Suntio

by Antti Hurskainen

Turtola työskentelee suntiona pienessä maalaisseurakunnassa. Hän sahaa, haravoi, rukoilee ja saattaa viisivuotiasta Monikaa päiväkotiin. Kirkkoherra Sirén alkoholisoituu, yrittää edistää väitöskirjaansa ja sietää Jumalan hiljaisuutta. Heillä on aiheita, joista keskustella: Ingmar Bergman, Dietrich Bonhoeffer, Kiihtelysvaaran kirkkopalo, julkiset anteeksipyyntönäytökset ja viikatemiehen komedia. Millaista on opetuslapsen herraviha?

Hautausmaalla kaadetaan kolmekymmentäkolme kiveä. Monikan aivoja tutkitaan, isä rakentaa sängyn. Tapahtuu rikos, jota seuraa rangaistus ja kolmetoista kirjettä. Harvat vangit pääsevät uimaan, mutta kaikille riittää näkkileipää.

Suntio lähestyy olemassaolon ydinkysymyksiä kuten syyllisyyttä, itsekkyyttä, armoa, pelkoa ja kuolemaa kristinuskon, taiteen sekä moraalifilosofian avulla.

Genres: Finnish Literature, Fiction, Novels, Audiobook

282 pages, Hardcover

First published February 15, 2023

Reviews

[Anni · Rating 4 out of 5]

Kaikkien kehujen arvoinen! Hurskaisella on hieno lyhyt lause ja paljon sanottavaa, harvinainen yhdistelmä. Tuli mieleen Juha Seppälä, mutta Hurskainen on liukkaampi ja realistisuudessaan säälimättömämpi. Varsinainen tarina ei ollut mikään ihmeellinen, mutta puitteet oli naulattu niin kiinni tähän aikaan ja juoni rakennettu sen verran taitavasti, että toimi erinomaisesti varsinaisten ajatusten kantovälineenä. Ovelalla tavalla hengellinen ja maallinen, merkillisen humanistinen romaani! Aikamoista v. 1986 syntyneeltä kirjailijalta.

[Readerwhy]

Suntio on ulkonäöltään raamattu tai ehkä sittenkin virsikirja. Pilaantuneen ehtoollisviinin värinen kansi kultakirjailuin. Yhteys kristilliseen kontekstiin on ilmeinen.

Kansi on hirveän ruma. Ei millään tapaa houkutteleva. Se ei kutsu tarttumaan itseensä. Se jököttää kuin muistomerkki, joka ohitetaan sen enempiä sille ajatuksia uhraamatta.
Vaan ei kansi kirjaa pahenna.

Antti Hurskaisen Finlandiapalkinto-ehdokkaanakin ollut Suntio on kaikkea muuta kuin mitä Hurskaisen odottaisin kirjoittavan.

Toki, jos hetkeksi pysähdyn edellistä lausetta miettimään, niin huomaan, että ei minulla varsinaisesti ole Hurskaisen kirjoittamisen tematiikkaan liittyviä odotuksia.

Repaleinen odotushorisontti repeää temppelin esiripun tavoin. Eli, Eli, Lama Sabachthani.

Romaani jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä suntio Turtola tekee työtään, keskustelee kirkkoherran kanssa ja hoitaa vakavasti sairasta tytärtään. Turtola on yksinhuoltaja, jonka vaimo on lähtenyt makeamman elämän perään. 5-vuotias tytär Monika sairastaa glioblastoomaa ja hänen terveydentilansa menee jatkuvasti huonompaan suuntaan.

Turtola on huolehtivainen isä. Pienin keinoin hän rakentaa helpotusta tyttärensä elämään. Turtola on maallinen Jumala, Monika tyttäreksi tullut Jeesus. Ehkä nyt liioittelin, ehkä en.

Kovasti viinan perään olevan saksalaisesta teologi Dietrich Bonhoefferista innoittautuneen kirkkoherra Sirénin kanssa Turtola puhuu kristinuskon keskisistä ja polttavista kysymyksistä.



Boenhoeffer, kuten useimmat tietävät, kuoli natsien keskitysleirillä ja Suomessa hänet muistetaan erityisesti virrestä 600.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt


Sirénin ja Suntion aiheina ovat niin Ingmar Bergman, Kiihtelysvaaran kirkkopalo, anteeksipyyntöspektaakkelit kuin Jeesuksen ystävyyssuhteetkin. Vuoropuhelu saa usein esseemäisiä sävyjä.



