Jump to ratings and reviews
Rate this book

Kalevan solki

Rate this book
Muinaisten jättiläistemme eli kalevanpoikien valtakausi on sammumassa. Mutta Lokin kirous värjyy uhkana yllä, ja säädetty aika lähestyy. Väinämöisen on vielä kerran noustava apuun, löydettävä kauan sitten kadonnut Kalevan solki ja pelastettava suomalaisten kantasuku lopulliselta perikadolta.

Eletään vuotta 801. Viikinkiajan Itämeri on voimakas, itsetuntoinen, tapahtumatäyteinen keskuskenttä, jota muu maailma niin pelkää kuin kunnioittaa – ja pakanallisuutensa vuoksi myös vihaa. Turkuun asettunut hämäläisseppä Ilmarinen väsää öisin ikiliikkujia aavistamattakaan, mitä hänen varalleen on suunniteltu. Levoton Lemminkäinen aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa rampatessaan Suomenniemen, Bjarmian ja Saarenmaan väliä, kun taas vakava Joukahainen hautoo haastavansa tietäjistä suurimman, sillä kuningas Väinämöinen on jo vuosia sitten luopunut loveenlankeamisen vaaroista olvin hyväksi. Mutta hurjin kaikista on Louhi, Pohjolan akkakuningas. Hänen katalissa aivoissaan kypsyy kunnianhimoisia, hirveitä juonia, ja kaiken ratkaiseva talvisota varsinaissuomalaisten ja vakkasuomalaisten välillä on vain ajan kysymys.

Tämä tarina perustuu tositapahtumiin. Useimmat yksityiskohdat ovat jo hävinneet perimätiedostamme, mutta rippeitä on jäljellä arkistoihimme kerätyissä kansanrunoissa, joista Kalevalakin on koottu. Jari Tammi on tehnyt oman huiman rekonstruktionsa siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä esihistoriassamme. Kalevan solki on fantastinen ja vapauttavan hauska seikkailuromaani täynnä vaarallista samanismia ja arkipäivän mytologiaa.

767 pages, Hardcover

First published January 1, 2002

Loading...
Loading...

About the author

Jari Tammi

18 books2 followers

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
3 (25%)
4 stars
3 (25%)
3 stars
2 (16%)
2 stars
2 (16%)
1 star
2 (16%)
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
83 reviews1 follower
March 3, 2024
Hauska Kalevala pastissi, lopussa väsyin.
Profile Image for Timo.
37 reviews
June 11, 2012
Aivan liian pitkä ja raskassoutuinen ollakseen viihdyttävä. Huumoria on kehuttu Pratchett-tyyliseksi jota se kyllä tavallaan onkin. Jotenkin jää kuitenkin paras terä ja hauskuus puuttumaan. Kirja vaatisi tiivistämistä rankalla kädellä.
Profile Image for Southpaw.
1 review
November 19, 2021
Ehdottomasti rakastin tätä. Mielenkiintoinen Kalevalaan perustuva fantasiatarina, jossa myös juuri muhun iskevää huumoria. Kirjan ainoa ongelma oli se, että kyseessä oli kirjastosta lainattu kappale ja missään ei näyttäisi olevan enää myynnissä, jotta voisin ostaa omaksi.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews