Ilkka Remeksen kuudes nuoria ja vähän vanhempiakin lukijoita jännittävä seikkailuromaani
Aaro Korpi on kohdannut rikollisia ja agentteja, tullut teljetyksi luoliin, päätynyt tulen keskelle ja veden alle.
Mutta nyt Aaro kokee elämänsä järkytyksen: hän joutuu belgialaiselle hevostallille porvoolaisen tyttöryhmän tulkiksi. Sitten Aaro näkee viereisellä tallilla jotain kiinnostavaa: vain makkaraksi kelpaava vanha koni myydään 86 000 eurolla. Rahanpesuako? Vai jotain pahempaa? Tuota kuljetusautoa pitää seurata…
Alkaa huima seikkailu halki Keski-Euroopan, aina vampyyri Draculan kotiseuduille asti.
Alku oli jotenkin aika lupaavan tuntuinen, mutta sitten tarina luisui juuri sellaiseksi mitä olin alunperin pelännytkin, eli semmoiseksi tapahtumien luettelemiseksi. Silloin yhteys henkilöihin katosi ja (siksi) kaikki alkoi olla ihan samantekevää.
Mutta kirjoitus oli ihan sujuvaa ja monet varmaan tykkäävät nimenomaan tällaisista: Kaikki hyvin, kunhan on toimintaa!
Juoni oli jokseenkin hyvä, mutta osittain ennalta arvattava, mikä teki sen hiukan tylsäksi. Rikollisten henkilökuvaus oli myös osittain aika stereotyyppinen, ja muistutti sarjakuva pahisten kuvailulta.
Ilkka Remes' books are always ok, but rarely anything more. Although, when it came to Draculan ratsu, I felt Remes came out a little weaker than usual. This book is a quick and easy read, good for a long plane trip or other event of boredom, and no doubt fans of Remes will enjoy it immensely. The prose is unremarkable, but it's undeniable that this author knows his way around fast-paced action. Perhaps one thing that drags this book down in my mind is that I kept getting distracted by the most awful grammar mistake: Remes seems to be under the impression that if he specifies somebody asking whatever they said in their dialogue tag, he doesn't have to place a question mark. So, instead of writing: "What?" he asked. Remes writes: "What", he asked. Call me a grammar nazi, but I'd expect a published, best-selling author to know better. It's one of those little things that'll keep nagging in the back of your head, completely distracting from the dialogue you're supposed to pay attention to.
(Review written in English to keep my account consistent.)
Tämä oli ehkä huonoin lukemistani Aaro Korpi sarjan kirjoista. Rymistelyä ja vauhtia riittää, mutta tapahtumien käänteet ovat niin uskomattomia, että kirja ei innosta. Transsilvaniasta ja muista aineksista olisi voinut saada vetävämmänkin seikkailun. Nyt jäi aika lailla vaisuksi.