What do you think?
Rate this book
Agit-Prop – Lauluja utopiasta
Sosialistisen Abban huima, ennen kertomaton tarina läpi vuosikymmenten.
Poliittisen laululiikkeen ikoni Agit-Prop kasattin taistolaisuuden nyrkiksi, mutta se nousi koko kansan klassikoksi ja kansainväliseksi tähdeksi. Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka lauloivat toivosta ja utopiasta, paremmasta maailmasta. 2000-luvulla yhtye teki yhden musiikkihistorian epätodennäköisimmistä comebackeistä.
Kaj Chydeniuksen ja Eero Ojasen säveltämät laulut puhuttelevat myös Ultra Bra -sukupolvea.
"Agit-Propin kvartetti on yhtä kuin uskaltamisen sankarinäytelmä: jännittynyt, kiihtynyt olotila paremman elämän puolesta, tosiseikka idealismin ikuisesta nuoruudesta."
-Peter von Bagh
Poliittisen laululiikkeen ikoni Agit-Prop kasattin taistolaisuuden nyrkiksi, mutta se nousi koko kansan klassikoksi ja kansainväliseksi tähdeksi. Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka lauloivat toivosta ja utopiasta, paremmasta maailmasta. 2000-luvulla yhtye teki yhden musiikkihistorian epätodennäköisimmistä comebackeistä.
Kaj Chydeniuksen ja Eero Ojasen säveltämät laulut puhuttelevat myös Ultra Bra -sukupolvea.
"Agit-Propin kvartetti on yhtä kuin uskaltamisen sankarinäytelmä: jännittynyt, kiihtynyt olotila paremman elämän puolesta, tosiseikka idealismin ikuisesta nuoruudesta."
-Peter von Bagh
- GenresNonfictionMusic
269 pages, Paperback
First published August 7, 2020
1 person is currently reading
11 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
December 25, 2020
Vaikka tämä kvartetti oli minulle jo ennestään tuttu, kirja onnistui tuomaan esille sen uusia puolia. Innostuin pitkästä aikaa uudestaan Agit-propista. Kirja pyyhkäisi joitakin pölyjä pois yhtyeen päältä; sai minut myös paremmin ymmärtämään, kuinka suuren suosion yhtye sai aikanaan ulkomailla, kuten Saksoissa ja Chilessä, ja kuinka sen suosio myös Suomessa oli poliittiset jakolinjat ylittävää. Kirja huokuu 70-luvun kirkasta ja sinisilmäistä idealismia. Ja mielenkiintoista oli myös lukea siitä, miten nopeasti kaikki se hype romahti ja muuttui nuorison silmissä kyseenalaiseksi ja vanhanaikaiseksi tultaessa individualistiselle 80-luvulle. Todellisuus ei ollut utopioiden kaltaista varsinkaan Neuvostoliitossa, jota taistolaiset ihailivat.
Laulajista Pekan ja Martin nuoruuden meiningistä oli ilahduttavaa lukea. Se oli sellaista viatonta ja keskiluokkaista folkkailua Helsingin erään mökkisaaren kesissä. Sinikka Sokan ääni toimi äänikirjan lukijana loistavasti. Hän siis lukee myös itseään koskevia kohtia tässä kirjassa, mikä oli välillä jännän kuuloista.
Kirjan sävy on todella ylistävä. Jouko Aaltonen on uhrannut niin paljon keskittymistään uransa aikana Agit-propin ja muun vasemmistolaisen laululiikkeen esille tuomiseen, että hän taitaa olla itsekin fani. Hän on tehnyt kaksi dokumenttielokuvaa, joissa Agit-prop on keskeisessä osassa. Ei minua kuitenkaan häirinnyt kirjan yläviistoon bändiä katsova sävy. Muusikkojen fanittaminen on aivan fine.
