What do you think?
Rate this book
Under the North Star #1-3
Täällä Pohjantähden alla 1–3
Väinö Linnan suurteos Täällä Pohjantähden alla on piirtynyt suomalaisten muistiin lähihistorian näkemyksellisenä kuvauksena. Sen sivuilla syrjäinen hämäläiskylä elää alkuvoimaista, maanläheistä elämäänsä kansamme suurina murroskausina. Trilogian ajallisina rajakohtina ovat helmikuun manifestia edeltänyt vuosikymmen, josta edetään torppariperheiden tragedian kautta kansalaissotaan ja Suomen itsenäisyyden vuosikymmeniin aina 1950-luvulle saakka. Varttuneempi lukijapolvi tuntee katselevansa silmästä silmään omiakin kokemuksiaan, nuoremmille avautuu ennen tuntemattomia näkymiä kansakunnan kulkemalta tieltä.
1046 pages, Mass Market Paperback
First published January 1, 1962
225 people are currently reading
2182 people want to read
About the author
Väinö Linna
22 books102 followersVäinö Linna was one of the most influential Finnish authors of the 20th century. He shot to immediate literary fame with his third novel, Tuntematon sotilas (The Unknown Soldier, published in 1954), and consolidated his position with the trilogy Täällä Pohjantähden alla (Under the North Star, published in 1959–1963 and translated into English by Richard Impola).
Väinö Linna was born in Urjala in the Pirkanmaa region. He was the seventh child of Viktor (Vihtori) Linna (1874–1927) and Johanna Maria (Maija) Linna (1888–1972). However, Linna's father, a butcher, died when Väinö Linna was only eight years old. Thus his mother had to support the entire family by working at a nearby manor. Despite his background, Linna's interest in literature began early on. As a child, Linna loved adventure novels which he borrowed from the local library. The author's education was, however, limited to six years at a public school which he finished in the mid-1930s. After working as a lumberjack and a farm hand at the same manor where his mother had worked, Linna moved to Tampere in 1938. Typical of his generation, the adolescent author-to-be moved from the countryside to a developing city in search of industrial labour which he found at the Finlayson textile mills.
In 1940, Linna was conscripted into the army. The Second World War had broken out, and for Linna's part it meant participation in the Continuation War (1941–44). He fought on the eastern front. In addition to being a squad-leader, he wrote notes and observations about his and his unit's experiences. Already at this point Linna knew that writing would be his preferred occupation. However, failure to get the notes published led him to burn them. In spite of rejection, the idea of a novel, which would depict ordinary soldiers' views on war, would later lead him to write The Unknown Soldier.
After the war, Linna got married and started writing whilst working at the mills during the day. Throughout his time at Finlayson, Väinö Linna read avidly. Such authors as Schopenhauer, Dostoyevsky, and Nietzsche gained Linna's respect. Linna later said that Erich Maria Remarque's All Quiet on the Western Front had also had a great influence on him. However, Linna's first two novels Päämäärä and Musta rakkaus sold poorly; he also wrote poetry but did not enjoy success with that either. Not until the release of The Unknown Soldier (1954) did he rise to fame. It is evident that at the time there was a distinct social need for a novel that would deal with the war and ordinary people's role in it. A decade after the peace treaty with the Soviet Union many Finns were ready to reminisce, some even in a critical manner. The Unknown Soldier satisfied that need completely, as its characters were unarguably more diverse, realistic yet heroic, than those of earlier Finnish war novels. The book soon became something of a best-seller, as it sold 175,000 copies in only six months — quite a lot for a Finnish novel in the 1950s. Yet, the reception of the book was harsh. In Finland's biggest newspaper, Helsingin Sanomat, the critic Toini Havu argued in her infamous review that Linna did not present his characters in a grand historical and ethical context, which she thought was crucial. Also modernists treated The Unknown Soldier with contempt. At the time Tuomas Anhava referred to The Unknown Soldier as a "boy's book" because of its action-packed storyline. The acceptance of the general public and Linna's determination were, however, enough to outdo the criticism in the end.
In the mid-50s, Linna moved to Hämeenkyrö and began to cultivate crops. In 1959, the first part of Under the North Star was released. The book was a success and other parts were to follow. The second part was published in 1960 and the final part in 1963. In 1964, Linna sold the farm and moved back to Tampere. This time he did not return to Finlayson, as he now could dedicate his life entirely to literature due to the financial success hi
Väinö Linna was born in Urjala in the Pirkanmaa region. He was the seventh child of Viktor (Vihtori) Linna (1874–1927) and Johanna Maria (Maija) Linna (1888–1972). However, Linna's father, a butcher, died when Väinö Linna was only eight years old. Thus his mother had to support the entire family by working at a nearby manor. Despite his background, Linna's interest in literature began early on. As a child, Linna loved adventure novels which he borrowed from the local library. The author's education was, however, limited to six years at a public school which he finished in the mid-1930s. After working as a lumberjack and a farm hand at the same manor where his mother had worked, Linna moved to Tampere in 1938. Typical of his generation, the adolescent author-to-be moved from the countryside to a developing city in search of industrial labour which he found at the Finlayson textile mills.
In 1940, Linna was conscripted into the army. The Second World War had broken out, and for Linna's part it meant participation in the Continuation War (1941–44). He fought on the eastern front. In addition to being a squad-leader, he wrote notes and observations about his and his unit's experiences. Already at this point Linna knew that writing would be his preferred occupation. However, failure to get the notes published led him to burn them. In spite of rejection, the idea of a novel, which would depict ordinary soldiers' views on war, would later lead him to write The Unknown Soldier.
After the war, Linna got married and started writing whilst working at the mills during the day. Throughout his time at Finlayson, Väinö Linna read avidly. Such authors as Schopenhauer, Dostoyevsky, and Nietzsche gained Linna's respect. Linna later said that Erich Maria Remarque's All Quiet on the Western Front had also had a great influence on him. However, Linna's first two novels Päämäärä and Musta rakkaus sold poorly; he also wrote poetry but did not enjoy success with that either. Not until the release of The Unknown Soldier (1954) did he rise to fame. It is evident that at the time there was a distinct social need for a novel that would deal with the war and ordinary people's role in it. A decade after the peace treaty with the Soviet Union many Finns were ready to reminisce, some even in a critical manner. The Unknown Soldier satisfied that need completely, as its characters were unarguably more diverse, realistic yet heroic, than those of earlier Finnish war novels. The book soon became something of a best-seller, as it sold 175,000 copies in only six months — quite a lot for a Finnish novel in the 1950s. Yet, the reception of the book was harsh. In Finland's biggest newspaper, Helsingin Sanomat, the critic Toini Havu argued in her infamous review that Linna did not present his characters in a grand historical and ethical context, which she thought was crucial. Also modernists treated The Unknown Soldier with contempt. At the time Tuomas Anhava referred to The Unknown Soldier as a "boy's book" because of its action-packed storyline. The acceptance of the general public and Linna's determination were, however, enough to outdo the criticism in the end.
In the mid-50s, Linna moved to Hämeenkyrö and began to cultivate crops. In 1959, the first part of Under the North Star was released. The book was a success and other parts were to follow. The second part was published in 1960 and the final part in 1963. In 1964, Linna sold the farm and moved back to Tampere. This time he did not return to Finlayson, as he now could dedicate his life entirely to literature due to the financial success hi
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 85 reviews
June 23, 2015
Nyt se on luettu. Tunteet sekavat, toisaalta olen iloinen voidessani todeta kääntäneeni viimeisen sivun, mutta toisaalta tekisi mieli aloittaa uudestaan nyt heti. Ontto olo kun ei voi enää seurata Koskelan perheen elämää.
Tätä kirjaa ylistetään kaikkialla ja tiedän, että tämä vuodatus tulee olemaan vain yksi monista, mutta sanotaanpa se silti. Täällä Pohjantähden alla on upea kirja, mieletön lukukokemus ja suomalaisena ihan oikeasti menettää todella paljon jos ei tähän tartu. Kirja antaa uudenlaista kosketuspintaa lähihistorian tapahtumiin ja on jännittävää, miten helposti ja tunteella sitä samaistuu henkilöihin ja tapahtumiin.
Täällä Pohjantähden alla herätti niin monia tunteita. Itkin moneen kertaan, mutta etenkin tunteisiin osuivat kansalaissodan tapahtumat , II maailmansodan tapahtumat ja aivan viimeiset luvut siksi, että matka oli päättymässä.
Täytyy myös sanoa, että jos Linna jotain osaa, niin lopettaa romaaninsa. Tuntemattoman sotilaan viimeinen lause on kuuluisa ja tämänkin trilogian kaikki osat loppuvat upeasti. Loppukohtauksista maalautuu lukijalle todella kirkas tunnelmakuva enkä muista koskaan lukeneeni aivan vastaavaa.
