Sijaisvanhempien on annettava sielunsa, vähempi ei riitä
Tuulan, hänen kymmenvuotiaan poikansa Roopen ja uuden miehensä Harrin elämä on onnellista ja huoletonta. Tuula vain ei voi saada enää lapsia, ja mielessä alkaa itää ajatus sijaislapsesta. Harria hanke epäilyttää, ja Tuulan ystävätärkin puuttuu asiaan: ”Mitä aukkoa sä yrität itsessäsi tukkia?”
Asiat alkavat edetä vauhdilla, kun Tuula ja Harri kuulevat mahdollisista sijaislapsista. Sisarukset Luke ja Venni, 8 ja 5, asuvat kriisiperhekodissa, koska vanhemmat eivät pysty huolehtimaan heistä.
Äkkiä kaikilla on mielipide Tuulan ja Harrin ratkaisusta, jopa itsekeskeisellä anopillakin. Tunteet lyövät laidasta laitaan, mutta mitkä ovat oikeat sanat?
Anna-Leena Härkönen näyttää erehtymättömän tarkasti ensikosketuksen, hauraan siteen joka alkaa rakentua perheen ja sijaislasten välille, hukassa olevien biologisten vanhempien epätoivon.
Anna-Leena Härkönen tunnetaan kirjailijana, joka ei pelkää tarttua vaiettuihin aiheisiin. Hänen edellinen, naisen seksuaalisuutta käsittelevä romaaninsa Ei kiitos hurmasi sekä lukijat että kriitikot: ”Härkönen kirjoittaa yhtä aikaa ironisen hauskasti ja sydäntä särkevästi.” – Ilkka.
ENG: Anna-Leena Härkönen works as a writer and an actor, having acted as a scriptwriter too. Her works have been adapted into movies and plays, and Häräntappoase has been made into a television series of six episodes, too.
FI: Anna-Leena Härkönen on syntynyt 10.4.1965 Limingassa, kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1985, opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella ja valmistunut näyttelijäksi 1989. Anna-Leena Härkönen asuu Helsingissä ja toimii vapaana kirjailijana ja näyttelijänä.
Anna-Leena Härkönen on teini-ikäisestä alkaen kuulunut kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Hänen esikoisteoksensa Häräntappoase palkittiin J. H. Erkon rahaston palkinnolla vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Lisäksi hän on saanut muun muassa Kiitos kirjasta -mitalin 1985, Oulun läänin taidepalkinnon 1985 sekä Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuosina 1991, 1994 ja 1998.
Härkösen teoksista on tehty useita elokuva- ja näytelmäsovituksia. Häräntappoase on esitetty kuusiosaisena televisiosarjana, ja siitä on tehty useita näyttämösovituksia eri puolilla Suomea. Käsikirjoittaja Tove Idström ja ohjaaja Claes Olsson tekivät Akvaariorakkautta-teoksen pohjalta kiitetyn kokoillan elokuvan.
Anna-Leena Härkösen monipuoliseen näyttelijänuraan mahtuu rooleja niin teatterinäyttämöillä, tv-draamoissa kuin elokuvissakin. Hän on myös käsikirjoittanut näytelmiä, tv-sarjoja ja elokuvia muassa suositun ja palkitun Vuoroin vieraissa -televisiosarjan (yhdessä Pekka Milonoffin kanssa) ja elokuvan Onnen varjot.
Härkösen tuotantoa pidetään yleensä viihteellisenä (jopa Hesarin arvostelija koki asiakseen huomauttaa, että Onnen tunti on viihdekirjallisuutta), jota en aina ihan ymmärrä. Härkönen kirjoittaa helppolukuista, dialogivetoista tekstiä kipeistä aiheista rehelliseen tyyliin. Tämäkö on viihteen tunnusmerkki?
Onnen tunti on mielenkiintoisesti kirjoitettu romaani sijaisvanhemmuudesta, äitiydestä ja sen motiiveista. Pidän Härkösen dialogista senkin vuoksi, että se näyttää syvällä olevia tunteita osoittelematta. Kyllä Onnen tunti yltää omalla listalla yhdeksi parhaista Härkösistä.
