Bengtskär itä kahdeksan

Itämeri #2

by Leena Paasio

Itämeri-mysteeri ratkeaa!

Nuortenromaanissa Harmaja luode seitsemän käynnistynyt jännityskertomus tiivistyy teosparin jatko-osassa Bengtskär itä kahdeksan. Eetun äidin katoamisen ympärille kiristynyt vyyhti alkaa selvitä.

Eetu palaa lukioon ja purjehdusseuraan oltuaan puoli vuotta poissa uupumuksen takia. Isänsä vaatimusten ristipaineessa purjehtiva Rasmus on odottanut pahinta kilpakumppaniaan, ja vaikka Eetu voittaa hänet kisoissa toistuvasti, katsovat pojat toisiaan uusin silmin. Eetun kadonneesta äidistä ei ole havaintoja, mutta Eetu ei yhäkään usko onnettomuuteen. Kun Rasmus pääsee totuuden jäljille Bengtskärin piskuisella majakkasaarella, vihjeet johtavat hämäriin bisneksiin ja mahdolliseen ympäristörikokseen. Kukaan ei pysty peittämään jälkiään ikuisesti.

Genres: Young Adult, Finnish Literature, Contemporary, LGBT, Crime, Queer, Audiobook

279 pages, Hardcover

First published April 4, 2023

Reviews

[Elina Mäntylammi · Rating 4 out of 5]

Leena Paasio on onnistunut kirjoittamaan nuortenkirjaparin, jossa nuoret eivät ahdistu seksuaalisuudestaan eivätkä kiroile uhmakkuuttaan ja epävarmuuttaan. Heillä on isoja tunteita, mutta myös rohkeutta kohdata ne ja lopulta ilmaista ne puhumalla (mikä ei ole tietenkään helppoa, mutta se tehdään siitä huolimatta). He keskustelevat aikuisten kanssa ja osaavat ottaa osaa suruun, kun sellainen hetki on ja iloitsevat toistensa puolesta, kun sellainen hetki on. He myös suhtautuvat kouluun myönteisesti ja kunnianhimoisesti.

Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan kertovat nuorista, jotka toimivat ja ottavat asioista selvää. Molemmissa kirjoissa on useita tärkeitä teemoja: ystävyyssuhteet, perhesuhteet, ympäristönsuojelu ja rakastuminen. Lisäksi niissä on koukuttava juoni, joka saa päätöksensä tässä toisessa osassa. Itkin, nauroin ja jännitin lukiessani - ihan mahtavaa!

[anna ੈ✩‧₊˚ · Rating 5 out of 5]

tää oli niin suloinen!! rasmus, hene, salla, eetu, isla ja kaikki ihania hahmoja <3 näkökulmanvaihdos alussa hämmensi, mut se toimikin hyvin epäilystä huolimatta. ja ahhh toi romanssi :''))

[Matti Karjalainen · Rating 3 out of 5]

Leena Paasion "Bengtskär itä kahdeksan" (WSOY, 2023) päättää Harmaja luode seitsemän -romaanin aloittaman Itämeri-sarjan. Kertojaääni vaihtuu samalla Eetusta Rasmukseksi. Vaikka loppuratkaisu saattoi olla omaan makuuni hieman epäuskottava, niin tykkäsin silti lukemastani. Söpö romanssi ja ihmissuhdekuviot kiinnostivat jopa jännitysjuonta enemmän!

[mooma · Rating 5 out of 5]

ainakin 4,5 ehdottomasti.

[Laura/Raadelma · Rating 4 out of 5]

Mainio teospari, jonka pariin eksyin puhtaasti kirjagramin hypen ansiosta. Paasio hyödynsi erinomaisesti kahta näkökulmakertojaansa, ja erityisesti pidin Rasmuksen kipuilun ja itsensä löytämisen kuvauksesta. Romanssi oli myös onnistunut, joskin poikien välillä oli paikoin sen verran väärinymmärryksiä ja kommunikaatio-ongelmia, että olisin suonut heille vielä muutaman yhteisen hetken keskustella kaikesta tapahtuneesta. Etenkin Rasmuksen räytyminen Eetun vuoksi oli niin haikeaa, ettei meinannut sydän kestää. 😭

Rasmuksen suvun historian selvittely jäi itselleni tässä kakkososassa vähän etäiseksi, sen sijaan Rasmuksen ja isänsä välienselvittely oli kirjan parhaita juttuja. Lopun twisti ei ollut kaikkein uskottavin, mutta hyväksyn sen myös täysin, koska syyt. Kaikkinensa hahmoihin ehti todella kiintyä kahden kirjan aikana. Isla oli sarjan paras hahmo. ❤️

Ainoa harmituksen aiheeni oli oikeastaan se, että muutoin kliseet ja stereotypiat niin hyvin väistävässä nuortenkirjassa kuvankaunis vaikuttaja-Melina pysyy loppuun asti yksiulotteisen pinnallisena ja itsekkäänä hahmona.