Voisin ylistää tätä loputtomiin hahmojen, kielten ja kaiken osalta, mutta ehkäpä jätän tältä erää tähän. Suosittelen kirjaa aivan kaikille, se on upea kuvaus Suomen lähihistoriasta ihmisen tasolta ja unohtumaton, 70 vuotta kattava matka Pentinkulman kylän maisemissa yhdessä Koskelan perheen kanssa. Ei kannata turhaan pelätä lukemista, sillä vaikka kirja aika ajoin seisoo hiukan paikoillaan, on se mukaansatempaava ja ennen kaikkea lukija alkaa elää tapahtumien mukana.
Täällä Pohjantähden alla ei kaunistele tai ole inhorealistinen, se on ennen kaikkea elämänmakuinen ja aito. Kaunis, koskettava ja mieleenpainuva. Ainutlaatuinen teos. Uskaltaisin sanoa suosikiksi.
Aion varmasti lukea tämän vielä uudelleenkin.
Tätä kirjaa ylistetään kaikkialla ja tiedän, että tämä vuodatus tulee olemaan vain yksi monista, mutta sanotaanpa se silti. Täällä Pohjantähden alla on upea kirja, mieletön lukukokemus ja suomalaisena ihan oikeasti menettää todella paljon jos ei tähän tartu. Kirja antaa uudenlaista kosketuspintaa lähihistorian tapahtumiin ja on jännittävää, miten helposti ja tunteella sitä samaistuu henkilöihin ja tapahtumiin.
Täällä Pohjantähden alla herätti niin monia tunteita. Itkin moneen kertaan, mutta etenkin tunteisiin osuivat kansalaissodan tapahtumat , II maailmansodan tapahtumat ja aivan viimeiset luvut siksi, että matka oli päättymässä.
Täytyy myös sanoa, että jos Linna jotain osaa, niin lopettaa romaaninsa. Tuntemattoman sotilaan viimeinen lause on kuuluisa ja tämänkin trilogian kaikki osat loppuvat upeasti. Loppukohtauksista maalautuu lukijalle todella kirkas tunnelmakuva enkä muista koskaan lukeneeni aivan vastaavaa.
Voisin ylistää tätä loputtomiin hahmojen, kielten ja kaiken osalta, mutta ehkäpä jätän tältä erää tähän. Suosittelen kirjaa aivan kaikille, se on upea kuvaus Suomen lähihistoriasta ihmisen tasolta ja unohtumaton, 70 vuotta kattava matka Pentinkulman kylän maisemissa yhdessä Koskelan perheen kanssa. Ei kannata turhaan pelätä lukemista, sillä vaikka kirja aika ajoin seisoo hiukan paikoillaan, on se mukaansatempaava ja ennen kaikkea lukija alkaa elää tapahtumien mukana.
Täällä Pohjantähden alla ei kaunistele tai ole inhorealistinen, se on ennen kaikkea elämänmakuinen ja aito. Kaunis, koskettava ja mieleenpainuva. Ainutlaatuinen teos. Uskaltaisin sanoa suosikiksi.
Aion varmasti lukea tämän vielä uudelleenkin.
April 24, 2017
Taas tuli haikea olo, kun piti sulkea kirja. Toinen lukukerta oli aivan yhtä vaikuttava kuin ensimmäinenkin, nauroin ja itkin hahmojen vaiheita. Aivan ihana trilogia, en voi muutakaan sanoa!
July 30, 2015
Pää on tyhjä. Hieno ja massiivinen lukukokemus.
April 22, 2019
Olihan tämä upea. ❤️
July 31, 2021
Ei turhan takia yksi suomalaisen kirjallisuuden helmiä. Hieno kaunokirjallinen kuvaus suomalaisuudesta menneinä vuosikymmeninä ja auttaa hahmottamaan suomalaisena myös oman mielenmaiseman taustaa sukupolvien ketjussa.
October 7, 2019
Kuuntelin tämän Veikko Sinisalon lukemana äänikirjana, ja tässä arviossa taitaa nyt yhdistyä paitsi Linnan huikean hienosti kirjoittama romaani, myös Sinisalon järjettömän hyvä tulkinta siitä. Ehkä kaikkien pitäisi nimenomaan kuunnella tämä?
Mutta voi pojat, voi pojat, voi Koskelan pojat. Olen liikuttunut, vaikuttunut ja järkyttynyt, mutta jotenkin myös lohdutettu. Surullisessa ja epäreilussa tarinassa on myös valtavasti lohtua ja huumoria, ja sitä tunnistamisen riemua, joka tulee suomalaisen kursailun kulttuurin, hakkailun tai sanomatta jättämisen täydellisestä kuvauksesta. Pakotti tämä miettimään myös omia juuria ja suvuissa kulkevia taakkoja. Tuntuu että ymmärrän tätä maata, yhteiskuntaa ja suomalaisia hitusen aiempaa enemmän.
Mutta voi pojat, voi pojat, voi Koskelan pojat. Olen liikuttunut, vaikuttunut ja järkyttynyt, mutta jotenkin myös lohdutettu. Surullisessa ja epäreilussa tarinassa on myös valtavasti lohtua ja huumoria, ja sitä tunnistamisen riemua, joka tulee suomalaisen kursailun kulttuurin, hakkailun tai sanomatta jättämisen täydellisestä kuvauksesta. Pakotti tämä miettimään myös omia juuria ja suvuissa kulkevia taakkoja. Tuntuu että ymmärrän tätä maata, yhteiskuntaa ja suomalaisia hitusen aiempaa enemmän.
January 27, 2022
Sytytti kiinnostuksen maamme historiaa kohtaan.
Avasi mentaalista nöyryyskoulun ovea, mikä on tapahtumana usein hyvä ja oikein.
Avasi mentaalista nöyryyskoulun ovea, mikä on tapahtumana usein hyvä ja oikein.
November 10, 2025
mmjuu… hmhy… ei riitä vaan pari sanaa tätä kuvailemaan
Vuorotellen ainakin ihastuttava, vihastuttava, naurattava, surettava, tylsistyttävä ja yllättävän usein samaistuttava. Tai ehkä siinä ei oo mitään kauheen yllättävää
Vuorotellen ainakin ihastuttava, vihastuttava, naurattava, surettava, tylsistyttävä ja yllättävän usein samaistuttava. Tai ehkä siinä ei oo mitään kauheen yllättävää
May 18, 2023
Jossain vaiheessa mietin, että onko tämä niin hieno kuin sanotaan. Hyvä kyllä, mutta että viisikö tähteä.
Loppuun kun pääsin, niin eipä ollutkaan maailma enää entisensä, joten kyllä, 5 tähteä.
Loppuun kun pääsin, niin eipä ollutkaan maailma enää entisensä, joten kyllä, 5 tähteä.
February 21, 2022
10/10
December 25, 2017
Minulla on ollut omana Suomi 100 -lukuprojektina Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, jota olen hiljakseen ja välillä muita kirjoja lukien käynyt läpi kesästä asti. Nyt se on luettu.
Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että lukukokemuksena Pohjantähti on todella hyvä. Kansakunnan kaapin päälle nostetuista kirjoista tulee helposti sellainen mielikuva, että niiden täytyy olla jotenkin vaikeita ja raskassoutuisia, mutta tämä mielikuva ei päde ainakaan Linnan kirjoihin. Pohjantähden kieli on eläväistä, juoni kulkee jouhevasti ja henkilöhahmot ovat taiten rakennettuja. Lopussa jäi suorastaan ikävä Pentinkulman ihmisiä.
Toisekseen pitää todeta, että kyllä jokaisen vähänkin Suomen lähihistoriasta kiinnostuneen kannattaa lukea tämä trilogia. Niin mielenkiintoisesti Linna kuvaa Suomen varhaisten vaiheiden tapahtumia ja jännitteitä.
Pohjantähti muodostaa kiinnostavan vastinparin esimerkiksi Kjell Westön Missä kuljimme kerran -eepokselle, joka kertoo hyvin erilaisen tarinan suunnilleen samoista vuosista. Siinä, missä Westö kuvaa kaupunkilaiselämää ja ruotsinkielisen yläluokan joie de vivreä, Linnan hahmot ovat maaseudun työtä tekevää luokkaa, joka tuntee itsenäistyvän Suomen alkuvaiheiden politiikan melskeet konkreettisesti selkänahassaan voimatta itse niihin suuresti vaikuttaa.
Moni on sanonut pitäneensä eniten trilogian kakkososasta, joka käy läpi sisällissotaa. Ja varsin verevä kuvaushan se onkin. Itse loppujen lopuksi pidin vielä enemmän kolmannesta osasta, jossa pestään sisällissodan jälkipyykki Lapuan liikkeineen päivineen. Jos jotakin, Linna kuvaa taitavasti sitä, miten kyvyttömyys ymmärtää muita johtaa nopeasti jyrkkiin vastakkainasetteluihin ja konflikteihin.
