What do you think?
Rate this book
Mikään ei todella katoa
Pyörremyrskymäinen tarina eläinteollisuudesta, idealismista ja lajirajat ylittävästä kumppanuudesta.
Keski-ikäistyvä ammattiaktivisti huomaa kadottaneensa uskon elämään. Vuosikaudet hän on hiippaillut öisissä navetoissa, tuijottanut karmaisevaa videomateriaalia ja tehnyt kärsivällistä valistustyötä. Silti vieläkin joku kysyy, eikö hän ole ajatellut porkkanoiden tunteita. Eläinteollisuus kasvattaa tuotantomääriään, eikä auta, vaikka muotitalot kieltäytyvät turkiksista ja kahviin kaadetaan kauramaitoa. Ylivoimaisen vastustajan edessä hän joutuu valitsemaan, jatkaako taistelua vai onko pako paras vaihtoehto.
Keski-ikäistyvä ammattiaktivisti huomaa kadottaneensa uskon elämään. Vuosikaudet hän on hiippaillut öisissä navetoissa, tuijottanut karmaisevaa videomateriaalia ja tehnyt kärsivällistä valistustyötä. Silti vieläkin joku kysyy, eikö hän ole ajatellut porkkanoiden tunteita. Eläinteollisuus kasvattaa tuotantomääriään, eikä auta, vaikka muotitalot kieltäytyvät turkiksista ja kahviin kaadetaan kauramaitoa. Ylivoimaisen vastustajan edessä hän joutuu valitsemaan, jatkaako taistelua vai onko pako paras vaihtoehto.
264 pages, Hardcover
First published January 1, 2023
21 people are currently reading
432 people want to read
About the author
Laura Gustafsson
14 books31 followersENG: Laura Gustafsson describes herself as a playwright, a vegan and a glamour blonde. She's got two university degrees, cats and a husband. Her way of using language has been most influenced by her mother. If Laura wasn't an author, she would use all her time loving animals and listening to 22-Pistepirkko (a Finnish band).
FI: Laura Gustafsson (s. 1983) on näytelmäkirjailija, vegaani ja glamourblondi. Hänellä on kaksi yliopistotutkintoa, kissoja ja mies. Hän on saanut kieleensä eniten vaikutteita äidiltään. Jos Laura ei kirjoittaisi, hän käyttäisi kaiken aikansa eläinten paijaamiseen ja 22-Pistepirkon kuuntelemiseen.
FI: Laura Gustafsson (s. 1983) on näytelmäkirjailija, vegaani ja glamourblondi. Hänellä on kaksi yliopistotutkintoa, kissoja ja mies. Hän on saanut kieleensä eniten vaikutteita äidiltään. Jos Laura ei kirjoittaisi, hän käyttäisi kaiken aikansa eläinten paijaamiseen ja 22-Pistepirkon kuuntelemiseen.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 48 reviews
March 13, 2023
Tämä kirja eli Laura Gustafssonin Mikään ei todella katoa vei mennessään kuin juna, sellainen jossa on loputtomasti vaunuja, joiden kyydissä on loputtomasti pimeässä ja pimeään matkaavia eläimiä. Gustafsson osaa luoda kirjaan jotain harvinaista elämänmakuista vimmaa, jota on ilo lukea, vaikka samalla se on usein kauheaa. Pätee muihinkin hänen kirjoihinsa, mutta tässä päästään mielestäni syvimmälle ihmisyyden tai olemisen ytimeen, henkeen, lihaan, aktivismiin, ristiriitoihin, tiedon riittämättömyyteen ja yhteyden merkitykseen. Lisäksi kirja kulkee todella sujuvasti, naurattaa paljon ja surettaa myös.
Read
April 25, 2023Suosittelen tätä Laura Gustafssonin kirjaa erityisesti kaikille, joiden pääsiäismenuun kuuluu lammas.
Ai miksi? Lukemalla se selviää.
En tiedä, onko sellaista termiä olemassa kuin moderni aateromaani, mutta siihen luukkuun voisi tämän kirjan asettaa. Gustafsson kirjoittaa eläinteollisuudesta, pyrkimyksestä muuttaa maailmaa paremmaksi sekä eläinten ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Teos sisältää kohtia, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Niin kuuluu ollakin, sillä se, mitä ihmiset eläimille tekevät on oksettavaa ja hävettävää. Onneksi on Gustafssonin kaltaisia kirjailijoita, jotka eivät päästä meitä helpolla.
Ai miksi? Lukemalla se selviää.
En tiedä, onko sellaista termiä olemassa kuin moderni aateromaani, mutta siihen luukkuun voisi tämän kirjan asettaa. Gustafsson kirjoittaa eläinteollisuudesta, pyrkimyksestä muuttaa maailmaa paremmaksi sekä eläinten ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Teos sisältää kohtia, jotka aiheuttavat pahoinvointia. Niin kuuluu ollakin, sillä se, mitä ihmiset eläimille tekevät on oksettavaa ja hävettävää. Onneksi on Gustafssonin kaltaisia kirjailijoita, jotka eivät päästä meitä helpolla.
April 17, 2023
”Leskenlehdet nousevat asfaltin rajalta, jonain päivänä ne halkaisevat tien. Ilmasta, vedestä ja maasta uhkuu tuoksuja, joita ei tarvitse arvottaa hyviksi tai pahoiksi. Maailma vain on ja haisee.”
Rakastan Gustafssonin ironista otetta ja tapaa käsitellä ihmisen ja eläimen rajaa, lajien välisyyttä ja vallankäyttöä. Mustuuden ja synkkyyden keskellä kajastaa myös utopistinen toivo, ja vino hymy.
Rakastan Gustafssonin ironista otetta ja tapaa käsitellä ihmisen ja eläimen rajaa, lajien välisyyttä ja vallankäyttöä. Mustuuden ja synkkyyden keskellä kajastaa myös utopistinen toivo, ja vino hymy.
September 13, 2025
3,5
Kammottava, joskus naurattava ja samaistuttava kuvaus eläinteollisuudesta, väsymyksestä ja naapurin koirasta. Samaistun kertojan väsymykseen ja tuntemuksiin: miten hän pidättelee raivoa, milloin itkua, kun muut kysyvät häneltä typeriä kysymyksiä milloin mistäkin. Kaikein tunteita herättävin kohtaus oli, jossa kertoja on taksissa ja menossa kotiin tuotantoeläinten turvakodista. Kuski ei ollenkaan ymmärrä, miksi turvakodista ei ole tehty "toimivaa liiketoinintamallia" ja miksi "rahaa ajetaan vaan pohjattomaan kaivoon". Niin. Miksi kiltteys, välittäminen ja kaikkien eläinten näkeminen tasa-arvoisena ihmetyttää? Miksi nähdään radikaalina, että ei halua alentaa toista eläintä ja miksi väitetään " että semmoista elämä nyt on"?
ihminen on kyllä itsekkäin otus, mitä maailmassa on.