[Hanna (musteen.jaljet) · Rating 5 out of 5]

Hiton hyvä teos ja oli kyllä huima parannus ykkös osasta vaikkei sekään huono ollut. Tykkäsin melkeinpä kaikesta tässä kirjssa ja näkökulmahahmon vaihtaminen oli yllättävän toimiva ratkaisu. Meren ja luonnonsuojelu teema jatkuu myös tässä osassa, ja se tuodaan esiin paasaamatta ja osoittamatta ketään sormella. Paras asia kirjassa oli kuitenkin Rasmus. Hän tuntuu todella aidoilta ja hänen kokemansa tunteet uskottavia. Rasmus joutuu kasvamaan aika paljon tarinan aikana, mutta se ei tunnu pakotetulta. Hahmojen väliset kemiat ja ystävyys ovat edelleen balsamia haavoihin, vaikka olisin toivonut Henelle ja Janikalle enemmän aikaa. Pidin myös siitä miten asioita ei vain unohdeta ja elämää jatketa kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaan lopussa tapahtumilla on oikeasti konkreettista merkitystä hahmoille. Juuri tällainen nuortenromaani kuuluu olla

[Ulla | tarinannuppuja · Rating 3 out of 5]

Leena Paasion Harmaja luode seitsemän onnistui hurmaamaan minut niin, että kakkososa Bengtskär itä kahdeksan (Wsoy, 2023) oli luettava heti eikä vuoden päästä.

Kirja hyppää ajassa joitakin kuukausia eteenpäin edellisen kirjan taphtumista, ja näkökulma vaihtuu. Nyt sukelletaan varakkaan yrittäjäsuvun vesan, Rasmuksen pään sisälle. Rasmuksen kilpakumppanin Eetun äiti on edelleen kateissa eli mysteeri jatkaa muhimistaan.

Ihaninta kirjassa on tietty Rasmuksen kipuilu sen äärellä, miten hän voisi kertoa Eetulle ihastuksestaan. Mutta haha, parantumattomana ja kyltymättömänä romantiikkafanina oisin halunnut kirjaan vielä enemmän Rasmus/Eetu-kontenttia.

Edelleen rakastan Itämeren vellontaa tarinan keskellä ja nuorten sanailua ja aitoutta. Tässä sarjassa on aivan ihanat henkilöt ja varsinkin Henestä tulee sivuhenkilösuosikkini. Rasmuksen haastavaa isäsuhdetta käsitellään hurjan koskettavasti.

Loppua kohti kirjan trilleripuoli tihenee. Kirjaparissa kiinnostavaa on se, että lukiessa en ollut yhtään varma, saako mysteeri lopulta päätöksensä ja ratkeavatko asiat, vai onko tarinalla avoin loppu. Ehkä tämä johtuu siitä, että kirja ei noudattele klassisen nuortendekkarin konventioita, vaan mysteerin kanssa yhtä tärkeään asemaan nousevat kilpaurheilu ja kouluarki.

Lukemisen imun tielle tulee muutamissa kohdissa se, että Rasmuksen sukuhistoriaa tykitetään melko tuhteina paketteina. Minulle kevyempikin taustoitus olisi riittänyt. 3,5/5

Syksyn paras uutinen muuten on, että kirjaparista nähdään Pinnan alla -niminen näytelmä Tampereen Ahaa Teatterissa keväällä 2024! Miten siistiä, että nuortenkirjallisuutta sovitetaan näyttämölle! En malttaisi odottaa!

[Sini Helminen · Rating 4 out of 5]

Leena Paasion viime vuonna ilmestynyt nuortenkirja Harmaja luode seitsemän aloitti koukuttavan meriteemaisen ja mysteerijuonisen teosparin, joka jäi lopetuksessa niin pahasti kesken, että oli pakko päästä lukemaan jatko-osa. Bengtskär itä kahdeksan jatkaa siitä mihin edellinen teos jäi, joskin eri päähenkilön näkökulmalla, ja täydentää tyydyttävästi sekä trillerimäisemmät että romanttisemmat juonikaaret. Sivussa edellisen kirjan tavoin kilpapurjehdus ja Itämeren suojelu ovat molemmat isossa osassa. Edellisessä osassa vähän vihjattiin rivien väleissä, että sateenkaarevampaa tematiikkaa saattaa olla tulossa, ja ilokseni siihen sukellettiin nyt avoimesti ja suin päin.

Harmaja luode seitsemän seurasi kilpapurjehdusta harrastavaa ja eliittilukiota käyvää Eetua, jonka meritutkijaäiti on kadonnut ja jäljelle jäänyt perhe ja muutkin ihmissuhteet solmussa. Eetu ei halunnut uskoa äitinsä olevan kuollut ja yritti selvittää, mitä oikeasti tapahtui. Bengtskär itä kahdeksan päästää meidät Eetun kilpakumppanin, rikkaan ja öykkäröivän Rasmuksen pään sisälle. Rasmus on biseksuaali ja korviin myöten ihastunut Eetuun, mutta suku ja etenkin olympiaurheilijan menneisyydellään kerskaileva isä asettavat Rasmukselle kovia paineita ja vaatimuksia. Samalla yhä selvitellään Eetun äidin katoamistapausta.