Kiinnostavimmat osiot kirjassa käsittelivät sitä, mitä kommunistien keskuudessa, ja laajemminkin yhteiskunnassa, tapahtui kulissien takana, 70-luvun alussa. Millaista se nuorisokulttuuri oli. Miten Pekka Aarnion askeleet päätyivät tekemään hänestä muutaman mutkan kautta tiukan linjan taistolaisen. Toisaalta myöhempää osittaista katumistakin käsiteltiin kirjassa. Huvittavaa, ja toisaalta innostavaa, oli kuulla, että Monna Kamu hyppäsi kvartettiin suoraan kokoomuslaisen porvariperheen lintukodosta. Hän ei tiennyt yhtään mitään marxismi-leninismistä, mutta vakuutti muut koelauluissa niin, että hän sai paikan muistaakseni Liisa Tavin tilalla, ja näin bändin yhteislaulu pääsi kehittymään monisävelisemmäksi, sillä Monnalla oli Sibelius-akatemian koulutusta taustalla. Pian hän lauloi bändin tunnettua Puolue-laulua suurissa konserteissa. Taisivat muidenkin bändin laulajien taustat olla keskiluokkaisissa perheissä. Tai ei ehkä kaikkien. Monnasta tuli myöhemmin luultavasti myös aidommin kommunisti, kun hän imi ympäristöstä vaikutteita, mutta kirja jätti tämän seikan hieman epäselväksi. Söpöä kuitenkin, että laululiikkeen veto oli niin voimakas, että se käänsi jopa porvarien lapsen kommariksi tuosta vaan. Myös moni muu myöhemmin aivan toisissa merkeissä tunnetuksi tullut oli 70-luvun alussa haksahtanut taistolaisuuteen, kuten Björn Wahlroos.
Sen ajan nuorison irtiotto vanhemmistaan oli kirjan mukaan paljon rajumpi kuin nykynuorten irtiotot. Silloin loikattiin konservatiivisista "koti, uskonto ja isänmaa" -tunnelmista suoraan marxilaisen puoluekommunismin ja mm. seksuaalisen vapautumisen kelkkaan. Koko elämä mullistui aivan kuin johonkin lahkoon liittyessä.
Kirjassa oli jonkun verran osioita, jotka tuntuivat asioiden kronologisessa järjestyksessä listaamiselta. Näin oli esim. bändin diskografiaa käsiteltäessä loppupuolella. Ehkä se on jonkun muun mielestä kiinnostavaa, en tiedä. Olisi voinut tiivistääkin noita kohtia minun mielestäni. Myös monet asiat jäivät vaille taustoitusta. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja antaa omalle tulkinnalleen paljon painoarvoa, mutta tämähän onkin vain bändin historiikki, ei niinkään tietokirja. Kirjoittaja kuvailee tunnelmia melkein aina myös kvartetille suotuisaan sävyyn. Kirja ylistää laulajia voimakkaasti. Toisaalta laulajista tuodaan esille inhimillisiäkin puolia ja erehtyväisyyttä.
70-luvussa on mielestäni aina ollut jotain erityistä ja kiehtovaa, vaikka sillä itse eläneet usein tuskailevat sen ajan kahtiajakautuneisuutta ja kireää poliittista tunnelmaa. Politiikka levittäytyi liiaksi yhteiskunnan joka kolkkaan silloin. Toisaalta sen kirkasotsaisen idealismin vuodet olivat joillekin todella voimaannuttavia. Mutta eiväthän ne voineet jatkua. Eivät ne pilvilinnat ja vallankumoushaaveet tietenkään voineet tarjota mitään kovin todellista Suomen oloissa.
