What do you think?
Rate this book
Jumalan sana
Yhden päivän romaani kapitalismista, yritys selittää näkyväistä ja näkymätöntä, yleistä ja hyvin yksityistä. Jumalan sana on matkakirja talousjärjestelmän ytimeen, yhtä aikaa röyhkeä ja runollinen, jylhä ja koominen.
323 pages, Hardcover
First published January 1, 2011
13 people are currently reading
112 people want to read
About the author
Kari Hotakainen
46 books98 followersKari Hotakainen is a Finnish writer. Hotakainen started his writing career as a reporter in Pori. In 1986, he moved to Helsinki. He became a full-time writer in 1996. He has two children with his wife, sound technician Tarja Laaksonen, whom he married in 1983. He has also worked as a copywriter and as a columnist for the Helsingin Sanomat.
His father, Keijo Hotakainen, worked as a storekeeper and photographer while his mother, Meeri Ala-Kuusisto, worked as a sales clerk. Kari Hotakainen passed his matriculation examination in 1976 and graduated from Rautalampi High School the same year. He has a Bachelor of Arts.
Hotakainen kicked off his career as an author in the beginning of the 1980s by writing poetry. His debut collection Harmittavat takaiskut (Unfortunate setbacks) was published in 1982. From poetry, Hotakainen moved on to writing books for children and young adults and then on to writing novels for adults. Before he started writing full time, Hotakainen worked as a news reporter, in the advertising department of WSOY, etc. Hotakainen’s breakthrough came when he was nominated for the 1997 Finlandia Prize, for his semi-autobiographical work entitled Klassikko (The Classic). In 2002, Hotakainen received the Finlandia Prize for his book entitled Juoksuhaudantie (Battle Trench Avenue) published the same year. Later on, the book was turned into a movie with the same name. In 2004, Hotakainen received the Nordic Council's Literature Prize for the same book. In 2006, he received the Nordic Drama Award for his play Punahukka.
Hotakainen has also written children's plays, radio dramas, newspaper columns and the scripts for a 10-part TV series entitled Tummien vesien tulkit.
His father, Keijo Hotakainen, worked as a storekeeper and photographer while his mother, Meeri Ala-Kuusisto, worked as a sales clerk. Kari Hotakainen passed his matriculation examination in 1976 and graduated from Rautalampi High School the same year. He has a Bachelor of Arts.
Hotakainen kicked off his career as an author in the beginning of the 1980s by writing poetry. His debut collection Harmittavat takaiskut (Unfortunate setbacks) was published in 1982. From poetry, Hotakainen moved on to writing books for children and young adults and then on to writing novels for adults. Before he started writing full time, Hotakainen worked as a news reporter, in the advertising department of WSOY, etc. Hotakainen’s breakthrough came when he was nominated for the 1997 Finlandia Prize, for his semi-autobiographical work entitled Klassikko (The Classic). In 2002, Hotakainen received the Finlandia Prize for his book entitled Juoksuhaudantie (Battle Trench Avenue) published the same year. Later on, the book was turned into a movie with the same name. In 2004, Hotakainen received the Nordic Council's Literature Prize for the same book. In 2006, he received the Nordic Drama Award for his play Punahukka.
Hotakainen has also written children's plays, radio dramas, newspaper columns and the scripts for a 10-part TV series entitled Tummien vesien tulkit.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 34 reviews
October 9, 2025
"Armas on ollut autoissa koko elämänsä, maan päällä kulkien ja sitä silmillään tutkien ja takapenkin ääntä kuunnellen. Liikkeessä, huminassa ja valojen tuikkeessa on mennyt elämä, ja menee vielä ainakin yksi päivä. Armaksen kaveri Hannu sanoi, että päivä on kokonainen elämä, aamusta uneen eli kuolemaan."
Tartuin tähän kirjaan koska muistan tykänneeni Jumalan sanasta joskus teini-ikäisenä. Toisella lukukerralla kirja oli kuitenkin pettymys.
Mielikuvani tästä kirjasta oli analyyttinen ja oivaltava, mutta nyt itseäni sen viisaudet ja sanakikkailu eivät riemastuttaneet vaan lähinnä ärsyttivät. Tuntui, että teos jaaritteli eikä lopulta sanonut juuri mitään. Hienot hetket rajoittuivat parin lauseen mittaan, enkä oikein päässyt missään vaiheessa sisälle Hotakaisen tempoon. Kävi työstä lukea kirja loppuun asti. Onneksi pääsin kuitenkin maaliin, koska tämä kirja on kokonaisuus, vaikkakin omasta mielestäni hieman hatara sellainen.
"On aika tehdä yhteenveto. Huumoria. Perkele tässä mitään yhteenvetoja ehdi tekemään, hyvä että kerkeää housut suoristaa."
Tartuin tähän kirjaan koska muistan tykänneeni Jumalan sanasta joskus teini-ikäisenä. Toisella lukukerralla kirja oli kuitenkin pettymys.
Mielikuvani tästä kirjasta oli analyyttinen ja oivaltava, mutta nyt itseäni sen viisaudet ja sanakikkailu eivät riemastuttaneet vaan lähinnä ärsyttivät. Tuntui, että teos jaaritteli eikä lopulta sanonut juuri mitään. Hienot hetket rajoittuivat parin lauseen mittaan, enkä oikein päässyt missään vaiheessa sisälle Hotakaisen tempoon. Kävi työstä lukea kirja loppuun asti. Onneksi pääsin kuitenkin maaliin, koska tämä kirja on kokonaisuus, vaikkakin omasta mielestäni hieman hatara sellainen.
"On aika tehdä yhteenveto. Huumoria. Perkele tässä mitään yhteenvetoja ehdi tekemään, hyvä että kerkeää housut suoristaa."
November 19, 2013
Käsittämättömän hienoa suomen kieltä suoltaa Hotakainen jälleen kerran. Koko kirja on kuin proosaruno. Yksi tähti putoaa, koska tuntuu hassulta, että jokainen henkilö puhuu samantyyppisesti - hotakaista.
May 15, 2021
Kari Hotakaisen Jumalan sana (2011) on yhden päivän romaani, jonka ideana on tehdä satiiria ja nokkelia huomioita markkinataloudesta ja kapitalismista. Käytännössä kyseessä ei ole ainoastaan yhden päivän romaani, vaan yhden auton romaani, sillä suurin osa kirjaa matkataan autolla Lapista Helsingin Pasilaan. Auton sisällä kaksi mies sitten pohtii sekä ääneen että itsekseen omaa suhdettaan kapitalismiin ja elämään yleensä. Välillä piipahdetaan toisen miehen peliriippuvaisen tyttären pään sisällä ja muutamia kertoja television Huomenta maa -aamuohjelman toimittajan ajatuksissa tämän odottaessa toista miehistä haastatteluun saapuvaksi, mutta muuten tehdään matkaa Suomen läpi.