Kammottava, joskus naurattava ja samaistuttava kuvaus eläinteollisuudesta, väsymyksestä ja naapurin koirasta. Samaistun kertojan väsymykseen ja tuntemuksiin: miten hän pidättelee raivoa, milloin itkua, kun muut kysyvät häneltä typeriä kysymyksiä milloin mistäkin. Kaikein tunteita herättävin kohtaus oli, jossa kertoja on taksissa ja menossa kotiin tuotantoeläinten turvakodista. Kuski ei ollenkaan ymmärrä, miksi turvakodista ei ole tehty "toimivaa liiketoinintamallia" ja miksi "rahaa ajetaan vaan pohjattomaan kaivoon". Niin. Miksi kiltteys, välittäminen ja kaikkien eläinten näkeminen tasa-arvoisena ihmetyttää? Miksi nähdään radikaalina, että ei halua alentaa toista eläintä ja miksi väitetään " että semmoista elämä nyt on"?
ihminen on kyllä itsekkäin otus, mitä maailmassa on.
November 21, 2023
Eläinten oikeuksen puolesta taisteleminen on saatanallinen työmaa. Tähän lauseeseen voisi kiteyttää Laura Gustafssonin poukkoilevan, terävän ja itseironisen romaanin Mikään ei todella katoa. Lohduttomalta tuntuva aihe saa Gustafssonin käsissä inhimillisen ja ajoittain hyvin humoristisenkin käsittelyn, mutta ei se tuotantoeläimen todellisuuden lohduttomuutta poista.
Kirjan kertoja on eläinaktivisti, idealisti, syömishäiriöinen, entinen fitness-urheilija ja monella tavalla hukassa. Kettutytön identiteetti alkaa vanhentua, kun keski-ikä kolkuttaa ovella ja eksistentiaalinen kriisi lisää kierroksiaan. Kun naapuriin ilmestyy filosofisilla ajatuksillaan yllättävä koira nimeltä Epikuros, saa kertoja hetkeksi rinnalleen kanssakulkijan, jonka kautta peilata aktivismiaan ja paljastaa omia ajatusvinoumiaan. Pidin erityisesti lemmikkien pitämisen moraalipohdinnasta.
Filosofi Elisa Aaltolan käyttämä termi ”antropatia” kuvaa hyvin Gustafssoninkin kirjan teemaa. Ihmiskunnan kollektiivinen narsismi merkitsee sitä, että meillä on kulttuurinen taipumus keskittyä vain ihmislajiin, unohtaen täysin muunlajisten oikeudet omaa etuamme ajaessamme. Teosta lukiessa oli vaikeaa keksiä oikeutuksia omalle edes ajoittaiselle eläinperäisten tuotteiden käyttämiselle. Missä kohtaa mentiin vikaan, kun maailma tällaiseksi luotiin? Olisimmeko voineet valita toisin, miksemme valitse toisin?
Gustafsson kuvaa elävöisesti ja realistisesti muun muassa vegaanin raivoa, kun joku penää porkkanan oikeuksia tai kysyy tuhannen kerran ”mutta mistä saat proteiinia?”. Kirjan kertoja kerää itsensä kerta toisensa jälkeen ja todellisuutta paetessaan uppoutuu vuoroin viistoihin painajaisiin ja vuoroin haaveuniin kadotetusta paratiisista.
Gustafssonin kieli on runsasta, mukaansatempaisevaa ja värikästä, mutta teoksen rakenne tuntui ajoittain toisteiselta ja epäjohdonmukaiselta. Aihealue ei jätä kylmäksi, ja silti henkilöhahmot jäävät etäisiksi, eikä hajanainen ja episodimainen kerronta helpota samaistumista.
Kirjan kertoja on eläinaktivisti, idealisti, syömishäiriöinen, entinen fitness-urheilija ja monella tavalla hukassa. Kettutytön identiteetti alkaa vanhentua, kun keski-ikä kolkuttaa ovella ja eksistentiaalinen kriisi lisää kierroksiaan. Kun naapuriin ilmestyy filosofisilla ajatuksillaan yllättävä koira nimeltä Epikuros, saa kertoja hetkeksi rinnalleen kanssakulkijan, jonka kautta peilata aktivismiaan ja paljastaa omia ajatusvinoumiaan. Pidin erityisesti lemmikkien pitämisen moraalipohdinnasta.
Filosofi Elisa Aaltolan käyttämä termi ”antropatia” kuvaa hyvin Gustafssoninkin kirjan teemaa. Ihmiskunnan kollektiivinen narsismi merkitsee sitä, että meillä on kulttuurinen taipumus keskittyä vain ihmislajiin, unohtaen täysin muunlajisten oikeudet omaa etuamme ajaessamme. Teosta lukiessa oli vaikeaa keksiä oikeutuksia omalle edes ajoittaiselle eläinperäisten tuotteiden käyttämiselle. Missä kohtaa mentiin vikaan, kun maailma tällaiseksi luotiin? Olisimmeko voineet valita toisin, miksemme valitse toisin?
Gustafsson kuvaa elävöisesti ja realistisesti muun muassa vegaanin raivoa, kun joku penää porkkanan oikeuksia tai kysyy tuhannen kerran ”mutta mistä saat proteiinia?”. Kirjan kertoja kerää itsensä kerta toisensa jälkeen ja todellisuutta paetessaan uppoutuu vuoroin viistoihin painajaisiin ja vuoroin haaveuniin kadotetusta paratiisista.
Gustafssonin kieli on runsasta, mukaansatempaisevaa ja värikästä, mutta teoksen rakenne tuntui ajoittain toisteiselta ja epäjohdonmukaiselta. Aihealue ei jätä kylmäksi, ja silti henkilöhahmot jäävät etäisiksi, eikä hajanainen ja episodimainen kerronta helpota samaistumista.
August 31, 2025
Kirjan päähenkilö on hyvin kiinnostava, ja häneen olisi toivonut pääsevänsä tutustumaan vielä tarkemmin. Kokonaisuutena teos oli hyvin paatoksellinen – joskin sinänsä ymmärrettävästi.
February 27, 2024
eläinaktivismi kiinnostaa aiheena tosi paljon ja tää kirja oli mukaansatempaavasti kirjotettu!
May 1, 2023
3.5 tähteä
Aivan ensimmäisenä haluan kertoa sisältövaroituksena, että kirjassa kuvataan syömishäiriökäyttäytymistä (bulimia)
Olisin halunnut pitää tästä enemmän. Innostun aina eläinoikeuksia käsittelevästä fiktiosta, esimerkiksi Anu Ojalan Pommi ja Petos ovat oivia esimerkkejä aiheen käsittelystä.
Kokonaisuus jäi kuitenkin hajanaiseksi ja kirjan juonesta oli vaikea saada kiinni. Tuntui, kuin lukisin lähinnä irrallisia kohtauksia. Nimet vilisivät ja maisemat vaihtuivat.
Pidin kuitenkin kirjan kielestä ja huumorista, välillä hymähtelin ääneen.
