Jo Reetta ja linnan vangit kurotteli realismin tuolle puolen, ja Eksyneet näkevät unia tunnustautuu jo takatekstissään täysiveriseksi fantasiaromaaniksi.
Maahisten maailmassa jo pitkään koiransa Jakobin kanssa elänyt Nimetön saa vieraan, Tamirin, joka tarjoaa tytölle yksinkertaista elämää kanssaan harmaassa, paikallaanpysyvässä ja turvallisessa maahisten maassa. Hänellä on mukanaan myös salaperäinen takki, jonka Nimetön tuntee vievän takaisin ihmisten maailmaan, vaarallisiin seikkailuihin. Kumpi valita - päätöksen tyttö joutuu tekemään itse.
"-Et ole vielä valmis, Kirvat oli sanonut.
Olin väittänyt jo unohtaneeni kaiken ja siten olevani valmis. Silloin Kirvat oli ojentanut kätensä ja koskettanut avainta, jota pidin kaulassani.
-Oletko valmis luopumaan tästäkin? Saanko heittää sen puolestasi järven pohjaan? Entä mitä me teemme Jacobille?
Silloin ymmärsi. En ollut valmis.
-Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Kirvat oli kysynyt hiljaisella äänellä.
-Se tarkoittaa, että sinua kaivataan jossain."
Ellilän kirjoittama tarina on fantasiagenrestä tuttu ja turvallisen ennalta-arvattava. Se sisältää paljon sadunomaisia piirteitä niin kertomuksen kuin kielenkin tasolla. Teksti on usein yksinkertaisuudessaan unenomaisen kaunista. Ihmisen ja luonnon yhteiselämä sekä yhteisöllisyyden ja yksilön vastuun liittäminen toisiinsa on tehty luontevasti, loppu sitoo langat yhteen. Pyhän hirven hahmo, metsä, suo ja muu luonto sekä kansanperinteen hahmot tuovat mukavasti esille suomalaisuutta.
Kolmos-kuutosille vinkkaukseen. Kansi voi näyttää ensivilkaisulla tylsältä, mutta kalliomaalausmaisuutta kannattaa katsoa toisenkin kerran.