Neuvostoliiton kritiikitön ylistys ja vääräoppisten vaino ja syrjintä jättivät toisiin, liikkeen ulkopuolisiin, syviä traumoja. Myöhemmin he varmaankin halusivat kostaa, sillä ryöpytys ja vaatimukset tilinteolle olivat niin aggressiivisia, otaksuu Aaltonen kirjassa. Vuonna 74 yli 40 000 Skp:n jäsentä kokoontui juhlimaan puolueen 30-vuotta ei-kiellettynä olemisen aikaa täydelle Olympiastadionille. Juhla oli massiivinen. Vain 10 vuotta myöhemmin puolue oli kuolinkierteessä, eikä jäsenistä ollut jäljellä enää paljoa. Agit-prop oli kuitenkin jotain, joka jäi eloon, vaikka katosikin julkisuudesta pitkäksi aikaa 70-luvun loputtua. 90-luvulla se teki come backin ja uusi nuori sukupolvi ilmaantui yllättäen keikoille, ja tätäkin käsitellään kirjassa mielenkiintoisesti. Kävin itsekin vuonna 2007 katsomassa ison konsertin Turun konserttitalolla. Olin juuri ennen sitä nähnyt Jouko Aaltosen dokumentin Kenen joukoissa seisot, ja yhtäkkiä nämä "legendat" olivat elävinä edessäni, joskin iäkkäämpinä. Se teki silloin kyllä vaikutuksen.
Kirjan loppupuolella mentiin synkempiin vesiin, kun ikä ja sairaudet alkoivat karsia bändiläisiä ja sen taustavoimina toimineita hahmoja. Kaiken väliaikaisuus, mutta jonkin elinvoimaisen ja kauniin, aatteen palon, säilyminen sukupolvelta seuraavalle, oli kai kirjan hienoin sanoma ja kiteytys.
Laulajista Pekan ja Martin nuoruuden meiningistä oli ilahduttavaa lukea. Se oli sellaista viatonta ja keskiluokkaista folkkailua Helsingin erään mökkisaaren kesissä. Sinikka Sokan ääni toimi äänikirjan lukijana loistavasti. Hän siis lukee myös itseään koskevia kohtia tässä kirjassa, mikä oli välillä jännän kuuloista.
Kirjan sävy on todella ylistävä. Jouko Aaltonen on uhrannut niin paljon keskittymistään uransa aikana Agit-propin ja muun vasemmistolaisen laululiikkeen esille tuomiseen, että hän taitaa olla itsekin fani. Hän on tehnyt kaksi dokumenttielokuvaa, joissa Agit-prop on keskeisessä osassa. Ei minua kuitenkaan häirinnyt kirjan yläviistoon bändiä katsova sävy. Muusikkojen fanittaminen on aivan fine.
Kiinnostavimmat osiot kirjassa käsittelivät sitä, mitä kommunistien keskuudessa, ja laajemminkin yhteiskunnassa, tapahtui kulissien takana, 70-luvun alussa. Millaista se nuorisokulttuuri oli. Miten Pekka Aarnion askeleet päätyivät tekemään hänestä muutaman mutkan kautta tiukan linjan taistolaisen. Toisaalta myöhempää osittaista katumistakin käsiteltiin kirjassa. Huvittavaa, ja toisaalta innostavaa, oli kuulla, että Monna Kamu hyppäsi kvartettiin suoraan kokoomuslaisen porvariperheen lintukodosta. Hän ei tiennyt yhtään mitään marxismi-leninismistä, mutta vakuutti muut koelauluissa niin, että hän sai paikan muistaakseni Liisa Tavin tilalla, ja näin bändin yhteislaulu pääsi kehittymään monisävelisemmäksi, sillä Monnalla oli Sibelius-akatemian koulutusta taustalla. Pian hän lauloi bändin tunnettua Puolue-laulua suurissa konserteissa. Taisivat muidenkin bändin laulajien taustat olla keskiluokkaisissa perheissä. Tai ei ehkä kaikkien. Monnasta tuli myöhemmin luultavasti myös aidommin kommunisti, kun hän imi ympäristöstä vaikutteita, mutta kirja jätti tämän seikan hieman epäselväksi. Söpöä kuitenkin, että laululiikkeen veto oli niin voimakas, että se käänsi jopa porvarien lapsen kommariksi tuosta vaan. Myös moni muu myöhemmin aivan toisissa merkeissä tunnetuksi tullut oli 70-luvun alussa haksahtanut taistolaisuuteen, kuten Björn Wahlroos.
Sen ajan nuorison irtiotto vanhemmistaan oli kirjan mukaan paljon rajumpi kuin nykynuorten irtiotot. Silloin loikattiin konservatiivisista "koti, uskonto ja isänmaa" -tunnelmista suoraan marxilaisen puoluekommunismin ja mm. seksuaalisen vapautumisen kelkkaan. Koko elämä mullistui aivan kuin johonkin lahkoon liittyessä.