Pohjantähden riipivä kuvaus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta on saanut monessa lukijassa aikaan poliittisen heräämisen. Eikä ihme.
Toisaalta Linna kuvaa myös sitä, miten vanhat kaunat unohdetaan. Onhan se varsin vitsikästä, kun lopussa Janne Kivivuorelle esittävät kunnallisneuvoksen arvonimeä samat isännät, jotka paria vuosikymmentä aiemmin tämän kyydittävät ja pieksevät. Niin se muuttuu maailma.
Kaiken kaikkiaan Pohjantähti on ajatuksia herättävä teos, joka auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään monia asioita suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Ja se ei ole vähäinen ansio se.
Ihan ensimmäiseksi pitää todeta, että lukukokemuksena Pohjantähti on todella hyvä. Kansakunnan kaapin päälle nostetuista kirjoista tulee helposti sellainen mielikuva, että niiden täytyy olla jotenkin vaikeita ja raskassoutuisia, mutta tämä mielikuva ei päde ainakaan Linnan kirjoihin. Pohjantähden kieli on eläväistä, juoni kulkee jouhevasti ja henkilöhahmot ovat taiten rakennettuja. Lopussa jäi suorastaan ikävä Pentinkulman ihmisiä.
Toisekseen pitää todeta, että kyllä jokaisen vähänkin Suomen lähihistoriasta kiinnostuneen kannattaa lukea tämä trilogia. Niin mielenkiintoisesti Linna kuvaa Suomen varhaisten vaiheiden tapahtumia ja jännitteitä.
Pohjantähti muodostaa kiinnostavan vastinparin esimerkiksi Kjell Westön Missä kuljimme kerran -eepokselle, joka kertoo hyvin erilaisen tarinan suunnilleen samoista vuosista. Siinä, missä Westö kuvaa kaupunkilaiselämää ja ruotsinkielisen yläluokan joie de vivreä, Linnan hahmot ovat maaseudun työtä tekevää luokkaa, joka tuntee itsenäistyvän Suomen alkuvaiheiden politiikan melskeet konkreettisesti selkänahassaan voimatta itse niihin suuresti vaikuttaa.
Moni on sanonut pitäneensä eniten trilogian kakkososasta, joka käy läpi sisällissotaa. Ja varsin verevä kuvaushan se onkin. Itse loppujen lopuksi pidin vielä enemmän kolmannesta osasta, jossa pestään sisällissodan jälkipyykki Lapuan liikkeineen päivineen. Jos jotakin, Linna kuvaa taitavasti sitä, miten kyvyttömyys ymmärtää muita johtaa nopeasti jyrkkiin vastakkainasetteluihin ja konflikteihin.
Pohjantähden riipivä kuvaus yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta on saanut monessa lukijassa aikaan poliittisen heräämisen. Eikä ihme.
Toisaalta Linna kuvaa myös sitä, miten vanhat kaunat unohdetaan. Onhan se varsin vitsikästä, kun lopussa Janne Kivivuorelle esittävät kunnallisneuvoksen arvonimeä samat isännät, jotka paria vuosikymmentä aiemmin tämän kyydittävät ja pieksevät. Niin se muuttuu maailma.
Kaiken kaikkiaan Pohjantähti on ajatuksia herättävä teos, joka auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään monia asioita suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä. Ja se ei ole vähäinen ansio se.
February 16, 2021
Nämä kolme kirjaa olivat mukana kävelyillä, ratikoissa, siivotessa, automatkoilla, ruokaa laittaessa, suihkussa, venytellessä, treenatessa ja nukkumaan mennessä. Koin liikutuksen hetkiä, nauroin, tunsin raivoa, ajattelin paljon historiaa ja oman sukuni menneisyyttä. Toivoin, että olisin lukenut kirjan jo lukiossa opiskellessani historiaa, jotta kaiken tiedon kylkeen olisi saanut tällaisen konkreettisen kuvauksen.
Rakastin ensilukemalta Tuntematonta sotilasta, joten ihme, ettei ole aiemmin tullut mieleen tosissaan lukea tätä kirjasarjaa, vaikka teemaltaan onkin erilainen. Pidän Linnan tyylistä kirjoittaa ja kuvata niin maisemia, ajankuvaa kuin dialogejakin. Koska historia on aina kiinnostanut ja kiehtonut, tällainen ajankuva oli valaiseva. Olen myös aina pitänyt sukupolvikertomuksista, joten kirjan monen sukupolven ylittävä tarina vei mukanaan ja henkilöhahmoihin kiintyi yllättävän paljon. Kaiken viimeisteli Antti Holman ihana ääni. On vaikea löytää yhtä mieleistä kuunneltavaa tämän tilalle.
Rakastin ensilukemalta Tuntematonta sotilasta, joten ihme, ettei ole aiemmin tullut mieleen tosissaan lukea tätä kirjasarjaa, vaikka teemaltaan onkin erilainen. Pidän Linnan tyylistä kirjoittaa ja kuvata niin maisemia, ajankuvaa kuin dialogejakin. Koska historia on aina kiinnostanut ja kiehtonut, tällainen ajankuva oli valaiseva. Olen myös aina pitänyt sukupolvikertomuksista, joten kirjan monen sukupolven ylittävä tarina vei mukanaan ja henkilöhahmoihin kiintyi yllättävän paljon. Kaiken viimeisteli Antti Holman ihana ääni. On vaikea löytää yhtä mieleistä kuunneltavaa tämän tilalle.
April 25, 2013
Suomalaisen kirjallisuuden keskeisimpiin kuuluva klassikko on nyt luettu. Ja hienohan se on. Upea sukupolvikuvaus, historiallinen kertomus, ihmisluonnon moninaisuuden paljastaja. Tätä sulatellessa menee hetki, mutta todettakoon, että olisin valmis aloittamaan trilogian lukemisen saman tien uudelleen alusta.
October 18, 2021
”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi.”
Mutta Jussi on vain yksi kirjan monista henkilöitä. Erityisesti seurataan Jussin pojan, Akselin elämää vaimonsa Elinan kanssa, koko heidän perhettään ja sukua, sekä muiden pentinkulmalaisten elämää 1880-luvulta aina 1950-luvulle asti. On syntymiä, kuolemia, ripille pääsyjä ja häitä, on kapinoita, sotia, köyhyyttä ja vankeutta.
Linna kirjoittaa uskottavasti realistisen tuntuisen tarinan. Hienoa isänmaan, suomalaisuuden ja ajan kuvaa, lyhyt historian oppimäärä itsenäistymisen ja sisällissodan ajasta, torppareiden oikeuksista, kieltolaista, Lapuan liikkeestä, Mäntsälän kapinasta, talvisodasta, jatkosodasta ja paljon muusta. Kirja on kuitenkin tuskastuttavan pitkä ja polveileva. Olisiko napakampi lähestymistapa ollut parempi? Tekisi mieli sanoa, että määrä ei korvaa laatua…
Nyt, sen sijaan että tarinassa oltaisiin keskitytty johonkin yhteen draaman kaareen tai juoneen, kirjaan oli tungettu ihan kaikkea mitä siihen aikakauteen vaan voi liittyä. Henkilöhahmoja oli runsaasti, jotta saadaan kaikki mahdolliset näkökulmat katettua. Monet tapahtumat vilahtelevat silmissä ilman syvällisempää pysähtymistä, kun taas joitain asioita jaaritellaan loputtomiin.
Teos onkin ehkä hyvä historiakatsaus ja fiktiivinen ajan kuvaus, mutta romaanina paikoin puuduttavan pitkästyttävä. Kaikesta traagisuudestaan huolimatta tarina ei myöskään koskettanut minua, vaan jätti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kylmän välinpitämättömäksi.
Teoksen merkitystä suomalaisessa kirjallisuudessa ei voi väheksyä, mutta arvioin oman subjektiivisen lukukokemukseni perusteella vain kolmen tähden arvoiseksi.
Mutta Jussi on vain yksi kirjan monista henkilöitä. Erityisesti seurataan Jussin pojan, Akselin elämää vaimonsa Elinan kanssa, koko heidän perhettään ja sukua, sekä muiden pentinkulmalaisten elämää 1880-luvulta aina 1950-luvulle asti. On syntymiä, kuolemia, ripille pääsyjä ja häitä, on kapinoita, sotia, köyhyyttä ja vankeutta.
