ne on. Lukijalle tämä kirja tuntuu terapeuttiselta: toivon, että Eskola on saanut kirjoitusprosessin myötä tunteitaan ja menneisyyttään selkeytettyä.
Tämä kirjoitus on riipaiseva muistutus siitä, että menetykset joista saattaa lukea melko ohimennenkin uutisissa ovat aina jollekin elämää mullistavia tapahtumia.

[Elina · Rating 3 out of 5]

3 tähteä siitä, etten osaa oikein sanoa mitään tästä. Genrenä taisi olla autofiktio, mutta kirja tuntui niin henkilökohtaiselta, että en ainakaan itse pysty arvioimaan fiktion määrää. ”Katkera” tuntui olevan eniten käytetty sana muissa arvioissa, mutta itsestä tuntui kuitenkin lopulta siltä, että tähän oli yritetty koota mahdollisimman paljon negatiivisia tunteita pitkällä aikavälillä jättäen positiiviset vähemmälle huomiolle. Äänikirjana tilitys toimi hyvin pienissä osissa, mutta olisihan tämä voinut olla kokonaisvaltaisempi.

[Elisa Jalonen · Rating 5 out of 5]

Kirja, joka on kuin kirje äidille, jonka kanssa Meri sai kulkea vain 7-vuotiaaksi asti. Sisältää myös joitakin lämpimiä sukupolvikokemuksia. Pitäisi myös itse kirjoittaa vastaavia ajatuksia menetetyistä rakkaista. Olisi jotain, johon voisi palata. Tai sitten jotain, jonka saisi päätökseen.

[Mona · Rating 3 out of 5]

Traaginen ja omakohtaisuudessaan luonnollisesti hyvin koskettava teos. Liiallinen katkeruus alkaa kuitenkin väsyttää lukijaa, vaikka sen toki ymmärränkin. Vihan ja rakkauden välillä häivytään tavalla, joka lopulta lähinnä hämmentää. En ole ihan varma, mitä kirjailija halusi tässä sanoa.

[Virva Lehto · Rating 3 out of 5]

Hirven katkeraksi ja ahdistavaksi jäi tunnelma tässä kirjassa. Näkyi niin selvästi, miten menneiden ihmisten elämät ja tavat toimia vaikuttaa sukupolvien päähän tulevaisuudessa, jossei näitä osaa itse katkaista. Surku, että lapsi joutuu kokemaan kaiken tuon.

[Sanni]

Kirja, joka saa vihaamaan miehiä (paitsi veljiä). Alussa meni hetki päästä kieleen sisään, mutta myöhemmin se tuntui juuri oikealta tavalta kertoa tämä. Teos on kustannettu "kaunokirjallisena", mutta se tuntuu ehkä vain tavalta kiertää autofiktion stigmaa.

[Mirva Puranen · Rating 4 out of 5]

Rehellisen riipaisevaa tekstiä, joka herätti monenlaisia tunteita ja pohdintoja suhteesta omiin vanhempiin ja ylipäätään ihmissuhteisiin ja oman elämän eväisiin. Vaikket olisikaan menettänyt vanhempaasi, saatat silti siis saada tästä ajateltavaa.

[Iira · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste 2023: 29. Kirjassa on minä-kertoja

Kirjan muoto hajoaa loppua kohden, katkeruus oli välillä rivien välistäkin liian läpitunkevaa.

[silja.elinaa · Rating 3 out of 5]

3.5 ⭐

"jos tämä oli ainoa keinosi paeta, niin olkoon. valitsen sinut silti aina, sellaisena kuin päätit olla."

[mansikkakeittosi · Rating 4 out of 5]

olipas herkkä ja kaunis kirja <3 pidin kovasti ja herätti paljon ajatuksia omista etuoikeuksista tuntea omat läheisensä

[AnuP · Rating 4 out of 5]

Rankka omakohtainen tarina, mutta lopussa on kuitenkin valoa.

[Jenni Rissanen · Rating 3 out of 5]

Äidin itsemurha ja suru värittää Eskolan tarinan. Eskola haluaa tutustua äitiinsä, joka kuoli hänen ollessaan 7 vuotta. Tiedon murusia kertyy myös muusta suvusta, jonne on kasaantunut suomalaisia klassikkoita kuten sodan ajan arpia, alkoholismia ja puhumattomuutta.

Ikävä ja katkeruuskin on vahvasti kirjassa läsnä, mutta Eskolan ihmettelevä ja ajoittain lempeän armollinen ja humoristinen ote tekee kirjasta helpommin lähestyttävän.