Olen lukenut lukuisia Hotakaisen romaaneja ja pitänyt niistä. Jumalan sana on kuitenkin puuduttava, itseään toistava, monotoninen ja yli-innokkaassa verbaalisessa muka-nokkeluudessaan hieman luotaantyöntävä. Hotakaisen huumori on yleensä ollut osuvaa ja kielellinen näppäryys oivaltavaa ja hauskaa, mutta tässä romaanissa palikat eivät vain loksahda kohdalleen. Kerronnasta puuttuvat tasot ja nyanssit, jonka seurauksena romaani on hotakaismaista verbaalista tykitystä kannesta kanteen. Kaikki Hotakaiselle tunnusomaiset vertauskuvatkaan eivät tällä kertaa osu ihan maaliin.
Arvioni 2,0 tähteä viidestä.
Olen lukenut lukuisia Hotakaisen romaaneja ja pitänyt niistä. Jumalan sana on kuitenkin puuduttava, itseään toistava, monotoninen ja yli-innokkaassa verbaalisessa muka-nokkeluudessaan hieman luotaantyöntävä. Hotakaisen huumori on yleensä ollut osuvaa ja kielellinen näppäryys oivaltavaa ja hauskaa, mutta tässä romaanissa palikat eivät vain loksahda kohdalleen. Kerronnasta puuttuvat tasot ja nyanssit, jonka seurauksena romaani on hotakaismaista verbaalista tykitystä kannesta kanteen. Kaikki Hotakaiselle tunnusomaiset vertauskuvatkaan eivät tällä kertaa osu ihan maaliin.
Arvioni 2,0 tähteä viidestä.
October 9, 2013
Minua ärsytti, että tässä kirjassa kaikki puhuivat samalla äänellä. Toisin sanoen Hotakaisen äänellä. Minusta se söi henkilöhahmojen uskottavuutta todella paljon ja vähensi samalla niiden kohtien arvoa, joissa hahmo olisi ehkä muuten henkilöitynyt oivaltavasti tämän äänen kautta.
Kirjan tyyli oli varsin rutiininomaista assosiaatiovirtaa.
Muuten ihan kiva.
Kirjan tyyli oli varsin rutiininomaista assosiaatiovirtaa.
Muuten ihan kiva.
November 7, 2018
Hmh. Tämä nyt oli vähän tämmöinen helppolukuinen äijäkirja. Kyllähän Hotakainen hyvin kirjoittaa, mutta itsestäänselvyyksistä.
March 5, 2016
Kari Hotakaisen romaani Jumalan sana oli pettymys. Toki teksti oli monin paikoin taidokasta, humoristista, ironista, mutta se ei tälläkään kertaa jaksanut yllättää, vaan kaikki romaanin henkilöt olivat karihotakaisia.
Yhdenpäivänromaanin tapahtumat alkavat, kun pikkupankin toimitusjohtaja tuskailee lapissa kelomökissään reilun vuorokauden päässä odottavaa aamu-tv:n lähetystä. Jukka Hopeaniemi jää mottiin pohjoiseen, ja häntä pelastamaan tulee isän eli ukon entinen autonkuljettaja.
Keskeinen motiivi on siis matka, vähän niin kuin Everstin autonkuljettajassa, Pimeyden sydämessä tai Loirin tähdittämässä leffassa Tie pohjoiseen. Hotakainen ratkaisee matkan allegorisuuden siten, että Urmas Hopeaniemi sanelee kännissä perisuomalaisia latteuksia, ja niistä matkan aikana Armas-shafööri ja takapenkillä torkkuva yrittävät saada jotain selvää.
Matkan edetessä ja kasettien monologia kuunnellessa myös lukijalle välittyy hotakaismainen mielikuva monista kapitalismiin liittyvistä mielikuvista, joista jalostetaan hauskoja latteuksia kuten Steve Jobsista, markkinatalouden lainalaisuuksista, kylmästä yritysjohtajasta ja monista muista. Niitä on myös ripoteltu eri lukujen väliin, ja puhujana on Hopeaniemi: ” Me todella varakkaat olemme joko jättäneen laivan tai vilkutamme satamasta. Haluan olla se, joka on laivassa, siksi olen antanut kasvot markkinataloudelle, sanoinko kasvot, korjaan: olen antanut järjestelmälle myös keskivartalon, takapuolen ja hermot. Sydäntä säilytän piilossa kellarissa vanhassa kurkkupurkissa.” Aivan liian usein on käytössä myös Fingerporista ylen tuttu kontekstomia, eli abstraktin käsitteen konkretisoiminen. Ihmisen osassa oli esimerkiksi joku tokaise leskelle ”otan osaa”, kun halusi osoittaa myötätuntoa. Siihen heppu vastasi: ”Ja sitä kun minulta ette ota.”
Tässä vielä näyte matkatunnelmista: ”Hopeaniemi nytkähtää taaksepäin, peräaukko laajenee, sisään virtaa kylmää ilmaa, joka väreilee ja tärisyttää koko kehoa. Ilma työntyy kurkkutorveen ja yrittää sitä kautta ulos, mutta aataminomena on tiellä, ilma jää torveen pihisemään, torven pohjalle syntyy pieni nuotio. Siellä syntyy närästys. - - Hopeaniemi kakoo, irrottaa turvavyön ja yskii hankalan kysymyksen aiheuttamat limat paperinenäliinaan. Liina taskuun, ilme naamaan, katse kirkkaaksi.”
Sivuja on yli kolmesataa, ja pituudesta voi syyttää muutamia turhia henkilöhahmoja, joita ovat mm. Armaksen pelivelkainen Saara-tytär, joka veikkaa Lilla Bankenin fuusion puolesta sekä matkan varrella kyytiin otettu juoppo liftari nimeltä Tapsa, jolla on Hamina Tattoo -tatuointi. Samoin myyttiseksi kohtaamiseksi huipentuvan toimittaja-Leenan kirjeenvaihtoja ja suihkussa käyntejä on venytetty tarpeettomasti.
