Ihminen joka järkkyi

by Christer Kihlman

Genres: Finnish Literature, Nonfiction

215 pages, Paperback

First published January 1, 1971

About the author

Christer Kihlman on suomenruotsalainen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja. Vasemmistointellektuellina tunnettu Kihlman kohahdutti 60- ja 70-lukujen kulttuuripiirejä suorasanaisilla ja henkilökohtaisilla teoksillaan.

Kihlman oli varma kirjallisesta kutsumuksestaan jo nuorena poikana. Vartuttuaan hän opiskeli joitakin vuosia yliopistossa kirjallisuutta ja historiaa, mutta keskeytti opintonsa. Kihlman on kirjoittanut pääasiassa romaaneja ja runoteoksia, mutta myös artikkeleita ja esseitä. Kihlmanin teosten kieli on ruotsi. Kirjailijan uransa lisäksi Kihlman on toiminut journalistina. Hän oli
kulttuurilehti Arenan päätoimittaja vuosina 1951–1954, avustajana Nya Pressenissä vuosina 1952–1960 sekä Nya Arguksen toimittajana vuosina 1961–1982. Kihlman toimi Taiteen keskustoimikunnan nimittämänä taiteilijaprofessorina vuodet 1975–1980.

Kihlamin tunnetuin teos on Människan som skalv (suom. Ihminen joka järkkyi) vuodelta 1971. Människan som skalv on teos, jossa Kihlman kertoo omasta biseksuaalisuudestaan, alkoholismistaan ja vaikeasta avioliitostaan. Se herätti ilmestyessään laajan huomion. Teos on, tuolloin Suomessa vielä kriminalisoidun homoseksuaalisuuden puolustuspuhe, mutta myös suomenruotsalaiselle porvarillisuudelle kohdistettu kritiikki. Teoksen johdosta Kihlmania on monesti verrattu toiseen suomenruotsalaiseen kirjailijaan Henrik Tikkaseen.

Kihlmanin muusta tuotannosta kiitelty on ainakin kivuliaita perhesiteitä tarkasteleva kolmen romaanin sarja, johon luetaan teokset Den blå modern (1963), Dyre prins (1975) ja Gerdt Bladhs undergång (1987). Teokset on suomennettu nimillä Sininen äiti, Kallis prinssi ja Gerdt Bladhin tuho. Teoksista ensimmäinen sekä viimeinen on dramatisoitu teatteriin.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011/ Näytelmät.fi

Reviews

[Tomi · Rating 4 out of 5]

Aika kuluu oudosti. Ei pelkästään näin koronan aikaan, vaikka sekin on totta (miten taas on perjantai?), vaan laajemmin, vuosien ja vuosikymmenten tasolla. Oletko sinä jo sisäistänyt, että elämme 2020-lukua? Ajan hengen muutosta on vaikea nähdä, se tapahtuu niin vähitellen ja liian lähellä.

Jo puoli vuosisataa erottaa meidät 1970-luvusta, jonka alussa Christer Kihlman kirjoitti romaaninsa Ihminen joka järkkyi. Tuntuu hurjalta ajatella, että se on yhtä lähellä meitä kuin kaukaisen tulevaisuuden vuosikymmen 2070-luku. Lähimenneisyys muuttuu pikkuhiljaa lähihistoriaksi ja siitä historiaksi.

Ihminen joka järkkyi on paljastuskirja, autofiktiota, omaelämäkertaa ja tunnustus. Kihlman laittaa palasiksi alkoholisminsa, homo(- tai bi)seksuaaliset tekonsa ja ongelmallisen avioliittonsa. Tekstissä sekoittuvat psykoanalyysi ja sen kritisointi, poliittinen luokka-analyysi ja raaka henkilökohtainen ruodinta. Tyyli on 1960/1970-luvun taitteen vasemmistolaisen intellektuelli, mutta sisältö voisi olla aivan hyvin tätä päivää. Kuvittelemme, että edistys edistyy, mutta joissain asioissa ajatuksemme - tai ainakin osan meistä ajatukset - ovat aika samanlaisia kuin viisikymmentä vuotta sitten.