Aivan ensimmäisenä haluan kertoa sisältövaroituksena, että kirjassa kuvataan syömishäiriökäyttäytymistä (bulimia)
Olisin halunnut pitää tästä enemmän. Innostun aina eläinoikeuksia käsittelevästä fiktiosta, esimerkiksi Anu Ojalan Pommi ja Petos ovat oivia esimerkkejä aiheen käsittelystä.
Kokonaisuus jäi kuitenkin hajanaiseksi ja kirjan juonesta oli vaikea saada kiinni. Tuntui, kuin lukisin lähinnä irrallisia kohtauksia. Nimet vilisivät ja maisemat vaihtuivat.
Pidin kuitenkin kirjan kielestä ja huumorista, välillä hymähtelin ääneen.
February 5, 2024
Heti kun kuulin Finlandia ehdokkaana olevan teos, jonka päähenkilö on eläinoikeusaktivisti, innostuin suunnattomasti - enkä turhaan. Kirjailijan itsensä lukema äänikirja toimii mielestäni loistavasti, mutta pitää tämä kokea vielä lukienkin - ja merkitä samalla ylös kaikista samaistuttavimmat kohdat, joita muuten riittää! Monta kertaa teki mieli huutaa “Niinpä!” - asioita, joita itse olen tuntenut, mutta en ole osannut sanoiksi pukea. Suomen vegaaniskenessä aktiivisesti liikkuneena oli myös hauska tunnistaa, tai olla tunnistavinaan kirjasta oikeita henkilöitä tai paikkoja. Ken tietää, ovatko ne oikeasti inspiroineet Gustafssonia, mutta itselleni teoksessa on paljon tuttua tässäkin mielessä. Kerronnan sekavuus ei kuitenkaan itselleni aina toiminut, siksi 4 tähteä.
January 3, 2024
Hengästyttävä.
December 25, 2023
Kirja oli minulle pettymys. Teos valistaa ja paikoin mässäilee julmuuksilla, joita tuotantoeläimille tehdään. Uskon, että kaikki on totta, mutta yhteen kirjaan tietoa ja irrallisia sivujuonteita on liikaa – ainakin minun makuuni.
Vaikka tiedän ja tiedostan eläinten kärsimysten kauheuden, kirjan tyyli ei saa minua aktivistien puolelle, vaan pikemminkin päinvastoin. Tuputus ei toimi. Tiina Raevaaran Minä, koira ja ihmiskunta -kirjasta pidin, samoin Johanna Sinisalon Enkelten verta -teos puhutteli ja avasi silmiäni.
Äänikirjan lukijana on kirjailija itse, enkä pitänyt tulkitsevasta lukutavasta. Replikointikohdissa oli pakko siirtyä lukemaan. Kirja olisi varmaan minulla jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirimme kirja. Ehkä yhteisen keskustelun jälkeen ymmärrän, miksi teos oli Finlandia-finalisti. Kähkösen voittajateoksesta pidin paljon, samoin Turpeisen Elollisista.
Vaikka tiedän ja tiedostan eläinten kärsimysten kauheuden, kirjan tyyli ei saa minua aktivistien puolelle, vaan pikemminkin päinvastoin. Tuputus ei toimi. Tiina Raevaaran Minä, koira ja ihmiskunta -kirjasta pidin, samoin Johanna Sinisalon Enkelten verta -teos puhutteli ja avasi silmiäni.
Äänikirjan lukijana on kirjailija itse, enkä pitänyt tulkitsevasta lukutavasta. Replikointikohdissa oli pakko siirtyä lukemaan. Kirja olisi varmaan minulla jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirimme kirja. Ehkä yhteisen keskustelun jälkeen ymmärrän, miksi teos oli Finlandia-finalisti. Kähkösen voittajateoksesta pidin paljon, samoin Turpeisen Elollisista.
December 4, 2023
Pidin teemasta ja kirjoitustyylistä todella paljon.
March 28, 2023
Laura Gustafsson on kiinnostava kirjailija, jonka nimi on ollut tuttu aina Huorasatu-esikoisteoksesta asti. En vain ole koskaan saanut aikaiseksi lukea Gustafssonilta mitään. Nyt viimein ryhdistäydyin. Asiaa helpotti uusimman Mikään ei todella katoa -romaanin aihepiiri: keski-ikäistyvän eläinoikeusaktivistin eksistentiaalinen kriisi kuulosti sopivan houkuttelevalta.
Kirjan ensimmäinen luku kuvaa kertojaa koiran kanssa pakomatkalla, piilopirtillä. Lyhyt kuvaus harhailee mökkiyhteisön historiaan ja päätyy lopulta koiran ja ihmisen välisen yhteyden ja ymmärryksen kuvaamiseen. Siitä tarina hyppää taaksepäin, kertomaan miksi kertoja on päätynyt koiran kanssa piilopirtille pakoon maailmaa.
Eläinten oikeuksien puolesta taisteleminenhan on, pohjimmiltaan, aika kamala työmaa. Maailma on yksi tauoton lihamylly, joka murskaa tuotantoeläimiä biomassaksi ihmisten kulutustarpeita varten. Työtä tämän kuolemankoneiston pysäyttämiseksi on tehty, mutta edelleen olla kaukana valmiista. Pieniä voittoja on saatu siellä ja täällä, mutta vaikkapa turkistarhausta ei olla edelleenkään saatu Suomessa kokonaan lopetettua, puhumattakaan nyt sitten jostain broilerituotannosta, jota suurin osa ihmisistä ei halua lopettaa, vaikka se aivan kammottavaa onkin. ”Kaikki on hirveää, tavallista.”
Kertojan naapurit ovat hankkineet koiran. Epikuros on energinen yksilö, joten kertoja tarjoutuu ottamaan koiran päivähoitoon joskus. Koirasta saa sisältöä vähän yksinäiseen elämään; niin saa myös kamerakaupan miehestä, joka pyytää kahville. Sekasyöjämiehen kanssa joutuu jankuttamaan eläinten oikeuksiin liittyvistä perusasioista, mutta ainakin on seksiä.
Mikään ei todella katoa kuvaa hyvin aktivistin turhautumista, sitä miten sisällöttömältä tuntuu taistella jonkin sellaisen eteen, joka ei vain muutu. Gustafsson hieroo matkan varrella lukijan naamaan eläinteollisuuden koko rumaa kuvaa. Vähemmästäkin suututtaa ja turhauttaa. Jotain lohdullistakin on: kirja vie kertojan ja lukijan tuotantoeläinten turvakotiin, joka tarjoaa turvallisen ympäristön eläimille ja ihmisille.
Kertoja pääsee isojen kysymysten äärelle. Pitääkö maailmaa katsella vain masentuneiden lasien läpi? Pitäisikö yrittää olla vähän positiivisempi? Onko aktivismi vain sankaritekoja ja urotöitä, joita esitellä joukoille? Kuten turvakodin pitäjä Charlotte sanoo: ”Ei muutos tapahdu ellei ihmiset muutu, koko ihmisenä olemisen tapa. Huolenpito on radikaalia. Lempeys on radikaalia.” Pitäisikö nykytilanteen ongelmien osoittamisen sijasta keksiä enemmän mahdollisia olemisen tapoja, kuvitella uusia muotoja elää muunlajisten kanssa paremmassa sovussa?