Teoksen toisessa osassa Turtola on vankilassa tehtyään - ainakin omasta mielestään - armeliaan teon ja veistää Jeesus-patsasta sekä kirjoittaa kirjeitä, joiden vastaanottajina ovat mm. kirkkoherra, Turtolan ex-vaimo, tytär Monika, Turtolan isävainaa, Turtolan ja Monikan asunto sekä itse Jumala.

Ertityisesti Suntion alussa Hurskaisen iskevä lause, kyyninen ja paikoin suorastaan nihilistinen ote muistuttaa Juha Seppälän kerronnasta. Meno ei ole kovin toivorikasta ja miksi olisikaan, sillä toivo ei ole se rakennuspuu, jonka varassa Turtolan elämä lepää.

Hurskainen ruotii nykyajan tyyppipiirteitä - syylllisyyttä, itsekkyyttä, pelkoa, kuolemaa - asettamalla ne raamatulliseen kontekstiin.

Syviä syvyyksiä avautuu ja lukija voi hyvinkin pudota kuiluun, josta pois pääseminen vaatii vaikeiden ihmisen osaan ja tekoihin liittyvien kysymysten käsittelyä.

Jostakin olemme tulossa, mutta olemmeko minnekään menossa?

[Arja-täti · Rating 5 out of 5]

Mikä mahtava kirja! Sanoisin, että riemukas kaikista käänteistä huolimatta.

[Juha Viitanen · Rating 4 out of 5]

Myötäilen Hesarin kriitikkoa, Antti Hurskaisen kolmas romaani Suntio on hyvä! Poissa on esseemäisyys ja nyt on ihan oikea romaani. Teos jakautuu kahteen osaan, jossa ensimmäistä hallitsee dialogi suntio Turtolan ja pappi Sirenin välillä. Toinen osa on Turtolan kirjeitä eri tahoille.

Kristinuskoa, ihmisyyttä, taidetta yms. käsitellään aika syvällisestikin. Tämä vaatinee toisen lukukierroksen. Tein melko lailla muistiinpanoja (käytännössä otin kuvakaappauksia e-kirjasta).

Täydestä nelosesta pudotan yhden kymmenyksen siksi, että dialogissa oli välillä haastavaa pysyä kärryillä, kumman vuorosanat olivat kyseessä. Myös ne kursiivilla kirjoitetut kappaleet ja pari lukua hieman hämäsivät, kuka puhuu niissä, mitä niillä haluttiin kertoa?

Arvioksi 3,9/5 ja tämä ei sitten ole mitään kevyttä viihdekirjallisuutta.

[Laura Walin · Rating 4 out of 5]

Menee hetki, ennen kuin lukijana pääsee sisään Suntion maailmaan, sillä kerronta alkaa keskeltä arkea ja soljuu vääjäämättä eteenpäin ikään kuin lukijasta piittaamatta. Pikku hiljaa sanojen virrasta alkaa kuitenkin muotoutua päähenkilön, maalaisseurakunnan suntion, elämää määrittelevät viivat: työ, työtoverit, tyttären yksinhuoltajuus ja jotkut seurakuntalaiset, jotka tulevat lähelle joko puheissaan tai teoissaan.

Suntio kurottaa romaanin puolelle vaikka siinä on vielä paljon esseemäisiäkin elementtejä. Suntion ja kirkkoherra Sirénin pohdiskelut tasapainottelevat sillä rajalla, rikkoutuuko romaanin illuusio esseeanalyysin alle. Aina Hurskainen onnistuu kuitenkin maadoittamaan tilanteen takaisin romaaninsa todellisuuteen, jossa erehtyväiset ihmiset elävän elämäänsä, niin kuin pakko on. Teot ja sanat ovat vuoroin pieniä ja vuoroin valtavan painavia.

Kirja jakaantuu kahteen erilliseen osaan, josta ensimmäiselle antaisin viisi, toiselle vain kolme tähteä. Ensimmäisen osan hienous on mielestäni juuri hengästyttävässä, eteen päin vyöryvässä kerronnassa, joka ei selittele mutta jättää juuri siksi niin paljon lukijan itsensä oivallettavaksi. Siihen rinnastettuna jälkimmäinen, kirjemuotoinen puolikas tuntuu apologeettiseltä ja keinotekoiselta.