Linna kirjoittaa uskottavasti realistisen tuntuisen tarinan. Hienoa isänmaan, suomalaisuuden ja ajan kuvaa, lyhyt historian oppimäärä itsenäistymisen ja sisällissodan ajasta, torppareiden oikeuksista, kieltolaista, Lapuan liikkeestä, Mäntsälän kapinasta, talvisodasta, jatkosodasta ja paljon muusta. Kirja on kuitenkin tuskastuttavan pitkä ja polveileva. Olisiko napakampi lähestymistapa ollut parempi? Tekisi mieli sanoa, että määrä ei korvaa laatua…
Nyt, sen sijaan että tarinassa oltaisiin keskitytty johonkin yhteen draaman kaareen tai juoneen, kirjaan oli tungettu ihan kaikkea mitä siihen aikakauteen vaan voi liittyä. Henkilöhahmoja oli runsaasti, jotta saadaan kaikki mahdolliset näkökulmat katettua. Monet tapahtumat vilahtelevat silmissä ilman syvällisempää pysähtymistä, kun taas joitain asioita jaaritellaan loputtomiin.
Teos onkin ehkä hyvä historiakatsaus ja fiktiivinen ajan kuvaus, mutta romaanina paikoin puuduttavan pitkästyttävä. Kaikesta traagisuudestaan huolimatta tarina ei myöskään koskettanut minua, vaan jätti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kylmän välinpitämättömäksi.
Teoksen merkitystä suomalaisessa kirjallisuudessa ei voi väheksyä, mutta arvioin oman subjektiivisen lukukokemukseni perusteella vain kolmen tähden arvoiseksi.
December 21, 2021
Kesällä ollessani vanhempieni luona pidemmän aikaa päätin vihdoin aloittaa tämän romaanitrilogian lukemisen. Vanhemmiltani löytämäni yhteisnide oli useamman vuosikymmenen vanha, mutta näytti siltä, että sitä ei ole luettu kertaakaan. Korjasin kuitenkin tämän huutavan vääryydeen. Luin teosta aina täällä lomilla ollessani ja nyt joululomalla sain sen vihdoin päätökseen.
Tämä yhteisnide ei erottele trilogian osia toisistaan mitenkään, joten en ole aivan varma missä yksi kirja loppuu ja toinen alkaa ja tämän takia koko sarja on muokkautunut päässäni yhdeksi isoksi kirjaksi. Ajan kulumisesta ja aiheiden vaihtumisesta voi kuitenkin suunnilleen päätellä missä vaiheessa osasta siittytään toiseen.
Minulle trilogia on yhtä pitkää kuvausta Suomen historiasta ja sen käännekohdista yhden perheen elämästä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Linna onnistuu hienosti kuvaamaan maailman muutosta henkilöhahmojen arkisten kokemusten kautta. Hahmot tekevät parhaansa selvitäkseen tässä muuttuvassa maailmassa niin rauhan, kuin sodan aikana. Todella mielenkiintoinen teos niin historiantutkimuksen, kuin kirjallisuudentutkimuksenkin näkökulmasta.
Tämä yhteisnide ei erottele trilogian osia toisistaan mitenkään, joten en ole aivan varma missä yksi kirja loppuu ja toinen alkaa ja tämän takia koko sarja on muokkautunut päässäni yhdeksi isoksi kirjaksi. Ajan kulumisesta ja aiheiden vaihtumisesta voi kuitenkin suunnilleen päätellä missä vaiheessa osasta siittytään toiseen.
Minulle trilogia on yhtä pitkää kuvausta Suomen historiasta ja sen käännekohdista yhden perheen elämästä 1800-luvun lopulta 1950-luvulle. Linna onnistuu hienosti kuvaamaan maailman muutosta henkilöhahmojen arkisten kokemusten kautta. Hahmot tekevät parhaansa selvitäkseen tässä muuttuvassa maailmassa niin rauhan, kuin sodan aikana. Todella mielenkiintoinen teos niin historiantutkimuksen, kuin kirjallisuudentutkimuksenkin näkökulmasta.
April 22, 2024
Haluan kirjoittaa tästä jotain, kertoa kuinka paljon arvostan tätä trilogiaa, mutta sanoja ei ole. On vain esivanhempien kuiskutukset ja tarinat menneisyydestä, mitkä hetken verran tuntui hien ja mullan pistävinä pinttyminä iholla ja punaa hehkuvina kesäillan auringonlaskuina. Tunnen samanlaista melankolista huojennusta kuin seisoessani isovanhempieni metsälammen rannalla, kuusten hiljaa humistessa ymmärrän että tämä paikka tulee olemaan tässä senkin jälkeen kun isovanhempani ovat poissa, kun minä olen poissa.
June 19, 2017
Erinomainen teos. Katsaus Suomen historiaan. Linna onnistuu välittämään hyvin tunnelmaa kulloisistakin olosuhteista (joskin joissain kohdissa varsin paatoksellisella tyylillä). Ihmiskohtalot ovat antoisia ja samalla karmivia. Olemmeko vieläkään kehittyneet paremmiksi?
July 10, 2022
jämpti 6/5
November 21, 2025
akseli så sexig akseli kan ta mig 😍😍
April 22, 2024
Huh heijaa. Vuosia tämä kirja on ajelehtinut lukukiinnostuksen rajamailla. Vähän kuten Tuntematon sotilas muutama vuosi aiemmin. En ollut tehnyt mitään päätöstä olla lukematta tätä kirjaa, mutta aina löytyi jotain mielekkäämpää ja parempaa luettavaa joten Pohjantähteen tarttuminen oli vain jäänyt.
Tässä muutaman viime vuoden aikana - luultavasti uusintapainoksesta johtuen - kirja nousi uudestaan moniin keskusteluihin ja sen lukeneet kertoivat uskomattomia sotatarinoita matkastaan trilogian kanssa. Vasta näistä keskusteluista havahduin ajattelemaan, että kaipa minunkin pitäisi tämä kahlata. En ole koskaan nähnyt edes sitä kahdesta ensimmäisestä kirjasta tehtyä elokuvaa, joten tietoni kirjasta rajoittuivat Akselin ja Elinan häävalssiin ja siihen että alussa oli suo, kuokka ja Jussi.
Nyt, kirjan luettuani, on tietysti hölmö olo. Jos Tuntematon sotilas antoi ryhmän mikronäkökulmasta armottoman ja kaoottisen luennan sodan satunnaisuudesta ja yksittäisen sotamiehen heittelehtimisestä maailman tapahtumien aallokossa, tarjoaa Linna tällä kertaa vähän isomman näkökulman, kun pääsemme Pentinkulman kylän asukkaiden silmin katsomaan miten Suomi muuttui 1880-luvulta 1950-luvulle.
En tarkistanut tätä tietoa, mutta isäni väitti että Pentinkulma sijoittuisi jonnekin Urjalaan, mikä ei ole kovin kaukana synnyinkaupungistani Huittisista. Kulkeepa sisällissodan jälkimainingeissa Pentinkulman läpi joukko punaisia pakolaisia, joka etsii tietä Lauttakylään (joka on siis Huittisten keskustaajama josta myös Tuntemattoman eksentrinen jousipyssymies Honkajoki kertoi olevansa kotoisin). Huittisten läheisyys on merkittävää sikäli, että pentinkulmalaisten murteessa on tiettyjä kaikuja Huittisten murteesta, joka on pääosin satakuntalainen murre ohuin pirkanmaalaisin vaikuttein.
Ensimmäiset parisataa sivua kului huvittuneen viihtymisen merkeissä. Pentinkulmalaisissa ja erityisesti Koskelan Jussissa oli jopa karikatyyriin asti paljon sitä, mikä vanhempieni sukupolvessa huvittaa. Jussin ja muiden kyläläisten ajoittain tyhmyyteen asti vajoava umpimielisyys on silti varmasti realistinen kuvaus tuon ajan ihmisestä, joka ei ole käynyt kouluja tai ajatellut muutenkaan maailmaa koskaan sen syvemmin oman elinpiirinsä ulkopuolelta. Minä siis suoraan sanottuna naureskelin tälle joukolle: Voi teitä. Kunnes jouduin myöntämään, että minä olen ihan samanlainen, toki pääkaupunkiseutulaistuneena ja maailmaa nähneenä, fyysistä palkkatyötä vain nuoruudessani tehneenä, mutta silti. Koskeloissa koskettaa haluttomuus puuttua liiaksi muiden asioihin, vaikeilu avoimien tunteiden ilmaisujen kanssa ja periksiantamaton puurtaminen jolle ei toivota kiitosta mutta jolle kuitenkin toivotaan kiitosta.
Korjaan: En koe olevani samanlainen, mutta olen painiskellut elämässäni samanlaisten asioiden kanssa. Linna näki tuon alueen ihmistyypin erittäin taitavasti. Oman isäni voisi vieläkin laittaa tuonne asumaan eikä hän erottuisi porukasta kuin korkeintaan yleissivistyksensä ansiosta.
