Hajonneen maailmaan käyttöohje on Ville-Juhani Sutisen esseekokoelma, joka etsii tuoretta näkökulmaa elämään ekokatastrofin keskellä. Miten sopeudumme elämään ekokatastrofin keskellä? Ilmastonmuutos kiihtyy ja ekologinen romahdus lähestyy. Me tiedämme sen, mutta emme pysty muuttamaan toimintaamme riittävän nopeasti. Onko peli siis menetetty? Hajonneen maailman käyttöohjeessa Ville-Juhani Sutinen etsii tuoretta näkökulmaa aiheeseen. Entä jos paras, mihin me pystymme, on sopeutuminen hitaaseen katastrofiin?
Teoksen tarinalliset, omakohtaiset tekstit kuljettavat ihmistä ympäröivään luontoon ja maailmaan, joka on rikki mutta ei täysin käyttökelvoton. Kirja on kriittinen mutta toiveikas matka sienimetsään, hylättyyn huvipuistoon ja lapsettomuusklinikalle, sieltä metsäpalojen Kaliforniaan, kelluviin konttitaloihin ja lopulta mayaraunioiden kautta Islannin laavakentille etsimään keinoja, joilla elämä voi jatkua.
Maailmanlopun julistaminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on, jos maailma ei lopukaan ja on opeteltava elämään tuhon jälkien kanssa.
(s. 1980 Kokemäki) on suomalainen Jyväskylässä asuva kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut useita runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja, ja suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Sutinen oli vuonna 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana.
Tartuin tähän, koska joku mainitsi tämän "lohdulliseksi". Maailmanlopun edessä tämä sitä onkin muistuttaessaan, että elämme jo keskellä maailmanloppua, jota ei voi enää peruuttaa, mutta joka voi vielä muuttua monella tavalla. Enemmän esseemäinen, joten ei sellaiselle lukijalle, joka haluaa tarttua aihetta käsittelevään, epäomakohtaisden tietokirjaan.
Ville-Juhani Sutisen uusin esseeteos Hajonneen maailman käyttöohje oli melkoinen paketti kuunneltavaksi. Esseet ovat pitkälti tietopohjaisia, mutta esseessä nimeltä ’Ihmistä tekemässä’ Sutinen kirjoittaa hyvin henkilökohtaisesta asiasta eli yrityksestä ”tehdä” vauva.
Harvemmin vauvajuttuja on kuvannut mies ja siksikin tämä kyseinen essee oli oikein tervetullut tuttavuus. Projekti ei edennyt helpoimman kautta ja Sutinen kuvaa mm., miten hän käy antamassa ”näytteen”.
”Minua huvittaa, että käytävän perällä sijaitsevan huoneen ovessakin lukee kliinisesti ”Näytteenanto”, vaikka tuskin odotin, että siinä seisoisi sana ”Runkkauskamari” tai ”Masturbointisalonki”.
Teoksen ensimmäisessä tekstissä on juttua sienistä ja sienet palaavat mukaan kuvioihin, kun Sutinen kuivattaa niitä väliaikaisasumuksessa hänen vaimonsa maatessa sairaalassa, kun vauvan pelätään syntyvän ennen aikojaan.
Kirjoitin teoksen alkupuolta kuunnellessa aina välillä ylös Sutisen käsittelemiä aihepiirejä. Muodostui seuraavanlainen lista:
Puut ja puiden hakkaaminen. Hylätyt rakennukset. Urban exploring. Raunioporno. Paikallisattraktio. Wasalandia.Wild West Mild West. Katutaide. Banksy. Graffitilandia. Dismaland. Kapitalistinen narunveto. Apokalypsi. Ekokatastrofiturismi. Gregor Samsa. Lapsen kulttuurillinen eläimellistäminen. Eläinten inhimillistäminen. 3 D -printattu kasviliha. Vegaaninen haineväkeitto. Kierrätys ja kirpputorit. Kalifornian metsäpalot. Death Valley -selfiet. 54 lämpöastetta. Metsäsuomalaiset. Juokseminen. Ilmastonmuutos.
Sutinen huomauttaa, että ”romantisoimme kaikkea, jopa omaa ekologista tuhoamme” ja siteeraa Janne Löppöstä, joka on kirjoittanut, että ”olemme sivilisaatio, jolla on pakkomielle omaan tuhoonsa”.
Huh. Aika toivottomalta näyttää, mutta siitä saamme syyttää vain itseämme. Äänikirjan lukija: Markus Niemi
"Wanting to return to the past only postpones living in the present."
(Poorly remembered and paraphrased from the book by me.)
