Kirjamaailmaan sijoittuva satiirinen kertomus hellii lukijansa jokaista aistia ja kysyy, riittävätkö sanat vai tarvitaanko todellisen yhteyden luomiseen jotain muuta.
Kustannustoimittaja Ellen saa kutsun ylellisessä kartanossa järjestettävään kokoontumiseen. Alastomassa lukupiirissä pöydät notkuvat herkuista eikä viinissä kitsastella. Kaikki vaikuttaa ihanalta, kunnes käy ilmi, että salaisessa illanvietossa täytyy riisua ja tunnustaa jotain henkilökohtaista. Yhdessä lukeminen ja riisuminen mylläävät ryhmän jäsenten arkiset asetelmat ylösalaisin, eikä Elleniäkään enää houkuta palata takaisin kotiin. Sen jälkeen kun tytär muutti kotoa, ovat kaikki huoneet tuntuneet tyhjiltä. Hän ei halua pois lauman läheisyydestä. Siitä on tullut turvapaikka, jossa voi levätä toisten ajatusten ja kehojen suojassa.
Essi Kummu (s. 1977) on suomalainen taiteilija. Kummu on valmistunut vuonna 2003 Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuus. Hän on muun muassa opettanut käsikirjoittamista Limingan taidekoulussa.
Kummun esikoisromaani Mania ilmestyi vuonna 2006. Toisessa romaanissaan Karhun kuolema (2010) hän ammentaa aineksia suomalais-ugrilaisesta tarustosta. Hän pitää itseään ruumiillisena kirjoittajana, jonka kirjaimet tulevat esiin kävelemällä, juoksemalla ja tanssimalla.
En ole ihan varma, mitä oikein luin, mutta tykkäsin kielestä. Oli vaikea samaistua ja ymmärtää hahmojen mielenmaisemaa, toisaalta samaan aikaan hahmot tuntuivat juuri niin kaoottisilta kuin ihmiset voivat olla. Ja sitten joku sanoo tai tekee jotain, joka tekee kaikesta taas tosi epärealistista tai satiirintuntuista. Rakkaudesta ja ihmisen välisistä yhteyksistä tässä kirjassa kirjoitettiin kauniisti, ehdottomasti kirjan vahvuus.
"Näkyväksi tuleminen tuntuu takaiskulta ja saa kaipaamaan takaisin sinne, missä oli yhteys, siis kirjoitukseen, jossa itsekin aloin ja jatkuin. Se oli kirjoittavan minän puhetta toiselle, joka olit sinä, ja ilman sitä hienovaraista kontaktia, jonka kirjoitan itselleni, olen hukassa."
Kummu kertoo kirjojen lukemisesta, kirjallisuuden keskellä elämisestä sekä kaipuusta lämpimään, rakastavaan yhteisöön. Teoksessa kyseenalaistetaan ja käsitellään taitavasti ihmissuhteiden erilaisia rajoja, rakkautta ja läheisyyttä.
Täytyy myöntää, että etenkin 2/3 kirjan alusta oli tuskastuttavaa luettavaa. Sekä kirjoitustyyliin että aiheeseen oli hankalaa päästä sisälle, mistään ei oikein saanut otetta. Henkilöhahmot olivat epäuskottavia, tosin kirjasta löytyy myös todella kauniita ja tunnistettavia hetkiä. Minusta kirja kertoo siitä, miten hankalaa on olla taiteilija, kun pitää paljastaa itsestään paljon ja kuitenkin osata pitää omasta sielustaan kiinni, sekä halusta elää enemmän toisten lähellä, kyseenalaistaen perinteisen ydinperhemallin.
Ehkä en ole kohdeyleisöä ja paljon jäi varmaan tajuamattakin, mutta tosiaan hyvistä teemoista huolimatta tämä kirja oli sekavuudessaan huti. Ehkä tämä on tyyliltään jotain taidekirjan ja romaanin väliltä?
Oululaisen Essi Kummun Alaston lukupiiri kiehtoi sen verran mieltäni, että hankin sen luettavaksi kirjastosta. Luen mielelläni lukupiireistä, joissa luetaan kirjoja. Kirjan päähenkilö oli Ellen, joka oli kustannustoimittaja ja intohimoinen kirjojen lukija. Ellen ja Barbro olivat ystävystyneet, ja sitä kautta Ellen oli saanut kutsun lukupiiriin. Ellen huomasi heti ensimmäisellä kerralla, että kirjat olivat lähinnä sivuseikka kyseisessä tapaamisessa.
Essi Kummun kirjan, Alaston lukupiiri, teemoiksi nousi lukiessa kustannustoimittajan työt, kirjallisuus, yksinäisyys ja halu kuulua yhteisöön. Vaikka Ellenin työt olivat kiireisiä ja niihin liittyi kaikenlaisia tapahtumia ja ihmisiä, hän tunsi olevansa yksinäinen. Alaston lukupiiri vaikutti Ellenistä ensi alkuun hyvinkin vastenmieliseltä, mutta lopulta mieli muuttui toiseen suuntaan. Kirjaa lukiessa tunsin samanlaista tirkistelyoloa, ja jopa sitä vastenmielisyyttä.