Neljäs eli viimeinen osa on nimetty enteellisesti Hiljaisuudeksi. Studiovierailusta tulee pörssipomon joutsenlaulu, jossa hänkin paljastuu kaikkien muiden tavoin karihotakaiseksi. Jos tämä olisi näytelmä, se olisi monologi, sillä kaikki esiintyjät puhuvat samalla tavalla, lopulta siis päähenkilökin. Dialogi on lyhyttä ja lakonista, nokkelaa ja hyvin samantapaista kuin tv-sarjassa Tummien vesien tulkit. Siinäkin jaksot ja hahmot vaihtuivat, mutta dialogi pysyi suurin piirtein samana.
Lopussa oli varmaankin jonkinlainen katharsis, ja Hopeaniemi halusi uskotella itselleen ja muulle maalle, että hän on muutakin kuin talouslehdistä tuttu yritysvaikuttaja. Sitä lempeää puolta lähdettiin hakemaan suggestiivisen naistoimittajan avustuksella. Fucking Åmål -leffasta. Analogia on heikko, mutta kirjassa motiivina vahva.
Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että verbaaliakrobatia jää jonnekin Kilven ja Kyrön väliin, sillä lennokkaat metaforat ja jännittävät assosiaatiot toimivat monin paikoin hyvin, toisinaan vain vaivoin. Kiireisille lukijoille voisi suositella vain viimeistä lukua, sillä siinä teos huipentuu, ja Hopeaniemi kohtaa studiossa muutamia muita tyyppejä rokkarista alkaen, ja he ovat kuin nykykulttuurin ruumiillistumia ja joita Hopeaniemi ei onnistu mitenkään kohtaamaan.
Yhdenpäivänromaanin tapahtumat alkavat, kun pikkupankin toimitusjohtaja tuskailee lapissa kelomökissään reilun vuorokauden päässä odottavaa aamu-tv:n lähetystä. Jukka Hopeaniemi jää mottiin pohjoiseen, ja häntä pelastamaan tulee isän eli ukon entinen autonkuljettaja.
Keskeinen motiivi on siis matka, vähän niin kuin Everstin autonkuljettajassa, Pimeyden sydämessä tai Loirin tähdittämässä leffassa Tie pohjoiseen. Hotakainen ratkaisee matkan allegorisuuden siten, että Urmas Hopeaniemi sanelee kännissä perisuomalaisia latteuksia, ja niistä matkan aikana Armas-shafööri ja takapenkillä torkkuva yrittävät saada jotain selvää.
Matkan edetessä ja kasettien monologia kuunnellessa myös lukijalle välittyy hotakaismainen mielikuva monista kapitalismiin liittyvistä mielikuvista, joista jalostetaan hauskoja latteuksia kuten Steve Jobsista, markkinatalouden lainalaisuuksista, kylmästä yritysjohtajasta ja monista muista. Niitä on myös ripoteltu eri lukujen väliin, ja puhujana on Hopeaniemi: ” Me todella varakkaat olemme joko jättäneen laivan tai vilkutamme satamasta. Haluan olla se, joka on laivassa, siksi olen antanut kasvot markkinataloudelle, sanoinko kasvot, korjaan: olen antanut järjestelmälle myös keskivartalon, takapuolen ja hermot. Sydäntä säilytän piilossa kellarissa vanhassa kurkkupurkissa.” Aivan liian usein on käytössä myös Fingerporista ylen tuttu kontekstomia, eli abstraktin käsitteen konkretisoiminen. Ihmisen osassa oli esimerkiksi joku tokaise leskelle ”otan osaa”, kun halusi osoittaa myötätuntoa. Siihen heppu vastasi: ”Ja sitä kun minulta ette ota.”
Tässä vielä näyte matkatunnelmista: ”Hopeaniemi nytkähtää taaksepäin, peräaukko laajenee, sisään virtaa kylmää ilmaa, joka väreilee ja tärisyttää koko kehoa. Ilma työntyy kurkkutorveen ja yrittää sitä kautta ulos, mutta aataminomena on tiellä, ilma jää torveen pihisemään, torven pohjalle syntyy pieni nuotio. Siellä syntyy närästys. - - Hopeaniemi kakoo, irrottaa turvavyön ja yskii hankalan kysymyksen aiheuttamat limat paperinenäliinaan. Liina taskuun, ilme naamaan, katse kirkkaaksi.”
Sivuja on yli kolmesataa, ja pituudesta voi syyttää muutamia turhia henkilöhahmoja, joita ovat mm. Armaksen pelivelkainen Saara-tytär, joka veikkaa Lilla Bankenin fuusion puolesta sekä matkan varrella kyytiin otettu juoppo liftari nimeltä Tapsa, jolla on Hamina Tattoo -tatuointi. Samoin myyttiseksi kohtaamiseksi huipentuvan toimittaja-Leenan kirjeenvaihtoja ja suihkussa käyntejä on venytetty tarpeettomasti.
Neljäs eli viimeinen osa on nimetty enteellisesti Hiljaisuudeksi. Studiovierailusta tulee pörssipomon joutsenlaulu, jossa hänkin paljastuu kaikkien muiden tavoin karihotakaiseksi. Jos tämä olisi näytelmä, se olisi monologi, sillä kaikki esiintyjät puhuvat samalla tavalla, lopulta siis päähenkilökin. Dialogi on lyhyttä ja lakonista, nokkelaa ja hyvin samantapaista kuin tv-sarjassa Tummien vesien tulkit. Siinäkin jaksot ja hahmot vaihtuivat, mutta dialogi pysyi suurin piirtein samana.
Lopussa oli varmaankin jonkinlainen katharsis, ja Hopeaniemi halusi uskotella itselleen ja muulle maalle, että hän on muutakin kuin talouslehdistä tuttu yritysvaikuttaja. Sitä lempeää puolta lähdettiin hakemaan suggestiivisen naistoimittajan avustuksella. Fucking Åmål -leffasta. Analogia on heikko, mutta kirjassa motiivina vahva.
Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että verbaaliakrobatia jää jonnekin Kilven ja Kyrön väliin, sillä lennokkaat metaforat ja jännittävät assosiaatiot toimivat monin paikoin hyvin, toisinaan vain vaivoin. Kiireisille lukijoille voisi suositella vain viimeistä lukua, sillä siinä teos huipentuu, ja Hopeaniemi kohtaa studiossa muutamia muita tyyppejä rokkarista alkaen, ja he ovat kuin nykykulttuurin ruumiillistumia ja joita Hopeaniemi ei onnistu mitenkään kohtaamaan.