This statement particularly stuck with me as I read Sutinen's "Instructions for Living in a Broken World" (again, a quick and dirty translation by moi). Its main thesis is that it is too late to undo environmental damage or certain habits of humans simply because either the damage is already done (example: we pine to be "in the wilderness" but the vast majority of forests in the world are already maintained or touched by humans. Yes, even national and state parks. So what does "returning to nature" even mean to us these days?) or humans are very good at cognitive dissonance and do not want to change - but it doesn't mean we shouldn't do anything at all, either. Complacency is not the answer.
Sutinen discusses how we should adapt to live in the present day in a way that minimizes our impact and destruction of our environment and our world. His essays range from learning from the untamed mushrooms, looking critically at second-hand stores as a means of recycling, as these days they seem more like junk yards where people pretend that all objects we buy are reusable by someone else (and if not within our borders, they get shipped as "charity" elsewhere not to be used), to interviewing Icelanders about their renewable energy plans and the Dutch who are building safeguards and new types of housing in the face of the rapidly rising sea levels (levees, floating houses, etc.).
My favorite may have been the highly entertaining section of rebuttals for people who say that eating seitan, tofu, or other forms of non-meat protein is "processed" and "unnatural" - while munching on a sausage that was factory-processed after the animal had lived in very unnatural conditions (even if free-ranged!) and had been fed an unnatural diet (it's a small percentage of people who hunt their own meat, or even buy meat directly from small farms where animals might roam free and eat only what they find). And why is the shape of a sausage only natural when the casing - sometimes even plastic! - is filled with meat, but an idiotic impersonation of meat when filled with vegetable matter? Ahh, so good, so funny - especially in the audiobook version where the reader can't help but put on a bit of a sarcastic tone, hahah.
A refreshing and an eye-opening take on environmental issues.
Rakastin ensimmäistä puolikasta, mutta toisen puolikkaan tarkoitusta en ihan ymmärtänyt. Toisaalta ajattelin sitä lukiessa myös Aino Frilanderin loistokkaita Los Angeles -esseitä ja vertasin tekstejä niihin, eli ehkä vika oli myös lukijassa.
Ihan ok. Kalifornia-tekstit olivat vähän yllättäen kirjan paras osuus, niissä oli paljon uutta tietoa alueen historiasta. Ennakkoon toivoin kirjalta erityisesti Suomeen lokalisoitua ilmastonmuutospohdintaa. Sitäkin kyllä oli jonkin verran, mutta ne tekstit eivät kuitenkaan tarjonneet mitään erityisiä oivalluksia.
Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoisia näkökulmia käsittelevä tietokirja! Nautin etenkin kirjan ensimmäisestä osasta, jonka aikana nauroin useasti ääneen. Toinen osa jäi vähän vajaaksi, kolmannessa taas päästiin vauhtiin hyvien esimerkkien kautta. Hajonneen maailman käyttöopas on samaan aikaan herättelevä ja lohdullinen. Nautin kovasti!
Tätä Sutisen kirjaa on kehuttu, joten päätin itsekin tutustua siihen kuuntelemalla sen äänikirjana. Lukijana Markus Niemi, joka on yksi lempilukijoistani. Sutisen kirjan ydin on viesti, että maailma ei ole tuhoutumassa joskus lähitulevaisuudessa, vaan se on jo rikki, ja monet arkipäivän tilanteet ovat esimerkkejä maailman rikkinäisyydestä. Sutinen tuo esimerkkejä omasta elämästään, omista kokemuksistaan, mikä on ihan luonnollista. Olisin kaivannut tietokirjalliseen teokseen järjestelmällisempää struktuuria. Sutisen havainnot ovat oivaltavia, mutta tuntuu siltä, että esimerkit on poimittu sieltä täältä, ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Suurin osa esimerkeistä liittyy tavalla tai toisella ympäristöön, jossa elämme. Mutta seassa on myös esimerkki lapsettomuushoidoista. Vaikka se onkin kirjoittajalleen omakohtainen kokemus, se erottuu erilaisuudellaan muista esimerkeistä. Toki lääketieteellistä huomioista olisi varmaan saanut ihan oman kirjansa, mutta nyt se jää vähän yksinäiseksi esimerkiksi muiden ympäristöömme liittyviin esimerkkeihin verrattuna. Ja vaikka ymmärrän, että Sutinen rakastaa sienestämistä, en pitänyt tarpeellisena pitkähköä selitystä siitä, kuinka hän valmistaa keräämänsä tatit. Ymmärrän kyllä, että kertomuksensa sienestämisestä olivat kaunokirjallista lämmittelyä aiheen käsittelyyn, mutta silti. Mutta hienoja oivalluksia Sutiselta!