Kuten edellisessäkin osassa, Bengtskär itä kahdeksassa kerronnan imu on etenkin erittäin sympaattisten henkilöhahmojen ansiota. Etenkin Rasmuksesta ja hänen sukulaisistaan avautuu monia uusia puolia ja moraali muuttuu edellistä osaa harmaammaksi. Purjehdusjutut ovat osittain liian perehtyneitä, jotta minä ymmärtäisin kovin paljon, mutta se ei haitannut tarinan lukemista. Etenkin mereen keskittynyttä ympäristöasiaa on myös esillä edellisen tavoin, välillä luontevammin ja välillä opettavaisempaan sävyyn. Juonen puolesta Bengtskär itä kahdeksan antoi minulle kaiken mitä toivoin ja ainoa valituksen aihe on, että kaikki kävi ehkä liiankin helposti ollakseen täydellisen tyydyttävää. Siitä huolimatta eihän sitä voi olla kuin nauttimatta.

Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...

[Aava · Rating 4 out of 5]

tuskin olisin normaalisti tähän sarjaan tarttunut, mutta hyvä kun tein niin. pidin huomattavasti enemmän tästä jatko-osasta ja rasmuksen näkökulmasta. todella koukuttava ja kun tapahtumat pääsivät todellakin vauhtiin, ei tätä voinut laskea käsistään. ihanan kasuaalia queeriyttä myös 🤍

[Anna · Rating 4 out of 5]

Olipa kiva päästä lukemaan tää jatko-osa heti ekan perään! Tykkäsin!

[Sara · Rating 4 out of 5]

Sydämellinen päätös Itämeri-duologialle, voi kun tykkäsinkin näistä! Vaikka olinkin tietoinen näkökulmavaihdoksesta, se tuntui luontevalta jatkumolta Eetun ajatuksille. Yllätyin kuitenkin siitä, millaisella tavalla Rasmus kuvailee tunteitaan. Lämminhenkisyys jatkui tässäkin kirjassa, ja Paasio todella osasi kirjoittaa ihanan ystävä- ja lähipiiriporukan.

Bengtskär oli edeltäjäänsä jännittävämpi ja jopa syväluotaavampi kun käsiteltiin Rasmuksen isän roolia poikansa elämään ja käytiin rehellisesti läpi riittämättömyyden tunteita. Jännittävyydessään kirja vei totisesti mukanaan niin, että lukemista oli vaikea lopettaa. Toisaalta lukija pääsi kokemaan monenlaisia tunteita kuten pää- ja sivuhenkilötkin.

Suosittelen!

[Maisa Lehtniemi · Rating 5 out of 5]

RAKASTIIINNNN

toi kieli oli jotenki ihanan soljuvaa

[Niina · Rating 4 out of 5]

Luin Leena Paasion Itämeri-duologian yhdessä kirjasome-ystäväni Lauran kanssa.

Bengtskär itä kahdeksan (WSOY 2023) sijoittuu useamman kuukauden Harmaja luode seitsemän jälkeen (ajatuksiani siitä täällä) ja näkökulmahenkilönä on tällä kertaa Rasmus, Eetun pahin kilpakumppani. Kirjan parasta antia ovat Rasmuksen itsetutkiskelevat pohdinnat (vaikka välillä hänen tunnepuolen juttujen käsittely ovatkin hieman liian aikuismaisia). Ja tietysti se, että hänellä on ollut jo pitkään todella voimakkaita tunteita Eetua kohtaan, mutta ei uskalla ottaa niitä esille ja kuinka he joutuvat pakotetusti viettämään paljon aikaa yhdessä mm. kouluprojektin tiimoilta. Mutta paljastaako meri lopulta salaisuutensa?

Näkisikö joku minut joskus sellaisena kuin oikeasti olin? -- löytäisinkö joskus toisten ihmisten luokse niin, että he unohtaisivat minua ympäröivän tavaran ja ulkokuoren ja näkisivät vain sisimpäni? -- Pystyisinkö enää ikinä luottamaan keneenkään. (s. 71, 111 ja 139)

Tässä oli muutamia todella epämiellyttäviä kohtauksia. Ensimmäisenä Salla menetti kaikki sympatiani, kun osti karkkeja joissa on liivatetta (vaikka olemassa on vegaanisiakin karkkeja), koska saa hänellä olla yksi pahe. Lisäksi hän saarnaa Rasmuksen lautasen koostumuksesta. Itsekin tykkään syödä vegaanisia ruokia ja vähentää lihansyöntiäni, mutta en ikinä ripittäisi ketään siitä mitä tämä laittaisi lautaselleen. Yöks, ruokarauha kiitos, aivan kuten Eetukin toivoi.