[Antti Aaltonen · Rating 3 out of 5]

Tähän ei olisi tullut tartuttua, ellen olisi saaanut ystävältä syntymäpäivälahjaksi.

Teologista filosofiaa ja kristillistä etiikkaa pullollaan olevan teoksen ensipuoliskon ydin on dialogissa, johon lukija saa kyllä keskittyä. Kysymyksiä autetaan pohtimaan keskustelunkäyjäin (suntio ja kirkkoherra) sekä parin muun nurkkakuntaisen seurankuntalaisen maallisen taipaleen kautta.

Toisella puolikkaalla kerrontatapa vaihtuu, ja teemat muuntuvat entistä rankemmiksi. Näkökulmahenkilön kirjeet pakottavat pohtimaan ainakin oikeutuksen, armon ja anteeksiannon teemoja.

[Essi · Rating 3 out of 5]

Ärsyttäviä teologisia virheitä, tahallisia tai tahattomia, ärsyttäviä silti. Esimerkiksi lapsi ei saa kasteessa nimeä, vaikka teksti muuta väittikin.

Repliikit, varsinkin lapsen repliikit teennäisiä.

Sen sijaan isän kylmäkiskoisuus lastaan kohtaan oli kuvattu ihan hyvin.

[Kaarina Kauppila · Rating 2 out of 5]

Hurskainen kuvaa kirkon työntekijät yksinkertaisina ja hieman naiveina ihmisinä. Kuvaus on niin kaukana tuntemistani taitavista ihmissuhdetyön ammattilaisista, että ei voin tulla kuin surulliseksi. Arjessa ei kenellään ole käytännössä edes aikaa pitkiin keskustelutuokioihin työajalla, mitä Hurskainen kuvaa. Kirjalla on kuitenkin puolensa ja isän ja tyttären välisen suhteen kuvaus paikoin koskettava.

[Jose Sbuck · Rating 4 out of 5]

A dark novel about faith, hope and post-divorce parenting. The main character, Turtola, works as a sacristan in a small church that looks a lot like Lapinlahti in northern Finland. He is a recognisable character, a prototype of a self-made man with a strict code of behaviour and an aversion to expressing emotion. He is stern, hard-working, unforgiving and severe, and, unlike the rest of modern society, he definitely prefers silence to imprecise and haphazard talk.

Kylän harvat julkijuopot viettävät toukokuulta syksyyn aikaansa hautausmaalla. Heillä ei ole itsetuntoa jonka voimin aiheuttaa järjestyshäiriöitä. Rivakasti kitkevät ja vesihanojen paineista reklamoivat leskirouvat on kannaltani suurempi ongelma. Heidän tuulipukuperseensä tuovat elämää sinne, minne se ei kuulu. Aktiivinaiset eivät tiedosta olevansa hautakivenkaatajien sielunkumppaneja. Virkeitä ja päämäärätietoisia, toisin kuin "Sepi", joka sammuu länsipään penkille. Hän puristaa Gambinaansa kuin vauva äidin etusormea.

The novel packs a lot of wisdom and art into a compact form. There are many references to literature, painting, sculpture and film. The references vary from classical (Tsehov) to modern ([[Risto Oikarinen: Piispa]]). Especially Ingmar Bergman is analysed in a way that makes me want to learn more about his works. However, it is up to the reader to grasp the potential significance of most of the references.

Leiriläisten valitsemassa laulussa "kipu tarttuu sydämeen". Sellaiseen, joka antaa tartunnan taphatua, huolimattomuuttaan.
Lasken paperin takaisin portaan alle. Jos esittelisen sitä viikkopalaverissa, alkaisi perusteellinen muistelu. He ovat ylpeitä melkein kohtaamistaan raskaista asioista.

Turtola is a deep character. He is also frightening, almost a fundamentalist who makes up his mind and then judges everyone according to what he thinks is right and true. He does self-reflect, but from a rigid position that doesn't allow him to really change his behaviour. That, I think, is the moral of the novel. Am I similar? Am I really open to learning from criticism, or is my thinking similarly limited by the constraints of my worldview? Do I read and learn to justify my actions or to develop as a human being?