Kihlman pyrkii löytämään rakenteellisia syitä persoonallisuudelleen, alkoholismilleen, homoseksuaalisten tekojen aiheuttamaan syyllisyyteensä ja kaikesta tästä johtuvaan aviokriisiinsä. Kihlmanin kritisoima ongelmien palauttaminen omaksi vastuuksi ja häpeäksi ovat nykymaailmassamme edelleen vahvasti läsnä. Homoseksuaalisuus ei sentään enää ole laitonta niin kuin Kihlmanin kirjoittaessa.

Kihlman näkee paljon. Avioliitto-osuus on siksi kirjan heikoin ja vahvin: siinä katsotaan syvälle kahden ihmisen välisen suhteen sisälle... mutta ehkä kuitenkin enemmän siihen toiseen ihmiseen. Kihlman riepottelee toki itseäänkin, mutta ihmisen mieli pyrkii selittämään oman käytöksensä parhain päin, vaikka kriittinen olisikin. Myöhemmin Kihlman on sanonut, että ei ajatellut muita elämässään tai kirjoittaessaan. Se näkyy. Silti: rohkea, raastava, paljastava kirja.

[miida · Rating 3 out of 5]

tää oli tunnustusromaanina sellanen et mua aika ajoin säikäytti se, et miten rehellisesti tässä nyt puhutaan. et mä en ainakaan ikinä kertois kellekään mitään tällasta. ja siks tää olikin varmaan niin hyvä. haluisin niin epätoivoisesti lukee/kuulla kihlmanin vaimon tuntemuksia tästä kirjasta. ärsyttää et siitä ei googlaamalla löydy oikein muuta ku vaan tieto siitä et se oli christerin vaimo.

en vieläkään tiiä suhtautuako säälien vai inhoten kertojaan joka suree, kärsii ja kamppailee, mut myös lyö, pettää ja ryyppää. mua vähän pyörryttää.

mua ärsyttää ettei mulla oo nyt sanoja kuvailla tätä enempää ku mun päässä on nii hirvee vilinä….

[Jukka Häkkinen · Rating 4 out of 5]

Armottoman avoin kirja alkoholismista, biseksuaalisuudesta ja avioliitosta. Kihlman analysoi itseään kiinnostavan avoimesti psykoanalyyttistyyppisestä näkökulmasta. Erinomaista kirjassa on kliseiden välttäminen: juopottelu on ihanaa, homoseksi inspiroivaa ja vaimo yksi monista intohimoisen rakkauden kohteista. Hyvä kirja!

[Mika Lamminpää · Rating 4 out of 5]

Aikansa tuote tämä tietysti on, mutta tärkeä keskustelunavaus yhtä kaikki. Kirja aloitti tunnustuskirjallisuuden boomin, WSOY rupesi julkaisemaan sarjaa Ihmisen ääni selvästikin tämän teoksen vanavedessä. Nyttemmin tunnustuskirjallisuudesta on tullut uusi normaali, joku Knausgård on suuri nimi Pohjoismaitten ulkopuolellakin, vaikka hän ei oikeastaan tee mitään mitä Kihlman ei olisi tehnyt jo vuonna 1970. Kihlman on ajaton siinä että hän osoittaa, miten repivää ja merkityksetöntä salailu on, kun pohjimmiltaan me ihmiset olemme aivan samanlaisia. Kirjan määrittely on hiukan vaikeaa, ei se romaani ole mutta ei elämäkertakaan. Oikeastaan se on kolmen esseen triptyykki, yksi esseistä käsittelee biseksuaalisuutta, yksi alkoholismia ja yksi ongelmallista avioliittoa, joka kuitenkin kesti yli 50 vuotta, Selindan kuolemaan saakka (kirjaa lukiessa on aivan varma että tämä suhde on kyllä joutsenlaulua vaille valmis). Mutta ihmiset osaavat olla yllättäviä, Kihlmanit ainakin.

[Hellin Karoliina · Rating 4 out of 5]

niin hyvä

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Tämä kirja oli kirjastojen Kirjasampo-sivuston valinta vuoden 1971 kirjaksi heidän Suomi 100 -sarjassaan. Vasemmistoälymystön ajankuvana siis sinänsä kiinnostava. Lajiltaan se oli kuitenkin lähinnä kaiketi tunnustusproosan ja esseen sekoitusta. Kihlman käy kirjan kolmessa jaksossa läpi alkoholisminsa, biseksuaalisuutensa ja avioliittonsa epäonnistumisen. On hämmentävää, miten kaikkiin näihin syyt löytyvät joko yhteiskunnasta tai vaimosta. Yhteiskunnasta, koska se asettaa meille tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka saavat meidät toimimaan tuhoisasti. Ja toki vaimokin on yhteiskunnan uhri ja sitä kautta selittyvät vaimonkin ongelmat ja kohtuuttomuudet. Kihlmanin omat teot kirjailija esittelee vain taphtuneina faktoina tätä kehikkoa vasten. Mielenkiintoista kyllä, Wikipedia paljastaa Kihlmanin avioliiton lopulta jatkuneen vuosikymmeniä aina vaimon kuolemaan saakka.

