Helsingin Paasivuorenkadulta Darfurin pakolaisleirille, Teiskosta ja Sipoonkorvesta Pietarin Nevski Prospektille. Onpa liikkeellä virkatehtävissä tai reissussa yksityisesti, tarttuu mukaan mietteitä ja muistoja. Pekka Haaviston tarinat, muistot, havainnot ja ainutkertaiset kohtaamiset eri kulttuureissa kasvavat puhuttelevaksi kertomukseksi kuuntelemisesta ja toisen ihmisen osaan asettumisesta.
Kiireetön matkamies kohtaa sinnikkyyttä ja inhimillisyyttä, menneisyyden sankareita ja tulevaisuuden toivoja.
Hatunnosto ei ole pelkästään kertomus Pekka Haaviston urasta ja taustasta, vaikka sen voi lukea myös sellaisenaan, sillä tarinat ovat välillä uskomattoman hienoja ja riipaisevia. Kirja on mielestäni pääasiassa kuvaus meidän ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä, joilla kaikilla on tarina kerrottavana, kunhan jaksaa ja vitsii kuunnella. Se on kannanotto ympäristön puolesta. Ja se on toteamus siitä, että VW Beetle on hieno auto.
Ostin itse kirjan tukeakseni Haaviston kampanjaa mutta myös saadakseni kuvan Pekasta. Nyt voisin suositella sitä kaikille (ihan riippumatta siitä ketä äänesti vaaleissa).
Äh ja voi, tosi jännä alku, mutta meni aika laimeaksi Suomen-puolella. Siinä, missä kansainvälisen työn puolella tarinat ja ajatukset olivat tuoreita sekä tavallaan ytimekkäitä, niin tuntui, että näin elämästä yleisesti Haavistolla ei ole kauheasti enempää kirjoitettavaa kuin esimerkiksi ällän esseetä pakertavalla abiturientilla. Ihan jännää, mutta tuli väkisinkin mieleen, että siinä nyt oli yhden ihmisen kokemukset ilosta, surusta, läheisistä, kuolemasta ja elämästä. Ihan kivaa, muttei ehkä sitä tekstiä, jolla Haaviston tapainen ihminen voisi parhaimmillaan antaa jotain uutta maailmankuvalleni.