Essi Kummun Alaston lukupiiri kertoi halusta olla lähekkäin.
Alaston lukupiiri on Essi Kummun kuudes romaani. Kummun aikaisemmat kirjat ovat minulle vieraita, mutta Alaston lukupiiri kiinnosti kustantamon kuvaston perusteella: kirjallinen teema, ”hulvatonta satiiria”, ”karnevalismia” – mikäpä ettei näin kuvailtuun kirjaan tarttuisi, koska lukemiseni on enimmäkseen aika totista. Ehkäpä tässä olisi jotain hauskaa ja mielenkiintoista.
Kirjan pääosassa on kustannustoimittaja Ellen, joka saa kutsun hienossa kartanossa kokoontuvan salaseuran joukkoon. Sinne hänet saattelee Barbro, kustantamon kruununjalokivi, pitkän linjan menestyskirjailija. Vaikka salaseuran nimi on alaston lukupiiri, Ellenille tulee yllätyksenä, kun muut alkavat riisuuntua. Hän on suorittanut vaaditun veriuhrin eli kertonut itsestään yksityisen, arkaluontoisen asian, mutta tämä on liikaa. Ellen pakenee paikalta.
Eihän lukupiiristä noin vain paeta. Jokin näissä ihmisissä Elleniä houkuttaa. Piiriin kuuluu Ingrid, Ellenin kollega, vähän epämääräiseksi sivuhenkilöksi jäävä Urho, porukan ainoa mies, ja kartanoa emännöivä Mai, joka kirjoittaa Barbron elämäkertaa ja on Ellenistä aivan erityisen lumoava.
Täytyy heti tunnustaa, että minulta meni kyllä aivan ohi, missä kohden Alastonta lukupiiriä se satiiri oli. Ketä tai mitä tämä piikittelee? En tunnista. Kirjassa käsitellään epämääräisen suomenruotsalaista kustannusmaailmaa, tai ainakin hyvin pientä yhden kirjailijan ympärillä pyörivää siivua siitä. Mutta missä kritiikki, pilkallisuus, pureva iva? Ei tässä ole minun nähdäkseni mitään purevaa.
Hyvä kysymys toki on, minkä verran kirjaa voi sen mainospuheiden perusteella kritisoida; Essi Kummu on kirjoittanut romaanin, ei sen markkinointitekstejä. Toisaalta varsinkin uuden kirjan kohdalla ei ole oikein mitään muutakaan, mistä ammentaa, joten siksi toivoisi mainospuheisiin tarkkuutta ja sellaiset tekstit, joille romaanin sisällöstä löytyisi vastinetta.
Ennen kaikkea Alastomassa lukupiirissä vaivaa sen hahmottomuus. Miksi minun pitäisi välittää näistä ihmisistä? Romaanin päähenkilönä häärivä Ellen on jotenkin kovin yhdentekevä henkilö; kertojanääntä lainataan ohimenevästi myös Ingridille ja Maille, mikä osaltaan hajauttaa teosta. Urho vaikuttaa aivan kiintiömieheltä, jolla ei ole tässä naisten välisiä suhteita ja intohimoja käsittelevässä tarinassa oikein mitään osaa.
Harmillinen pettymys, siis. Olisin ollut aivan valmis vastaanottamaan karnevalistista satiiria, mutta Alaston lukupiiri oli yksinkertaisesti tarinaltaan puuduttava lukukokemus, jonka saaminen päätökseen vaati työtä. Félix Vallotton’n maalaus La lecture abandonnée kirjan kannessa on sentään kelpo oivallus ja hauskasti aseteltu.
Tartuin kirjaan hauskan nimen ja kauniin kannen kuvan vuoksi. Kuitenkin oli iso pettymys. Harvoin lopetan kirjan lukemisen kesken, mutta tämän kirjan kohdalla niin tapahtui. Yhden tähden arvio siis kesken jääneestä kirjasta, koska en ymmärtänyt tätä kirjaa enkä edes halunnut lukea loppuun. Ainoa sympaattinen seikka oli, että kirja oli omistettu kirjailijan koiralle.
Jäin kaipaamaan luvattua satiiria. Hahmot eivät oikein lähteneet lentoon. Lukupiirini jäsen vinkkasi kirjasta, kun teemana oli erotiikka. Sitä kirjasta luvatusti löytyi.
En saanut missään kohti kiinni kirjasta tai sen henkilöistä. Epäselvää kerrontaa, kuka on milloinkin äänessä. Kai tällekin lukijakuntansa silti löytyy.