December 2, 2011
Jumalan Sana alkaa seuraavista lähtökohdista: Islannissa on purkautunut tulivuori eikä näin ollen Konsernin toimitusjohtaja, pankkiiri Jukka Hopeaniemi pääse muutoin Helsinkiin Huomenta Aamun kuvauksiin kuin soittamalla edesmenneen isänsä autonkuljettaja Armakselle, joka suurta summaa vastaan suostuu tähän tehtävään. Hopeaniemi ei ole aiemmin juuri viihtynyt julkisuudessa mutta ohjelman juontajan suostuttelujen jälkeen hän päättää viimein näyttää kansalle, että hän pystyy näyttämään todelliset kyntensä myös televisiossa, tuossa akvaariossa, joka vääjäämättä tukahduttaa ihmisen ja edustaa kaikkea sitä, mitä vastaan Hopeaniemi itse niin kapinoi. No, Armas siis suostuu tähän tehtävään ja pitkällä automatkalla hän miettii pelivelkaista tytärtään Saaraa ja puhuu Jukan kanssa politiikkaa ja talousasioita. Armaksella on autossaan Ukon, Jukan isän, nauhoituksia, joita he sitten kasetilta kuuntelevat. Koko Suomi odottaa sillä aikaa malttamattomana miten Hopeaniemi aamuisen lähetyksen hoitaa.
Kirjan pääteema on yhteiskunta, yhteiskuntaa syövä talous ja kulutusilmapiiri. Laajoja teemoja. Ukko kertoo kasetilta kuinka talousasioita tulee hoitaa samalla kun Saara on peliveloissaan ja kokeilee vielä kerran onneaan raha-automaattipelissä. Hotakainen ei ole valinnut Jumalan Sanaan helppoa kertakulutusluettavaa, ei hän sitä edusta muutenkaan, mutta itse koin tämän teoksen pienoiseksi pettymykseksi. Suomen talous tai kapitalismi ei aihepiirinä edusta vahvasti sitä mistä olen kiinnostunut, vaikka plussaa täytyy antaa kyllä siitä, että kirjassa asiaa käsiteltiin pääpiirteittän arkisesti. Ehkä Hopeaniemen talouskiemurat avautuisivat toisella lukukerralla paremmin?
Kari Hotakainen lukeutuu yksiin suosikkikirjailijoistani ja toisaalta pidän siitä, ettei hän aliarvioi lukijoitansa. Jumalan Sana on kyllä oivallinen katsaus siihen miten nykymaailmaa tuudittaa itseään jatkuvaan velkaan mutta maallikolle tällaiset aiheet ovat hivenen liian ulottumattomissa.
Jumalan Sanassa pidin kursivoiduista lainauksista, niissä mielestäni kiteytyivät kaikista parhaiten nykyisen aikamme pääproriteerit. Hotakainen ei säästele mutta hän tekee sen niin nerokkaasti, ettei sitä välttämättä heti ymmärrä, että hei, tämä piikkihän on osoitettu minulle, meille kaikille.
Jumalan sana on valtaa ja valta on rahaa. Raha pyörittää markkinoita ja markkinoista saadaan jälleen lisää rahaa ja valtaa. En sano, että tämä teos olisi ollut täysin huono, aihepiiri nyt vain sattui olemaan sellainen, joka ei sytyttänyt minussa oikeastaan mitään. Olisin toivonut vähän jotain enemmän. Automatkakin tuntui jotenkin kovin pitkäpiimäiseltä. Huomenta Aamun kuvauksissa oli myös hyviä piikkejä mutta mutta... jokin oleellinen ja tarinan kannalta eheyttävä osa jäi tällä haavaa uupumaan. Teos jäi liian keskeneräiseksi, vaikkakin sen tarkoitus varmasti olikin tuoda esille ainoastaan pieni tuokiokuva siitä kuinka valta sokaisee ja raha puhuu.
Hotakainen, Hotakainen... Ei tämä nyt niin napannut mutta hänen lyyristä lahjakkuuttaan ja asioiden tarkastelemista piikikkään humoristisesti ei voi silti väheksyä. Hivenen kyllä petyin, kun niin kovasti odotin tätä uutukaista.
Kirjan pääteema on yhteiskunta, yhteiskuntaa syövä talous ja kulutusilmapiiri. Laajoja teemoja. Ukko kertoo kasetilta kuinka talousasioita tulee hoitaa samalla kun Saara on peliveloissaan ja kokeilee vielä kerran onneaan raha-automaattipelissä. Hotakainen ei ole valinnut Jumalan Sanaan helppoa kertakulutusluettavaa, ei hän sitä edusta muutenkaan, mutta itse koin tämän teoksen pienoiseksi pettymykseksi. Suomen talous tai kapitalismi ei aihepiirinä edusta vahvasti sitä mistä olen kiinnostunut, vaikka plussaa täytyy antaa kyllä siitä, että kirjassa asiaa käsiteltiin pääpiirteittän arkisesti. Ehkä Hopeaniemen talouskiemurat avautuisivat toisella lukukerralla paremmin?
Kari Hotakainen lukeutuu yksiin suosikkikirjailijoistani ja toisaalta pidän siitä, ettei hän aliarvioi lukijoitansa. Jumalan Sana on kyllä oivallinen katsaus siihen miten nykymaailmaa tuudittaa itseään jatkuvaan velkaan mutta maallikolle tällaiset aiheet ovat hivenen liian ulottumattomissa.
Jumalan Sanassa pidin kursivoiduista lainauksista, niissä mielestäni kiteytyivät kaikista parhaiten nykyisen aikamme pääproriteerit. Hotakainen ei säästele mutta hän tekee sen niin nerokkaasti, ettei sitä välttämättä heti ymmärrä, että hei, tämä piikkihän on osoitettu minulle, meille kaikille.
Jumalan sana on valtaa ja valta on rahaa. Raha pyörittää markkinoita ja markkinoista saadaan jälleen lisää rahaa ja valtaa. En sano, että tämä teos olisi ollut täysin huono, aihepiiri nyt vain sattui olemaan sellainen, joka ei sytyttänyt minussa oikeastaan mitään. Olisin toivonut vähän jotain enemmän. Automatkakin tuntui jotenkin kovin pitkäpiimäiseltä. Huomenta Aamun kuvauksissa oli myös hyviä piikkejä mutta mutta... jokin oleellinen ja tarinan kannalta eheyttävä osa jäi tällä haavaa uupumaan. Teos jäi liian keskeneräiseksi, vaikkakin sen tarkoitus varmasti olikin tuoda esille ainoastaan pieni tuokiokuva siitä kuinka valta sokaisee ja raha puhuu.