This is where the theme of hope comes in. The novel explores the idea that faith is hard and hope is easy. Faith requires trusting God and accepting the smallness of man. Hope, on the other hand, is childish and vain. Turtola is a single parent of a sick child. He is good at it, just as he is good at everything he considers worthwhile. But there is no hope of alleviating the suffering of his daughter Monika. So what does a loving father do? What would you do?

It's a tough novel, but well worth the time. An insight into the mind of a man in his 40s.

[Jyrki Koskinen · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin romaanista todella paljon, tämä on vahva 4.5/5 tähteä. Hurskaisella on esseismissään itsevarma ja elämänmakuinen ote (lämmin suositus En kieltäytynyt aseista -esseekokoelmalle myös), joka toimii tässä Finlandia ehdolla olleessa romaanissa erittäin luontevasti. Tarinan päähenkilön suhtautuminen elämään ja ympäröivään todellisuuteen on jotenkin tutun oloinen ja mikrolämmitetyn ilahduttava kaikessa alakuloisuudessaan.

Eläydyin täysin kirjaan ja intouduin kaikista pohdinnoista, joita suntio käy läpi luontevasti arkisen elämän haasteiden valjetessa hiljalleen lukijalle.

Teoksessa oli kovaa teologista pohdintaa maanläheisesti ja huvittavalla tapaa.

Tykkäsin ehkä eniten siitä että Hurskainen sisältää ihan nykyaikamme muiden teoksien pohdiskelua (esseisimiä?) freesisti henkilöhahmoihin.

Henkilöhahmot olivat myös kauttaaltaan todella hauskoja.

4.5/5

Täysi suositus kenelle vain lukutaitoiselle ja täysi-ikäiselle.

[Tilda · Rating 2 out of 5]

Kirja jakautui kahteen osaan. Alku painottui filosofisiin dialogeihin ja tapahtumien kuvaamiseen. Ensimmäisen osan ajatuksista ja kuvauksesta nautin suuresti, jännityksellä odottaen, mihin suuntaan kirja lähtee.

Toinen osa koostuu päähenkilön kirjeistä hänelle tärkeille ihmisille. Niiden sävy on poikkeuksetta katkera ja vihainen. En osaa sijoittaa lopun sävyä suhteessa alkuun. Toisaalta luin kirjan nopeasti parilla lukukerralla.

Kielen käyttö on läpi kirjan kaunista ja huolellista. Olen iloinen lukukokemuksesta, vaikka en voi sanoa pitäneeni kirjasta.

[Anneli Renfors · Rating 4 out of 5]

Jälleen kerran täysin omintakeinen ja omakielinen tarina kirkonpalvelijoista pääosassaan suntio, viisivuotiaan syöpäsairaan tytön yksinhuoltajaisä. Tarinassa mukana alkoholisoituneita kirkkoherroja kaksikin kappaletta ja kappalainen, nainen, joka tuntuu tarinassa siltä kaikkein normaalimmaimmalta. Kirjan kansi on tarkkaan harkittu ja näyttää ulospäin virsikirjalta.Kirjassa pelataan (padelia?). Pari presidenttiäkin mainitaan.

[Minka]

Solidi 👍 taitavasti kirjotettu ja lyhyet kappaleet nii meni hurahtaen

Noi dialogikappaleet ei (ehkä ku oon vaa tyhmä ja en osaa raamattua tjsp) ihan kaikki oikeen auennu mulle niin et niist ois saanu jotain kaikist irti niin henkilöhahmot ei auennu silleen jotenki miellyttävällä tavalla? En ihan ymmärtänyt täysin tota suntiota tai kirkkoherraa mut joo

Mielenkiintoinen silti ja oli vaikea laittaa alas varsiki ku äksöni lähti pyörii 👍 pistää miettii jeesusta ja näin

[Riitta · Rating 4 out of 5]

Olipa mahtava kirja! Päähenkilöiden elämää leimaa ankeus ja suru, ja sisältö on synkkää ja välillä kylmän kyynistä. Silti päällimmäiseksi tuntemukseksi nousee kirjan luettuani armo. Yhdyn Hesarin kriitikkoon: ”Hurskainen laittaa hahmonsa puntaroimaan kristinuskon ydinkysymyksiä ateistillekin kiinnostavalla tavalla.”