Tätä oman historiani kontekstia vasten voitte vain kuvitella miten vavahduttavalta tuntuu kun Linna vyöryttää pentinkulmalaisten päälle Suomen lähihistorian suurimpia käännekohtia. Tapahtumat ovat toki historiasta tuttuja, mutta vaikka Täällä Pohjantähden alla on fiktiota, tuodaan tässä historiaan sellaista sosiopoliittista ja esimerkein konkreettista kertomuksen voimaa jota yläasteen tai lukion taitavakaan opettaja ei pysty välittämään. Huimaavampaa vielä on ajatella, että Linna julkaisi trilogian 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Talvi- ja Jatkosodan kokemus oli maalle yhtenäistävä, mutta sisällissodasta oli kulunut vasta 40 vuotta. Tuon ajan vastakkainasettelun Linna latoo sivu sivulta 1800-luvun lopusta kohti Venäjän vallankumouksen edesauttamaa räjähdystä. Kokemus on erittäin vahva. Lukija tietää mitä on tulossa, mutta historian voimia ei aina pysäytä edes vakuuttavin järkipuhe. Tapa jolla Linna käsittelee yhtä historiamme surullisimmista luvuista on vakaa. Hän ei pyri ulkokohtaiseen objektiivisuuteen, ovathan tarinan päähenkilöt paljon lähempänä punaista kuin valkoista puolta, mutta hän ei myöskään pyri selittämään hyväksi kummankaan puolen rikoksia toisen puolen rikosten kustannuksella. Näkökulma on toki lähinnä niin sanotun tavallisen kansan, kuten Tuntemattomassakin.
Oikeastaan vain riittävän laaja kuva siitä, mitä ennen sisällissotaa tapahtui tarjoaa mahdollisuuden käsitellä tapahtumia linnamaisen toteavasti. Myös tapa, jolla ihmiset jatkavat elämäänsä yhdessä yhtenä yhteiskuntana moisen sodan jälkeen kuvataan kirjassa hienosti. Samat kyläläiset, samat talolliset, samat torpparit, samat jännitteet, mutta elämä jatkuu. Pentinkulmalaisille punaisten ja valkoisten sota näyttäytyy paikallisena, mutta Linna peilaa taitavasti tapahtunutta koko Euroopan skaalalla tapahtuviin suursotiin ja Lapuan liikkeen aikana fasismin nousuun Saksassa ja Italiassa. Uutiset kulkevat poliitikoiden ja sanomalehtien kautta, mistä paikalliset vaikuttajat sitten suodattavat ne ymmärrettävään muotoon.
Historian käännekohdat ovat kuitenkin vain yksi osa Pohjantähden viehätystä. 70 vuoden aikajänne saattaisi tuntua puisevalta jos henkilögalleria ei olisi linnamaisen herkullinen, joskin aavistuksen karikatyyrinen. Kirjailija lie halunnut esitellä laajemmin arkkityyppisiä ajan ihmisiä, tällä kertaa he sattuvat kaikki asumaan samalla kylällä. Koska en ollut kirjaan juuri aiemmin tutustunut sain lopussa kokea melkoisen mieli blouattu -hetken kun tajusin, että Tuntemattoman Vänrikki Koskela on Akselin ja Elinan vanhin poika Vilho Koskela. Twitterissä joku huomauttikin, että 2000-luvun kielellä Täällä Pohjantähden alla on Tuntemattoman sotilaan "prequel". Väinö Linna Cinematic Universe alkaa tästä. Vielä puuttuisi että niskavuorelaiset tai Kalle Päätalo kirjoitettaisiin jatko-osassa sisään.
On käsiteltävä vielä kirjan viimeinen taso, ehkä se vahvin: Ajan kuluessa Pentinkulman ihmisten elinpiirin pienuus, elämän kovuus ja vuodenaikojen sanelema toisteisuus kertovat vahvasti meidän kaikkien muidenkin elämästä. Kun kirjan lopussa vanha Elina ja vielä vanhempi Alma elelevät Koskelan "uudella puolella" ja seuraavat lastenlasten ja lastenlastenlasten puuhastelua, ajan paino tuntuu pelottavalta. Pihalla touhuava lapsi voisi olla minun isäni, joka muutti kotitilaltaan 10 kilometrin päähän lähiöön ja teki työuran lihateollisuudessa. Minä itse olen ketjussa seuraavana, kahden linkin päässä huolehtivan Elinan katseesta. Eikä aikaakaan kun minä itse katselen sumenevin silmin uusien ihmisten vilistämistä (toivottavasti vaikka Bahamasaarilla talvisin) ja joku joutuu turhautuneesti selittämään minulle asioita jotka sinä hetkenä liikuttavat yhteiskunnan rattailta, ja jotka minusta tuntuvat turhalta hömpötykseltä. Ja kaikilla uusilla sukupolvilla on yhtä painava tarve jättää jälkensä, kunnes vuodet hidastavat sen verran tahtia että jää aikaa tarkastella mitä tuli tehtyä.
Vahva kokemus.
Tässä muutaman viime vuoden aikana - luultavasti uusintapainoksesta johtuen - kirja nousi uudestaan moniin keskusteluihin ja sen lukeneet kertoivat uskomattomia sotatarinoita matkastaan trilogian kanssa. Vasta näistä keskusteluista havahduin ajattelemaan, että kaipa minunkin pitäisi tämä kahlata. En ole koskaan nähnyt edes sitä kahdesta ensimmäisestä kirjasta tehtyä elokuvaa, joten tietoni kirjasta rajoittuivat Akselin ja Elinan häävalssiin ja siihen että alussa oli suo, kuokka ja Jussi.
Nyt, kirjan luettuani, on tietysti hölmö olo. Jos Tuntematon sotilas antoi ryhmän mikronäkökulmasta armottoman ja kaoottisen luennan sodan satunnaisuudesta ja yksittäisen sotamiehen heittelehtimisestä maailman tapahtumien aallokossa, tarjoaa Linna tällä kertaa vähän isomman näkökulman, kun pääsemme Pentinkulman kylän asukkaiden silmin katsomaan miten Suomi muuttui 1880-luvulta 1950-luvulle.
En tarkistanut tätä tietoa, mutta isäni väitti että Pentinkulma sijoittuisi jonnekin Urjalaan, mikä ei ole kovin kaukana synnyinkaupungistani Huittisista. Kulkeepa sisällissodan jälkimainingeissa Pentinkulman läpi joukko punaisia pakolaisia, joka etsii tietä Lauttakylään (joka on siis Huittisten keskustaajama josta myös Tuntemattoman eksentrinen jousipyssymies Honkajoki kertoi olevansa kotoisin). Huittisten läheisyys on merkittävää sikäli, että pentinkulmalaisten murteessa on tiettyjä kaikuja Huittisten murteesta, joka on pääosin satakuntalainen murre ohuin pirkanmaalaisin vaikuttein.
Ensimmäiset parisataa sivua kului huvittuneen viihtymisen merkeissä. Pentinkulmalaisissa ja erityisesti Koskelan Jussissa oli jopa karikatyyriin asti paljon sitä, mikä vanhempieni sukupolvessa huvittaa. Jussin ja muiden kyläläisten ajoittain tyhmyyteen asti vajoava umpimielisyys on silti varmasti realistinen kuvaus tuon ajan ihmisestä, joka ei ole käynyt kouluja tai ajatellut muutenkaan maailmaa koskaan sen syvemmin oman elinpiirinsä ulkopuolelta. Minä siis suoraan sanottuna naureskelin tälle joukolle: Voi teitä. Kunnes jouduin myöntämään, että minä olen ihan samanlainen, toki pääkaupunkiseutulaistuneena ja maailmaa nähneenä, fyysistä palkkatyötä vain nuoruudessani tehneenä, mutta silti. Koskeloissa koskettaa haluttomuus puuttua liiaksi muiden asioihin, vaikeilu avoimien tunteiden ilmaisujen kanssa ja periksiantamaton puurtaminen jolle ei toivota kiitosta mutta jolle kuitenkin toivotaan kiitosta.
Korjaan: En koe olevani samanlainen, mutta olen painiskellut elämässäni samanlaisten asioiden kanssa. Linna näki tuon alueen ihmistyypin erittäin taitavasti. Oman isäni voisi vieläkin laittaa tuonne asumaan eikä hän erottuisi porukasta kuin korkeintaan yleissivistyksensä ansiosta.
Tätä oman historiani kontekstia vasten voitte vain kuvitella miten vavahduttavalta tuntuu kun Linna vyöryttää pentinkulmalaisten päälle Suomen lähihistorian suurimpia käännekohtia. Tapahtumat ovat toki historiasta tuttuja, mutta vaikka Täällä Pohjantähden alla on fiktiota, tuodaan tässä historiaan sellaista sosiopoliittista ja esimerkein konkreettista kertomuksen voimaa jota yläasteen tai lukion taitavakaan opettaja ei pysty välittämään. Huimaavampaa vielä on ajatella, että Linna julkaisi trilogian 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Talvi- ja Jatkosodan kokemus oli maalle yhtenäistävä, mutta sisällissodasta oli kulunut vasta 40 vuotta. Tuon ajan vastakkainasettelun Linna latoo sivu sivulta 1800-luvun lopusta kohti Venäjän vallankumouksen edesauttamaa räjähdystä. Kokemus on erittäin vahva. Lukija tietää mitä on tulossa, mutta historian voimia ei aina pysäytä edes vakuuttavin järkipuhe. Tapa jolla Linna käsittelee yhtä historiamme surullisimmista luvuista on vakaa. Hän ei pyri ulkokohtaiseen objektiivisuuteen, ovathan tarinan päähenkilöt paljon lähempänä punaista kuin valkoista puolta, mutta hän ei myöskään pyri selittämään hyväksi kummankaan puolen rikoksia toisen puolen rikosten kustannuksella. Näkökulma on toki lähinnä niin sanotun tavallisen kansan, kuten Tuntemattomassakin.