Hotakainen, Hotakainen... Ei tämä nyt niin napannut mutta hänen lyyristä lahjakkuuttaan ja asioiden tarkastelemista piikikkään humoristisesti ei voi silti väheksyä. Hivenen kyllä petyin, kun niin kovasti odotin tätä uutukaista.
December 15, 2020
Raskasta. Raskaampaa kirjaa en ole lukenut varmaan ikinä. En ole ennen joutunut jokaisen kappaleen jälkeen ottamaan hengähdystaukoa, välillä muristen purrut läpi kappaleen ennen seuravaa taukoa.
En tiedä missä jumalaisessa roolissa suomalaisen kirjallisuuden kentällä hän on tätä kirjoittanut, mutta selkeästi kuvitellut, että kaikki mitä hänen tajunnanvirtansa suoltaa paperille on jumalan sanaa, jota kansa palvoo hänen jalkojensa juurella. Tämä ylimielinen roska on kirjoitettu varmaan yhden illan aikana jatkuvana tajunnanvirtana, ilman minkäänlaista harkintaa tai hiontaa. Näppäimistöä hakattu menemään maanisesti, välillä takamus hoitanut kirjoittamisen, koska niin mahtava kirjailija hän on, että jumalaista tekstiä tulee niinkin.
Tämä kirja on rikos kirjallisuudelle ja varsinkin rikos niitä suomalaisia kohtaan jotka lukevat harvoin ja päätyvät tunnetun Hotakaisen kirjan pariin ja ajattelevat, että kaikki kirjat ovat tämmöisiä ja toteavat, että kirjat ja lukeminen eivät ole heidän juttu. Ei olekaan, sillä tämä ei ole kirja ja lukemista, tämä on rangaistus josta en tiedä mistä lukijaa edes rangaistaan.
En voi mennä edes juoneen, syvällisiin hahmoihin, kasvutarinaan tai opetukseen, koska mitään sellaista ei tämä kirja sisällä. Vain automatka jolla trippaillaan ties millä milloinkin.
Selkeästi Hotakainen yritti tavoittaa beat-kirjallisuuden rytmiä, epämuodollisuutta ja hiomattomuutta, mutta ajaa Jaguarinsa jo ensimmäisestä mutkasta metsään.
Kirja ihmiselle jota inhoat. Nyt kun muistaisi kuka tämän on minulle lahjaksi ostanut.
En tiedä missä jumalaisessa roolissa suomalaisen kirjallisuuden kentällä hän on tätä kirjoittanut, mutta selkeästi kuvitellut, että kaikki mitä hänen tajunnanvirtansa suoltaa paperille on jumalan sanaa, jota kansa palvoo hänen jalkojensa juurella. Tämä ylimielinen roska on kirjoitettu varmaan yhden illan aikana jatkuvana tajunnanvirtana, ilman minkäänlaista harkintaa tai hiontaa. Näppäimistöä hakattu menemään maanisesti, välillä takamus hoitanut kirjoittamisen, koska niin mahtava kirjailija hän on, että jumalaista tekstiä tulee niinkin.
Tämä kirja on rikos kirjallisuudelle ja varsinkin rikos niitä suomalaisia kohtaan jotka lukevat harvoin ja päätyvät tunnetun Hotakaisen kirjan pariin ja ajattelevat, että kaikki kirjat ovat tämmöisiä ja toteavat, että kirjat ja lukeminen eivät ole heidän juttu. Ei olekaan, sillä tämä ei ole kirja ja lukemista, tämä on rangaistus josta en tiedä mistä lukijaa edes rangaistaan.
En voi mennä edes juoneen, syvällisiin hahmoihin, kasvutarinaan tai opetukseen, koska mitään sellaista ei tämä kirja sisällä. Vain automatka jolla trippaillaan ties millä milloinkin.
Selkeästi Hotakainen yritti tavoittaa beat-kirjallisuuden rytmiä, epämuodollisuutta ja hiomattomuutta, mutta ajaa Jaguarinsa jo ensimmäisestä mutkasta metsään.
Kirja ihmiselle jota inhoat. Nyt kun muistaisi kuka tämän on minulle lahjaksi ostanut.
June 17, 2016
Kirja sopii erinomaisesti niille jotka eivät kaipaa tarinaltaan juonellista etenemistä vaan arvostavat henkilöhahmojen sisäistä monologia ja pitävät hahmojen mietteiden lukemista itseisarvona. Kirjassa seurataan Hopeaniemeä, yritysmogulia joka syystä tai toisesta on päätynyt Lappiin selvittelemään tunteitaan tulevasta yritysfuusiosta ja itsestään. Tulossa on kuitenkin tärkeä televisiohaastattelu ja Helsinkiin on päästävä. Onneksi uskollinen, jo eläköitynyt autonkuljettaja Armas suostuu - kohtuullista korvausta vastaan - hakemaan pomonsa kotiin. Matkan aikana aukeavat niin Hopeanimen mietteet maailman menosta kuin Armaksen ja hänen tyttärensä maallisemmat murheet. Myös Hopeanimen isä ja matkan varrelta löytynyt pummi pääsevät ääneen ennen kuin Jaguar kaartaa makansa päähän - tv-talon parkkipaikalle.
December 30, 2011
Kirjan punainen lanka on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin onnistunut ja toimiva. Liekö ohentunut liiankin yksinkertaiseksi, koska tuntuu, että osa sivuhenkilöistä on liimattu tarinaan puolipakolla. Kertomus toimisi aivan samalla tavalla myös ilman Tapsaa tai Herttajätkää. Armaksen tyttären karikatyyrissä on hieman enemmän lihaa luiden ympärillä, mutta kirjan ytimeen - Hopeaniemen yhteiskunnalliseen analyysiin - tämäkään ei juuri tuo mitään lisää. Ihan ok kirja kuitenkin eikä Hotakaisen sanankäyttö totutusti petä.
August 26, 2017
Jumalan sanassa Hotakainen vapauttaa ilmaan painavan sanan, jonka kauniisti kirjailtu muoto tekee siitä kevyemmän. Teos on alusta loppuun taidokkaasti kirjoitettu, vaikkakin siitä löytyy muutamia perusvirheitä. Oikeasti kirjoitetussa kielessä sanavalinta on sananvalinta ja suomenkieli on suomen kieli.
