"Hän upottaa kätensä veteen, nostaa pohjasta sileän kiven, tuntee sen kevyen painon. Heittäessään kiven hän ajattelee kätensä kaaren, liikkeen. Miten kukaan voi koskaan päästää kokonaan irti."
Kotiin sisältää yhdeksän toisiinsa kietoutuvaa novellia. Nimettömissä kaupungeissa ja hiljaisissa huoneissa tapahtuu kohtaamisia, jotka jättävät jokaiseen henkilöön omat jälkensä.
Helmi Kekkonen (s. 1982) on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Hän on opiskellut kirjoittamista Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opinto-ohjelmassa ja Kriittisessä korkeakoulussa. Hänen esikoisteoksensa Kotiin julkaistiin 2009.
Rakastan Helmi Kekkosen kirjoitustyyliä, kauniita lauseita, jotka ovat täynnä tunnetta ja tunnelmia. Osa novelleista oli ehdottomasti viiden tähden arvoisia, kokonaisuutenakin neljän. Upea, eheä esikoiskokoelma.
Aivan upeaa tekstiä! Huolella hiotun oloista, mutta kuitenkin ilmavaa ja vaivatonta - melankolisesta tematiikasta huolimatta. En ole aina sinut runollisen tyylin kanssa, mutta tämä vetäisi heti oikealle taajuudelle.
Onneksi vuoroansa odottaa tuossa vieressä kaksi muutakin Helmi Kekkosen teosta. Tätä haluan ahmia!
3,5 tähteä. Haikeita tarinoita surullisista ihmisistä. Osa hyvinkin mielenkiintoisesti kirjoitettuja ja rakennettuja, osa toistaa itseään. Kekkosen tyyli on jo esikoisessa tosin ollut hallittua ja kaunista.
Novelleja, jotka tarttuvat haalistuneisiin hetkiin, sanomattomiin ajatuksiin ja hiljaisiin suruihin. Luin tämän lähinnä siksi että seuraan kirjoittajan blogia toisaalla - itse kirja osastoa "ihan kiva".
Kirjailijan tehokeinot yrittää napata huomiotani kävivät novelli novellin jälkeen hieman väsyneiksi. Kaikki toistivat samaa kaavaa, jossa kirjailija verhosi novellin mysteeriin, jotta sitä olisi jännittävämpi lukea. Ei ollut. Mutta kieli on kaunista.
Olen Helmi Kekkoselta lukenut aiemmin vain kaksi teosta. Tämän naisen elämä oli täydellinen ja sai minut rakastumaan Helmi Kekkoseen.
Kekkonen on taitava, ihana ja oli jo tässä esikoisteoksessaan Kotiin vuodelta 2009. Novellikokoelmassa on yhdeksän tarinaa. Novellit eivät ole ajankohdassa kiinni vaan hienovireisiä herkkiä tarkkanäköisiä kuvauksia ihmisten välisistä kohtaamisista, todellisista ja kuvitelluista, yhteenkietoutuviakin. Unenomaisuus, unen takana oleva, verhon suojassa, kuin etäältä tehty tarkkailu on läsnä. Novelleissa ollaan, ja lukija on, lähellä ja läsnä mutta kuin kauempaa tarkkailtuna. Novelleissaan Kekonen käsittelee niin yksinäisyyttä kuin kaipuuta toiseen, osaamattomuutta olla parisuhteessa tai toisen lähellä, vaikeutta olla yksin, kuolemaa, terapiaa, lapsettomuutta, äitiyttä, avioeroa, rakkautta. Kekkoken kuvaa ne hetket, joilla on merkitystä. Jotka kulkevat mukana, huomasi tai ei. Rakastin näitä.
Luin ensin hitaasti, yhden silloin, toisen tällöin,kuin säästelleen, etteivät vaan loppusi kesken, mutta huomasin, että nämä ovat edukseen kokonaisuutena. Luin uudelleen - teos on lyhyt, juuri sellainen itselleni ideaali - ja molemmat lukukerrat vahvistuvat sitä miten hieno kirjoittaja Kekkonen on.
Ah, Helmi Kekkonen is probably one of my favourite authors from now on. Very insightful short stories, I really loved loved loved how they are connected to each other. The three last ones were simply brilliant, "Sisko" was my favourite from the lot, but "Elsa" was also something I greatly enjoyed because of its connection to an earlier story.
If you are new to short story collections, this is a good place to start.
Ehkä itse pidin kirjasta erityisesti, koska tein ensimmäisestä novellista analyysin ja perehdyin tarinaan aivan uudella tasolla. Novellit ovat hiljaisista hetkistä, arkisista asioista, mutta mielestäni eivät tylsiä.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kauniita ja satuttavia novelleja yksinäisyydestä, kohtaamisista ja menetyksistä. Kieli on kuulasta ja koukuttavaa, hiottua ja taitavaa. Henkilöt tuttuja mutta silti korrektin etäällä. Hieno kokoelma.
Perusvireeltään hyvin haikea kirja, silti kaunis ja koskettavakin. Pidin toisiinsa limittyvien novellien tunnelmista ja hitaan rauhallisista tempoista.