Oikeastaan vain riittävän laaja kuva siitä, mitä ennen sisällissotaa tapahtui tarjoaa mahdollisuuden käsitellä tapahtumia linnamaisen toteavasti. Myös tapa, jolla ihmiset jatkavat elämäänsä yhdessä yhtenä yhteiskuntana moisen sodan jälkeen kuvataan kirjassa hienosti. Samat kyläläiset, samat talolliset, samat torpparit, samat jännitteet, mutta elämä jatkuu. Pentinkulmalaisille punaisten ja valkoisten sota näyttäytyy paikallisena, mutta Linna peilaa taitavasti tapahtunutta koko Euroopan skaalalla tapahtuviin suursotiin ja Lapuan liikkeen aikana fasismin nousuun Saksassa ja Italiassa. Uutiset kulkevat poliitikoiden ja sanomalehtien kautta, mistä paikalliset vaikuttajat sitten suodattavat ne ymmärrettävään muotoon.
Historian käännekohdat ovat kuitenkin vain yksi osa Pohjantähden viehätystä. 70 vuoden aikajänne saattaisi tuntua puisevalta jos henkilögalleria ei olisi linnamaisen herkullinen, joskin aavistuksen karikatyyrinen. Kirjailija lie halunnut esitellä laajemmin arkkityyppisiä ajan ihmisiä, tällä kertaa he sattuvat kaikki asumaan samalla kylällä. Koska en ollut kirjaan juuri aiemmin tutustunut sain lopussa kokea melkoisen mieli blouattu -hetken kun tajusin, että Tuntemattoman Vänrikki Koskela on Akselin ja Elinan vanhin poika Vilho Koskela. Twitterissä joku huomauttikin, että 2000-luvun kielellä Täällä Pohjantähden alla on Tuntemattoman sotilaan "prequel". Väinö Linna Cinematic Universe alkaa tästä. Vielä puuttuisi että niskavuorelaiset tai Kalle Päätalo kirjoitettaisiin jatko-osassa sisään.
On käsiteltävä vielä kirjan viimeinen taso, ehkä se vahvin: Ajan kuluessa Pentinkulman ihmisten elinpiirin pienuus, elämän kovuus ja vuodenaikojen sanelema toisteisuus kertovat vahvasti meidän kaikkien muidenkin elämästä. Kun kirjan lopussa vanha Elina ja vielä vanhempi Alma elelevät Koskelan "uudella puolella" ja seuraavat lastenlasten ja lastenlastenlasten puuhastelua, ajan paino tuntuu pelottavalta. Pihalla touhuava lapsi voisi olla minun isäni, joka muutti kotitilaltaan 10 kilometrin päähän lähiöön ja teki työuran lihateollisuudessa. Minä itse olen ketjussa seuraavana, kahden linkin päässä huolehtivan Elinan katseesta. Eikä aikaakaan kun minä itse katselen sumenevin silmin uusien ihmisten vilistämistä (toivottavasti vaikka Bahamasaarilla talvisin) ja joku joutuu turhautuneesti selittämään minulle asioita jotka sinä hetkenä liikuttavat yhteiskunnan rattailta, ja jotka minusta tuntuvat turhalta hömpötykseltä. Ja kaikilla uusilla sukupolvilla on yhtä painava tarve jättää jälkensä, kunnes vuodet hidastavat sen verran tahtia että jää aikaa tarkastella mitä tuli tehtyä.
Vahva kokemus.
October 8, 2021
Tätä lukukokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Ajattelin, että tämä olisi vain väkisin läpi rämmittävä klassikko, mutta se olikin kaikkea muuta. Pentinkulmalaisiin tykästyi ja ihmiskohtaloita sai jännittää mukana.
Ensimmäisessä osassa nautin siitä, että mitään erityisempää ei tapahtunut, mutta silti toisaalta kaikki ympärillä alkoi muuttua. Historian tunneilla Suomen sodat eivät olleet niin kiinnostavan oloisia, mutta toisessa osassa se olikin parasta. Huvittavaa myös, miten samankaltaisia asioita politiikassa yhä on, kuin 1910-luvulla. Hahmojen suhtautuminen sotaan ja sieltä palanneisiin osin huvitti; yhtäaikaa niin riipivää, mutta kummallista, kun palaavaa sotilasta lähinnä taputeltiin selkään kotia palatessa. Kolmas osa punoo kaiken lopulta yhteen ja lopussa on sekä raskas että toiveikas olo siitä, miten elämä Pentinkulmalla jatkuu.
Upea kokemus, hieno kirja. Mieleenpainuvia naishahmoja tässä ei juuri ole, mutta jääköön jotain kehittämistarpeitakin. Suosittelen tätä kyllä jokaiselle.
Ensimmäisessä osassa nautin siitä, että mitään erityisempää ei tapahtunut, mutta silti toisaalta kaikki ympärillä alkoi muuttua. Historian tunneilla Suomen sodat eivät olleet niin kiinnostavan oloisia, mutta toisessa osassa se olikin parasta. Huvittavaa myös, miten samankaltaisia asioita politiikassa yhä on, kuin 1910-luvulla. Hahmojen suhtautuminen sotaan ja sieltä palanneisiin osin huvitti; yhtäaikaa niin riipivää, mutta kummallista, kun palaavaa sotilasta lähinnä taputeltiin selkään kotia palatessa. Kolmas osa punoo kaiken lopulta yhteen ja lopussa on sekä raskas että toiveikas olo siitä, miten elämä Pentinkulmalla jatkuu.
Upea kokemus, hieno kirja. Mieleenpainuvia naishahmoja tässä ei juuri ole, mutta jääköön jotain kehittämistarpeitakin. Suosittelen tätä kyllä jokaiselle.
October 11, 2019
first of all... yes I FINALLY finished it. But for some reason I feel kind of empty and sad. I will miss the characters.
Väinö Linna I such a great author. I don't know how to explain this but these books could've been worse. Easily. But Väinö Linna managed to write it very very well. I admit it... there were boring and uninteresting parts but there were also a lot of really interesting parts. For example he explained Finland's civil war very well and kept me interested through the 3 books. It was also nice to read what life was like 100 years ago. I'm really happy I read these books.
The only reason I'm not giving it 5 starts is probably the fact that there were a lot of unnecessary parts. I read so many speeches (?) of communism and socialism that I'm basically specialist by now (just kidding).
But yea. Overall a great book about Finland's history and everyday life. 4/5 would recommend.
Väinö Linna I such a great author. I don't know how to explain this but these books could've been worse. Easily. But Väinö Linna managed to write it very very well. I admit it... there were boring and uninteresting parts but there were also a lot of really interesting parts. For example he explained Finland's civil war very well and kept me interested through the 3 books. It was also nice to read what life was like 100 years ago. I'm really happy I read these books.
The only reason I'm not giving it 5 starts is probably the fact that there were a lot of unnecessary parts. I read so many speeches (?) of communism and socialism that I'm basically specialist by now (just kidding).
But yea. Overall a great book about Finland's history and everyday life. 4/5 would recommend.
March 9, 2015
Olihan tämä hieno. Tuo historiaa kummasti elävämmäksi. Aika hataraa on koulupohjalta ymmärrys sisällissodan lähtökohdista ja toisaalta sotienvälisen ajan lapuanliikkeestä ja muusta valkoisesta terrorista. Täällä Pohjantähden alla tuo historian kulkuun tavallisen ihmisen näkökulmaa. Hyvin saa Linna pidettyä lukijan mielenkiinnon yllä, vaikka kirja käsittelee noin 70 vuoden aikajännettä.
Upea kirja, kannattaa lukea.
Upea kirja, kannattaa lukea.
April 20, 2012
Olipahan urakka, mutta olihan siinä kolme kirjaa. Melko huikeeta. Vaikka Suomen lähihistoria on tietysti tuttua kauraa, niin tästä kulmasta esitettynä kosketti ihan eri tavalla kuin koulun historian kirjoista. Linnan kerronta on kerrassaan hienoa ja todella vaikuttavaa. Ei voi tästäkään kuin todeta, että el classico, eikä syyttä.