Sympaattinen ja liikuttava, yksiä Härkösen myöhemmän tuotannon suosikkeja! Kirjassa puhutaan asioita halki saunassa, itketään ja pyydetään anteeksi, tehdään mehua ja katellaan hauskoja kotivideoita.
Ainoa mikä välillä harmittaa näissä Härkösen kirjoissa on naisten ajoittain tosi epäfeministinen kuvaus. Toiset naiset on uhka tai ämmiä ja miesten perseily on luonnollista hassuttelua jne.
Yksi kivoimmista lukemistani Härkösistä. Kerrankin päähenkilö ei ollut vastenmielinen, vaan aika sympaattinen. Tätä oli nopea ja helppo lukea. Olisin viihtynyt tässä maailmassa pidempäänkin.
Anna-Leena Härkösen Onnen tunti on kaunis kuvaus sijaisvanhemmuudesta. Kirja on kirjoitettu Tuula-äidin näkökulmasta ja tarinan henkilöt ovat onnistuneita, vaikka Tuulan ja hänen kymmenvuotiaan poikansa välinen keskustelu onkin oudon kypsän oloista.
Kirja ei kokonaisuudessaan mustamaalaa biologisia vanhempia, sosiaalitointa eikä sijaisvanhempia, vaan raottaa jokaisen tahon näkökulmaa. Kirjan tapahtumat ovat uskottavia ja juoni etenee mielekkäästi.
Lukiessani (tai oikeastaan jälleen kuunnellessani) en niinkään keskittynyt analysoimaan, vaan pikemminkin nauttimaan kirjasta. Huomioni herätti kuitenkin äänikirjan lukijan oudohko tapa henkäisten ja hidastaen painottaa sanoja eri kohdissa virkkeitä, joka oli jokseenkin häiritsevää.
Jäin miettimään, miten Härkönen on onnistunut kirjoittamaan näin todentuntuisen teoksen. Voisiko hänellä olla kosketuspintaa sijaisvanhemmuuteen vai onko minun kokemattomuuteni aiheesta merkittävämpi tekijä?
Suosittelisin teosta kaikille vanhemmutta pohtiville.
Tämä on niitä kirjoja, joita yhtä-aikaa sekä haluaa lukea, että ei halua lukea.
Arvelin jo takakannen sisältökuvauksesta, että kirjassa tulisi olemaan kohtia, jotka tekevät oloni epämukavaksi.
Luin kuitenkin. Omakohtaiset kokemukseni kirjassa käsiteltävistä asioista antavat varmaan vähän erilaisen pohjan tämän arvioimiselle. Enimmäkseen kykenin vain arvioimaan henkilöiden ja tapahtumien realistisuutta. Paikka paikoin kirja on realistinen ja paikka paikoin taas ei. Esimerkiksi päähenkilö oli alusta asti ikävän teennäinen... teennäisyydestä huolimatta hahmo on kuitenkin looginen ja uskottava. Ihailtava taikatemppu kirjailijalta tämä tämmöinen lukijan mukaan huijaaminen.
Suosittelen kenelle vaan, hyvä kirja vaikkei mitään sosiaalitirkistelyä harrastaisikaan.
Vaikka dialogi potkiikin välillä äkäisesti, Onnen tunti taitaa olla hillityintä Härköstä. Tapahtumaketjukaan ei ole niin saippuaoopperaparodista kuin vaikka Ei kiitoksen sinänsä viihdyttävä äärilleen kärjistäminen. Itse asiassa on voinut käydä jopa niin, että tässä Härkönen vetää poikkeuksellisen kiinni arkirealismiin. Huostaanotot ovat ehkä valmiiksi niin tiukka aihe, että siinä ei ole tarvittu yhtään ekstraraflaavuutta. Hyvä niin. Kelpo lukuromaani, mutta jää lopulta asioden kuvaamiseksi enemmän kuin analyysiksi tai oman näkemyksen ilmaisemiseksi.