Kauniisti kirjoitettu yhden päivän tarina soljuu mukavasti eteenpäin sitä mukaan, kun bisnesmies Hopeaniemi kulkeutuu Lapin erämaasta kohti Helsinkiä auton takapenkillä, seuranaan etupenkillä autoa ohjaava autonkuljettaja Armas. Armaksen on syytä nostaa kytkintä ja painaa kaasua, sillä Hopeaniemen täytyy ehtiä seuraavan aamun aamutv:seen vieraaksi. Median ansiosta kaikki odottavat hänen paljastavan jotakin merkittävää aamun lähetyksessä. Nyt saatetaan pelata isoilla panoksilla, jotka vaikuttavat maanmatosten elämään. Joten Armaksen täytyy pitää kyyti mahdollisimman tasaisena ja antaa herralle kaikki rauha keskittyä suureen koitokseen.
Kun romaanissa ollaan isojen asioiden äärellä, siihen luo selkeyttä se, että siinä ollaan etenemässä tasaista kyytiä kohti päätepistettä. Reitti ja aikataulu ovat myös selkeät: turhanpäiten ei lähdetä poukkoilemaan mihinkään, sillä siihen ei tällä kertaa ole aikaa eikä tarvetta. Selkeät suuntaviivat helpottavat usein elämää ja luovat hallinnan tuntua kaaoksen keskelle. Matkalla Lapista Helsinkiin ehtii ajatella ja jutella yhtä sun toista. Vähäiset henkilöhahmot lisäävät myös teoksen selkeyttä. Tässä on juuri sopivasti sulateltavaa.
Jännitys tiivistyy myös sopivasti sitä mukaan, kun Helsinki lähestyy. Jännitys on läsnä etu- ja takapenkin välillä. Se on sellaista sanatonta, hiljaista jännitettä, jollaista voi aistia esimerkiksi joistakin villiin länteen sijoittuvien elokuvien kohtauksista. Se on sellaista jännitettä, jota on ihmisten välillä, joiden tuloerot ovat suuret.
Tämän kirjan lukemisen myötä jatkan junamatkaani Kajaanista kohti etelää, Bob Dylanin säestämänä.
Kauniisti kirjoitettu yhden päivän tarina soljuu mukavasti eteenpäin sitä mukaan, kun bisnesmies Hopeaniemi kulkeutuu Lapin erämaasta kohti Helsinkiä auton takapenkillä, seuranaan etupenkillä autoa ohjaava autonkuljettaja Armas. Armaksen on syytä nostaa kytkintä ja painaa kaasua, sillä Hopeaniemen täytyy ehtiä seuraavan aamun aamutv:seen vieraaksi. Median ansiosta kaikki odottavat hänen paljastavan jotakin merkittävää aamun lähetyksessä. Nyt saatetaan pelata isoilla panoksilla, jotka vaikuttavat maanmatosten elämään. Joten Armaksen täytyy pitää kyyti mahdollisimman tasaisena ja antaa herralle kaikki rauha keskittyä suureen koitokseen.
Kun romaanissa ollaan isojen asioiden äärellä, siihen luo selkeyttä se, että siinä ollaan etenemässä tasaista kyytiä kohti päätepistettä. Reitti ja aikataulu ovat myös selkeät: turhanpäiten ei lähdetä poukkoilemaan mihinkään, sillä siihen ei tällä kertaa ole aikaa eikä tarvetta. Selkeät suuntaviivat helpottavat usein elämää ja luovat hallinnan tuntua kaaoksen keskelle. Matkalla Lapista Helsinkiin ehtii ajatella ja jutella yhtä sun toista. Vähäiset henkilöhahmot lisäävät myös teoksen selkeyttä. Tässä on juuri sopivasti sulateltavaa.
Jännitys tiivistyy myös sopivasti sitä mukaan, kun Helsinki lähestyy. Jännitys on läsnä etu- ja takapenkin välillä. Se on sellaista sanatonta, hiljaista jännitettä, jollaista voi aistia esimerkiksi joistakin villiin länteen sijoittuvien elokuvien kohtauksista. Se on sellaista jännitettä, jota on ihmisten välillä, joiden tuloerot ovat suuret.
Tämän kirjan lukemisen myötä jatkan junamatkaani Kajaanista kohti etelää, Bob Dylanin säestämänä.
February 11, 2019
Prve 3/4 knjige su bile odlične. Kraj je katastrofalno podbacio, u tolikoj mjeri da jednostavno ne mogu prihvatiti takav kraj i odlučujem ga ignorirati.
Roman ceste u Finskoj prihvaćam. Finska je dovoljno velika zemlja da može podnijeti roman ceste za put u trajanju od ~17 sati (hint: Hrvatska nije zemlja za roman ceste, ex-Jugoslavija već je).
Jukka, krsnim imenom, mi je odličan u borbi sa svojim pokojnim ocem; dok je pokojni Uljas, odnosno Ukko bio pijanac, vlasnik tvornice teških metala (aka čeličane, morala sam ga favorizirati jednostavno <3), pripadnik starog sistema prije kapitalizma i otvorenog tržišta, koji je bančevao i dogovarao višemilijunske iznose sa SSSR-om te otvoreni hednosti, Jukka je vegetarijanac, izvršni direktor Koncerna, ne pije, ne puši, zatvoreniji je od oca, osobni život drži isključivo privatnim itd.
Armasov lik je na kraju ispao bezličan, koji je doživio x katarzi s Ukkom i bio tipični vozač, njegova kćer Saara je obična kockarka (+ bipolarni poremećaj) kojoj je Jukko indirektno ipak uspio spasiti ishitrenu odluku, voditeljica je nevjerojatno čudan lik, čak sam pomislila da je i zaljubljena u Jukku - njen potez je kao da u Dobro jutro, Hrvatska dovedu Borisa Vujčića ili vlasnika Uljanika, koji god da već je. Možda je to takav stil u Finskoj, tko li će ga znati. Meni se nije svidio.
Kraj me je ostavio ravnodušnim. Zašto nismo čuli više Ukkovih kazeta? To me je iskreno najviše zanimalo, htjela sam da vožnja traje vječno. Kad ono, samo dvije kazete starog pijanca. Pff.
No, stil pisanja mi se svidio. Neke stranice sa (pretpostavljam) strujom misli sam letimično pročitala, nisam se tu previše zamarala. I dalje ću čitati finske pisce, ovo mi je bio dobar uvod, atmosfera u knjizi mi je odgovarala. Preporučila bih ju kao quirky knjigu koju je zabavno pročitati za kišni vikend.
Roman ceste u Finskoj prihvaćam. Finska je dovoljno velika zemlja da može podnijeti roman ceste za put u trajanju od ~17 sati (hint: Hrvatska nije zemlja za roman ceste, ex-Jugoslavija već je).
