tän kirjan luettuani mun ajatukset oli niin sekasin kun voi olla. sain luettua tän myöhään yöllä, enkä sillon pystynyt yhtään sanomaan, montako tähteä tää ansaitsis tai sanomaan mitään kommentteja tästä. sulattelin kirjaa yön yli (en saanut nukahdettua kun tää pyöri päässä...) eikä nyt oo ajatukset juurikaan sen selvemmät kun sillon. mut yritän nyt koota itseni ja saada annettua tälle jotain tähtiä. tiedän jo valmiiks et tästä on tulossa huomattavasti pidempi arvostelu kun mun aiemmista, mut jotenkin tuntuu tän kohdalla et haluun kirjottaa ajatuksia (jotka on kaoottisia) ylös.
alotan arvostelun sillä, että tää oli sarjassaan toinen kirja; ekasta osasta en näköjään ollut hirveesti sinne arvosteluun kirjoittanut, mut totean lyhyesti et RAKASTIN sitä ihan tosi paljon, monesta syystä. niinpä odotin tätä jatko-osaa innoissani, koska se eka oli päättynyt maailmanluokan pahimpaan cliffhangeriin. saatuani tän jatko-osan käsiini olin kuitenkin hiukan pettynyt, kun selvis et tää on kerrottu eri henkilön näkökulmasta kun se eka. olin (ja olen edelleen) nimittäin tosi kiintynyt siihen ekan kirjan päähenkilöön ja hänen elämäänsä, ja olin kuvitellut et tää toinen kirja tavallaan jatkais vaan siitä kutkuttavasta kohdasta mihin eka jäi. näin ei kuitenkaan ollut. vaivuinkin siis hetken epätoivoon, kun olisin halunnut näkökulman pysyvän samana seuraavissakin sarjan osissa. vähän lohtua toi sentään kirjailijan lupaus siitä, et tässä kirjassa kaikesta huolimatta saadaan vastauksia ekan osan jättämiin kysymyksiin. sen voimalla lähdinkin sitten kirjaa lukemaan ja odotin palavasti mysteerin selviämistä (sen tosin tiesin, ettei se kokonaan tässä ratkea, sillä sarjaan on tulossa vieläkin jatkoa, ilmeisesti kaks kirjaa).
kirjan alku oli tosi tylsä, siis TOSI tylsä. siinä ei tapahtunut yhtään mitään ja ajattelinkin et näinkö paljon tää taso floppaa sarjan ekasta kirjasta. aluks annoin tän anteeks, koska tiesin et tässä tulee kuitenkin tipahtelemaan uusia johtolankoja edellisen kirjan jättämään mysteeriin. spoilers: näin ei ollutkaan... tän kirjan lukemisen ois kirjaimellisesti voinut alottaa sivulta 400... ainoastaan IHAN lopussa tapahtu jotain oleellista. tai no oikeestaan ois voinut kyllä skipata tän koko kirjan - ei tässä tapahtunut mitään elintärkeän oleellista itse mysteerin kannalta. ois melkein voinut hypätä suoraan ekasta kirjasta kolmanteen (olettaen et siinä tää mysteeri alkaa aueta vähän enemmän...)
jaksoin lukea tän kirjan ainoastaan sen avonaisen mysteerin voimalla. jos oisin tiennyt, että tässä kirjassa ei tule lähes mitään uusia johtolankoja, en olis jaksanut lukea tätä ollenkaan. en nimittäin tykännyt tästä muilta osin yhtään. kirjan juoni oli huono, jotenkin aivan liian laimea. eka puolikas oli JÄRKYTTÄVÄN hidastempoinen, loppu taas eteni ehkä vähän liiankin harppoen. mua ei kirjan aikana oikeestaan yhtään kiinnostanut mitä tän päähenkilön elämässä tapahtuu - paitsi jos se oli jotenkin oleellista mysteerin kannalta. en tykännyt päähenkilöstä kovinkaan paljoa: hän ja hänen ihmissuhteensa oli niin turhauttavia ja ärsyttäviä eikä häneen kiintynyt ollenkaan samalla lailla kun ekan kirjan päähenkilöön. tästä myös puuttu jotenkin samanlainen syvyys mitä siinä edellisessä kirjassa oli.
kirja oli paikoin aika epämukavaa ja raskastakin lukea. kyseessä oli 18-vuotias tyttö, jonka pakkoaviomies (onks se mikään oikee termi edes, haha) oli 26-vuotias ja tytön oikea rakkauden kohde oli 29-vuotias (jos en nyt ihan väärin muista - en jaksa tarkistaakaan, mutta ikäeroa oli kuitenkin HUOMATTAVASTI). vaikka tää oli tietysti kirjan tapahtuma-aikaan, -paikkaan ja sen henkilöiden elämäntapaan nähden ihan normaalia, itseäni silti lukijana häiritsi asia. myös jotkut muut tässä tapahtuneet asiat, jotka ois pitänyt ajatella kirjan kontekstissa normaaliksi, teki lukemisesta hieman epämiellyttävää, ja toisaalta niiden sivuuttaminenkin oli vaikeeta, koska ne itsessään oli vähän niinku sen kirjan juoni...
täytyy valittaa vielä kirjan lopetuksesta: se oli huono. tiedän, että valitin ekan kirjan massiivisen cliffhanger-lopun jälkeen, että "ei näin saa tehdä ihmiselle!!!", mutta se oli silti tavallaan just hyvä lopetus sille kirjalle. tääkin kirja loppui cliffhangeriin, mutta jotenkin liian lepsuun sellaiseen: olisin kaivannyt jotain jymypaukkua viimeiseen pariin lauseeseen, kuten edellisessä. ja tiedän et on varmaan vähän tyhmää verrata tässä kaikkea mahdollista ekaan kirjaan, mut ei voi mitään. tää on osa sarjaa ja rakastin ekaa osaa, joten oisin halunnut rakastaa tätäkin.
nyt kun oon räntänny tätä kirjaa (syystäkin?) niin pitää kai mainita jotain positiivisiakin asioita. ensinnäkin siis rakastan tän sarjan miljöötä ja kylämäisen yhteisön ja sen ihmisten välistä tiivistä suhdetta - parin kilometrin pituisella saarella kun asui vain 36 ihmistä. kirjailija on kyllä tehnyt hyvää työtä ottaessaan selvää tästä tapahtumapaikasta ja siellä joskus eläneiden ihmisten kulttuurista. tää kirja siis pohjautuu ihan oikeastikin olemassaolevaan St. Kildan saariryhmään Skotlannin lähellä (tai siis kaukana avomerellä). ihmiset evakuointiin sieltä vuonna 1930, mistä lähtien saari on ollut asuttamaton. en ollut ite kuullutkaan tällaisesta paikasta mitään ennen - tää kirjasarja herätti kyllä mielenkiintoni paikkaa ja sen tapahtumia kohtaan.
mutta takaisin negatiivisiin asioihin, ettei vaan jää liian positiivinen kuva tästä, haha. kirjan lukemisen jälkeinen fiilis on ERITTÄIN TURHAUTUNUT: eipä mysteeri ratkennut yhtään lisää... ja vielä pahemman tästä fiiliksestä tekee se, et luulin rakastuvani tähänkin osaan ainakin melkein yhtä paljon kun edelliseen. siks tää oli aivan valtava pettymys. mut nyt vaan kolmatta osaa odotellessa: odotukset sitä kohtaan nousi pilviin - siinä ois parempi tapahtua jotain...