Tuntui siltä kuin olisin asunut lumisadepallossa, jonka rauhallinen talvimaisema ei järkkynyt mistään. Tämä yksinäisyys ja kaipuu kuitenkin ravistelivat palloa niin rajusti, että kuplan sisällä riehui lumimyrsky, jossa ei nähnyt eteensä. Vain pienet hopeiset hiput leijailivat vaimennetussa todellisuudessa hiljalleen kohti pohjaa. (s. 72)

Rasmus ei ole niin kuin muut teinit. Hän on saanut ajokortin poikkeusluvalla (koska tavoitteellinen harrastaminen) jo 17-vuotiaana ja hän ei tykkää somettaa. Huippu-urheilijana on kuulemma kuitenkin pakko feikata somepresenssi, jotta voisi saada sponsoreita. Tuntuu tosin, ettei kukaan teoksen teineistä käyttäydy ikäisellään tavalla, koska lopun jännitysnäytelmän aikana yksi porukasta on unohtanut puhelimensa autoon, yhdellä on akku tyhjänä ja toisella melkein loppu. Vaikea uskoa.

Oli pakko yrittää käyttäytyä edes hiukan niin kuin tavalliset teinit, vaikka tunsinkin itseni muiden joukossa usein tunteettomaksi toimintahahmoksi, jolla ei ollut oikeita kavereita. (s. 100)

Epäuskottavaa on myös se, että Hene väittää olevansa Marvel-fani, mutta sekoittaa puheissaan joukkoon myös DC:n hahmoja. Lopun toimintapläjäys on sellaista Salkkarit-tason todellisuutta venyttävää draamaa. Välillä vaan näkee niin räikeästi, että nämä poikahahmot on kirjoittanut keski-ikäinen nainen... Myös Rasmuksen isän käytös ja isoisän hämärät bisnekset Venäjällä olivat karvan verran liian kärjistettyjä, molemmista miehistä kun saatiin nähdä lähes koko kirjan ajan vain yksi puoli, mutta kyllä molemmat pääsivät yllättämään kerran positiivisesti: kun isoisä kannustaa Rasmusta palaamaan rakkaan piirustusharrastuksensa pariin ja kun isä tuo kotiin pörröisen yllätyksen.

– Olenko mä keskellä jotain dekkaria, jonka tapahtumat on mun yksinkertaisille aivoille aivan liian monimutkaisia? (s. 225)

Tässä myös mainitaan nimeltä kirjailijan-joka-jääköön-nimeämättä teos aivan tunnistettavasti, mutta en ole törmännyt somessa yhteenkään kritiikkiin, joka olisi tähän tarttunut, toisin kuin Annukka Salaman AJETPissa oleviin viittauksiin (jotka tulivat sen faktan kanssa, että ko. kirjailija on terffi). Voitaisiinko vaan lakata antamasta tälle kirjailijalle yhtään näkyvyyttä, ainakin sellaista, jossa ei kyseenalaisteta kirjailijan inhottavaa käyttäytymistä tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan.

Leikatun varpaankynnen muotoinen kuu kaareutui kapeana sirppinä taivaalle. (s. 44)

Teos menee melkoisen helposti vihollisista rakastavaisiksi troopin alle, sillä koko kirjan ajan ilmassa on jännitettä jos ja milloin pojat pussaavat. Rasmuksen lapsuudenystävä Melina sekoittaa tosin soppaa väittämällä isälleen, että he seurustelevat. Rasmus kun on hieman pihalla omasta sosiaalisesta kommunikoinnistaan ja antaa hieman tyrkyn tytön kuvitella, että he molemmat puhuvat samasta asiasta.

Meri lepäsi raukeana mattona lämpimässä udussa. Se oli lopettanut ikuisen liikkeensä, ja sataman ylle oli laskeutunut epätodellinen rauha. (s. 237)

Loppu onneksi meni melko tarkalleen niin kuin olin toivonutkin, jokaisen irtonaisen langanpäänosalta (vaikka toivoinkin kyllä vähän joitain yllätyksiä, mitä en ollut osannut odottaa). Ihme ja kumma kaikki ratkesin viimeisten 60 sivun aikana, mutta ei tullut sellainen olo, että ratkaisun hetkissä olisi kiirehditty. Olisin itse vaan toivonut, että olisi leikattu pois osa niistä purjehduksen tarkoista kuvauksista ja keskityttäisiin enemmän hahmojen syventämiseen ja olihan se klassinen jännärien trooppi, että aina strategisella hetkellä tulee jotain esteitä puhelimien käytöstä vähän jo surkuhupaisa.

[Essi · Rating 4 out of 5]

Leena Paasion "Bengtskär itä kahdeksan" jatkaa espoolaisten purjehdusta harrastavien nuorten Eetun, Rasmuksen ja Sallan tarinaa. Omaan makuuni kirjassa oli hiukan liikaa purjehduksen erityissanastoa ja kuvausta sekä Rasmuksen sukuhistoriaa, mutta kyllä tämä Paasion 2-osainen sarja on parasta kotimaista ya:ta mitä olen aikoihin lukenut! 💕 Itämeren ympäristöongelmat ja mahdollisen rikoksen selvittäminen ovat kiinnostavia aiheita. Eniten arvostan Paasion kykyä kuvata erilaisia ihmissuhteita.