Eihän tässäkään romaanissa näihin kysymyksiin mitään lopullisia vastauksia ole, vain yhden väsyneen aktivistin pohdintoja siitä, millä tavoin maailmassa olemista voi kestää. Miten saada voimia jatkaa, kun vastassa on ylivoimaiselta tuntuva vastustaja?
Mikään ei todella katoa on taitavasti rakennettu kirja. Tarina etenee hyvin. Gustafssonin kieli on värikästä ja kirjan kertojasta varsinkin piirtyy monipuolinen, ihastuttavan vimmaisa kuva. Tätä tekstiä oli nautinto lukea, vaikka kirjassa paljon kammottavia asioita kuvataankin. Matkan varrelle mahtuu paljon rumaa, paljon kaunista, herkkiä, hauskoja ja rajuja hetkiä. Mikään ei todella katoa maistuu elämältä.
Kirjan ensimmäinen luku kuvaa kertojaa koiran kanssa pakomatkalla, piilopirtillä. Lyhyt kuvaus harhailee mökkiyhteisön historiaan ja päätyy lopulta koiran ja ihmisen välisen yhteyden ja ymmärryksen kuvaamiseen. Siitä tarina hyppää taaksepäin, kertomaan miksi kertoja on päätynyt koiran kanssa piilopirtille pakoon maailmaa.
Eläinten oikeuksien puolesta taisteleminenhan on, pohjimmiltaan, aika kamala työmaa. Maailma on yksi tauoton lihamylly, joka murskaa tuotantoeläimiä biomassaksi ihmisten kulutustarpeita varten. Työtä tämän kuolemankoneiston pysäyttämiseksi on tehty, mutta edelleen olla kaukana valmiista. Pieniä voittoja on saatu siellä ja täällä, mutta vaikkapa turkistarhausta ei olla edelleenkään saatu Suomessa kokonaan lopetettua, puhumattakaan nyt sitten jostain broilerituotannosta, jota suurin osa ihmisistä ei halua lopettaa, vaikka se aivan kammottavaa onkin. ”Kaikki on hirveää, tavallista.”
Kertojan naapurit ovat hankkineet koiran. Epikuros on energinen yksilö, joten kertoja tarjoutuu ottamaan koiran päivähoitoon joskus. Koirasta saa sisältöä vähän yksinäiseen elämään; niin saa myös kamerakaupan miehestä, joka pyytää kahville. Sekasyöjämiehen kanssa joutuu jankuttamaan eläinten oikeuksiin liittyvistä perusasioista, mutta ainakin on seksiä.
Mikään ei todella katoa kuvaa hyvin aktivistin turhautumista, sitä miten sisällöttömältä tuntuu taistella jonkin sellaisen eteen, joka ei vain muutu. Gustafsson hieroo matkan varrella lukijan naamaan eläinteollisuuden koko rumaa kuvaa. Vähemmästäkin suututtaa ja turhauttaa. Jotain lohdullistakin on: kirja vie kertojan ja lukijan tuotantoeläinten turvakotiin, joka tarjoaa turvallisen ympäristön eläimille ja ihmisille.
Kertoja pääsee isojen kysymysten äärelle. Pitääkö maailmaa katsella vain masentuneiden lasien läpi? Pitäisikö yrittää olla vähän positiivisempi? Onko aktivismi vain sankaritekoja ja urotöitä, joita esitellä joukoille? Kuten turvakodin pitäjä Charlotte sanoo: ”Ei muutos tapahdu ellei ihmiset muutu, koko ihmisenä olemisen tapa. Huolenpito on radikaalia. Lempeys on radikaalia.” Pitäisikö nykytilanteen ongelmien osoittamisen sijasta keksiä enemmän mahdollisia olemisen tapoja, kuvitella uusia muotoja elää muunlajisten kanssa paremmassa sovussa?
Eihän tässäkään romaanissa näihin kysymyksiin mitään lopullisia vastauksia ole, vain yhden väsyneen aktivistin pohdintoja siitä, millä tavoin maailmassa olemista voi kestää. Miten saada voimia jatkaa, kun vastassa on ylivoimaiselta tuntuva vastustaja?
Mikään ei todella katoa on taitavasti rakennettu kirja. Tarina etenee hyvin. Gustafssonin kieli on värikästä ja kirjan kertojasta varsinkin piirtyy monipuolinen, ihastuttavan vimmaisa kuva. Tätä tekstiä oli nautinto lukea, vaikka kirjassa paljon kammottavia asioita kuvataankin. Matkan varrelle mahtuu paljon rumaa, paljon kaunista, herkkiä, hauskoja ja rajuja hetkiä. Mikään ei todella katoa maistuu elämältä.
August 14, 2024
"Tavallisina itseään pitävät ihmiset saavat mielihyvää siitä, että kiduttavat laiskalla paskapuheellaan heitä, joilla on empatiaa ja periaatteita."
"Tahdotko seuraavaksi tietää, miksi kasvispihvit ovat pihvien muotoisia, välitänkö lehtikaalin tunteista ja voiko vegaani niellä spermaa?"
En tiedä tarkalleen miksi, mutta olen ottanut asiakseni lukea Laura Gustafssonin romaanit aina ilmestyessään. Ehkä Finlandia-ehdokkuudellakin noteerattu esikoisromaani Huorasatu (2011) teki kaikessa räävittömyydessään ja uhossaan sellaisen vaikutuksen, että kiinnostus kirjailijan tuotantoon jäi elämään.
Gustafssonin kuudes romaani Mikään ei todella katoa (2023) kertoo keski-ikäistyvästä eläinsuojeluaktivistista, joka kärsii syömishäiriöstä, ulkonäköpaineista ja mielenterveysongelmista. Viha tehotuotantolaitoksia, turkistuotantoa ja lihansyöntiä kohtaan laajenee paikoitellen vihaksi ihmisiä ja maailmaa kohtaan. En tiedä, kuinka autofiktiivinen teos haluaa olla, mutta päähenkilössä lienee paljon kirjailijan omia piirteitä ja maailmankuvaa. Itsekin eläinsuojeluaktivistiksi profiloituvan Gustafssonin romaanin eläinteollisuutta ja ylipäätään lihansyöntiä demonisoiva sanoma on selkeä.