[Morthen · Rating 4 out of 5]

Mielenkiintoinen, itsetutkiskeleva kirja, jossa monia hyviä oivalluksia ja pohdintoja ihmisen roolista yhteiskunnassa, yhteiskunnan ja muiden ihmisten piilovaikuttamisesta, kirjailijan omalohtaisesti koettujen ja aukiselitettyjen ajatuskulkujen kautta.

Itseä hieman hämmästytti vastuun ottamattomuus omista valinnoista, teoista tai ajatuksistaan, tietynläinen virheiden sysääminen toisille. Mutta toisaalta, koska kyseessä oli kirjailijan ajatusten aukipohdintaa, jos (tai paremminkin koska) kirjoitettu teksti on hänen rehellistä pohdintaansa, niin sittenhän kirja on tältä osin erinomainen: se avaa kirjoittajan ajatusmaailmaa ja on siten omiaan antamaan ajatuksen siemeniä omalle pohdinnalle, omista ajatuskuluistaan, arvoistaan, ym.

[Taneli Repo · Rating 5 out of 5]

Christer Kihlmanin kenties kuuluisin romaani on ”tunnustuskirja”, jossa CK ruotii parinsadan sivun verran alkoholismiaan, homoseksualisia suhteitaan ja avioliittoaan.

Alkoholismiinsa CK löytää syitä kotioloistaan ja jopa kapitalistisesta talousjärjestelmästä. Kootut selitykset ovat vuoden 2025 näkökulmasta sekä vanhentuneita että tarpeettomia. Nykyään kai yleensä ajatellaan, että alkoholismi on kemiallinen riippuvuus. CK lopetti ryyppäämisen oman ilmoituksensa mukaan vasta vaimonsa Selindan kuoleman (2007) jälkeen ja kuoli itse vasta vuonna 2021 saavutettuaan 90 vuoden iän. Hänen tapauksessaan silmittömän juomisen ei voi siis sanoa johtaneen varhaiseen kuolemaan.

Homoseksuaalisuus-osuus oli kirjoittamisaikaan nykyistä radikaalimpi, koska homoseksi oli silloin laitonta. Nykynäkökulmasta kyseenalaisinta lienee CK:n kiinnostus itseään huomattavasti nuorempiin kumppaneihin.

Vaimoaan kohtaan CK on käyttäytynyt melko sikamaisesti. Avioliitto kesti siitä huolimatta Selindan kuolemaan saakka (yli 30 vuotta tämän kirjan julkaisemisesta) joten kaipa siinä on jotain hyvääkin ollut.

Tällaista kirjaa ei voisi kirjoittaa enää tänä päivänä, koska se johtaisi välittömästi kirjailijan cancelöintiin. Toisaalta ehkä juuri sen takia jonkun pitäisi vetäistä CK:n stuntti uudestaan. Minä en uskaltaisi nykyisessä asenneilmapiirissä.

[Nasse · Rating 5 out of 5]

Kihlman ger läsaren ett verktyg för en givande inre dialog kring (borgerlig) finlandssvenskhet, äktenskap, personlig utveckling och missbruk. I motsats till mina andra favoriter inom autofiktion, som Knausgård, Tikkanen och Edward St. Aubyn, går inte Kihlman hårt åt sina föräldrar. Det han istället fokuserar på är samhällsstrukturernas inverkan på personen. Han är också vackert generös i sin analys av sitt äktenskap och sin egen personliga utveckling. Kihlmans värde ligger mer i analysen av varför sakar sker än i beskrivningen av vad som skett.

En bok varje finlandssvensk bör läsa.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

3,5/5?

[Satu Koskinen]

Auttoi taas tämäkin teos ymmärtämään ihmismielen käsittämättömyyksiä. Etenkin itsekeskeisen alkoholistin ajatuksen juoksua.