Kirjassa oli jonkun verran osioita, jotka tuntuivat asioiden kronologisessa järjestyksessä listaamiselta. Näin oli esim. bändin diskografiaa käsiteltäessä loppupuolella. Ehkä se on jonkun muun mielestä kiinnostavaa, en tiedä. Olisi voinut tiivistääkin noita kohtia minun mielestäni. Myös monet asiat jäivät vaille taustoitusta. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja antaa omalle tulkinnalleen paljon painoarvoa, mutta tämähän onkin vain bändin historiikki, ei niinkään tietokirja. Kirjoittaja kuvailee tunnelmia melkein aina myös kvartetille suotuisaan sävyyn. Kirja ylistää laulajia voimakkaasti. Toisaalta laulajista tuodaan esille inhimillisiäkin puolia ja erehtyväisyyttä.
70-luvussa on mielestäni aina ollut jotain erityistä ja kiehtovaa, vaikka sillä itse eläneet usein tuskailevat sen ajan kahtiajakautuneisuutta ja kireää poliittista tunnelmaa. Politiikka levittäytyi liiaksi yhteiskunnan joka kolkkaan silloin. Toisaalta sen kirkasotsaisen idealismin vuodet olivat joillekin todella voimaannuttavia. Mutta eiväthän ne voineet jatkua. Eivät ne pilvilinnat ja vallankumoushaaveet tietenkään voineet tarjota mitään kovin todellista Suomen oloissa.
Neuvostoliiton kritiikitön ylistys ja vääräoppisten vaino ja syrjintä jättivät toisiin, liikkeen ulkopuolisiin, syviä traumoja. Myöhemmin he varmaankin halusivat kostaa, sillä ryöpytys ja vaatimukset tilinteolle olivat niin aggressiivisia, otaksuu Aaltonen kirjassa. Vuonna 74 yli 40 000 Skp:n jäsentä kokoontui juhlimaan puolueen 30-vuotta ei-kiellettynä olemisen aikaa täydelle Olympiastadionille. Juhla oli massiivinen. Vain 10 vuotta myöhemmin puolue oli kuolinkierteessä, eikä jäsenistä ollut jäljellä enää paljoa. Agit-prop oli kuitenkin jotain, joka jäi eloon, vaikka katosikin julkisuudesta pitkäksi aikaa 70-luvun loputtua. 90-luvulla se teki come backin ja uusi nuori sukupolvi ilmaantui yllättäen keikoille, ja tätäkin käsitellään kirjassa mielenkiintoisesti. Kävin itsekin vuonna 2007 katsomassa ison konsertin Turun konserttitalolla. Olin juuri ennen sitä nähnyt Jouko Aaltosen dokumentin Kenen joukoissa seisot, ja yhtäkkiä nämä "legendat" olivat elävinä edessäni, joskin iäkkäämpinä. Se teki silloin kyllä vaikutuksen.
Kirjan loppupuolella mentiin synkempiin vesiin, kun ikä ja sairaudet alkoivat karsia bändiläisiä ja sen taustavoimina toimineita hahmoja. Kaiken väliaikaisuus, mutta jonkin elinvoimaisen ja kauniin, aatteen palon, säilyminen sukupolvelta seuraavalle, oli kai kirjan hienoin sanoma ja kiteytys.
March 29, 2023
Runsaasti tietoa ja haastatteluita koottu yhteen paikkaan, tarinasta kiinnostuneille ja historian tallentamisen kannalta arvokas. Kuitenkin kronologisesti harhaileva, täynnä ilmeisiä kirjoitusvirheitä ja muutenkin tekstinä monessa kohtaa heikkoa.
September 16, 2021
Musa tuttua, tarina ei. Kiva oli lukea tämä Ultra bran kirjan jatkoksi.
February 7, 2022
Helmet 2022:
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin
Displaying 1 - 5 of 5 reviews