February 9, 2018
Kaikelle todellakin on aikansa. Aiemmin en olisi saanut niin paljon irti tästä kirjasta. Linna kirjoitti uskomattoman teoksen, joka nosti ainakin minulla tunteet pintaan useamman kerran. Upea tarina yhden suvun vaiheista!
September 10, 2024
Hitaasti etenevä klassikko, pitkän tarina tarjosi matkalla hienoa kuvaelmaa suomalaisuudesta. Loppuun pääseminen oli matkan arvoinen ja kyseistä matkaa olisi mieluusti jatkanut pitempään. Suomalainen klassikko, joka antoi ymmärrystä omista juurista, sekä elämän kiertokulusta.
March 23, 2015
Tuuletan. Luin. Sitä ensimmäistä lausetta pidemmällekin. Loppuun asti. Kauan se kesti.
February 24, 2019
Koskettava sotien sävyttämä trilogia sukupolvista ja kuinka rakkaat lähtevät yksitellen kadoten talon kulman taakse. En kykene lukemaan uudestaan koskettavuuden johdosta, mutta suosittelen kuitenkin.
July 23, 2021
Linna kuljettaa lukijansa läpi yhden sukupolven, ja eritoten ajan, josta nykypäivän nuorisolla (itseni mukaan lukien) ei ole enää omakohtaista kokemusta tai kunnollista tarttumispintaa. Ei liene liioiteltua sanoa, että nuoremmalla sukupolvella on vaikeuksia tarttua jo omaan lähihistoriaansa. Historian kuvaus etenkin ajanjaksojen ja kapeiden käsitteiden kautta on haasteellista. Yhteen aikaan mahtuu niin mielettömästi tapahtumia ja kokemuksia, että niitä on mielestäni mahdotonta kuvata totuudenmukaisesti jälkikäteen. Etenkin nuoren lukijan kohdalla tilanne on entistä haastavampi, koska elämänkokemus on vähäinen ja maailmankuva hyvin erilainen -koronakriisi on epäilemättä oman aikani omaan elämääni eniten heijastunut kriisi. Historian tapahtumien liukas pinta ei kuitenkaan ole mielestäni riittävä peruste historiaan perehtymisestä luopumiseen. 1900-luvun alku on yllättävän lähellä, ja tapahtumien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään sekä suomalaisia kansana että itseäni suomalaisena.
Täällä Pohjantähden alla antaa laajan kurkistuksen tyylillä, joka avaa mielestäni kivuttomimmin ikkunan historiaan käsittelemällä tapahtumia kapean osanottajajoukon näkökulmasta. Kirja kuvaa pääasiassa tapahtumia Pentinkulman kylällä, keskittyen erityisesti Koskelan perheeseen ja perheen sisällä kolmeen eri sukupolveen.
Linna mainitsee isot maailma- ja valtiotason tapahtumat, mutta keskittyy käsittelemään niitä pienen yhteisön näkökulmasta. Jokin, mikä nyt taaksepäin katsoessa näyttäytyy järkyttävänä, perustuksia mullistavana kriisinä maailmalla, on voinut olla sen ajan kansalaiselle pelkkä maininta radiossa, epämääräinen ajoittain nouseva levottomuus mielessä.
Kirja syvensi käsitystäni etenkin sisällissodan syttymisen syistä sekä käsitystäni sisällissodan tragedian voimakkuudesta kaikkien, ihan kaikkien, ihmisten elämässä. Linna nostaa ajoittain myös väkisin mieltä nakertavan kysymyksen ihmisyydestä sisällissodan keskellä. Ihmisyyden kriisi on ollut järkyttävä ja todellinen, ja sen raakuudesta kertovat synkkää tarinaa kaikki kerätty materiaali ja erityisesti valokuvat, joita on otettu omien kansalaisten teloituksista sekä kituvista naapureista vankileireillä.
En aiemmin ole tainnut juuri ajatusta uhrata sille, miten sisällissodasta oli päästy eteenpäin -miten niin syvin kahtia jakautunut kansa voi kuroa kiinni railoa, joka luokkien välille oli revennyt? Muilutuksista muistan kyllä kuulleeni, mutta tuo aika on ollut itselleni varsin hämärä. Sain historiasta kokonaan uuden puolen esiin lukiessani valkoisten rivien sodanjälkeisestä repeilemisestä ääriaineksen pyrkiessä erilleen ja tuon levottoman liikehdinnän vaikutuksesta poliittisesti vähänkin aktiivisten kansalaisten elämään.
Tämä sai itseäni myös ennestään pohtimaan oman aikamme vakautta. Kun käyn äänestämässä, ei tiellä maleksi vaalipartioita. Järjestelmä on vakaa, sitä horjuttavat voimat ovat yksittäisten lehtien havinaa tuulessa lähes tyynenä kesäiltana. Sitä vastoin tuolloin 1900-luvun alkupuolella kaikki oli jatkuvassa kriisissä ja mullistuksen tilassa, sopivaa valtiomuotoa haettiin Suomen kasvukipuillessa itsenäisyytensä kanssa. Ja kun lukee kuvauksia ajasta, jolloin valtiomuotokin on ollut neuvottelun alla, yhteiskunta hyvin rikkinäinen ja irrallinen, ajautuu väkisinkin pohtimaan pilareita, joiden päällä nykyinen järjestyksemme lepää. Kuinka suuri kriisi tarvitaan horjuttamaan nykypäivän Suomea tavalla, josta seuraisi vastaava irrallinen kaaoottisuus?
Erityisesti käteen jää kuva yksittäisestä ihmisestä. Miten paljon joutuikaan hän tuona aikana kestämään, synnyttyään 1800-luvun loppupuolella ja elettyään läpi sisällissodan, vankileirien, kansan äärimmäistä jakautumista seuranneiden levottomien vuosien, sitten läpi talvisodan aina jatkosotaan asti.
Koskelan perheen tarina on täynnä tragediaa, ja etenkin kirjan lopussa nousee esiin polttava kysymys keskeisten hahmojen vanhetessa: mitä varten? Miksi tämä kaikki? Vahva elämänkokemus ajaa kaikkien näiden kärsimysten jälkeen ehkä lähemmäs Jumalaa, kuten Elinan kohdalla, tai vaihtoehtoisesti kohti kyynistä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, kuten Jannen kohdalla. Osa jää heilumaan tähän väliin, kokien ajoittain tarvetta löytää jotain selitystä korkeammasta, ajoittain nähden vain tarkoituksettomuuden tyhjyyden (Akseli). Monikaan ihmisistä ei voi sanoa elämää hallinneensa, koska huomisesta ei kukaan tiedä, vaan huomenna voidaan repiä rikki kaikki se, joka kuluneiden vuosien aikana uurastaessa on selkänahasta revitty ja hiellä ja verellä rakennettu. Kuten esimerkiksi käy suurlaman iskiessä, kun Jussin raatamat säästöt yhtäkkiä vain katoavat, vuosien nitkuttelun ja kitkuttelun tulokset häviävät olemattomiin, jäljellä vain hyvältä paikalta ostettu hauta.
Jollain tapaa koen tämän kirjan todella antaneen minulle myös isomman palan ymmärrystä itsestäni. Oma sukupolveni on kasvanut täysin erilaisissa oloissa, mutta silti pystyn havaitsemaan yhtäläisyyksiä Pentinkulman nuorison ja oman ikäluokkani kanssa -on asioita, joita ruhtinaaliset sata vuotta aikaa ja yhteiskunnan päätä huimaava kehitys eivät pysty muuttamaan.
Kansalliset, perinteiset luonteenpiirteemme ovat joutuneet globalisaation myötä sekoittumaan ja muovautuneetkin suurilta osin, mutta sopeutumisemme on edelleen kesken. Oli lohduttavaa lukea tuon aikakauden kommunikoinnista, joka tavallaan oli niin tuttua, ja kuitekin jollain tavalla hävettävää, jotain metsämaista josta pitäisi pyrkiä eroon. Linna antoi mielestäni erinomaisen kuvauksen erilaisten tunteiden ja elämänmullistusten käsittelyn reaaliteeteista tällä omituisen sulkeutuneella ja jurolla luonteenlaadulla, joka kuitenkin jollain tapaa on osa meitä suomalaisia kansana.
Täällä Pohjantähden alla antaa laajan kurkistuksen tyylillä, joka avaa mielestäni kivuttomimmin ikkunan historiaan käsittelemällä tapahtumia kapean osanottajajoukon näkökulmasta. Kirja kuvaa pääasiassa tapahtumia Pentinkulman kylällä, keskittyen erityisesti Koskelan perheeseen ja perheen sisällä kolmeen eri sukupolveen.
Linna mainitsee isot maailma- ja valtiotason tapahtumat, mutta keskittyy käsittelemään niitä pienen yhteisön näkökulmasta. Jokin, mikä nyt taaksepäin katsoessa näyttäytyy järkyttävänä, perustuksia mullistavana kriisinä maailmalla, on voinut olla sen ajan kansalaiselle pelkkä maininta radiossa, epämääräinen ajoittain nouseva levottomuus mielessä.
