Ari Puheloinen kuvaa kiehtovasti, kuinka vaatimattomissa oloissa varttuneesta pojasta kasvoi ammattiupseeri ja Venäjän tuntija sekä kenraali ja Puolustusvoimain komentaja.
Puheloinen oppi tuntemaan itäistä naapuria opiskellessaan neuvostoarmeijassa ja tulkkina virkamatkoilla. Suomen sotilasasiamiehenä Moskovassa käsitys venäläisistä syventyi. Millaisen uhan suuri naapuri muodostaa?
Mehevissä kertomuksissa liikutaan niin idässä kuin lännessä. Uraan sisältyi opiskeluvuosi Harvardissa. Punaisena lankana on työnteon ylistäminen. ”Kun tekee työnsä hyvin, niin tulee maailmassa menestymään”, Puheloinen kuuli jo nuorena.
Pidin siitä, miten muistelu on rytmitelty toki ajallisesti etenevästi, mutta välillä kytkien eri aikakausia yhteen. Erityisesti itseäni puhuttelivat lapsuuden ja nuoruuden kuvaus sekä loppupuolen Venäjää koskeva pohdinnat. Syykin on selvä: olen saman aikakauden lapsi ja työskennellyt niin Neuvostoliitossa kuin Venäjälläkin, osin samoihin aikoihin kuin Puheloinen. Olen myös kiinnostunut kielistä ja kirjallisuudesta, ja kieliopintojen kuvaus tuntui osin tutulta. Tunnistin myös oman suhtautumiseni kunnianhimoon ja kateuteen samanlaiseksi mitä Puheloinen kuvaa eli molemmissa on kyse itsestäni, ei suhteesta muihin - oli suorastaan helpottavaa huomata, että jos yrittäisin sitä selostaa, joku sentään ymmärtäisi.
On perin jännää, että tartuin puolustusvoimien entisen komentajan kirjaan. Lähinnä kai siksi, että Puheloisen esiintyessä telkkarissa kirjaa kehuttiin. Ja ennen kaikkea siksi, että Puheloinen on opiskellut myös venäjän kieltä ja kirjallisuutta, enimmäkseen ällistyttävällä systemaattisuudella yksin kotona, mutta myös yliopistossa. Vaativissa ammattitehtävissä tulkkina toimiminen ei ole pikku juttu, kun kombo on venäjä + armeija- ja tekniikkasanasto.
Kirjaa on vaikea kutsua elämäkerraksi, vaikka sellainen se paljolti on. Perhe on jossain taustalla; siis lukijan kuviteltavissa. Puolet kirjasta on kiinnostavaa, paljolti juuri Venäjään liittyvät asiat, vaikka niissäkin oli hyvin paljon tuttuja juttuja.
Puolustusvoimien organisaatio ja toiminta ei jaksanut kiinnostaa yhtään, kiltisti nekin osuudet nopeasti kuuntelin. Alkupuolen kirjasta luin, kuvia on painetussa kirjassa paljon.
Puheloisen muistelmateos on kokonaisuutena antelias, mutta poukkoileva. Erityisen kiinnostavia ovat hänen näkemyksensä Venäjästä ja venäläisistä. Toki teos on siinä mielessä vanhentunut, ettei kirjoittaja puhu mitään droonisodasta. Hän huomauttaa vain, että sodankäyntiin tulee aina uusia keinoja, mutta entistäkin käytetään. Kiintoisaa yksityiskohta on, että Puheloinen on käynyt yhden sotataidon kurssin Neuvostoliitossa ja opiskellut myöhemmin hetken Harvardissa.
Puheloisen muistelmat olivat odotettua paremmat. Hänen omaa elämäkertaosuutta voisi pitää suositeltavana lukemisena kaikille upseereille. Ja puolustusvoimien suunnitteluosuutta käsittelevää osuutta voi suositella kaikille, erityisesti poliitikoille. Venäjään liittyvä analyysi oli niin ikään hyvää, realistista ja objektiivista. Ilman mitään paatosta ja julistusta, mikä on nykyään Suomessa hyvin harvinaista. Siitä lisäplussa!