Gustafsson osaa kirjoittaa kauniisti ja hän osaa kirjoittaa rumasti. Kumpaakin tyyliä käytetään kerronnan keinoina. Lisäksi tarinaa eteenpäin vievää kerrontaa jaksotetaan edellisen romaanin tavoin abstraktimmilla osioilla. Kirjailija tykkää järkyttää ja ravistella, ja teksti on usein radikaalia, osoittelevaa ja paikoin saarnaavaakin. Ja kyllä, Gustafsson nostaa tärkeitä asioita esille. Ja kyllä, eläinten kohtelua pitää tuotantolaitoksissakin pystyä parantamaan. Lakiin pitää saada paljon muutoksia. Ja kyllä, eläinten oikeudet ovat tärkeitä (!), ja aktivismia tarvitaan, että muutoksia saadaan aikaan. Näihin sanomiin on helppo yhtyä. Mutta toisaalta aihe graafisine yksityiskohtineen on inhottava ja luotaantyöntävä (kyllä, sen on tarkoituskin olla!), ja ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen pohdin, onkohan tämä ensimmäinen kirja, joka jää itseltäni kesken tänä vuonna. Mutta täytyy myöntää, että Gustafssonilla on lahja luoda kerronnallista imua ja jotenkin pitää lukija kiinni kirjassa.
Mitäs tässä muuta voisi todeta kuin että jään odottelemaan seuraavaa romaania.
Arvioni: 3,0 tähteä viidestä.
"Tahdotko seuraavaksi tietää, miksi kasvispihvit ovat pihvien muotoisia, välitänkö lehtikaalin tunteista ja voiko vegaani niellä spermaa?"
En tiedä tarkalleen miksi, mutta olen ottanut asiakseni lukea Laura Gustafssonin romaanit aina ilmestyessään. Ehkä Finlandia-ehdokkuudellakin noteerattu esikoisromaani Huorasatu (2011) teki kaikessa räävittömyydessään ja uhossaan sellaisen vaikutuksen, että kiinnostus kirjailijan tuotantoon jäi elämään.
Gustafssonin kuudes romaani Mikään ei todella katoa (2023) kertoo keski-ikäistyvästä eläinsuojeluaktivistista, joka kärsii syömishäiriöstä, ulkonäköpaineista ja mielenterveysongelmista. Viha tehotuotantolaitoksia, turkistuotantoa ja lihansyöntiä kohtaan laajenee paikoitellen vihaksi ihmisiä ja maailmaa kohtaan. En tiedä, kuinka autofiktiivinen teos haluaa olla, mutta päähenkilössä lienee paljon kirjailijan omia piirteitä ja maailmankuvaa. Itsekin eläinsuojeluaktivistiksi profiloituvan Gustafssonin romaanin eläinteollisuutta ja ylipäätään lihansyöntiä demonisoiva sanoma on selkeä.
Gustafsson osaa kirjoittaa kauniisti ja hän osaa kirjoittaa rumasti. Kumpaakin tyyliä käytetään kerronnan keinoina. Lisäksi tarinaa eteenpäin vievää kerrontaa jaksotetaan edellisen romaanin tavoin abstraktimmilla osioilla. Kirjailija tykkää järkyttää ja ravistella, ja teksti on usein radikaalia, osoittelevaa ja paikoin saarnaavaakin. Ja kyllä, Gustafsson nostaa tärkeitä asioita esille. Ja kyllä, eläinten kohtelua pitää tuotantolaitoksissakin pystyä parantamaan. Lakiin pitää saada paljon muutoksia. Ja kyllä, eläinten oikeudet ovat tärkeitä (!), ja aktivismia tarvitaan, että muutoksia saadaan aikaan. Näihin sanomiin on helppo yhtyä. Mutta toisaalta aihe graafisine yksityiskohtineen on inhottava ja luotaantyöntävä (kyllä, sen on tarkoituskin olla!), ja ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen pohdin, onkohan tämä ensimmäinen kirja, joka jää itseltäni kesken tänä vuonna. Mutta täytyy myöntää, että Gustafssonilla on lahja luoda kerronnallista imua ja jotenkin pitää lukija kiinni kirjassa.
Mitäs tässä muuta voisi todeta kuin että jään odottelemaan seuraavaa romaania.
Arvioni: 3,0 tähteä viidestä.
November 28, 2024
En ole mikään kettutyttö, viherpiipero, ituhippi tai edes koiraihminen, lihaakin syön enkä välitä lemmikeistä, mutta tätä eläinaktivistista kertovaa tarinaa oli silti mielenkiintoista lukea. Sävy ei onneksi ollut saarnaava, vaikka tuomitseva olikin.
Gustafsson ujuttaa tarinaan monta - todennäköisesti hyvin faktaperäistä - kuvausta tuotantoeläinten kohtelusta. Silti tarina on myös hauska, siinä on huumoria.
”En ole viettänyt joulua vuosiin. Joudun sietämättömän ristiriidan valtaan ihmetellessäni, miten amputoitu pakara ja hyvä lämmin hellä mieli sopivat yhteen.”
Sitä tosin en voi sietää, että eläimistä käytetään hän-pronominia, yök. Kalankasvattamon kaloista puhutaan ”heinä”. Ei ei.
”Lohet saapuvat sinttejä. Neljän tai viiden kuukauden ajan he uivat betonialtaassa, kiertävät koneiden tuottamaan vastavirtaan kuin ikuisella juoksumatolla, pääsemättä koskaan perille.”
Paimio, mikäli tarkoitetaan sitä kaupunkia, taipuu: Paimioon. Jännä, että Finlandia-ehdokastason teoksessa on tämän tason virhe.
”Kolmen kuukauden kuluttua Pentin pesue hätistellään kuljetusrekkaan, joka ajaa Paimiolle, Nurmoon tai Forssaan.”
Kaiken kaikkiaan kirja oli raikas positiivinen yllätys raskaasta teemastaan huolimatta. Gustafsson pohdiskelee tarinassaan monenlaisia yhteiskunnallisesti kiinnostavia teemoja. Gustafsson osaa olla myös ronski : teksti tursuaa seksiä, kirosanoja ja päihteitä. Kokonaisuus oli hieman sekava, välillä oli vaikea pysyä perässä missä mennään. Äänikirjan lukijana kirjailija itse oli oikein onnistunut.
”Mies teki tulisijan sytyttämisestä ison numeron. Ei suostunut opettamaan temppua minulle, väitti, etten tarvitsisi häntä mihinkään, jos saisin tuvan lämpimäksi omin avuin. Tulisit tänne yksinäsi, hän sanoi, ilman minua olemaan paras itsesi. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. En meikannut, kuljin päivät pitkät uimapuvussa tai villapaidasta ja verkkareissa.”
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja. Enpä olisi uskonut että nautin näin paljon tällaisesta aiheesta kertovasta kirjasta.
Gustafsson ujuttaa tarinaan monta - todennäköisesti hyvin faktaperäistä - kuvausta tuotantoeläinten kohtelusta. Silti tarina on myös hauska, siinä on huumoria.
”En ole viettänyt joulua vuosiin. Joudun sietämättömän ristiriidan valtaan ihmetellessäni, miten amputoitu pakara ja hyvä lämmin hellä mieli sopivat yhteen.”
Sitä tosin en voi sietää, että eläimistä käytetään hän-pronominia, yök. Kalankasvattamon kaloista puhutaan ”heinä”. Ei ei.
”Lohet saapuvat sinttejä. Neljän tai viiden kuukauden ajan he uivat betonialtaassa, kiertävät koneiden tuottamaan vastavirtaan kuin ikuisella juoksumatolla, pääsemättä koskaan perille.”