Jukka, krsnim imenom, mi je odličan u borbi sa svojim pokojnim ocem; dok je pokojni Uljas, odnosno Ukko bio pijanac, vlasnik tvornice teških metala (aka čeličane, morala sam ga favorizirati jednostavno <3), pripadnik starog sistema prije kapitalizma i otvorenog tržišta, koji je bančevao i dogovarao višemilijunske iznose sa SSSR-om te otvoreni hednosti, Jukka je vegetarijanac, izvršni direktor Koncerna, ne pije, ne puši, zatvoreniji je od oca, osobni život drži isključivo privatnim itd.
Armasov lik je na kraju ispao bezličan, koji je doživio x katarzi s Ukkom i bio tipični vozač, njegova kćer Saara je obična kockarka (+ bipolarni poremećaj) kojoj je Jukko indirektno ipak uspio spasiti ishitrenu odluku, voditeljica je nevjerojatno čudan lik, čak sam pomislila da je i zaljubljena u Jukku - njen potez je kao da u Dobro jutro, Hrvatska dovedu Borisa Vujčića ili vlasnika Uljanika, koji god da već je. Možda je to takav stil u Finskoj, tko li će ga znati. Meni se nije svidio.
Kraj me je ostavio ravnodušnim. Zašto nismo čuli više Ukkovih kazeta? To me je iskreno najviše zanimalo, htjela sam da vožnja traje vječno. Kad ono, samo dvije kazete starog pijanca. Pff.
No, stil pisanja mi se svidio. Neke stranice sa (pretpostavljam) strujom misli sam letimično pročitala, nisam se tu previše zamarala. I dalje ću čitati finske pisce, ovo mi je bio dobar uvod, atmosfera u knjizi mi je odgovarala. Preporučila bih ju kao quirky knjigu koju je zabavno pročitati za kišni vikend.
This entire review has been hidden because of spoilers.
March 20, 2021
Tohle mě nebavilo velmi, zpomínám si, že jsem to rozečítala několikrát, než našla potřebnou morálku to dočíst do konce. Myslím, že jsem nikdy pořádně nepochopila nějaký hlubší záměr, který autor nepochybně měl.
This entire review has been hidden because of spoilers.
January 24, 2025
(Finnish book, Finnish review)
Perushyvää Hotakaista. Kirja olisi ehkä kaivannut pientä tiivistämistä, toisaalta se on selkeästi enemmän henkilö- ja ideologiakuva eikä tiukan juonellinen teos.
Loppukohtaus on hieno. Lisäksi pidin kirjan tavasta käsitellä ideologioita.
Perushyvää Hotakaista. Kirja olisi ehkä kaivannut pientä tiivistämistä, toisaalta se on selkeästi enemmän henkilö- ja ideologiakuva eikä tiukan juonellinen teos.
Loppukohtaus on hieno. Lisäksi pidin kirjan tavasta käsitellä ideologioita.
November 26, 2018
Loistavasti kirjoitettu lyhyt tarina yritysjohtajasta yhden päivän ajalta. Hienoa sanaleikittelyä jonka kanssa saa nauraa ja pistää myös miettimään.
December 6, 2018
Sekava, hahmot menivät sekaisin keskenään ja tapahtumat olivat sekavia ja epäuskottavia. Aiheet toki olivat ajankohtaisia ja kielo kaunista, mutta muuten en pitänyt.
January 15, 2019
Kerronta upeaa mutta teoksena ei loppujen lopuksi oikein avannutkaan mitään kiinnostavaa. Nautittava silti.
December 5, 2019
Hotakaisen kielellinen ilottelu viiihdyttää lukijaansa aina, mutta aihepiiriltään tämä rahan ja talouselämän ympärillä pyörivä 'road movie' ei ollut ihan suosikkini.
October 23, 2023
tämä toistaa aika paljon itseään, joka syö kiinnostusta aika pahasti. luin 4 kirjaa alusta loppuun samalla aikaa kun luin tämän, koska tähän ei tehnyt mieli palata.
June 25, 2018
Mielenkiintoisia lauseita:
Kun saat setelin, kokeile sitä heit. Katso mitä sillä saa ja mitä sillä ei saa. Kiinnitä se johonkin, vaikkapa kivitalon seinään, ja katso, säilyttääkö se arvonsa vai tippuuko se rappauksesta ensimmäisellä tuulella. Tuuli on yhtä kuin markkinat. Niiden suuntaa haistele. Vaikka kerran haistaisit oikein, älä luota nenääsi ikuisesti. Ei tuuli ole mikään järjestelmä, jolla on viisivuotissuunnitelma.
Otin setelin käteeni ja imin sen tuoksua silmät kiinni. Kun aukaisin silmäni, sitä ei enää ollut. Se kyllästyi. Se kuuluu sen luonteeseen. Kärsimättömän ajan kärsimätön lapsi. Raha pitkästyy, jos sille ei koko ajan keksi jotain tekemistä.
Hän keinuu takapenkillä unen ja valveen rajalla, ei-kenenkään-maalla, tajunnan ja tietoisuuden välissä hän huojuu kuin suuressa riippumatossa, jonka toinen pää on kiinni koivussa ja toinen tähdensakarassa.
Me maksoimme tämän kaiken, me olimme iloisia veronmaksajia, me olimme puun ja kuoren välissä, me olimme autiomaassa eikä meitä haettu sieltä pois, vaan meille lähetettiin säännöllisin väliajoin uusi verokortti uudella prosentilla, ja me maksoimme kaiken, koska autiomaassa oli kyltti, jossa seisoi, että: teidän on luvattu maa, mutta toistaiseksi sitä ei ole kaavoitettu.
Kun saat setelin, kokeile sitä heit. Katso mitä sillä saa ja mitä sillä ei saa. Kiinnitä se johonkin, vaikkapa kivitalon seinään, ja katso, säilyttääkö se arvonsa vai tippuuko se rappauksesta ensimmäisellä tuulella. Tuuli on yhtä kuin markkinat. Niiden suuntaa haistele. Vaikka kerran haistaisit oikein, älä luota nenääsi ikuisesti. Ei tuuli ole mikään järjestelmä, jolla on viisivuotissuunnitelma.
Otin setelin käteeni ja imin sen tuoksua silmät kiinni. Kun aukaisin silmäni, sitä ei enää ollut. Se kyllästyi. Se kuuluu sen luonteeseen. Kärsimättömän ajan kärsimätön lapsi. Raha pitkästyy, jos sille ei koko ajan keksi jotain tekemistä.
Hän keinuu takapenkillä unen ja valveen rajalla, ei-kenenkään-maalla, tajunnan ja tietoisuuden välissä hän huojuu kuin suuressa riippumatossa, jonka toinen pää on kiinni koivussa ja toinen tähdensakarassa.