[Linnea · Rating 4 out of 5]

rasmus, eetu, salla, isla & hene: olette ihania <33 jännitystä oli tässä osassa ilmassa jopa ensimmäistä enemmän ja pikkuhiljaa mysteerin ratkaisujakin alkoi löytyä. ihmissuhdekiemuroitakin saatiin setvittyä ja lopputulos oli ihanaa! oikeesti haluun vaan purjehtimaan ja saaristoon ja merelle tän lukemisen jälkeen enemmän ku mitään. koko mysteerin ratkasu oli mun mielest alusta saakka aika itsestään selvää mut se ei ihan hirveesti haitannu, koska viihdyin näiden hahmojen mukana siitä huolimatta.

[meri · Rating 5 out of 5]

4,5 💫 loistava, vielä parempi kuin eka osa joka sekin oli todella hyvä. tässä hiukan aluksi ärsytti näkökulman vaihto, mutta rasmuksen hahmon kehitystä on ollut niin kiinnostavaa seurata, että harmitus laantui - joskin oisin myös mielelläni lukenut tässäkin eetunkin näkökulmaa. upeat hahmot, kiehtova juoni joka lopulta sai ehkä hiukan falskin lopun, mutta ystävyys, romanssi ja seikkailu on hienoja.

[Arja-täti · Rating 4 out of 5]

Kirjaa niin kovasti kehuttiin, että päätin lukea huolimatta siitä, että tiesin, ettei tätä tule vinkattua. Koska on toinen osa ja järjestyksessähän nämä pitää lukea.

Kaikesta ihanuudesta huolimatta kirja oli minun makuuni vähän sellainen selittelevä toinen osa, joka on kuorrutettu rakkaudella. Eli sööttiä mutta kyllä se ensimmäisen osan ahdistus aina tällaiset kokoavat söpöläiset voittaa. Makunsa kullakin.

[Tuuli - Korpimaan lukija · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin tosi paljon, ihanaa hyvää helppoa teinihomopoikaromanssijuttua jännityselementeillä.

[Milla · Rating 4 out of 5]

En muista, että olisin koskaan itkenyt kirjaa lukiessani. Nyt kuitenkin herkistyin tämän kirjan loppupuolella, kun Eetun äidin katoaminen ratkesi.

[Thaia · Rating 4 out of 5]

Tälle kirjalle annan 4/5 tähteä (pallottelin pitkään arvioiden 3,5 ja 4 välillä, mutta koska ainakin näin lukuhuumassa pidin kirjasta paljon, päädyin neloseen ja no, olen heikkona suloisiin rakkaustarinoihin)
Rasmuksen näkökulmasta kirjoitettu kirja oli jännittävä ja koskettava. Jotkut kirjan hahmot saivat lisää syvyyttä ja ensimmäisessä kirjassa aukijääneitä asioita selvitettiin. Loppuratkaisu oli erittäin jännä, mutta ehkä myös hieman absurdi - voisiko niin tapahtua oikeassa elämässä? Toisaalta, miksipä ei. Eritoten tykkäsin Rasmuksen ja Eetun välille syntyneestä romanssista ja etenkin siitä, miten Rasmus käsitteli tunteitaan ja muutti omia käyttäytymismallejaan ja alkoi elää enemmän itselleen. Myös Sallan ja Henen välit lämmittivät mieltä ja pidin siitä että he loppujen lopuksi päätyivät yhteen. Molemmat sivuhahmot olivat mahtavia persoonia, ja ovat eittämättä vielä mahtavampia yhdessä. :)

Purjehdusjuttuja oli edelleen paljon, joista en itse ymmärrä hölkäsen pöläystä, mutta eivätpä ne sinällään häirinneet ja muistuttivat kirjan henkilöiden tärkeästä harrastuksesta. Kirja oli mielestäni hyvä, nopealukuinen ja tempaisi mukaansa. En kadu hetkeäkään että eräänä iltana avasin tylsyyksissäni Harmaja luode seitsemän -kirjan, sillä se toi minulle jatko-osineen miellyttävän lukukokemuksen ja kutkutti mahanpohjaa kirjasta löytyvien teemojen, rakkauden, ystävyyden ja toivon avulla.

[Inka Tirilä · Rating 5 out of 5]

Tää ja se aiempi osa oli käytännös täydellisii mulle, rakastan. Oon ite kilpapurjehtija nimenomaan jollalla ja tää on ainut jollapurjehdukseen liittyvä nuortenkirja josta oon kuullut.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Viime vuonna Leena Paasio teki vaikutuksen Harmaja luode seitsemän -nuortenkirjallaan. Kirja käsitteli äitinsä äkillisesti menettäneen nuoren miehen Eetun surua, joka taittui kirjan lopussa trilleriksi, kun äidin katoamiseen alkoi näyttää liittyvän rikollisia käänteitä. Trillerijuoni jäi pahemman kerran kesken, joten jatko-osa Bengtskär itä kahdeksan tuli tarpeeseen.