Paimio, mikäli tarkoitetaan sitä kaupunkia, taipuu: Paimioon. Jännä, että Finlandia-ehdokastason teoksessa on tämän tason virhe.
”Kolmen kuukauden kuluttua Pentin pesue hätistellään kuljetusrekkaan, joka ajaa Paimiolle, Nurmoon tai Forssaan.”
Kaiken kaikkiaan kirja oli raikas positiivinen yllätys raskaasta teemastaan huolimatta. Gustafsson pohdiskelee tarinassaan monenlaisia yhteiskunnallisesti kiinnostavia teemoja. Gustafsson osaa olla myös ronski : teksti tursuaa seksiä, kirosanoja ja päihteitä. Kokonaisuus oli hieman sekava, välillä oli vaikea pysyä perässä missä mennään. Äänikirjan lukijana kirjailija itse oli oikein onnistunut.
”Mies teki tulisijan sytyttämisestä ison numeron. Ei suostunut opettamaan temppua minulle, väitti, etten tarvitsisi häntä mihinkään, jos saisin tuvan lämpimäksi omin avuin. Tulisit tänne yksinäsi, hän sanoi, ilman minua olemaan paras itsesi. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. En meikannut, kuljin päivät pitkät uimapuvussa tai villapaidasta ja verkkareissa.”
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä kirja. Enpä olisi uskonut että nautin näin paljon tällaisesta aiheesta kertovasta kirjasta.
March 23, 2024
Aihe on tärkeä, tietysti, ja varmaan jos olisin lukenut tämän nuorena, olisin ollut mykistynyt. Tämä kirja sopisi eniten mielestäni lihanmässääjille, mutta sopisiko kuitenkaan? Syyllistäminen harvoin muuttaa ihmistä. Mietin koko kirjan ajan, että kenelle teksti on suunnattu. Ei ainakaan minulle, vaikka vegaanitaustaa on toistakymmentä vuotta.
Lukiessa päällimmäisenä minua kuljetti ärsyyntyminen. Kirjan tehokeinot, kuten yksittäisten sanojen käyttäminen lauseina ja jatkuvat pitkät toisteiset rimpsulauseet puuduttivat lukemista. Kirjassa oli mielestäni liikaa yrittämisen makua. En myöskään pitänyt syömishäiriön liittämisestä vegaaniuuteen, vaikka toki nämä joskus kulkevat käsi kädessä. Joillekin vegaanius on tapa naamioida syömishäiriö, ja siksi sen liittäminen kirjaan tuntui ristiriitaiselta valinnalta, joka ei palvellut kirjan oletettua tarkoitusta. Tai sitten menee jo aika niche-kamaksi. Muutamia kauniita kuvauksia lukuunottamatta olen lähinnä kiitollinen siitä, että kirja on nyt luettu ja loppu.
Lukiessa päällimmäisenä minua kuljetti ärsyyntyminen. Kirjan tehokeinot, kuten yksittäisten sanojen käyttäminen lauseina ja jatkuvat pitkät toisteiset rimpsulauseet puuduttivat lukemista. Kirjassa oli mielestäni liikaa yrittämisen makua. En myöskään pitänyt syömishäiriön liittämisestä vegaaniuuteen, vaikka toki nämä joskus kulkevat käsi kädessä. Joillekin vegaanius on tapa naamioida syömishäiriö, ja siksi sen liittäminen kirjaan tuntui ristiriitaiselta valinnalta, joka ei palvellut kirjan oletettua tarkoitusta. Tai sitten menee jo aika niche-kamaksi. Muutamia kauniita kuvauksia lukuunottamatta olen lähinnä kiitollinen siitä, että kirja on nyt luettu ja loppu.
This entire review has been hidden because of spoilers.
May 20, 2023
Kirjan päähenkilö on erittäin erittäin ideologinen eläintensuojelija, joka paasaa kaikille koko ajan. Hänen kaikki sanomisensa ja tekemisensä liittyy eläinten suojeluun. Läheiset tuskastuvat häneen "miksi sinun pitää pilata aina kaikki". Johon päähenkilö tuumii ajatuksissaan että ideologiani levittää mustaa hometta ympärilleen.
Lukijalle päähenkilön kiihkeys, yksisilmäisyys ja oikeamielisyys näyttäytyy välillä hyvin raskaana ja ärsyttävänä. Ei todellakaan hetken rauhaa. Mitään varsinaista juonta kirjalla ei ole. Mutta näin pitääkin olla! Kyseessä on varmasti tyylikeino, pakoon ei pääse, ja kaikki mahdolliset tulokulmat eläinten kaltoinkohtelusta vieritetään päälle. Asiat ovat juuri niin kuin päähenkilö sanoo, tykkäät tai et.
Joten tietenkin kirjaa oli vaikea lukea. En tiennyt aihetta etukäteen, enkä todennäköisesti olisi sitä lukenut jos olisin tiennyt. Joka sekin on väärin.
Itselleni koskettavin kohta oli simppeli; Supikoira häkissä ajattelee "ei elämän kuulunut näin mennä"
Lukijalle päähenkilön kiihkeys, yksisilmäisyys ja oikeamielisyys näyttäytyy välillä hyvin raskaana ja ärsyttävänä. Ei todellakaan hetken rauhaa. Mitään varsinaista juonta kirjalla ei ole. Mutta näin pitääkin olla! Kyseessä on varmasti tyylikeino, pakoon ei pääse, ja kaikki mahdolliset tulokulmat eläinten kaltoinkohtelusta vieritetään päälle. Asiat ovat juuri niin kuin päähenkilö sanoo, tykkäät tai et.
Joten tietenkin kirjaa oli vaikea lukea. En tiennyt aihetta etukäteen, enkä todennäköisesti olisi sitä lukenut jos olisin tiennyt. Joka sekin on väärin.
Itselleni koskettavin kohta oli simppeli; Supikoira häkissä ajattelee "ei elämän kuulunut näin mennä"
December 26, 2023
Ahmin! Ilahduttavaa kieltä. Vegaaniuteen ja eläinoikeusasioihin liittyvät kokemukset olivat naurattavan samaistuttavia. Luin arvion, jossa sanottiin Gustafssonin "tuputtavan" kirjassa eläinoikeusasiaa, mutta olen kovasti eri mieltä. Kirjassa tuodaan esiin muunlajisten karmaisevaa kohtelua, mutta faktaa on ujutettu kaunokirjalliseen proosaan taitavasti. Alussa hätkähdin läskifobiaa, mutta pidemmälle kirjaa ehtiessäni se sai selityksensä. Aktivistin tausta jäi mielestäni hieman irralliseksi ja muutama muu hahmo olisi kaivannut lisää tekstiä ympärilleen, josta lähti yksi tähti.