Me maksoimme tämän kaiken, me olimme iloisia veronmaksajia, me olimme puun ja kuoren välissä, me olimme autiomaassa eikä meitä haettu sieltä pois, vaan meille lähetettiin säännöllisin väliajoin uusi verokortti uudella prosentilla, ja me maksoimme kaiken, koska autiomaassa oli kyltti, jossa seisoi, että: teidän on luvattu maa, mutta toistaiseksi sitä ei ole kaavoitettu.
April 7, 2012
Hotakainen is probaly the only Finnish author whose works I follow and read as soon as they come out. In that he joins the glorious group of such international authors as Terry Pratchett. Hotakainen might be a bit different from these mentioned novelists, but by my consideration he shares similar values (which I can appreciate) as these Mr Pratchett and combines it with a similar style of making humoresque but underneath thoughtprovoking observations about the world.
That being said, Jumalan sana continues along the routes (this time perhaps more literarily than usual) as Hotakainen has followed in his most recent texts. The prose is easy in good sense and filled with popular culture notions that can bring interesting depth to the readig process if you happen to be aware of some of the connotation that are possible to connect to them and, as always, the larger storyline tell a lot about the world we live in. Another great novel, though by my estimate not quite as good as Ihmisen osa (there for not a fiver), but a joy in any case.
That being said, Jumalan sana continues along the routes (this time perhaps more literarily than usual) as Hotakainen has followed in his most recent texts. The prose is easy in good sense and filled with popular culture notions that can bring interesting depth to the readig process if you happen to be aware of some of the connotation that are possible to connect to them and, as always, the larger storyline tell a lot about the world we live in. Another great novel, though by my estimate not quite as good as Ihmisen osa (there for not a fiver), but a joy in any case.
September 15, 2011
Road-book on aina mielenkiintoinen tapaus. Hotakainen onnistuu omassaan mainiosti.
Se, joka odotti veijaritarinaa tai tapahtumien vyöryä, pettyy. Se, joka toivoi kirkasta dialogia ja kirjailijan silmälasien takaa heijastuvan näyn nyky-Suomesta, saa mitä haluaa.
Ytimessä ovat investointipankkiiri Hopeaniemi ja hänen autokuskikseen yhden yön keikalle lupautunut Armas. Määränpää on Pasila, ja siellä odottava, myyttiseksi paisuva television suora lähetys.
Miksi visusti julkisuutta karttava talousguru lupautuu aamu-tv:n sohvalle? Miksi juuri hän on ahneen tv-kanavan herkkupala? Jokainen voi itse tulkita motiivit ja sen mitä lähetyksestä jää viivan alle.
Lapin ja Pasilan välillä tarinaan liimautuu muitakin ihmisparkoja, joiden kohtaloita yhdistää raha tai oikeammin markkinavoimat. Tämä monipäinen hirviö innostaa Hotakaisen metaforat jopa filosofiselle laukalle.
Se, joka odotti veijaritarinaa tai tapahtumien vyöryä, pettyy. Se, joka toivoi kirkasta dialogia ja kirjailijan silmälasien takaa heijastuvan näyn nyky-Suomesta, saa mitä haluaa.
Ytimessä ovat investointipankkiiri Hopeaniemi ja hänen autokuskikseen yhden yön keikalle lupautunut Armas. Määränpää on Pasila, ja siellä odottava, myyttiseksi paisuva television suora lähetys.
Miksi visusti julkisuutta karttava talousguru lupautuu aamu-tv:n sohvalle? Miksi juuri hän on ahneen tv-kanavan herkkupala? Jokainen voi itse tulkita motiivit ja sen mitä lähetyksestä jää viivan alle.
Lapin ja Pasilan välillä tarinaan liimautuu muitakin ihmisparkoja, joiden kohtaloita yhdistää raha tai oikeammin markkinavoimat. Tämä monipäinen hirviö innostaa Hotakaisen metaforat jopa filosofiselle laukalle.
January 9, 2012
Eipä Hotakainen päästää itseään eikä lukijaa taaskaan vähällä. Pituuden puolesta niukahko romaani on niin täynnä sekä ideoita, globaalitalouden pohdintaa että kielellä tyylittelyä, että pitempi veto olisi saattanut pudottaa raavaammankin lukijan.
Vaikka löysin tästä paljon nautittavaa, kokonaisuus jäi jotenkin teoreettiseksi - ja ettei vain olisi ollut jopa tarkoitus? Tämä on näitä vaikeita tapauksia, joissa kirjailijan kanssa haluaisi keskustella siitä, onko romaanimuoto se luontevin ratkaisu, vai pitäisikö lähteä reilusti tekemään esseistiikkaa.
Vaikka löysin tästä paljon nautittavaa, kokonaisuus jäi jotenkin teoreettiseksi - ja ettei vain olisi ollut jopa tarkoitus? Tämä on näitä vaikeita tapauksia, joissa kirjailijan kanssa haluaisi keskustella siitä, onko romaanimuoto se luontevin ratkaisu, vai pitäisikö lähteä reilusti tekemään esseistiikkaa.
January 27, 2012
"Syntyy vaikutelma, että markkinat ovat kuin murrosikäinen. -- Ei markkinoille voi mennä sanomaan, että älkää nyt jumalauta innostuko tommosesta kännykästä, joka kyllä mielellään navigoi mummolaan ja järjestää perheen valokuvat, mutta jolla on hieman vaikea soittaa puhelua. Ei murrosikäiselle mennä järkeä puhumaan, sille annetaan käteistä ja sata metriä etumatkaa." Itse lämpenin kovasti Hotakaisen kieleen ja tapaan leikitellä sillä.
September 5, 2011
Amazing, niin kuin tuo Goodreads tuon viisi tähteä tulkitsee. Hotakainen on varsinkin virkkeen tasolla aivan ylittämätön; kirjasta on jo irronnut useita sitaatteja Naamakirjaan. Ja nyt Hotakaisesta paljastui vielä se, että hän, hyvin poikkeuksellisesti, ymmärtää mistä musiikissa on kysymys. Mutta, Jumalan sana on luettava pikaisesti uudelleen, ja nyt kynän kanssa!
April 13, 2020
Tulipahan luettua. Kuivahko, ei vaan lähtenyt
December 31, 2011
Erinomainen. Vaikeapa on sanoa paremmin kuin takakannen kaanteessa olevanmainostekstin loppu: komea, jylhä, humoristinen ja tosi.
Displaying 1 - 30 of 34 reviews