Näkökulmahenkilöä on vaihdettu kirjojen välillä. Ensimmäisessä osassa Eetun pahimpana kilpakumppanina oli röyhkeä ja raivostuttava pappa betalar -pentu Rasmus. Nyt Rasmus pääsee ääneen ja ärsyttävän kuoren alta paljastuukin paljon sävyjä. Totta kai Rasmus tulee rikkaasta perheestä, jolla on varaa maksaa purjehdusharrastukseen kaikki herkut, mutta on hänelläkin omat ongelmansa.

Yksi niistä on suhde Eetuun. Eetu ei ole pelkkä kilpakumppani. Rasmus tapaa Eetun ensimmäistä kertaa puolen vuoden tauon jälkeen, kun Eetu palaa kouluun ja purjehduksen oltuaan poissa uupumuksensa vuoksi, eikä kohtaaminen ole helppo:

Luulin valmistautuneeni hyvin Eetun kohtaamiseen. Olin ollut vielä kotona vakuuttunut siitä, että pystyisin hillitsemään tunteeni ja laittamaan treenaamisen ja purjehduksen laimenneen ihastuksen edelle. Tiesin huijanneeni itseäni samalla hetkellä, kun huomasin Eetun.

Paineita siis riittää monella suunnalla. Ristiriitoja täynnä oleva suhde Eetuun, menestynyt kilpapurjehtijaisä, joka lataa paineita niskaan purjehduksen puolella, töidensä vuoksi poissaoleva äiti… kirjan trillerijuoni lisää vielä omat panoksensa, sillä Eetun äidin katoaminen vaikuttaisi liittyvän jollain tapaan Rasmuksen perheen Nautichem-yritykseen.

Bengtskär itä kahdeksan on taas hieno nuortenkirja. Tapahtumat etenevät vauhdilla. Paasiolla on oiva tyyli jättää hyppiä tylsien asioiden yli, lukija saa itse täyttää aukot ja näin tarina kulkee nopeasti ja sujuvasti. Trillerijuoni yhdistyy jälleen kerran näppärästi kilpapurjehdukseen ja romantiikkaan.

Purjehdusteemaa ei kannata edelleenkään pelätä. Jos ei ymmärrä purjehdustermistöä, kirjaa saa välillä lukea kuin se olisi kirjoitettu vieraalla kielellä. Merelliset puitteet ovat kuitenkin mukavaa vaihtelua ja kiinnostavaa eksotiikkaa. Lajinharrastajille on tietysti ilo, kun omasta lajista kirjoitetaan näin pätevästi.

Tarina saadaan tässä toisessa osassa siististi pakettiin. Tätä kaksikkoa kelpaa kyllä suositella nuorille lukijoille yläkouluikäisistä eteenpäin.

[Sondra · Rating 2 out of 5]

Peräkanaa kuunneltu Harmaja luode seitsemän/Bengtskär itä kahdeksan -teospari. Yhteisarvio näistä kahdesta ehkä 2,5. Sinänsä sujuva ja jopa koukuttava kerronta ansaitsisi ehkä korkeammankin tähdityksen, mutta ärsytyksen puolelle vei a) ykkösosassa täysin vaille ratkaisua jäävä mysteeri/dekkarielementti, joka kakkososassa taas jää ihmissuhde- ja muun venkslailun alle niin vahvasti, että en ole edes ihan varma onko jännityshylly näille kirjoille oikea paikka, sekä b) henkilöhahmot, jotka ovat epäuskottavan täydellisiä ja hyveellisiä.

Ehkä näkökulmakysymys, mutta näen hankalana vinkata kirjaa, joka ei toimi ilman että lukee myös jatko-osan (tai teosparin). Henkilökohtaisesti myös kirjan keskeinen elementti purjehdus vieraannutti tarinaan uppoutumisesta. Ei voi minkään, mutta lajista jäi itselleni kirjojen jälkeen aikamoinen elitistipuuhastelun kuva, vaikka ihan elävästi molemmissa kirjoissa avataankin lajia sitä tuntemattomille, ja tavallaan kirjoitetaan juuri omaa vaikutelmaani vastaan. Jännä ristiriita sinänsä, enkä näitä kirjoja ennen ollut todennäköisesti luonut elämässäni ainoatakaan ajatusta purjehdukselle millään tavalla. Realismia ja samastumispintaa ensimmäisen kirjan päähenkilö Eetun elämään koitetaan luoda sillä, että Eetun isällä on hankaluuksia kustantaa lapsensa harrastus opettajan palkallaan, ja siitä syntyy luonnollisesti omanlaistaan hankaluutta.

Vaikka olen kriittinen, niin voin hyvin kuvitella, että uponnee noin kahdeksasluokkalaisiin ja sitä vanhempiin nuoriin, erityisesti jos tykkää (kotimaisesta) jännityskirjallisuudesta. Myös ympäristöasioista ja urheilusta kiinnostuneille voinee pitää mielessä suosituksena.