"Ei muutos tapahdu ellei ihmiset muutu, koko ihmisenä olemisen tapa. Huolenpito on radikaalia. Lempeys on radikaalia." ♥️
"Ei muutos tapahdu ellei ihmiset muutu, koko ihmisenä olemisen tapa. Huolenpito on radikaalia. Lempeys on radikaalia." ♥️
April 24, 2024
Laura Gustafssonin kirja ”Mikään ei todella katoa” kuvaa eläinoikeusaktivistin tarinan kautta eläinteollisuutta ja yhteiskunnan ja meidän, ihmisten, suhdetta eläimiin.
Kirja on raaka, lohduton ja inhorealistinen. Sen lukemisesta ei varsinaisesti nauti. Kannustan itseni jatkamaan perustellen, että luenhan myös kirjoja toisen maailmansodan keskitysleireistä. Yuval Harari esitti kirjassaan Sapiens, että eläinten tehotuotanto tulee olemaan osa historiaa, jota katsomme tulevaisuudessa samankaltaisella järkytyksellä.
Loppuun kirjan auttaa lukemaan sen upea kieli ja kerronta, sekä tarinan tarjoamat pienet hengähdystauot. Suomenkieli on kaunis.
Muuta kuin 5/5 arviota on vaikea antaa. Arviota olisi perusteetonta laskea vain koska aihe on järkyttävä.
Kirja on raaka, lohduton ja inhorealistinen. Sen lukemisesta ei varsinaisesti nauti. Kannustan itseni jatkamaan perustellen, että luenhan myös kirjoja toisen maailmansodan keskitysleireistä. Yuval Harari esitti kirjassaan Sapiens, että eläinten tehotuotanto tulee olemaan osa historiaa, jota katsomme tulevaisuudessa samankaltaisella järkytyksellä.
Loppuun kirjan auttaa lukemaan sen upea kieli ja kerronta, sekä tarinan tarjoamat pienet hengähdystauot. Suomenkieli on kaunis.
Muuta kuin 5/5 arviota on vaikea antaa. Arviota olisi perusteetonta laskea vain koska aihe on järkyttävä.
July 15, 2023
4.5 ⭐ Millaista on olla eläinaktivisti, kun kamppailu ei koskaan lopu? Itseironinen, kyyninen päähenkilö näkee ympärillään vain toisenlajisten murhaa ja pahoinpitelyä eikä ole siinä yhtään väärässä. Tuotantolaitossalakuvausten ja bikini fitnessin jälkeisen syömistarkkailun oheen humpsahtaa kuitenkin naapurin koira hoitoon. Sarkasmin kyllästämä elämä täydentyy uudenlaisella tutustumisella, hoivalla. Pidin tylytyksestä eläintuotantoon liittyen, hoivan merkityksen korostamisesta lajista riippumatta, huumorista kaiken keskellä. Miinusta nimien paljoudesta - en enää kirjan loppupuolella muistanut, kuka sivuhenkilöistä olikaan kuka. Nopealukuinen, soljuva, piikikäs.
December 12, 2023
Teema kiinnostaa itseäni juuri nyt (eläinten oikeudet) ja suosittelen tälle sisarteoksiksi Elisa Aaltolan "Puhe eläinten puolesta" sekä Elina Lappalaisen "Syötäväksi kasvatetut". Siinä rautaisannos eläinten oikeuksista.
Gustafsson on hauska ja terävä kirjoittaja. Tähtiä jäi antamatta siitä syystä, että pidin kirjaa hieman muodottomana, siitä ei muodostu ehjää esteettistä muotoa. Silloin olisin arvostanut sitä teoksena enemmän. Mutta toisaalta en osaa itsekään tehdä sellaista muotoa. Mutta se on mielessäni.
Gustafsson on hauska ja terävä kirjoittaja. Tähtiä jäi antamatta siitä syystä, että pidin kirjaa hieman muodottomana, siitä ei muodostu ehjää esteettistä muotoa. Silloin olisin arvostanut sitä teoksena enemmän. Mutta toisaalta en osaa itsekään tehdä sellaista muotoa. Mutta se on mielessäni.
August 25, 2024
Hieno kirja keski-iän kynnyksellä olevasta itsellisestä naisesta, joka teoillaan ja kohtaamisillaan haastaa muita muuttumaan.
Laura on onnistunut kirjoittamaan sen, mistä oma ikäluokkani kipuilee. Tehtiinkö riittävästi ja ponnekkaasti muutosta koko yhteiskunnassa. Tulee aina uusia nuoria ja sukupolvia, jotka luulevat korjaavansa aikaisempien sukupolvien kesken jääneet projektit, kuten kirjaa lainaten: "Kukaan Suomessa ei ole aikaisemmin ajanut eläinten asiaa. Siksi meidän piti ruveta tekee tätä."
Laura on onnistunut kirjoittamaan sen, mistä oma ikäluokkani kipuilee. Tehtiinkö riittävästi ja ponnekkaasti muutosta koko yhteiskunnassa. Tulee aina uusia nuoria ja sukupolvia, jotka luulevat korjaavansa aikaisempien sukupolvien kesken jääneet projektit, kuten kirjaa lainaten: "Kukaan Suomessa ei ole aikaisemmin ajanut eläinten asiaa. Siksi meidän piti ruveta tekee tätä."
April 24, 2024
Rankkaa kamaa, piti lukea hissukseen, kun olin muutenkin vähän maassa. Mutta tykkäsin todella paljon Gustaffsonin kielen käytöstä ja loikauksista, surrealismin puollelle. Ehkä huono sana, itsekin puhun eläimille koko aika.
Aihe on tärkeä, ja hirvittävä, miten olemme tuudittautuneet riistämään eläimiä. Pitää lukea muitakin Gustaffsonin kirjoja. Päähenkilö ärsytti, mutta ymmärsin. Tässä tulee esiin sellainen suomalainen brutaalius, jota on vaikea selittäää toisinaan ulkomaalaisille.
Aihe on tärkeä, ja hirvittävä, miten olemme tuudittautuneet riistämään eläimiä. Pitää lukea muitakin Gustaffsonin kirjoja. Päähenkilö ärsytti, mutta ymmärsin. Tässä tulee esiin sellainen suomalainen brutaalius, jota on vaikea selittäää toisinaan ulkomaalaisille.
September 7, 2024
Hajanainen ja poukkoileva teos eläintuotannosta, eläinten syömisestä, eläinten vangitsemisesta, aktivismista. Mukana myös syömishäiriötä, painajaisia ja kohtauksia, joista ei kuunnellessa hahmottanut, missä oikein ollaan. Gustafsson on terävä ja rankka. Ei voi sanoa, että olisin pitänyt tästä. Ainahan sitä silti voi miettiä, "oletko ajatellut 🥕 porkkanan oikeuksia"? Keskustelut Epikuros -nimisen koiran kanssa olivat kyllä hyviä.
May 2, 2025
Addiktoiva, lumoava ja täysin miserable.