Kirja syvensi käsitystäni etenkin sisällissodan syttymisen syistä sekä käsitystäni sisällissodan tragedian voimakkuudesta kaikkien, ihan kaikkien, ihmisten elämässä. Linna nostaa ajoittain myös väkisin mieltä nakertavan kysymyksen ihmisyydestä sisällissodan keskellä. Ihmisyyden kriisi on ollut järkyttävä ja todellinen, ja sen raakuudesta kertovat synkkää tarinaa kaikki kerätty materiaali ja erityisesti valokuvat, joita on otettu omien kansalaisten teloituksista sekä kituvista naapureista vankileireillä.
En aiemmin ole tainnut juuri ajatusta uhrata sille, miten sisällissodasta oli päästy eteenpäin -miten niin syvin kahtia jakautunut kansa voi kuroa kiinni railoa, joka luokkien välille oli revennyt? Muilutuksista muistan kyllä kuulleeni, mutta tuo aika on ollut itselleni varsin hämärä. Sain historiasta kokonaan uuden puolen esiin lukiessani valkoisten rivien sodanjälkeisestä repeilemisestä ääriaineksen pyrkiessä erilleen ja tuon levottoman liikehdinnän vaikutuksesta poliittisesti vähänkin aktiivisten kansalaisten elämään.
Tämä sai itseäni myös ennestään pohtimaan oman aikamme vakautta. Kun käyn äänestämässä, ei tiellä maleksi vaalipartioita. Järjestelmä on vakaa, sitä horjuttavat voimat ovat yksittäisten lehtien havinaa tuulessa lähes tyynenä kesäiltana. Sitä vastoin tuolloin 1900-luvun alkupuolella kaikki oli jatkuvassa kriisissä ja mullistuksen tilassa, sopivaa valtiomuotoa haettiin Suomen kasvukipuillessa itsenäisyytensä kanssa. Ja kun lukee kuvauksia ajasta, jolloin valtiomuotokin on ollut neuvottelun alla, yhteiskunta hyvin rikkinäinen ja irrallinen, ajautuu väkisinkin pohtimaan pilareita, joiden päällä nykyinen järjestyksemme lepää. Kuinka suuri kriisi tarvitaan horjuttamaan nykypäivän Suomea tavalla, josta seuraisi vastaava irrallinen kaaoottisuus?
Erityisesti käteen jää kuva yksittäisestä ihmisestä. Miten paljon joutuikaan hän tuona aikana kestämään, synnyttyään 1800-luvun loppupuolella ja elettyään läpi sisällissodan, vankileirien, kansan äärimmäistä jakautumista seuranneiden levottomien vuosien, sitten läpi talvisodan aina jatkosotaan asti.
Koskelan perheen tarina on täynnä tragediaa, ja etenkin kirjan lopussa nousee esiin polttava kysymys keskeisten hahmojen vanhetessa: mitä varten? Miksi tämä kaikki? Vahva elämänkokemus ajaa kaikkien näiden kärsimysten jälkeen ehkä lähemmäs Jumalaa, kuten Elinan kohdalla, tai vaihtoehtoisesti kohti kyynistä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, kuten Jannen kohdalla. Osa jää heilumaan tähän väliin, kokien ajoittain tarvetta löytää jotain selitystä korkeammasta, ajoittain nähden vain tarkoituksettomuuden tyhjyyden (Akseli). Monikaan ihmisistä ei voi sanoa elämää hallinneensa, koska huomisesta ei kukaan tiedä, vaan huomenna voidaan repiä rikki kaikki se, joka kuluneiden vuosien aikana uurastaessa on selkänahasta revitty ja hiellä ja verellä rakennettu. Kuten esimerkiksi käy suurlaman iskiessä, kun Jussin raatamat säästöt yhtäkkiä vain katoavat, vuosien nitkuttelun ja kitkuttelun tulokset häviävät olemattomiin, jäljellä vain hyvältä paikalta ostettu hauta.
Jollain tapaa koen tämän kirjan todella antaneen minulle myös isomman palan ymmärrystä itsestäni. Oma sukupolveni on kasvanut täysin erilaisissa oloissa, mutta silti pystyn havaitsemaan yhtäläisyyksiä Pentinkulman nuorison ja oman ikäluokkani kanssa -on asioita, joita ruhtinaaliset sata vuotta aikaa ja yhteiskunnan päätä huimaava kehitys eivät pysty muuttamaan.
Kansalliset, perinteiset luonteenpiirteemme ovat joutuneet globalisaation myötä sekoittumaan ja muovautuneetkin suurilta osin, mutta sopeutumisemme on edelleen kesken. Oli lohduttavaa lukea tuon aikakauden kommunikoinnista, joka tavallaan oli niin tuttua, ja kuitekin jollain tavalla hävettävää, jotain metsämaista josta pitäisi pyrkiä eroon. Linna antoi mielestäni erinomaisen kuvauksen erilaisten tunteiden ja elämänmullistusten käsittelyn reaaliteeteista tällä omituisen sulkeutuneella ja jurolla luonteenlaadulla, joka kuitenkin jollain tapaa on osa meitä suomalaisia kansana.
May 31, 2021
Yhtenä päivänä keskustelin opettajanhuoneessa äidinkielenopettajan kanssa kirjoista ja puheeksi tuli "Täällä Pohjantähden alla". Kyseinen opettaja kommentoi kirjaa sanomalla, että suurimman osan Suomen historiasta, mitä hän muistaa, hän on oppinut tästä kirjasta. Se oli sen verran vahva myyntipuhe, että olin myyty. Etsin kirjan äänikirjapalvelusta ja aloin kuunnella.
Nyt tämä vanha suomalainen klassikko on kahlattu loppuun. Kahluuta se osittain olikin, sillä pitkän romaanin kanssa sai toisinaan tehdä töitä, että jaksoi loppuun saakka. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö se olisi kannattanut. Kirja sisältää paljon eri teemoja niin ihmisen arkisesta elämästä, elinkaaren eri taitoskohdista kuin yhteiskunnallisista aatteistakin. Opettajan mainospuhekaan ei ollut turha, sillä teos todellakin avasi Suomen historiaa omalla tavallaan mieleenpainuvasti ja kauniisti.
Erityisenä ansiona täytyy mainita, miten hienosti romaanissa havainnollistetaan "tapahtumajakson rytmittäminen" eli kuinka minkä tahansa tarinan alku ja loppu ovat sopimuksenvaraisia. Akselin kertomuksen aloittaminen ja kauan ennen Akselin syntymää avaa hienolla tavalla syitä, miksi asiat kulkivat niin kuin kulkivat hänen kohdallaan. Romaani auttaa ymmärtämään historiaa ja tuon ajan ihmisten mahdollisia ajatuksia. Kirja tuntui ikkunalta 1900-luvun alun Suomeen kaikissa sen väreissä.
Aina tarina ei edennyt yhtä nopeasti kuin olisin halunnut ja välillä putosin kokonaan kärryiltä. Tämän takia koin luku-urakan toisinaan raskaana ja työläänä. Usein hyvät hedelmät kuitenkin vaativat hiukan vaivaa, ja tällä kertaa vaiva kannatti.
Nyt tämä vanha suomalainen klassikko on kahlattu loppuun. Kahluuta se osittain olikin, sillä pitkän romaanin kanssa sai toisinaan tehdä töitä, että jaksoi loppuun saakka. En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö se olisi kannattanut. Kirja sisältää paljon eri teemoja niin ihmisen arkisesta elämästä, elinkaaren eri taitoskohdista kuin yhteiskunnallisista aatteistakin. Opettajan mainospuhekaan ei ollut turha, sillä teos todellakin avasi Suomen historiaa omalla tavallaan mieleenpainuvasti ja kauniisti.
Erityisenä ansiona täytyy mainita, miten hienosti romaanissa havainnollistetaan "tapahtumajakson rytmittäminen" eli kuinka minkä tahansa tarinan alku ja loppu ovat sopimuksenvaraisia. Akselin kertomuksen aloittaminen ja kauan ennen Akselin syntymää avaa hienolla tavalla syitä, miksi asiat kulkivat niin kuin kulkivat hänen kohdallaan. Romaani auttaa ymmärtämään historiaa ja tuon ajan ihmisten mahdollisia ajatuksia. Kirja tuntui ikkunalta 1900-luvun alun Suomeen kaikissa sen väreissä.
Aina tarina ei edennyt yhtä nopeasti kuin olisin halunnut ja välillä putosin kokonaan kärryiltä. Tämän takia koin luku-urakan toisinaan raskaana ja työläänä. Usein hyvät hedelmät kuitenkin vaativat hiukan vaivaa, ja tällä kertaa vaiva kannatti.
Displaying 1 - 30 of 85 reviews