[Tuuli Tammenkoski · Rating 4 out of 5]

Hienon Itämeri-duologian kakkososa vaihtaa näkökulman Eetusta Rasmukseen ja lunastaa tyylikkäästi odotukset.

Eetu on palannut muutaman kuukauden sairausloman jälkeen kilpailemaan ja sotakirveet entisten vihamiesten välillä on haudattu. Rasmuksella on Eetua kohtaan vähän enemmänkin kun kaverillisia tunteita, mutta niiden myöntäminen itselleen, saati kenellekään muulle, tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tilannetta ei helpota se, että Eetun kadonneen äidin jäljet tuntuvat johtavan aina vaan lähemmäksi Rasmuksen omaa sukua ja sen salaisuuksia.

Vaikka on syntymästään asti saanut kaiken, ja kultalusikoita törröttää siellä täällä, ei upporikkaan olympiavoittajan pojan ole helppoa löytää omaa itseään koko isän puolen suvun valmiiksi viitoittamalla menestyksen ja kunnianhimon väylällä.

Tää käsittelee kauniisti uskallusta olla oma itsensä, rohkeutta kulkea omaa polkuaan, ihanaa ja pelottavaa ihastumista, surua, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Ja sitä kuinka ennakkoluulot voi pettää monessakin mielessä. Mukana on myös yritysvastuuta, viherpesua, Venäjän-suhteita ja niiden historiaa, ja mukana on niin paljon purjehdustermistöä että kirjan lopussa ollut minisanakirja tuli todellakin tarpeeseen :D

[Anu Eerola · Rating 3 out of 5]

Pidin Itämeri-kaksikon aloitusosasta Harmaja luode seitsemän, mutta tämä ei mielestäni yltänyt ihan samalle tasolle. Koska juonen jääminen aivan kesken on ärsyttävää, oli tämä tietysti tarpeen lukea.

Pidin siitä, että minäkertojana olikin Rasmus. Rasittavasta pullistelija-Rasmuksesta alkoi jo ykkösosan loppupuolella paljastua pehmeitä puolia, ja nyt hänen isäsuhteesta saatiin vielä enemmänkin irti. Nuorten rakkaussuhteet olivat söpöjä, mutta jotenkin turhan siirappisesti ne lopussa oikenivat. Epäuskottavalta tuntui myös jännitysjuoni, jossa nuoret selvittivät Rasmuksen isän yrityksen, Nautichemin, sotkuja ja Eetun äidin katoamista. (Tarvitseeko nuortenkirjan olla paatuneen aikuislukijan mielestä uskottava?) Eetun pikkusisko Isla on tämänkin kirjan hauskin hahmo. (Näppäriä pikkumimmejä on muuten näkynyt muissakin YA-kirjoissa viime aikoina, mm. Magdalena Hain Sarvijumalan Tiuku.)

Purjehdustermistöä en ymmärtänyt, sen sijaan Itämeren kuvaus oli tämän kirjan parasta antia. Kirjan luettuani päädyin googlaamaan reissua Bengtskärille. Sujuvaa, kiva luettavaa tämä oli joka tapauksessa.

[Jenni · Rating 4 out of 5]

Harvemmin nappaan pinosta jonkun kirjan ohi aikaisempien kirjastolainojen, mutta tämän kohdalla tein niin. Harmaja luode seitsemän oli yksi viime vuoden lemppareita ja totta kai jatko oli pakko lukea heti kun sain sen käsiini. Enkä pettynyt. Jotenkaan en ollut tajunnut, että tässä näkökulma onkin toinen kuin ekassa kirjassa, mutta lopulta se oli varsin toimiva ratkaisu. Edelleenkään purjehduksesta en mitään tiedä eikä se lähtökohtaisesti kiinnosta, mutta tämän kirjan jälkeen vähän mietin, että pääsisiköhän jossain kokeilemaan. Purjehdusta on enemmän kuin ekassa kirjassa, kaikki kirjoitettuna niin että asiat on helppo tajuta vaikkei lajista mitään tiedä. Ns. rikosjuoni selviää myös, totta kai, ja on ehkä kirjaduon epäuskottavin osa, mutta sekään ei haittaa, koska tarinakokonaisuudessa se toimii. Isla ja Hene tuo jälleen paljon tarvittua huumoria tarinaan ja ylipäätään kaikki hahmot on jotenkin ihanan rakastettavia ja moniulotteisia. Yksi tämän vuoden lemppareita, harvemmin enää saan luettua jotakin viikonlopun aikana, mutta tämän luin. Ja sitten hieman harmittelin, koska olisi myös tehnyt mieli säästellä tarinaa vielä hetki.

[M.R. · Rating 5 out of 5]

Loistava kirjapari! Pidin siitä, kuinka hyvin kirjailija oli kahteen lyhyeen kirjaan saanut mahdutettua niin paljon tavaraa kuitenkaan tinkimättä henkilöhahmoista. Jännitystä, mysteerejä, ihmissuhdekiemuroita, harrastamista, kilpailuja, menettämisen tuskaa, luonnonsuojelua ja niin edespäin. Henkilöhahmot olivat omia persooniaan ja ihanan sympaattisia.