Härköseksi tämän tunnistaa, jopa niin paljon että oli vaikea muistaa ettei tarinan Tuula ole Anna-Leena. Asiaa hankaloitti vielä se, ettei Tuulan nimeäkään mainita ensimmäisiin muutamaan kymmeneen sivuun. Päähenkilön kerronta kuulostaa niin kovin Härkösen kolumneilta, että yritin kuvitella Tuulan väkisin isoksi ja vaaleaksi naiseksi. Kirja on ihan hyvä kuvaus sijaislapsesta haaveilevasta naisesta ja tämän motiiveista. Viihdyttävää luettavaa taasen.
Heikosti rakennettu ja psykologisesti epäuskottava teos, joka rakentuu ihan liian paljon jutustelevalle dialogille syvällisemmän henkilökuvauksen ja loogisemman tarinankerronnan sijaan. Härkönen oikaisee aika paljon juonen tasolla, kaikki käy vähän liian helposti eikä tilanne koskaan kärjisty riittävästi tehdäkseen tarinasta mielenkiintoisen.
Ei täysin huono, mutta ei mikään erikoinenkaan - aika tyypillistä suomalaista kaunokirjallisuutta. En minä ole tosin tämän kohdeyleisöäkään.
Tämä ei ole romaani, vaan bestselleriksi pakattu tv-sarjan käsikirjoitus. Kaikki kulmat ja ulottuvuudet on hiottu pois erittäin ammattitaitoisesti. Stoori on raflaava, dialogi kantaa eteenpäin, roolihahmot kuvataan vain puheenparrella ja muutamalla tarpeeksi graafisella leimalla (tatuointiyrittäjä, pultsari, gootti jne.). Ei jumita, sulaa vaivatta, haihtuu hetkessä.
Kirja löytyi pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen e-kirjapalvelusta, ei olisi muuten tullut luettua.
Sain vihdoinkin luettua Härkösen uusimman sijaislapsiperheestä kertovan teoksen. Ei pettänyt tälläkään kertaa. Tarjolla oli taas yllin kyllin suorapuheisuutta, epäonnistuneita ihmisiä ja suuria tunteita. Vaikka aihe ei liitykään millään tavalla omaan elämääni, koin sen silti mielenkiintoiseksi, vaikka alkuun minulla olikin omat epäilyni.
Todella hyvä ja nopealukuinen kirja, jonka loppu tosin on ehkä hiukan liian siirappinen. Aihe on tällä hetkellä piinaavankin ajankohtainen, vaikka kirja onkin viime vuodelta. Vaikka tässä aihetta on käsitelty suhteellisen pinnallisesti ja huumorin keinoin, on tällaisia tapauksia Suomessa aivan varmasti enemmän kuin kukaan haluaa uskoa tai myöntää.
Mielenkiintoinen, vaikea aihe. En malttanut keskittyä vaan halusin tietää, miten tarinassa käy ja ahmaisin viimeisen kolmasosan hiukan harppoen (= merkki siitä, että teksti ei ollut "täydellistä", koska muuten olisin lukenut huolella jokaisen sanan).
Mukava lukea. Suomalaisten viinan huuruinen "normaali perheelämä" aina vaan ihmetyttää. Sijaisvanhempien elämän ristiriidat kuvattu hyvin ja niihin pystyi samastumaan. Sijaisvanhemmat loivat lämpimät suhteet vanhempiin, joka oli vähän liian helpoa ja mukavaa. Ehkäpä sellaistakin voi olla.
Yksi parhaita ja yhteiskunnallisimpia Härkösen kirjoja! Riipaiseva, tärkeä ja koskettava. Olisin kaivannut enemmän vakavaa keskustelua aiheen ympärille.
No tämä oli sitten taas sitä Härköstä, jota ei voi laskea käsistään ja toisaalta kirjan lukeminen silti kestää, kun pitää hitaasti nautiskella lauseista.
I love the straightforward way she writes, but the story leaves you confused about the way the world works even though there is a kind of a happy ending to it.
I liked the subject of the book, it was quite interesting. The telling was nice she didn't linger too long on the details and actually very refreshing reading experience.