Äh ja voi, tosi jännä alku, mutta meni aika laimeaksi Suomen-puolella.
Siinä, missä kansainvälisen työn puolella tarinat ja ajatukset olivat tuoreita sekä tavallaan ytimekkäitä, niin tuntui, että näin elämästä yleisesti Haavistolla ei ole kauheasti enempää kirjoitettavaa kuin esimerkiksi ällän esseetä pakertavalla abiturientilla. Ihan jännää, mutta tuli väkisinkin mieleen, että siinä nyt oli yhden ihmisen kokemukset ilosta, surusta, läheisistä, kuolemasta ja elämästä. Ihan kivaa, muttei ehkä sitä tekstiä, jolla Haaviston tapainen ihminen voisi parhaimmillaan antaa jotain uutta maailmankuvalleni.