Mikään Ei Todella Katoa kertoo masentuneesta ja bulimiasta kärsivästä eläinoikeusaktivistista, joka on täysin uupunut, loppu ja toivoton. Itse vegaanina päähenkilö oli erittäin samaistuttava, mutta myös raivostuttava. Luin tätä pakonomaisesti ja sitten laskin sen yöpöydälle useiksi viikoiksi. Aion tuskailla Laura Gustafssonin proosan kanssa tulevaisuudessakin - toivottavasti muutkin kirjat ovat yhtä ärsyttäviä ja mahtavia!
Mikään Ei Todella Katoa kertoo masentuneesta ja bulimiasta kärsivästä eläinoikeusaktivistista, joka on täysin uupunut, loppu ja toivoton. Itse vegaanina päähenkilö oli erittäin samaistuttava, mutta myös raivostuttava. Luin tätä pakonomaisesti ja sitten laskin sen yöpöydälle useiksi viikoiksi. Aion tuskailla Laura Gustafssonin proosan kanssa tulevaisuudessakin - toivottavasti muutkin kirjat ovat yhtä ärsyttäviä ja mahtavia!
December 11, 2023
Tartuin kirjaan tietämättä sen aihepiiriä. Pyörremyrsky tempaisi minut mukaansa, enkä jäänyt kylmäksi, todellakaan. Vaikutuin. Ällötyin, surin, nauroin, jännitin, ihmettelin.
Takakannessa sanotaan, että toista Gustafssonin kaltaista ei ole. Kieltämättä tällä tavoin selittämätöntä maagista realismia tai runoutta perinteisempään romaaniin yhdistelevää teosta en ole tavannut.
Takakannessa sanotaan, että toista Gustafssonin kaltaista ei ole. Kieltämättä tällä tavoin selittämätöntä maagista realismia tai runoutta perinteisempään romaaniin yhdistelevää teosta en ole tavannut.
March 28, 2025
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2021, 2024: 262/262)
(2022: 5/6)
2023: 5/6
1984-2024: 272/274
4,5/5. Laura Gustafssonin toinen Finlandia-ehdokkuus Huorasadun (2011) jälkeen. Huorasatu on varmasti raivoikkaimpia romaaneja, mitä olen lukenut. Ei tätä Mikään ei todella katoa -romaaniakaan voi pitää mitenkään erityisen seesteisenä, vaikkei se aivan Huorasadun raivotasolle ylläkään. Ja täsmennyksenä on sanottava, että itsehän pidän raivoa pelkästään positiivisena asiana, kunhan se tarjotaan niin tyylikkäässä paketissa, mitä Gustafsson tekee. Huorasadussa raivottiin aiheesta naisiin kohdistuneesta kaikenlaisesta väkivallasta, ja tässä uudemmassa romaanissa taas raivotaan ihmisten muihin elollisiin kohdistamasta väkivallasta. Tunnustan olevani laiska sekasyöjä, joka korkeintaan hurskaasti toivoo, että ne minunkin lautaselleni tai hampurilaiseni väliin tarjoillut eläimet olisivat saaneet elää hyvän elämän ennen teurastamistaan – mutten kuitenkaan vähääkään välitä ottaa itse selvää siitä, onko näin myös oikeasti tapahtunut. Hyvä, että joku kuitenkin välittää ja kirjoittaakin. Ei edes Suomessa – ja ehkei juurikaan täällä – kohdella eläimiä, niin kuin niitä pitäisi kohdella. Siinä kohtaa maailmankatsomukseni varmaan kuitenkin eroaa romaanin pohjavireestä, etten näe kaikkia muita elollisia yhdenvertaisina ihmisen kanssa. Ja ymmärtääkseni valtaosa maailman ihmisistä ajattelee edelleen kanssani samalla tavalla. Vain asettamalla itsesi kalan, kanan, naudan tai sian yläpuolelle, voit perustella itsellesi sitä, että tuo kala, kana, nauta tai sika on sinun lautasellasi. Vaikka kirjan vaatimuksen muiden elollisten hyvästä kohtelusta hyväksynkin, niin tämä kirjan (ja kirjailijan itsensä?) vaatimuksen muiden elollisten yhdenvertaisesta kohtelusta ihmisen kanssa kuitenkin röyhkeästi sivuutan.
(1984-2021, 2024: 262/262)
(2022: 5/6)
2023: 5/6
1984-2024: 272/274
4,5/5. Laura Gustafssonin toinen Finlandia-ehdokkuus Huorasadun (2011) jälkeen. Huorasatu on varmasti raivoikkaimpia romaaneja, mitä olen lukenut. Ei tätä Mikään ei todella katoa -romaaniakaan voi pitää mitenkään erityisen seesteisenä, vaikkei se aivan Huorasadun raivotasolle ylläkään. Ja täsmennyksenä on sanottava, että itsehän pidän raivoa pelkästään positiivisena asiana, kunhan se tarjotaan niin tyylikkäässä paketissa, mitä Gustafsson tekee. Huorasadussa raivottiin aiheesta naisiin kohdistuneesta kaikenlaisesta väkivallasta, ja tässä uudemmassa romaanissa taas raivotaan ihmisten muihin elollisiin kohdistamasta väkivallasta. Tunnustan olevani laiska sekasyöjä, joka korkeintaan hurskaasti toivoo, että ne minunkin lautaselleni tai hampurilaiseni väliin tarjoillut eläimet olisivat saaneet elää hyvän elämän ennen teurastamistaan – mutten kuitenkaan vähääkään välitä ottaa itse selvää siitä, onko näin myös oikeasti tapahtunut. Hyvä, että joku kuitenkin välittää ja kirjoittaakin. Ei edes Suomessa – ja ehkei juurikaan täällä – kohdella eläimiä, niin kuin niitä pitäisi kohdella. Siinä kohtaa maailmankatsomukseni varmaan kuitenkin eroaa romaanin pohjavireestä, etten näe kaikkia muita elollisia yhdenvertaisina ihmisen kanssa. Ja ymmärtääkseni valtaosa maailman ihmisistä ajattelee edelleen kanssani samalla tavalla. Vain asettamalla itsesi kalan, kanan, naudan tai sian yläpuolelle, voit perustella itsellesi sitä, että tuo kala, kana, nauta tai sika on sinun lautasellasi. Vaikka kirjan vaatimuksen muiden elollisten hyvästä kohtelusta hyväksynkin, niin tämä kirjan (ja kirjailijan itsensä?) vaatimuksen muiden elollisten yhdenvertaisesta kohtelusta ihmisen kanssa kuitenkin röyhkeästi sivuutan.
April 7, 2023
Rakastin tätä vihaista, paasaavaa, rosoista ja itseironista teosta ja se pidättelemätöntä tapaa puhua eläinten riiston varaan rakentuvasta ihmisyydestä, aktivismista, sukupuolesta ja keski-ikäistymisestä.
November 22, 2023
Kirjan teemat ovat tärkeitä ja pohdinta osittain todellakin tähän aikaan sopivaa ja purevaa. Mutta hajanainen kerronta ja etäiset henkilöhahmot jättivät juonen epäselväksi ja kirjasta ei koostunut sellaista kokonaisuutta kun olisin siltä toivonut.
Displaying 1 - 30 of 48 reviews