[Eero Jalava · Rating 4 out of 5]

Hyvin omintakeinen romaani suntiosta, jonka elämää rytmittävät teologiset keskustelut alkoholisoituneen kirkkoherran kanssa, suntion työhön kuuluvat työt ja yksinhuoltajuus 5-vuotiaalle tyttärelleen. Teos saa loppupuolellaan traagisen, mutta lopulta lohdullisen sävyn.

Kerronta on Hurskaiselle tyypilliseen tapaan lyhytsanaista ja niukkaa, ja huumoria säännöstellään mukaan juuri sopivasti.

[SallaMi · Rating 4 out of 5]

Kiehtovaa teologista tilitystä, joka menee kaltaiseltani uskonnollisesti köyhältä (mutta uskontoihin uteliaasti suhtautuvalta) varmasti osin ohi. Terävää nykykirkon kritiikkiä, mutta mielestäni rakentavaa sellaista. Yllätyksellinen tarina ja rakenne. Huikea kieli. Ahmaisin tämän parissa päivässä ”lapsiperhelomailun” ohessa. Olis varmaan 4,5, jos puolia pisteitä olisi jaossa.

[Ida-Lotta · Rating 3 out of 5]

Äänikirjana kuunnellessa melko haastavaa pysyä kärryillä siitä kuka puhuu. Se on sääli, sillä teoksen ensimmäinen osa koostuu pääosin vain kahden henkilön dialogista. Pidinkin enemmän toisesta osasta, jossa filosofiset pohdinnat ovat saaneet enemmän lihaa ympärilleen.

[Inka Partanen · Rating 2 out of 5]

Taisin odottaa aika erilaista kirjaa, enkä siksi päässyt oikein missään vaiheessa kunnolla kyytiin. Eri tasoineen tämä oli itselleni hiukan vaikeaselkoinen, vaikka kielellisesti ja juonellisesti ehdottomasti kiinnostava ja omintakeinen.

[Riikka · Rating 4 out of 5]

Alkuun Hurskaisen teksti tuntui töksähtelevän lyhyeltä, mutta siihen kun tottui ja pääsi ohi alun teologisesta pohdinnasta, kirja veikin yhtäkkiä ihan mukanaan. Hyvä esimerkki kirjasta, joka oikeasti kannattaa lukea loppuun, vaikka alku ei heti nappaa mukaansa.

[Laura Latikka · Rating 4 out of 5]

"Lohtu, josta hän puhuu, on kristitylle vielä tarpeettomampaa tavaraa kuin toivo, josta Sirén jaksaa aina vaahdota. Usko kehottaa lohtua lopettamaan kuiskailun ja liittymään joukkoihinsa. Todellisuuteen pinnan koskettelun sijaan." - Turtola

[Henrik · Rating 3 out of 5]

Tämä kirja ei saanut minua hyväksymään Jeesusta sydämeeni.

[Sari Rantala · Rating 4 out of 5]

Pisteliään alun jälkeen teksti ylsi yllättäviin syvyyksiin.

[Päivi H · Rating 3 out of 5]

Helmet-lukuhaaste: 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

[Sanna · Rating 5 out of 5]

Syvä, pohdiskeleva, ihmisyyttä tutkaileva kirja. Pidin paljon siitä, miten ihmisiä kuvattiin syvästi lyhyilläkin lauseilla. Sydänjuuria raastava tematiikka.

[Hanna Kuitunen · Rating 4 out of 5]

Upeaa kielenkäyttöä ja filosofointia.

[Tiina · Rating 4 out of 5]

Hienosti kirjoitettu ja ajattelemaan laittava teos. Arki, uskonnolliset ja filosofiset pohdinnat sekä elämän isot käännekohdat kulkivat hienossa tasapainossa.

[Hellythoo · Rating 4 out of 5]

3,75

[Tapani Aulu · Rating 1 out of 5]

Kyllä Hurskainen kirjoittaa osaa, mutta itseäni ei nämä(kään) uskonnolliset pohdiskelut kiinnosta oikein yhtään.

[Birgitta]

Pitäisi lukea uudelleen, paljon dialogia joka ei ihan avautunut. Hahmot aika synkkiä!

[Antti K · Rating 3 out of 5]

Hyviä oivalluksia ja lauseita. Esim. ”Olet harhaoppinen, mikä tarkoittaa, että teet harhailusta opin.” Pisteet myös kansankirkon hahmojen kuvauksesta.