En osannut odottaa kertojan vaihtumista toisessa kirjassa, mutta olin melkeimpä entistä innostuneempi, kun tajusin, että saan seurata tarinaa Rasmuksen näkövinkkelistä, vaikka pidinkin Eetusta paljon. Rasmuksen kasvu ensimmäisen kirjan alusta toisen kirjan loppuun oli upea ja hänen tarinansa mielenkiintoista seurattavaa.

Rasmuksen ihastus Eetuun ja lopulta heidän rakkaustarinansa oli suloinen ja uskottavasti kerrottu. Moni piti sitä ällöttävän siirappisena, mutta juuri tällaisiahan teini-iän ihastukset ja parisuhteet ovat - ihanan siirappisia. Mielestäni heidän yhteinen tarinansa oli ihana lisä tähän kirjapariin.

Mysteerin osalta todettakoot, että loppu oli odotettavissa.

Jään kaipaamaan Rasmusta, Eetua, Islaa, Sallaa, Heneä ja Hyrrää!

[Saima || ripaustaikaa · Rating 4 out of 5]

4,5⭐ Miten ihana duologia! Mä vähän petyin aluksi, kun tää olikin Rasmuksen näkökulmasta, koska tykkäsin Eetusta. Mutta Rasmuksen kehitystä hahmona olikin tosi kiva seurata, eikä näkökulman vaihdos haitannut yhtään🤩

Mulle tuli näistä hahmoista ja heidän välisistä lämpimistä suhteista mieleen Annukka Salaman kirjat, rakastan! Suurta plussaa sateenkaarirepresentaatiosta, joka ei aiheuttanut mitään ylimääräistä draamaa. Samoin pidin valtavasti siitä, miten Eetun kaverit olivat myös Eetun pikkusiskon kanssa.

Itämeriteema on loistava; ihanaa, miten hahmojen rakkaus esim purjehdukseen ja luontoon tulee niin vahvasti esille!

Teosparia markkinoidaan "trillerimäisenä mysteerinä", mikä osin pitääkin paikkansa. Mun mielestä mysteeri on kyllä tärkeä osa juonta, muttei tämä mikään dekkari ole. Tällaiselle jänishousulle tällainen kutkuttava, mutta kuitenkin melko turvallinen mysteeri kelpasi mainiosti!

[Taija · Rating 5 out of 5]

Itämerisarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäisessä jäätiin. Aluksi tosin oli vaikea asennoitua siihen, että kertojaminä olikin nyt eri henkilö kuin aiemmassa kirjassa. Asioita katsottiinkin toisesta vinkkelistä.

Sama kaveriporukka kuitenkin, äiti edelleen kateissa, meri, purjehdus ja luonnonsuojelu läsnä.

Aluksi en oikein tykännyt tästä, pidin huonona jatko-osana, mutta loppua kohden vauhti kiihtyi ja oikeastaan lopulta rakastin tätäkin osaa tarinasta.

Hirveästi en pitänyt siirappisesta romantiikkaosiosta, ja moni asia tuntui melko epäuskottavalta, mutta jos niistä ei välitä, kirja oli loistava. Hieno kirja nuorille: on nuorille tärkeitä asioita, bilettämistä, kännyköitä, lemmikkieläimiä, ihastumisia. On saaristoa, majakoita, merta ja purjehdusta. On tärkeitä asioita luonnonsuojelusta. On mysteeri, jännitystä, actionia. Numeroiden ja vihjeiden avulla ratkotaan ongelmaa. Otetaan vene alle ja toimitaan.

Erittäin hyvät ja mukaansatempaavat nuortenkirjat!

[Pia · Rating 4 out of 5]

Nyt on kyllä Leena Paasio kutonut mainion teosparin: Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan maistuivat molemmat. Jälkimmäisessä osassa jatketaan Eetun äidin katoamisen selvittämistä, mutta päähenkilö ja näkökulma vaihtuu: nyt kertojana on Rasmus, Eetun kilpakumppani purjehdusgeimeistä. Eka lukiovuosi on lopuillaan.

Alkuun vähän nikottelin tätä muutosta, sillä tykkäsin Eetusta romaanihenkilönä ihan hitokseen ja surkuttelin, saadaanko pikkusiskonsa Islan hupeltamista tarinaan ollenkaan mukaan. Mutta päähenkilön vaihtaminen toimi juonen kannalta hyvin ja toi myös mukaan esimerkiksi kirvelevän isä-poikasuhteen, huippu-urheilijan paineet ja eliittiperheen mielenmaiseman. Rasmuksen suvusta löytyy monenlaista menneisyyttä.

Miun makuun tarina toimii, koska sen henkilöt ovat niin sydämeenkäypiä. Jännitysjuoni on tässä taka-alalla ja kehyskertomuksena, mutta mukaan mahtuu paljon myös urheilevien lukiolaisten arkea.